Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, kesäkuuta 12, 2017

Puut ja myrsky Aurora-kirjoissa

Untitled

On kiinnostavaa seurata puiden kasvua. Nykyinen kotikatumme on osittain bulevardi, sillä sitä reunustavat korttelin verran puistolehmukset. Kahdeksan vuoden aikana ne ovat kasvaneet reippaasti. Yksi alkoi kuivua, ja siitä oli katkaistu latva. Ilmoitin kaupungin puisto-osastolle, ja puu hoidettiin kuntoon.

Edellinen kotimme oli Johanneksenpuiston reunalla, ja kahdenkymmenen vuoden aika lehmukset kasvoivat niin suuriksi, että niiden yli ei nähnyt enää puiston toisella puolen olevia rakennuksia edes kuudennesta kerroksesta, jossa asuimme.


A Room With a View in Helsinki

Johanneksenpuisto ja muistot Toronton laaksoista inspiroivat minut kirjoittamaan Aurora-kirjat.

Olen kuvannut jostain syystä myrskyä kaikissa Aurora-kirjoissani. Siinä on symboliikkaa: 1900-luvun alun yhteiskunnan myrskyisä muutos tai oikeammin sen tulon tietoisuus kirjoittajan ja lukijan alitajunnassa on keskeinen näissä kirjoissa. Olen käyttänyt kuvauksissa myös omaa kokemustani. 


Kerran yksi lehmuksista kaatui silmieni edessä. On pelottavaa nähdä, kun myrsky alkaa, puut alkavat heilua kuin joku ravistelisi niitä ja suuri puu kaatuu rytisten.


Olin Korkeavuorenkadulla kuudennessa kerroksessa sijaitsevan asuntomme avoimen ikkunan ääressä, kun edessäni olevassa Johanneksen puistossa alkoi aivan yhtäkkiä myrsky. Se oli pelottava kokemus. 

Ensin kuului, kuinka tuuli yhtäkkiä kiihtyi. Kuudennesta kerroksesta katsottuna näytti siltä, niin kuin puut olisivat nousemassa ylös juuriltaan ja puisto olisi lähdössä liikkeelle. Sitten kaatuikin yksi puista rytisten ja kuului huuto. Myrsky oli hetkessä ohi. Valtava puu oli maassa.

Suljin ikkunan ja juoksin aamutakkisillani alas puistoon katsomaan, oliko joku jäänyt puun alle. Onneksi paikalla ei ollut ketään. Helsingin kaupungin puisto-osaston miehet olivat hetkessä puistossa.

Siirsin tämän myrskyn alkamisen havainnon kirjaani. Siinä puut eivät kaadu - vielä, 1900-luvun alku Terijoella:

Eivät Olga ja Elisabet pelänneet enää myrskyä, vaan katselivat usein sen alkamista parvekkeelta [Terijoen huvilalla]. Ensin linnut lentelivät levottomina edestakaisin puitten yläpuolella. Sitten tuuli alkoi kieputtaa kuivuneita lehtiä ja oksia ja nosti niitä yhä ylemmäksi aivan puitten latvoihin asti. 
  Kun puut alkoivat huojua ja taivas muuttua synkäksi, oli aika rynnätä sisään. Tytöt polvistuivat ikkunan edessä olevalle sohvalle ja toisiinsa nojaten ihailivat salamoita ja kuuntelivat kaatosateen ropinaa katolla.
(Aurora ja Pietarin serkut, 1993, myös yhteisnide Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3)

Pohjois-Amerikassa sään muutokset ovat olleet aina rajuja. Vanha siirtolainen kertoo laivalla ensimmäisessä Aurora-kirjassa:

 Ei käy pitkäksi aika Amerikassa. Aina jotain tapahtuu, jos ei hyvää niin pahaa, tulee vaikkapa pyörremyrsky ja vie tuvan oven mennessään.
(Aurora –Vaahteralaakson tyttö, 1991, 2. painos 1992)

