Kommentteja- nuorten itsemurhat

Kun olin vaihto-oppilaana usa-ssa, eräs koulutoverini teki itsemurhan. Hän oli valoisa, aurinkoinen poika. Hän oli muuttanut toiselta puolen mannerta. Oliko hän yksinäinen? Tunsin syyllisyyttä, vaikka tuskin tunsin hänet. Näen kuitenkin hänet eräässä valokuvassa, joka on otettu koulun juhlassa. Hän seisoo melkein vieressäni. Ajattelen häntä toisinaan. Emmekö huomanneet häntä? Vai ujostelimmeko häntä, kun hän oli pitkä komea poika? Kauniilla lapsilla ja nuorilla voi olla yllättäviä ongelmia. Heitä ihaillaan ja samalla kadehditaan ja jopa vihataan

Ja suomettumisen aika (kommenttni facebookissa)

Suurimmalle osalle suomalaisista siinä ajassa ei ollut mitään hyvää paitsi tietysti se, että olimme ainakin muodollisesti itsenäinen maa ja onnellisessa tapauksessa koti ja yksityiselämä olivat omaa. Minulle oli hyvää capitol- elokuvateatteri, jossa näki venäläisiä klassikkoelokuvia ja DDRn kulttuurikeskus, josta saattoi lainata täysin uusia avaamattomia klassisen musiikin äänilevyjä, joita eivät sieltä monet lainanneet
jatkuu Luulitko, että tarkoitin omistusasuntoa? Olen asunut koko ikäni vuokra-asunnoissa. Mutta ne ovat olleet kaikki koteja. Kun muutin lapsena kaupunkiin koulun alkaessa, asuimme koko perhe vuokrahuoneessa, jossa oli vain uuni, äitini keitti kolmijalalla ruokaa. SItten tuli huone ja keittiö jne. Wittenbergissä DDR-museossa vertailimme oppaan kanssa vaatimatonta elämäämme sodanjälkeisessä Euroopassa.

Kotona maaliskuussa

maaliskuun valossa




meksikkolainen tuoli maaliskuun valossa

Hyvää ystävänpäivää 2018!

Happy Valentine's Day!

Puut ja myrsky Aurora-kirjoissa

On kiinnostavaa seurata puiden kasvua. Nykyinen kotikatumme on osittain bulevardi, sillä sitä reunustavat korttelin verran puistolehmukset. Kahdeksan vuoden aikana ne ovat kasvaneet reippaasti. Yksi alkoi kuivua, ja siitä oli katkaistu latva. Ilmoitin kaupungin puisto-osastolle, ja puu hoidettiin kuntoon.

Edellinen kotimme oli Johanneksenpuiston reunalla, ja kahdenkymmenen vuoden aika lehmukset kasvoivat niin suuriksi, että niiden yli ei nähnyt enää puiston toisella puolen olevia rakennuksia edes kuudennesta kerroksesta, jossa asuimme.




Johanneksenpuisto ja muistot Toronton laaksoista inspiroivat minut kirjoittamaan Aurora-kirjat.

Olen kuvannut jostain syystä myrskyä kaikissa Aurora-kirjoissani. Siinä on symboliikkaa: 1900-luvun alun yhteiskunnan myrskyisä muutos tai oikeammin sen tulon tietoisuus kirjoittajan ja lukijan alitajunnassa on keskeinen näissä kirjoissa. Olen käyttänyt kuvauksissa myös omaa kokemustani. 


Kerran yksi lehmuksista kaatui silmieni edessä. On pelottavaa nähdä, kun myrsky alkaa, puut alkavat heilua kuin joku ravistelisi niitä ja suuri puu kaatuu rytisten.


Olin Korkeavuorenkadulla kuudennessa kerroksessa sijaitsevan asuntomme avoimen ikkunan ääressä, kun edessäni olevassa Johanneksen puistossa alkoi aivan yhtäkkiä myrsky. Se oli pelottava kokemus. 

