torstaina, huhtikuuta 11, 2013

Huhtikuu: kadunpesua Helsingissä

Kadunpesua 2 by Anna Amnell
Kadunpesua 2, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Valkoinen kone pesee, keltainen lakaisee ja kerää roskat.
 Kadunsiivous

Aika niukkaa oli vedenkäyttö, ja nähtävästi vain yksi talo oli tilannnut kadunpesun. Muutaman lähitalon talonmies - tai sitten tarmokas asukas - pesee vesisuihkulla talonsa edessä olevaa katua. Parasta pesua on kuitenkin aina kunnon sade. Sateen jälkeen on mukavaa kävellä kaupungilla.

Historiallinen ja kaunis Quebec City pesi toden teolla vanhoja rakennuksia. Eräänkin pienen talon edessä oli mies, joka ruiskutti letkulla vettä talon seinään ja vielä jynssäsi seinää pitkävartisella harjalla.

Suomessa riittää vettä. Olen moneen kertaan ihmetellyt ystävieni kanssa sitä, miksi Suomessa ei pestä katuja säännöllisesti niin kuin esimerkiksi Pariisissa: "järjestelmä periytyy Napoleon III:n suurten kaupunkiuudistusten ajoilta ja sen suunnittelija on insinööri Eugène Belgrand. Toiminta perustuu siihen, että Pariisissa on kaksi vesijohtoverkostoa, toinen puhdistetulle juomavedelle ja toinen puhdistamattomalle. Jälkimmäistä juoksutetaan näistä n. 12000 aukosta nimeltään bouches de lavage. "
Kadunpesua New Yorkissa
Shanghaissa
London
Baltimore
Tehokasta kadunpesua

keskiviikkona, huhtikuuta 10, 2013

Luontoaiheisia kirjoituksia

Blogi puutarhana ja muita luontoaiheisia kirjoituksia. Klikkaa esimerkiksi hakusanaa 'Nojatuolipuutarhuri'. ja katso nämä:

 Kevään tulo innosti kokoamaan luettelon luontoaiheisista blogikirjoituksista, osa niistä entisiä lehtijuttujani. Luontojuttujen aiheina muuiden muassa pesukarhu, korppikotkakilpikonna, magnolia, puutarhakirjat, puunvihaajia ja puunhalaajia, eläintenoikeudet, sokerivaahterat.


Tiinakirsikkapuussa1

Blogien osoitteiden muuttuessa linkit ovat vanhentuneet. Yleissääntönä on, että vanhoja lehtijuttujani (valikoima, linkit ja blogiin kirjoitetut) löytyy eniten Kotisivublogista, johon on liitetty myös entinen Kirjoituslipasto-blogi.  Lisäksi luontoaiheisia kirjoituksia on tässä blogissa. Katso hakusanat, joita on blogin pohjassa. Niitä on paljon! Myös nämä:


Aamu Amerikan maaseudulla

Aamu Amerikan maaseudulla. (kuva suurena)

Puutarha taskussa (kirjoja)

Sokerivaahterametsässä tuoksuu savulle ja siirapille. (Kotisivublogissa, johon olen yhdistänyt myös Kirjoituslipaston vuonna 2008)

Muita löydät tästä blogista ja muista blogeistani hakusanojen avulla. Aurora -blogissa on kirjoitusnäytteitä myös luonnosta, sillä Kanadan luonto, etenkin Toronton laaksot ovat keskeisiä Aurora-kirjoissa. (Aurora ja Pietarin serkut kuvaa Helsinkiä 1900-luvun alussa.)