Myrsky on juonen alkuun paneva voima kolmannessa Aurora-kirjassa Aurora ja Villikyyhkysten aika. Kirja alkaa myyttiseltä Niagaralta ja mullistaa laakson reunalla olevan talon ihmisten elämän. Ollaan edelleen 1900-luvun alussa, ensimmäiseen maailmansotaan ja vallankumousten aikaan on vain muutama vuosi:



Don Valley, Toronto

Laakso, josta olen kertonut kirjoissani. 
Kevätmyrsky lähti liikkeelle Niagaralta ja pyyhälsi vaahtopäät aallot kintereillään Ontariojärven toiselle puolen Torontoon. Se repi kattopeltejä, kiskoi puita juurineen ja ravisteli kaupungintalon kellotornia niin kovaa, että kivinen koira irtosi tornin seinämästä ja loikkasi villinä vapauteen. Myrskytuuli riensi sitten kaupungin ulkopuolelle vihreille kukkuloille ja sukelsi syvälle tummaan laaksoon.
  Kyhmyinen villiomenapuu natisi rajuilmassa, muutama kiemurainen oksa taittui ja lensi laakson pohjalla juoksevalle purolle, mutta omenapuu ei murtunut. Se oli kokenut pahempiakin myrskyjä.
  Ukkonen jyrisi ja salamoi. Korkeat sokerivaahterat huojuivat laakson reunoilla, vanha hemlokki kaatui rytisten ja puitten juurilla pesissään kyyhöttävät pesukarhut ja haisunäädät vapisivat pelosta.
  Salamat välähtelivät ja valaisivat laakson reunalla kohoavaa isoa kartanoa. Myrsky alkoi riehua tuulen ja sateen pieksämissä suipoissa torneissa. Valot sammuivat kartanosta. Myrskytuuli kolisutteli kattoa ja kieppui parvekkeilla. Se lennätti ilmaan kokonaisen pilven kuivia oksia ja lehtiä puutarhasta ja kasvimaalta, heitti ne verannoille ja valurautapenkeille ja pujahti sitten alastomien marmorikerubien kannattelemaan sementtiruukkuun nauttimaan kaatosateesta.
(Aurora ja villikyyhkysten aika, 1995)




Yhteispainosta Aurora-kirjoista. 
Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide kolmesta ensimmäisestä  kirjastani. Myös eKirja.  400 sivua. 2014.  
Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.

p.s. Myrskyt ovat usein hyvin rajuja Toronton laaksoissa, jotka ovat oikeastaan enemmänkin rotkoja (ravines).

tiistaina, kesäkuuta 06, 2017

My favourite tree

Lehmukseni

Asuin 20 vuotta Johanneksen puiston laidassa ja näin tämän puun joka päivä ikkunastani. Kiinnyin siihen. Onneksi on kuvat muistona.

Suvi suloinen 2

Makrokuvat Kesäkuu

hopeapaju

Hopeapaju Hesperian puistossa Töölönlahden rannalla.

maanantaina, marraskuuta 02, 2015

Dark

Christmas lights

'Dark' 'Pimeä'
at the aiport

Helsinki 4:26 pm in December

Ullanlinna


Helsinki Central Station

Helsinki Central Railway Station



IMG_0084


Keskitalven pimeys. Midwinter. Saint Lucia's Day.


Lucia Day in Helsinki

Saint Lucia's  Day in Helsinki


DSC02679

Dark brown flowers in a dark room.

DSC04179

The dark season has started. Pimeä kausi on alkanut.

Katso myös nämä Pimeä/Dark -kuvani tässä blogissa. Esim Diana-parsas ja hotelli Torni yöllä.

torstaina, toukokuuta 21, 2015

Viikkaa japanilaisittain

Japanese folding technique

Viikkaa japanilaisittain: vaatteet pysyvät paremmassa kunnossa, jos ne säilyttää pystysuorassa eikä pinoa niitä päällekkäin. Vaatteisiin pääsee näin myös käsiksi helpommin, kuin jos ne olisivat pinossa. Periaate on sama kuin kirjat kirjakaapissa.