Ensin kuului, kuinka tuuli yhtäkkiä kiihtyi. Kuudennesta kerroksesta katsottuna näytti siltä, niin kuin puut olisivat nousemassa ylös juuriltaan ja puisto olisi lähdössä liikkeelle. Sitten kaatuikin yksi puista rytisten ja kuului huuto. Myrsky oli hetkessä ohi. Valtava puu oli maassa.

Suljin ikkunan ja juoksin aamutakkisillani alas puistoon katsomaan, oliko joku jäänyt puun alle. Onneksi paikalla ei ollut ketään. Helsingin kaupungin puisto-osaston miehet olivat hetkessä puistossa.

Siirsin tämän myrskyn alkamisen havainnon kirjaani. Siinä puut eivät kaadu - vielä, 1900-luvun alku Terijoella:

Eivät Olga ja Elisabet pelänneet enää myrskyä, vaan katselivat usein sen alkamista parvekkeelta [Terijoen huvilalla]. Ensin linnut lentelivät levottomina edestakaisin puitten yläpuolella. Sitten tuuli alkoi kieputtaa kuivuneita lehtiä ja oksia ja nosti niitä yhä ylemmäksi aivan puitten latvoihin asti. 

  Kun puut alkoivat huojua ja taivas muuttua synkäksi, oli aika rynnätä sisään. Tytöt polvistuivat ikkunan edessä olevalle sohvalle ja toisiinsa nojaten ihailivat salamoita ja kuuntelivat kaatosateen ropinaa katolla.

(Aurora ja Pietarin serkut, 1993, myös yhteisnide Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3)

Pohjois-Amerikassa sään muutokset ovat olleet aina rajuja. Vanha siirtolainen kertoo laivalla ensimmäisessä Aurora-kirjassa:

 Ei käy pitkäksi aika Amerikassa. Aina jotain tapahtuu, jos ei hyvää niin pahaa, tulee vaikkapa pyörremyrsky ja vie tuvan oven mennessään.

(Aurora –Vaahteralaakson tyttö, 1991, 2. painos 1992)

Myrsky on juonen alkuun paneva voima kolmannessa Aurora-kirjassa Aurora ja Villikyyhkysten aika. Kirja alkaa myyttiseltä Niagaralta ja mullistaa laakson reunalla olevan talon ihmisten elämän. Ollaan edelleen 1900-luvun alussa, ensimmäiseen maailmansotaan ja vallankumousten aikaan on vain muutama vuosi:

Laakso, josta olen kertonut kirjoissani. 
Kevätmyrsky lähti liikkeelle Niagaralta ja pyyhälsi vaahtopäät aallot kintereillään Ontariojärven toiselle puolen Torontoon. Se repi kattopeltejä, kiskoi puita juurineen ja ravisteli kaupungintalon kellotornia niin kovaa, että kivinen koira irtosi tornin seinämästä ja loikkasi villinä vapauteen. Myrskytuuli riensi sitten kaupungin ulkopuolelle vihreille kukkuloille ja sukelsi syvälle tummaan laaksoon.

  Kyhmyinen villiomenapuu natisi rajuilmassa, muutama kiemurainen oksa taittui ja lensi laakson pohjalla juoksevalle purolle, mutta omenapuu ei murtunut. Se oli kokenut pahempiakin myrskyjä.

  Ukkonen jyrisi ja salamoi. Korkeat sokerivaahterat huojuivat laakson reunoilla, vanha hemlokki kaatui rytisten ja puitten juurilla pesissään kyyhöttävät pesukarhut ja haisunäädät vapisivat pelosta.

  Salamat välähtelivät ja valaisivat laakson reunalla kohoavaa isoa kartanoa. Myrsky alkoi riehua tuulen ja sateen pieksämissä suipoissa torneissa. Valot sammuivat kartanosta. Myrskytuuli kolisutteli kattoa ja kieppui parvekkeilla. Se lennätti ilmaan kokonaisen pilven kuivia oksia ja lehtiä puutarhasta ja kasvimaalta, heitti ne verannoille ja valurautapenkeille ja pujahti sitten alastomien marmorikerubien kannattelemaan sementtiruukkuun nauttimaan kaatosateesta.

