keskiviikkona, heinäkuuta 15, 2015

Emmekö kestä elämää ilman alkoholia?



Humala oli pakollinen viljelyskasvi Suomessa 1500-luvulla ja pitkään sen jälkeenkin.


Nuori nainen kertoo tämän päivän lehdessä: "Veikkaan, että osasyy yksinäisyyteeni on se, etten juuri käytä alkoholia. Siitä opiskelijaelämän ulkopuolelle jääminen alkoi. Olen miettinyt, pitäisikö olla toisenlainen ja käyttää esimerkiksi enemmän alkoholia." 24-vuotias Kirsi kertoo. (Marke Harkas: Yksinäisimpiä ovat nuoret aikuiset. Helsingin Sanomat 15.8. 2015

Kirsi ei ole ainoa, joka tuntee noin. Monet jäävät pois seuraelämästä alkoholin vuoksi. Kun olin opiskelija, minun oli mahdotonta käydä opiskelijoiden tilaisuuksissa, sillä en voi kestää tupakansavua. Tupakoiminen oli siihen aikaan ihannoitua ja sen käyttö yleistä. Nykyään taas alkoholi hallitsee seuraelämää. 


Osa meistä ihmisistä on allergisia oluelle ja punaviineille. En voisi juoda lusikallistakaan olutta. En kestä edes sen tuoksua. Mutta en paheksu sen kohtuukäyttäjiä.

Ymmärrän oluen merkityksen esimerkiksi keskiajalla. Vettä ei voitu juoda keittämättömänä, joten juomana olivat olut, sima ja viinit. Olutta juotiin suuria määriä. Niinpä ihmiset olivatkin yleensä selviä vain aamupäivät, sillä olutta juotiin litroittain. Jotkut puolustava alkoholia nimenomaan sen kulttuurihistorian vuoksi.

Jotkut keskiajan tutkijat sanovat, että jatkuva humala auttoi sen ajan ihmisen kestämään elämän kauhut. Onko meidänkin aikamme niin raskasta, että ihmiset joutuvat pakenemaan humalaan, jota pidetään nykyaikana normaalina kokemuksena? Kuitenkin suuri osa meistä suomalaisista ei tunne tätä kokemusta ollenkaan eikä ole nähnyt omaisiaan ja ystäviäänkään koskaan humalassa.


maanantaina, heinäkuuta 13, 2015

Vaahteralaakson Aurora: Kenkäveron pappila

Vaahteralaakson Aurora: Kenkäveron pappila: Kenkäveron pappila (1869). Kuvat: Aune Kämäräinen (FB) "selityksen nimen alkuperälle antaa nimitoimiston entinen toimistopäällikkö ...

sunnuntai, heinäkuuta 12, 2015

Aiheellista toistaa: miksi bloggaan?




"Aina kun mietin, olenko tänään hengissä vai välittävätkö aistini vain jotain jälkikuvaa elämästä, katson verkosta päivän blogiani. Jos sellainen löytyy, kysymyksessä on vahva aihetodiste elämän jatkumisesta. Kirjoitan – siis olen olemassa."
Päivän Kemppinen

"Niin kauan kuin on elämää, kertomukseen tulee lisää kokemuksia."
Markku Lehto: "Vanhuus pitää ymmärtää elämän kertomuksena." - Päivän Hesari

Blogimaailma on nukuksissa. Tähän aikaan vuodesta se johtuu kesälomista, mutta sitä on nähtävissä muutenkin. Itse kullekin tulee kiusaus lopettaa bloggaaminen. Mutta blogi on tärkeä pelkästään kuvallisena päiväkirjanakin. Kommenttini FB:ssa

Lumpeita Savossa

Malmirannanlumpeita

Vieremän Malminrannan lumpeita. Kuva: Seija Pajunen

lauantaina, heinäkuuta 11, 2015

Oranssi on energiaa ja voimaa

Aygo

Vuoden 2007 Eurovisio-kilpailujen ajaksi Helsinkiin näytteille tuotu harvinainen Aygo ja alemmassa kuvassa ainakin Helsingissä yhtä harvinainen oranssi avoauto.  Osallistun tällä ja alla olevilla kuvilla  sunnuntain Värikollaasit 233-246-haasteeseen 7.12.7. Oranssi (ryhmän kuvia) ja tiistain 14.7. makrolinkyyn, jossa on sattumalta myös aiheena 'oranssi'.

an orange car

Kuvasin tämän oranssin avoauton Helsingissä Kauppatorilla.

Autot tuovat väriä ja vaihtelua kaupunkikuvaan. Ne ovat yksi symboli siitä, että ihminen uskoo hallitsevansa maailmaa ja jopa tulevaisuutta. Autot ovat tarpeellisia ja mukavia, mutta samalla ne ovat hyvin vaarallisia. Mikään ei kylvä yhtä paljon kuolemaa kuin autot.

Maailman terveysjärjestön vuoden 2013 raportin mukaan 1, 24 miljoonaa ihmistä kuolee joka vuosi liikenneonnettomuuksissa ja yli 50 miljoonaa loukkaantuu. Tämä luku tulee lisääntymään 20% lähivuosina, jollei mitään tehdä asian estämiseksi. The Guardian lehti kertoi vuonna 2012, että auto on suurin nuorison tappaja maailmassa. Vuonna 2013 Suomen tieliikenteessä kuoli 258 ihmistä.
En usko, että kukaan pystyy kuvittelemaan, että autoista voisi päästä kokonaan eroon ja saada jostain muusta vastaavan hyödyn - ja nautinnon. Mutta voimme ainakin yrittää vähentää yksityisauton turhaa käyttöä.

Turvallisimmat kulkuneuvot ovat bussi, raitiovaunu, maanalainen ja juna - ja myös lentokone. Turvattomin on moottoripyörä.

rosebike, polkupyörä, bike

Mikä on pyöräilijän turvallisuus liikenteessä?  " 21 pyöräilijää kuolee ja 820 loukkaantuu vuosittain." Todellinen loukkaantumisen määärä on paljon suurempi, noin 30 000 pyöräilijää. Lue koko artikkeli.

IMG_7594

Tämäkään ei ole lelu.

P.S. Minulla ei ole autoa eikä edes polkupyörää. Liikun jalan, raitiovaunulla ja junalla, jos on pakko bussilla ja hätätilassa taksilla. Matkustan mieluiten junalla tai laivalla, aika harvoin lentokoneella.