Alla mainitussa kirjassa neuvotaan tämä viikkaustekniikka yksityiskohtaisesti.  Kirja kokonaisuudessaan on extreme tidying, jota "ei suositella heikkohermoisille." Mutta tämä yksityiskohta on hyödyllinen varsinkin, kun pakkaa matkalaukkuaam


Marie Kondo: The Life-Changing Magic of Tidying



tiistaina, helmikuuta 03, 2015

Kirpputorilöytö

vintage Creation Texunion cotton  fabric

Pidän tekstiileistä. Parhaat ovat löytyneet kirpputoreilta: verhot, liinat.
En tiedä tämän kankaan nimeä. Se lienee French Provincial, leimassa on Creation Texunion.

Fabric is Creation Texunion

maanantaina, tammikuuta 26, 2015

Koti 2000-luvulla

at  home

Kirjoitin tässä asunnossa kuusi kirjaa ja seitsemännenkin melkein valmiiksi. 1990-luvulla työpöytäni oli tuon ruokapöydän paikalla.
27.6.2007
(Koti 1989-2009: olohuone 2000- )


Koti Korkeavuorenkadulla 1989-2009

2007


Kotona

2007

Olohuone

olohuone 2000-luvulla


orkideat joulu 2005

Joulu 2005: ensimmäiset digikuvat.
olohuone

Joulukukkia 2005


In full bloom

Joulu 2006
Memories of our Christmases past


Our house guest Pyry

Pyry vieraana maaliskuussa 2008

kotimme 1989-2009
kuvissa olohuone 2000-2009
Kotona 
The neighbourhood

lauantaina, kesäkuuta 08, 2013

Nooakin arkki Suomenlinnassa

Nooakin arkki by Anna Amnell
Nooakin arkki, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Nooakin arkki on rakennettu 1760-luvulla. Se on peruskorjattu viime vuosina. Kollaasissa näkyy rakennuksen pääty, porraskäytävä sekä entinen ovemme. Päädyssä olevan oven yläpuolella oli keittiömme ikkuna. Päädyn toinen kerros oli kerran kotimme, kaksi huonetta, pitkä käytävä, pieni keittiö ja WC, johon tuli kylmä vesi. Asuimme tässä talossa kaksi ja puoli vuotta, kolme kesää.

Asunnot olivat silloin peruskorjaamattomia. Niissä oli puulämmitys, täytyi ostaa halot, säilyttää ne alakerran puuvarastossa, kantaa ne sisälle. Toisessa huoneessa oli pyöreä peltinen pönttöuuni, toisessa leveä valkoinen kaakeliuuni, vähän samanlainen kuin eräs uuni Louhisaaressa. Meidän uunissa ei ollut tilaa, jossa olisi voinut pitää ruuat lämpiminä. Keittiössä ei ollut muuta lämmitystä kuin hella, jossa ei ollut edes muuria.

Nooakin arkki kuten melkein kaikki muutkin Suomenlinnan rakennukset olivat siihen aikaan armeijan virka-asuntoja, ja Suomen armeija oli silloin Suomessa erittäin epäsuosittu - päinvastoin kuin esimerkiksi Neuvostoliiton armeija. :) Oli 1970-luku.

Mutta ajan henki ei pystynyt pilaamaan saaren kauneutta. Siellä asuminen oli suuri elämys kaikkina vuodenaikoina.

Olen kirjoittanut tähän blogiin monta juttua Suomenlinnasta. Klikkaa hakusanoja 'Nooakin arkki' tai Suomenlinna'.
Kaunis Suomenlinna (kuvakansio Flickrissä)
Lue myös
http://blogisisko.blogspot.fi/2012/02/suomenlinna-kylma-vesi-ja-puulammitys.html

tiistaina, toukokuuta 28, 2013

Löytö: Sinivalkoinen kukkaliina kerniä

IMG_1776 by Anna Amnell
IMG_1776, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Tein löydön. Kotiin tulleessa mainoksessa oli kuva juuri sellaisesta kerniliinasta, jota olen etsinyt vuosikausia. Sen piti olla sinivalkoista kasvitieteellistä aihetta ja täsmälleen oikeaa sävyä. Meillä on eri kulttuurien sinivalkoisia astioita keittiössä - ja olohuoneessakin. Tässä on yksi syy, miksi annan mainosten tulla kotiin: löytää sopivia astioita tai muuta tarpeellista etsimättä ympäri kaupunkia.