(Aurora ja villikyyhkysten aika, 1995)

Yhteispainosta Aurora-kirjoista. 
Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide kolmesta ensimmäisestä  kirjastani. Myös eKirja.  400 sivua. 2014.  
Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.

p.s. Myrskyt ovat usein hyvin rajuja Toronton laaksoissa, jotka ovat oikeastaan enemmänkin rotkoja (ravines).

My favourite tree

Asuin 20 vuotta Johanneksen puiston laidassa ja näin tämän puun joka päivä ikkunastani. Kiinnyin siihen. Onneksi on kuvat muistona.



Makrokuvat Kesäkuu



Hopeapaju Hesperian puistossa Töölönlahden rannalla.

Vanhat blogit 2005

Vuonna 2005 aloitin myös blogin "Anna Amnellin kirjoituslipasto". Bloggaajien määrä kasvoi valtavasti varsinkin vuonna 2005, ja vuoroin Bloggerissa ja Vuodatuksessa oli ongelmia. Kun Bloggerissa oli paljon hankaluuksia, siirsin sen Blogini Vuodatukseen ja päinvastoin. Mittarit katosivat.

Kirjoituslipasto-blogini alkuperäinen url on yksityisellä blogillani. Kirjoituslipasto oli välillä poissa Vuodatuksesta, mutta aloitin sen uudestaan ja se on nyt sivun pituinen infoblogi Kirjoituslipasto. Tein jo alkuaikoina tällaisia yhden sivun infoblogeja (esim Auroran ystävät ja Amnellinks) . Luin netistä äskettäin, että niitä suositellaan nyt tiedotusblogeiksi!
Villikani kirjoitti alkuperäisestä Kirjoituslipasto-blogistani:

"Toinen varsin mielenkiintoinen ja monipolvinen luettava on Anna Amnellin kirjoituslipasto. Sen kanssa vierähtää tovi jos toinenkin. Elämänmakuista itsensä toteuttamista. Lisäksi Annalla on rinnakkaisia sivustoja, joita hän yhdistelee luontevasti ja kiinnostavasti. " 

"Törmäsin ihanaan, Anna Amnellin kirjoituslipastoon ja jäin ihan lipaston aarteiden lumoihin!" Hallatar (Una Reiman) 19.1.2006

Orkideani vuonna 2005. Ensimmäinen digikameralla otetu kuvani.

Dark

'Dark' 'Pimeä'
at the aiport



Ullanlinna




Helsinki Central Railway Station






Keskitalven pimeys. Midwinter. Saint Lucia's Day.




Saint Lucia's  Day in Helsinki




Dark brown flowers in a dark room.



The dark season has started. Pimeä kausi on alkanut.

Katso myös nämä Pimeä/Dark -kuvani tässä blogissa. Esim Diana-parsas ja hotelli Torni yöllä.

Viikkaa japanilaisittain

Viikkaa japanilaisittain: vaatteet pysyvät paremmassa kunnossa, jos ne säilyttää pystysuorassa eikä pinoa niitä päällekkäin. Vaatteisiin pääsee näin myös käsiksi helpommin, kuin jos ne olisivat pinossa. Periaate on sama kuin kirjat kirjakaapissa.

Alla mainitussa kirjassa neuvotaan tämä viikkaustekniikka yksityiskohtaisesti.  Kirja kokonaisuudessaan on extreme tidying, jota "ei suositella heikkohermoisille." Mutta tämä yksityiskohta on hyödyllinen varsinkin, kun pakkaa matkalaukkuaam


Marie Kondo: The Life-Changing Magic of Tidying

Kirpputorilöytö

Pidän tekstiileistä. Parhaat ovat löytyneet kirpputoreilta: verhot, liinat.
En tiedä tämän kankaan nimeä. Se lienee French Provincial, leimassa on Creation Texunion.

