Photo Friday: 'Mood'

Nikola Tesla, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Nikola Tesla, the great inventor, in a pensive mood. This statue is in the centre of Zagreb, Croatia.
Nikola Tesla, suuri keksijä mietteliäänä. Patsas on Zagrebin keskustassa.
Suuri koko/ a large size
Photo Friday: 'mood'

Helsingin Sanomat ihmettelee teitittelyn paluuta

Tuliko yleinen sinuttelu Ruotsista, jossa jokatyttö on prinsessa?

Tämän päivän Helsingin Sanomat ihmettelee teitittelyn paluuta: "Teitittelyn yleistyminen on paluumuuttajan suurimpia šokkeja vuonna 2012". (Annamari Sipilä: Ottaako rouva lisää teetä? HS/Merkintöjä 5.10.2012) On hämmästyttävää, että HS:n pääkirjoitustoimittajakaan ei tiedä siitä, että teitittely oli täysin vallitseva tapa vielä 1970-luvun ajan vieraiden ihmisten kanssa keskusteltaessa ja sitä harrastetaan edelleen, kun ollaan kohteliaita. Olen nähnyt televisiohaastattelun, jossa nuori naistoimittaja teititteli isäänsä, koska kysymyksessä oli virallinen tilanne.

Nykyajan ihmisiltä on kadonnut historian taju. Sen näkee varsnkin TV-elokuvien käännöksistä, joissa laitetaan menneen ajan ihmiset noin vain sinuttelemaan, mitä he eivät olisi missään tapauksessa tehneet vieraiden ihmisten tai itseään vanhempien kanssa. Samanikäisetkin työtoveritkin tekivät sinunkaupat. 

Olen huomannut tätä tietämättömyyttä ennenkin. Näin anonyymi kommentoija tässä blogissa:
 " Puhuttiinko täällä suomessa vielä niinkin myöhään kun 60 luvulla noin muodolisestti kuten kunikaat ja heidän plveliansa: neiti ei nyt valehtele vanhoille ihmisille." 

Vastasin: Kyllä toki vielä 60-luvulla käytettiin kohteliasta ja muodollista kieltä. Oli aivan tavallista, että nuorta tyttöäkin sanottiin neidiksi ja lukiolaispoikaa herraksi. Ei ollut kysymys "kuninkaista ja heidän palvelijoistaan", vaan tavallisista ihmisistä. 

Myyjätärtä sanottiin tietenkin neidiksi, vanhempaa myyjätärtä rouvaksi. Kun palasimme Suomeen 1980-ja 1990 -lukujen vaihteessa, mieheni hämmästyi, kun lehtikioskissa myyjänä oleva nuori tyttö sinutteli häntä. Mieheni oli itse tietenkin teititellyt häntä. 

Voin sanoa HS:n toimittajalle nyt vuonna 2012, että meidän perheellä oli täysin päinvastainen kokemus kuin hänellä, kun palasimme Suomeen vuonna 1988 asuttuamme yhdeksän vuotta Kanadassa. Ällistyimme sinuttelua. Toisaalta sinuttelu oli horjuvaa, toisinaan sinuteltiin, toisinaan teititeltiin, täysin epäjohdonmukaisesti.


Muutos oli tapahtunut  vasta 1980-luvulla. Vuoteen 1979 mennessä sinuttelua ei ollut, ennen kuin tehtiin sinunkaupat. Oli täydellinen yllätys, että täällä oli alettu sinutella ketä hyvänsä. 

Oletin, että oli alettu matkia Ruotsia. Ehkä sinuttelun katsottiin kuuluvaan pohjoismaiseen sosialismiiin. Näin televisiohaastattelun, jossa Ruotsin kuningasta sinuteltiin. Huomasin, että sinuttelua pidettiin poliittisesti korrektina asiana. Tämä tuli esille esimerkiksi vuonna 2007 käydyssä blogikeskustelussa IIneksen blogissa.


Muut kielet

Monesti luullaan, että englannin 'you' on sinuttelua. Mutta todellisuudessa englanninkielinen sinuttelee vain Jumalaa, sanoo "Thou" eli sinä rukouksessa. Englanninkieliset  "sinuttelevat" toisiaan puhuttelemalla etunimellä, jonka he painavat mieleen heti esittelyssä ja muistavat sen.  Muulloin he sanovat Mr. Smith tai Mrs. Smith, Doctor Smith, Mr. President,  asiakkaalle 'madam' tai 'sir'.

Teitittely ei ole ainakaan ranskassa välttämättä etäisyyden ottamista. Jo Nabokov kertoo muistelmissaan, että kun hänen äitinsä halusi olla erityisen ystävällinen pienelle pojalleen, hän teititteli tätä - ranskaksi, jota he puhuivat.Tuoreempi esimerkki muistuu mieleen. Kanadanranskalainen sukulaiseni, iäkäs rouva, musiikinopettaja, huudahti minulle kerran puhelimessa vähän aikaa Suomessa käyntinsä jälkeen (jolloin hän oli asunut meillä useita viikkoja): "Madame, je vous aime." Teitittely merkitsee edelleen myös ystävällisyyyttä, kohteliaisuutta. 