Samaa kerniä tuli nyt pyöreälle ruokapöydälle ja ikkunan edessä olevan kaapin suojaksi, sillä pidän sen päällä kukkia. Nyt niitä voi vaikka sumuttaa rauhassa.

Tämä liina on niin täydellinen, että menen ostamaan toisenkin, jotta tämä ilo jatkuu pitempään. Sattumalta saimme viikonlopuksi kukkia, joissa on samat värit, kukkakimpun ja karpaattien kellon ruukkukukkana. Kaapin päällä oleva isompi majakka on avainkaappi, pienempi vain koriste, kirpputorilöytö kuten niin monet astiatkin, esimerkiksi New York -seinälautanen ja hollantilaiset minitalot.


 my-kitchen


Kuvassa oleva puusohva rikkoutui muutossa. Sitä ei enää ole eikä se mahtuisi nykyiseen keittiöön.


069

Kuvassa oleva merimaisema Suomenlinnasta: Matti Amnell (Jr).

maanantaina, maaliskuuta 25, 2013

torstaina, kesäkuuta 21, 2012

Hyvää juhannusta!


Juhannus, originally uploaded by Anna Amnell.
Kuvassa on pohjoismainen juhannus. Nordiska Museet. Photo: Anna Amnell

Juhannusterveiset myös meiltä kaupunkilaisilta. Kaupunkijuhannukseen kuuluvat vierailut muiden juhannusta kaupungissa viettävien ystävien luona, kukat, juhannusruoka, musiikki.

Menemme usein juhannusaattona kävelylle tiettyyn paikkaan radan varrelle, josta voi poimia juhannuskukkia, sekä kedonkukkia että villintyneitä punaisia ruusuja. Monesti kukkia on suuret kimput lasipurkeissa. Tunnelma on kotona täydellinen, ilman itikoita ja sadetta kylläkin. .:)


Midsummer wildflowers
Ja meillä kotona.

Kuuntele juhannusmusiikkia Kaisan blogista

torstaina, toukokuuta 10, 2012

Linnanmäki vihertää


Linnanmäki vihertää, originally uploaded by Anna Amnell.
Läheltä lehmuksissa näyttää olevan vasta pieniä silmuja, mutta kauempaa vihertää. Ehkä joissakin puissa on jo pieniä lehtiä.

sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2012

Tuuletusta


IMG_7993, originally uploaded by Anna Amnell.
Ihan oikeasti

Flickr ilmoitti, että ei mennyt perille ensimmäisellä kerralla. Meni nähtävästi sittenkin. Se taisi vain aprillata.

lauantaina, maaliskuuta 17, 2012

Kaapin siivousta


Kaapin siivousta, originally uploaded by Anna Amnell.
Tytär on muuttamassa ulkomaille ja vie nyt mukanaan koriste-esineet, joita olen säilyttänyt useita vuosia täällä kotona. Suurin osa niistä, jotka jäävät ja näkyvät näissä kuvissa, ovat lahjoja joita olemme saaneet lapsiltamme ja sisareni pojalta.

Takana näkyy myös kirpputorilta ostettu keskiaikaistyylinen hovinarrin hattu. Sen edessä on kullanväriseksi maalattu kiinalainen merkki, joka oli vuosikausia anoppini seinällä. Olen kaiken tavaran säilyttäjä.