Koti 2000-luvulla

Kirjoitin tässä asunnossa kuusi kirjaa ja seitsemännenkin melkein valmiiksi. 1990-luvulla työpöytäni oli tuon ruokapöydän paikalla.
27.6.2007
(Koti 1989-2009: olohuone 2000- )




2007




2007



olohuone 2000-luvulla




Joulu 2005: ensimmäiset digikuvat.
olohuone

Joulukukkia 2005




Joulu 2006
Memories of our Christmases past




Pyry vieraana maaliskuussa 2008

kotimme 1989-2009
kuvissa olohuone 2000-2009
Kotona 
The neighbourhood

Nooakin arkki Suomenlinnassa

Nooakin arkki, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Nooakin arkki on rakennettu 1760-luvulla. Se on peruskorjattu viime vuosina. Kollaasissa näkyy rakennuksen pääty, porraskäytävä sekä entinen ovemme. Päädyssä olevan oven yläpuolella oli keittiömme ikkuna. Päädyn toinen kerros oli kerran kotimme, kaksi huonetta, pitkä käytävä, pieni keittiö ja WC, johon tuli kylmä vesi. Asuimme tässä talossa kaksi ja puoli vuotta, kolme kesää.

Asunnot olivat silloin peruskorjaamattomia. Niissä oli puulämmitys, täytyi ostaa halot, säilyttää ne alakerran puuvarastossa, kantaa ne sisälle. Toisessa huoneessa oli pyöreä peltinen pönttöuuni, toisessa leveä valkoinen kaakeliuuni, vähän samanlainen kuin eräs uuni Louhisaaressa. Meidän uunissa ei ollut tilaa, jossa olisi voinut pitää ruuat lämpiminä. Keittiössä ei ollut muuta lämmitystä kuin hella, jossa ei ollut edes muuria.

Nooakin arkki kuten melkein kaikki muutkin Suomenlinnan rakennukset olivat siihen aikaan armeijan virka-asuntoja, ja Suomen armeija oli silloin Suomessa erittäin epäsuosittu - päinvastoin kuin esimerkiksi Neuvostoliiton armeija. :) Oli 1970-luku.

Mutta ajan henki ei pystynyt pilaamaan saaren kauneutta. Siellä asuminen oli suuri elämys kaikkina vuodenaikoina.

Olen kirjoittanut tähän blogiin monta juttua Suomenlinnasta. Klikkaa hakusanoja 'Nooakin arkki' tai Suomenlinna'.
Kaunis Suomenlinna (kuvakansio Flickrissä)
Lue myös
http://blogisisko.blogspot.fi/2012/02/suomenlinna-kylma-vesi-ja-puulammitys.html

Löytö: Sinivalkoinen kukkaliina kerniä

IMG_1776, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Tein löydön. Kotiin tulleessa mainoksessa oli kuva juuri sellaisesta kerniliinasta, jota olen etsinyt vuosikausia. Sen piti olla sinivalkoista kasvitieteellistä aihetta ja täsmälleen oikeaa sävyä. Meillä on eri kulttuurien sinivalkoisia astioita keittiössä - ja olohuoneessakin. Tässä on yksi syy, miksi annan mainosten tulla kotiin: löytää sopivia astioita tai muuta tarpeellista etsimättä ympäri kaupunkia.

Samaa kerniä tuli nyt pyöreälle ruokapöydälle ja ikkunan edessä olevan kaapin suojaksi, sillä pidän sen päällä kukkia. Nyt niitä voi vaikka sumuttaa rauhassa.

Tämä liina on niin täydellinen, että menen ostamaan toisenkin, jotta tämä ilo jatkuu pitempään. Sattumalta saimme viikonlopuksi kukkia, joissa on samat värit, kukkakimpun ja karpaattien kellon ruukkukukkana. Kaapin päällä oleva isompi majakka on avainkaappi, pienempi vain koriste, kirpputorilöytö kuten niin monet astiatkin, esimerkiksi New York -seinälautanen ja hollantilaiset minitalot.


 


Kuvassa oleva puusohva rikkoutui muutossa. Sitä ei enää ole eikä se mahtuisi nykyiseen keittiöön.




Kuvassa oleva merimaisema Suomenlinnasta: Matti Amnell (Jr).

