lauantaina, maaliskuuta 17, 2012

Kaapin siivousta


Kaapin siivousta, originally uploaded by Anna Amnell.
Tytär on muuttamassa ulkomaille ja vie nyt mukanaan koriste-esineet, joita olen säilyttänyt useita vuosia täällä kotona. Suurin osa niistä, jotka jäävät ja näkyvät näissä kuvissa, ovat lahjoja joita olemme saaneet lapsiltamme ja sisareni pojalta.

Takana näkyy myös kirpputorilta ostettu keskiaikaistyylinen hovinarrin hattu. Sen edessä on kullanväriseksi maalattu kiinalainen merkki, joka oli vuosikausia anoppini seinällä. Olen kaiken tavaran säilyttäjä.

Torontossa suunnittelin ihan vakavissani vanhojen tavaroiden kaupan perustamista. En olisi kuitenkaan raskinut myydä omia tavaroitani, mutta olisin saanut elää vanhojen esineiden keskellä. Siellä oli hauskaa kierrellä kirpputoreilla ja antiikkikaupoissa.

perjantaina, maaliskuuta 16, 2012

Ja minua palelsi


Kylmä matka, originally uploaded by Anna Amnell.
Sisareni oli kuollut kaksi viikkoa aikaisemmin, olin ollut hänen hautajaisissaan ja matkustin mieheni kanssa 97-vuotiaan äitini luo, jolle ei saanut kertoa sisaren, hänen nuorimman lapsensa kuolemasta.

Pakkasta oli 20 astetta, mutta se tuntui samalta kuin 30 astetta tai enemmän. Maisemat olivat lumisia ja hämäriä, hyvin kauniita. Ja minua palelsi koko ajan.

Sama kollaasi suurena

Pakinaperjantai 277"

Äiti kuoli alle kaksi kuukautta sisareni kuoleman jälkeen.

Iisalmi talvella

*vrt Iso suomen kielioppi: "Tästä minulle tuli mieleen maaseutu, ja minua palelsi vielä pitkälle iltaan." 
Iisalmi eri vuodenaikoina

Photo Friday: 'unwind'


Helsinki, Finland, originally uploaded by Anna Amnell.
Photo Friday: 'unwind', rentoutua
A larger size