Torontossa suunnittelin ihan vakavissani vanhojen tavaroiden kaupan perustamista. En olisi kuitenkaan raskinut myydä omia tavaroitani, mutta olisin saanut elää vanhojen esineiden keskellä. Siellä oli hauskaa kierrellä kirpputoreilla ja antiikkikaupoissa.

keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2011

Elämää saaressa - Suomenlinna

Helsinki_1985_August_004

Asuimme yli kaksi vuotta Suomenlinnassa. Se oli satumaista aikaa, vaikka asuimme peruskorjaamattomassa asunnossa, jossa oli puulämmitys ja kylmä vesi. Olin kotiäiti, vein kesäisin lapset kaksi kertaa päivässä uimarannalle, mikä oli meille tämä hevosenkengänmuotoinen lahti. Toinen kesistä oli kuuma, samanlainen kuin nämä kesät. Istuin ystäväni kanssa rannalla, neuloimme, luimme ja juttelimme. Lapsille valmistui seuraavaksi talveksi vaatteita. Mieheni tuli iltapäivällä turistimoottoriveneellä kaupungista töistä, ui, ja läksimme kotiin. Illalla saatoimme vielä tehdä iltakävelyn valleilla. Lapsista tuli hyviä kävelijöitä. He kävivät esikoulua ja koulua kaupungin puolella, jonne matkustettiin kesällä lautalla ja talvella myös jään yli kävellen.

Kuva on otettu sinä kesänä, kun olimme Euroopan lomalla Kanadasta käsin. Kaksi lapsistamme on rannalla, jossa he leikkivät pikkulapsina. Olen miettinyt, millaista olisi asua taas Suomenlinnassa. Kesät olisivat ihania, voisi uida myöhäiseen syksyyn. Mutta talvet voivat olla ankaria.

Ehkä muistelen noita aikoja, sillä kuuntelen samaa musiikkia, Chopiniä, jota kuuntelin usein silloinkin, ennen levysoittimelta Thomas Vasaryn soittamana, nyt tietoneeltani Daniel Barenboimin  soittamana (The Warsaw Recital).  Silloin haaveilin pääseväni pois Suomesta. Olen miettinyt tänään, oliko virhe, että palasimme Suomeen. Kuvittelin, että Suomi muuttuisi, olisi iloinen siitä, että Itä-Eurooppa vapautui.

En jaksa ymmärtää enää, kuinka on mahdollista, että niin monet suomalaiset voivat edelleen ihailla poliittista ideologiaa, jonka kannattajat tappoivat ja sortivat omia kansalaisiaan, tuhosivat suomensukuisia kansoja, sulkivat kansalaisiaan mielisairaaloihin, kuljettivat meidän naapurivaltiomme kansalaisia vankileireille, oppia jonka kannattajat edelleen tyrannisoivat miljoonia ihmisiä. Se olisi aivan samaa, kuin jos ihailtaisiin edelleen sokeasti natseja heidän hirmuteoistaan huolimatta, jaettaisiin kirjallisuuspalkintoja natsismin julkisille ihailijoille ja natsikirjailijoiden nimissä.

Suomi on jakaantunut. Toiset ihailevat ja palvovat edelleen suomettumisen ajan "sankareita", kehuvat toisiaan, ylistävät sen ajan poliittisia lauluja. Toiset eivät edelleenkään uskalla puhua asioista avoimesti, eivät varsinkaan kirjallisissa piireissä, sillä kulttuurissa ovat vallassa edelleen suomettumisen ajan keskeiset henkilöt ja heidän jälkeläisensä, Suomen "pikkuprinssit", käyttääkseni äskettäin uutisissa Kiinan vastaavista poliittisista toimijoista käytettyä sanaa. Odotan kiinnostuksella sitä, miten uusi kulttuuriministeri toimii. Mihin aikakauteen hän kuuluu?

Menikö Suomi kokonaan pilalle viime vuosisadalla? Monesti tuntuu siltä, kuin Suomi on kuin saari, joka vaikuttaa oudolta tällä vuosituhannella huolimatta suurista saavutuksistaan monilla aloilla. Olen miettinyt, pitäisikö muttaa lopullisesti pois Suomesta.

perjantaina, heinäkuuta 22, 2005

Kuin kotimaassa teekuppia myöten



Näistä Torontosta ostetuista kupeista alkoi ruusukuppien ja kukka-astioiden keräily.  (Lisäys vuonna 2013: kukka-astiat, suurin osa omia kukka-astioita)

Ihmettelin alussa Kanadassa sitä, miksi oli miltei mahdotonta löytää kaupasta tusinaa samanlaisia kahvi- tai teekuppeja, niin kuin Suomessa on tapana ostaa.