Blogisisko: valikoituja juttuja alkuajoilta 2005, 2006



Bloggerin haku ei toimi nykyään aina. Parhaiten pääset lukemaan vanhoja juttuja ottamalla arkistosta jonkin vuoden ja sieltä jonkin kuukauden tai luettelossa näkyvän kirjoituksen. Olen laittanut tähän muutamien suosittujen kirjoitusten nimi.  Kirjoita nimi hakuikkunaan, jos haluat lukea kyseisen jutun.
(Klikkaa yllä olevaa kuvaa suuremmaksi)

Blogisisko-blogini oli alussa osoitteessa amnellanna.blogspot.com, mikä on nykyään kotisivublogini osoite. Kun yhdistin Blogit Blogisisko 1, 2 ja 3, luulin, että kaikki jutut menevät samaan uuteen osoitteeseen blogisisko.blogspot.com, mutta näin ei käynyt. Ne menivät vanhan osoitteeseensa ja juttu "katosi". Mutta kaiki Blogisisko-blogini kirjoitukset ovat tallella täällä, tässä blogissa. Samassa osoitteessa.

2005 Blogisisko 1:n aika ( 8kk)

Blogisiskot

Blogisisko 1:n aika ( 8kk)
Miksi siedämme tietokoneelta melkein mitä hyvänsä?
Kun kieli sortaa
Kun Agatha tiskasi astioita ja punoi juonia
100 päivää 10000 vierailijaa
Villieläimiä suurkaupungissa.
Blogi on ihmistä varten eikä ihminen blogia varten.

2006
Mikä tämä on? Metallipiikki laskiaispullassa.
Lähentely on aina vastenmielistä
Netti on nykyajan vintti ja tulevaisuuden kotimuseo
Kun myrsky riehui Rööperissä
Lumitiikerit -silver surfers (60+ bloggaajat)
Tärkeää asiaa ihmisen biologisista juurista
Veskat
Tämä ei ole aprillia

Ei armoa Amerikalle
Ihosyöpäleikkaus opettaa rakastamaan lierihattuja (hattuviha)
Pragmaattinen lastu neulonnan ja kulttuurin syvästä yhteenkuuluvuudesta
Historian opetus Suomessa 1970- 1980 -luvuilla

2006-
Blogisisko 2 aloittaa tänään
Kuin Hitchcockin elokuvassa tai sodassa
Lapsi ja vieraat kielet
Koulukiusaaminen ja nettikiusaaminen
Kieli ja sukupuoli
Aries erehtyi lapsuuden tutkimuksessaan

Blogisisko 3
Aloitin Beta-blogin
Tupaantulijaiskahvit
Karu arki pitkän viikonlopun jälkeen
Tulipalo Helsingin keskustassa (makasiinit syttyivät tuleen)
VR:n makasiinit palavat
Klikkaa hakusanoja ja katso kaikki jutut. Ei monta kommenttia, mutta 600 kävijää päivässä.

Perinnepuku, körttipuku, kansallispuku
Kommentti Ikkunaiineksen "Pahan kukkiin"
Tytöt, pojat ja kulkuneuvot
Kultaiset kädet
Pikavierailu Helsingissä
Eurooppa ja Lordi. Lady's kiss
Klikkaa hakusanoja ja lue muutkin lordi-kirjoitukseni

Presidentin juhlapuvun kaulus toi mieleen 1500-luvun
Don't write, look at me! Nestor ja tietokone
Raskas matka
Sumussa (blogit ja sananvapaus)
Miss Marple ja muut älykkäät neulojat
Me elimme kuin italialaisessa elokuvassa
(äidin kuolema)
Jaa Mukkulaan menemättä
Suvaitsevaisuus ja suvaitsemattomuus
Pakinaperjantai (salaperäiset kasvot)
Mahdottoman mukavat crocks-sandaalit

You make my day
Dante, minä ja keski-iän kriisi eli miten minusta tuli kirjailija
Kesämuistoja Suomenlinnasta
Lemmikkinä torakka ja heinäsirkka
Amaryllis. Hoito-ohjeita

Makro 99: lanka

huivi by Anna Amnell
huivi, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Makro 99: ohut villalanka Kaksi samaa sävyä

Villa, suurempi koko