Kotona

Kotona, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Ilta-auringossa

Hyvää juhannusta!

Juhannus, originally uploaded by Anna Amnell.

Kuvassa on pohjoismainen juhannus. Nordiska Museet. Photo: Anna Amnell

Juhannusterveiset myös meiltä kaupunkilaisilta. Kaupunkijuhannukseen kuuluvat vierailut muiden juhannusta kaupungissa viettävien ystävien luona, kukat, juhannusruoka, musiikki.

Menemme usein juhannusaattona kävelylle tiettyyn paikkaan radan varrelle, josta voi poimia juhannuskukkia, sekä kedonkukkia että villintyneitä punaisia ruusuja. Monesti kukkia on suuret kimput lasipurkeissa. Tunnelma on kotona täydellinen, ilman itikoita ja sadetta kylläkin. .:)



Ja meillä kotona.

Kuuntele juhannusmusiikkia Kaisan blogista

Linnanmäki vihertää

Linnanmäki vihertää, originally uploaded by Anna Amnell.

Läheltä lehmuksissa näyttää olevan vasta pieniä silmuja, mutta kauempaa vihertää. Ehkä joissakin puissa on jo pieniä lehtiä.

Tuuletusta

IMG_7993, originally uploaded by Anna Amnell.

Ihan oikeasti

Flickr ilmoitti, että ei mennyt perille ensimmäisellä kerralla. Meni nähtävästi sittenkin. Se taisi vain aprillata.

Kaapin siivousta

Kaapin siivousta, originally uploaded by Anna Amnell.

Tytär on muuttamassa ulkomaille ja vie nyt mukanaan koriste-esineet, joita olen säilyttänyt useita vuosia täällä kotona. Suurin osa niistä, jotka jäävät ja näkyvät näissä kuvissa, ovat lahjoja joita olemme saaneet lapsiltamme ja sisareni pojalta.

Takana näkyy myös kirpputorilta ostettu keskiaikaistyylinen hovinarrin hattu. Sen edessä on kullanväriseksi maalattu kiinalainen merkki, joka oli vuosikausia anoppini seinällä. Olen kaiken tavaran säilyttäjä.

Torontossa suunnittelin ihan vakavissani vanhojen tavaroiden kaupan perustamista. En olisi kuitenkaan raskinut myydä omia tavaroitani, mutta olisin saanut elää vanhojen esineiden keskellä. Siellä oli hauskaa kierrellä kirpputoreilla ja antiikkikaupoissa.

Joulukuun 7. päivä

Joulukuun 7. päivä, originally uploaded by Anna Amnell.

punainen, vihreä ja valkoinen

Elämää saaressa - Suomenlinna

Asuimme yli kaksi vuotta Suomenlinnassa. Se oli satumaista aikaa, vaikka asuimme peruskorjaamattomassa asunnossa, jossa oli puulämmitys ja kylmä vesi. Olin kotiäiti, vein kesäisin lapset kaksi kertaa päivässä uimarannalle, mikä oli meille tämä hevosenkengänmuotoinen lahti. Toinen kesistä oli kuuma, samanlainen kuin nämä kesät. Istuin ystäväni kanssa rannalla, neuloimme, luimme ja juttelimme. Lapsille valmistui seuraavaksi talveksi vaatteita. Mieheni tuli iltapäivällä turistimoottoriveneellä kaupungista töistä, ui, ja läksimme kotiin. Illalla saatoimme vielä tehdä iltakävelyn valleilla. Lapsista tuli hyviä kävelijöitä. He kävivät esikoulua ja koulua kaupungin puolella, jonne matkustettiin kesällä lautalla ja talvella myös jään yli kävellen.

Kuva on otettu sinä kesänä, kun olimme Euroopan lomalla Kanadasta käsin. Kaksi lapsistamme on rannalla, jossa he leikkivät pikkulapsina. Olen miettinyt, millaista olisi asua taas Suomenlinnassa. Kesät olisivat ihania, voisi uida myöhäiseen syksyyn. Mutta talvet voivat olla ankaria.