Torontossa kiersimme kerran koko kaupungin ja saimme koottua täyden tusinan kuppeja, joissa on punainen ruusukuvio. Malli oli sopivan kookas teekupiksi. Nyt toivon, että olisin ostanut muutaman myös niitä, joissa oli keltainen ruusu.

Kuukausikupit ovat jääneet erityisesti mieleen. Ne olivat hyvin kauniita. Niitä oli ostettu yleensä perheenjäsenten syntymäkuukausien mukaan. Kaikki nämä kupit olivat englantilaisia samoin kuin perinteiset sinivalkoiset astiat.

Siirtolaiset pysähtyvät usein siihen aikaan, josta ovat lähteneet, usein siihen ruokavalioon ja jopa muotiinkin. Tavallaan aika pysähtyy, varsinkin jos ei käy kotimaassa tai ole muuten yhteydessä siihen.

Kanadaan muuttaneet englantilaiset olivat myös pitäneet kiinni kotimaansa tavoista, teeseremonioista ja muista, varmaankin enemmän kuin Englannissa asuvat sukulaisensa.
Yleensä oman maan tapoja arvostaa ulkomaille muutettuaan enemmän kuin oli arvostanut kotimaassa.

maanantaina, heinäkuuta 11, 2005

Uimassa Hesassa

Helsingin Sanomat kertoi äskettäin, että suuren maailman herrasmies Mannerheim kävi aina Helsingissä asuessaan uimassa tuolla Kaivopuiston rannassa. Hänen nuoruudessaan Kaivopuistossa oli uimala. Kaivopuisto oli pietarilaisten suosimaa huvila-aluetta. Helsinkiin oli keisarillisen Venäjän kansalaisilla lupa tulla kesää viettämään. Kaivopuistossa oli pitkään uimala, josta on jäljellä enää karu muistokivi.

Joskus aikaisemmin mekin kävimme uimassa Kaivopuiston rannassa. Pulahdimme veteen jostain kalliolta. Nyt merenranta on niin täynnä kaikenlaista roskaa, pullonpohjia ja muuta, että en uskalla.

Eräs avantouintia harrastava ystävämme näkyy uskaltavan uida siellä kesälläkin. Oli ihan juttu kuvan kanssa äsken Hesarissa. Hän kertoi toimittajalle, että pitää olla kunnolliset uimakengät.

Olemme asuneet monissa kaupunginosissa, joissa on hyvä uimaranta. Ennen Kanadaan muuttoa asuimme viisi vuotta Hämeentiellä. Lähellä olivat siirtolapuutarhat, metsikkö ja Kumpulan maauimala, jonne suuntasimme joskus kahdestikin päivässä kesäisin. Suomenlinna oli kuitenkin paras paikka kesänviettoon. Näissä kuvissa näet Suomenlinnan.

Kun asuimme Suomenlinnassa, olin kotiäiti. Vietin kaikki kesät lasten kanssa hevosenkengän muotoisella uimarannalla. Nuorin lapsista oppi siellä ensin sukeltamaan ja sitten uimaan. Lapset uivat ja minä luin tai neuloin lapsille vaatteita seuraavaksi talveksi – puulämmitteisessä 1700-luvulla rakennetussa Nooakin arkissa oli talvella kylmää.

Toinen hyvä uimaranta oli Munkkiniemessä. Me asuimme Etelä-Haagassa. Laitoimme kaksi lasta vaunuihin: toinen istui korkeiden vaunujen perällä, toinen nukkui vaunuissa – ja kolmas oli kyydissä sisälläni. Ja sitten vaan kävellen Munkkiniemeen.

Olin aina lapsia odottaessani niin hyvässä kunnossa, että juoksin yliopistossa portaat ylös. Se herätti kauhua joissain vanhoissa professoreissa. He neuvoivat minua käyttämään hissiä tai edes kävelemään. Ehkä he pelkäsivät joutuvansa kätilöiksi. Nythän liikuntaa harrastavat odottavat äidit taitavat olla täysin normaalina pidetty ilmiö.