Ehkä muistelen noita aikoja, sillä kuuntelen samaa musiikkia, Chopiniä, jota kuuntelin usein silloinkin, ennen levysoittimelta Thomas Vasaryn soittamana, nyt tietoneeltani Daniel Barenboimin  soittamana (The Warsaw Recital).  Silloin haaveilin pääseväni pois Suomesta. Olen miettinyt tänään, oliko virhe, että palasimme Suomeen. Kuvittelin, että Suomi muuttuisi, olisi iloinen siitä, että Itä-Eurooppa vapautui.

En jaksa ymmärtää enää, kuinka on mahdollista, että niin monet suomalaiset voivat edelleen ihailla poliittista ideologiaa, jonka kannattajat tappoivat ja sortivat omia kansalaisiaan, tuhosivat suomensukuisia kansoja, sulkivat kansalaisiaan mielisairaaloihin, kuljettivat meidän naapurivaltiomme kansalaisia vankileireille, oppia jonka kannattajat edelleen tyrannisoivat miljoonia ihmisiä. Se olisi aivan samaa, kuin jos ihailtaisiin edelleen sokeasti natseja heidän hirmuteoistaan huolimatta, jaettaisiin kirjallisuuspalkintoja natsismin julkisille ihailijoille ja natsikirjailijoiden nimissä.

Suomi on jakaantunut. Toiset ihailevat ja palvovat edelleen suomettumisen ajan "sankareita", kehuvat toisiaan, ylistävät sen ajan poliittisia lauluja. Toiset eivät edelleenkään uskalla puhua asioista avoimesti, eivät varsinkaan kirjallisissa piireissä, sillä kulttuurissa ovat vallassa edelleen suomettumisen ajan keskeiset henkilöt ja heidän jälkeläisensä, Suomen "pikkuprinssit", käyttääkseni äskettäin uutisissa Kiinan vastaavista poliittisista toimijoista käytettyä sanaa. Odotan kiinnostuksella sitä, miten uusi kulttuuriministeri toimii. Mihin aikakauteen hän kuuluu?

Menikö Suomi kokonaan pilalle viime vuosisadalla? Monesti tuntuu siltä, kuin Suomi on kuin saari, joka vaikuttaa oudolta tällä vuosituhannella huolimatta suurista saavutuksistaan monilla aloilla. Olen miettinyt, pitäisikö muttaa lopullisesti pois Suomesta.

Kuin kotimaassa teekuppia myöten

Näistä Torontosta ostetuista kupeista alkoi ruusukuppien ja kukka-astioiden keräily.  (Lisäys vuonna 2013: kukka-astiat, suurin osa omia kukka-astioita)

Ihmettelin alussa Kanadassa sitä, miksi oli miltei mahdotonta löytää kaupasta tusinaa samanlaisia kahvi- tai teekuppeja, niin kuin Suomessa on tapana ostaa.

Torontossa kiersimme kerran koko kaupungin ja saimme koottua täyden tusinan kuppeja, joissa on punainen ruusukuvio. Malli oli sopivan kookas teekupiksi. Nyt toivon, että olisin ostanut muutaman myös niitä, joissa oli keltainen ruusu.

Kuukausikupit ovat jääneet erityisesti mieleen. Ne olivat hyvin kauniita. Niitä oli ostettu yleensä perheenjäsenten syntymäkuukausien mukaan. Kaikki nämä kupit olivat englantilaisia samoin kuin perinteiset sinivalkoiset astiat.

Siirtolaiset pysähtyvät usein siihen aikaan, josta ovat lähteneet, usein siihen ruokavalioon ja jopa muotiinkin. Tavallaan aika pysähtyy, varsinkin jos ei käy kotimaassa tai ole muuten yhteydessä siihen.

Kanadaan muuttaneet englantilaiset olivat myös pitäneet kiinni kotimaansa tavoista, teeseremonioista ja muista, varmaankin enemmän kuin Englannissa asuvat sukulaisensa.
Yleensä oman maan tapoja arvostaa ulkomaille muutettuaan enemmän kuin oli arvostanut kotimaassa.