Suomalaisia blogikeskusteluja lukiessa minulle tulevat usein mieleen Kiplingin balladin sanat "East is East, and West is West, and never the twain shall meet".
Itä ja länsi eivät kohtaa, eivät varsinkaan Suomessa. Tässä en tarkoita maantiedettä vaan mentaliteettia.

Teitittelyssä ei ole todellakaan mitään ikä- eikä luokka-ajattelua. Tuntuu monesti siltä, että yleinen töykeyden lisääntyminen johtuu siitä, että pitää olla muka kaikkien kaveri, jota ihminen ei missään nimessä jaksa eikä halua olla ainakaan suurkaupungeissa. Kun ihmisen reviiriä ei suojata hyvillä tavoilla, ruvetaan tönimään ja jöröttämään.

Hyvät tavat voivat helpottaa kanssakäymistä silloin kun ihmiset ovat väsyneitä tai kun jotain hyvin ongelmallista tapahtuu, sellaista jota ei voi noin vain ratkaista ja selvitttää hetkessä. Siinä saa tavallaan miettimisaikaa.

Teitittely kuuluu yhtenä osana kulttuuriin, jossa toista ihmistä kohdellaan ystävällisesti ja kunnioittavasti, annetaan hänelle myös yksityisalue. Ainakin näin yritetään tehdä.

Ei ole ihme, että ulkomailla asunut toimittajakin myöntää, että  "Ensihämmästelyn jälkeen teitittely on alkanut kuulostaa miellyttävältä, jopa kotoisalta". 

Tästä aiheesta keskusteltiin blogeissa jo vuonna 2007  Suomessa asuminen: Itä ja länsi  sekä kommenteissa kirjoitukseeni  Kun myrsky riehui Rööperissä, jossa kerron 1960-luvun Helsingistä.

Elämän hauraus

Nuorena kuolleiden muistolle

Olin 8-vuotiaana hautajaisissa, kun naapurin teini-ikäinen tytär kuoli tuberkuloosiin. Hän oli mukana kouluvuosinani, sillä hänestä tehty piirustus oli kuvataideluokan seinällä. Vähän vanhempana katsoin kirjaa sodasta, ja minua järkytti kuva kauniista tummatukkaisesta pikkutytöstä, joka oli kuollut Helsingin pommitusten aikaan. Koululaisena luin Anne Frankin päiväkirjaa ja Saima Harmajan runoja. Kuolema kulki vierelläni.

Kun omat lapseni olivat pieniä, heidän serkkkunsa kuoli leukemiaan. Kaksi pikkuserkkua hukkui kotirantaansa Savossa. Sisareni kuoli 59-vuotiaana sydänkohtaukseeen parannuttuaan syövästä. Rankat hoidot olivat heikentäneet keuhkot ja sydämen. En ole vieläkään täysin toipunut hänen kuolemastaan, vaikka siitä on kulunut jo viisi vuotta. Hänen isänsä oli elänyt 90-vuotiaaksi ja äiti 97-vuotiaaksi, kuoli alle kaksi kuukautta sisareni kuoleman jälkeen. Voi ajatella, että sisareni menetti monta vuosikymmentä elämää, ja me menetimme hänet liian aikaisin.

Keski-ikäisen ihmisen kuolemakin on meille nykyajan ihmisille järkytys, lapsen ja nuoren kuolema onnettomuus, josta omaisten ja ystävien on vaikeaa toipua. Ennen lasten kuolema oli niin tavallista, että siihen piti varautua. Äitini perheessä oli 11 lasta, ja sisaruksista neljä kuoli lapsina, kaksi vain päivän ikäisinä, 10-vuotias veli ja 15-vuotias sisar yhden viikon aikana. Heitä kaikkia muisteltiin vuosikymmenet heidän kuolemansa jälkeen. 10-vuotiaana kuolleen Ransun muistolle oli istutettu pihlaja kotipihalle. Kuoleman läheisyys teki varmaankin entisajan ihmisistä ymmärtäväisempiä kuin me, jotka uskomme elävämme 100-vuotiaiksi ja haaveilemme vielä pitemmästä elämästä.

Famous People who Died Young (alle 30-vuotiaina kuolleita, joukossa myös suomalaisia)
Kuva Mirogoj'n hautasmaalta Zagrebista.

Pink Lady Czechs out Central Europe: The Czech Man's (and Woman's) Best Friend

Pink Lady Czechs out Central Europe: The Czech Man's (and Woman's) Best Friend: One of the first things that one notices when one spends some time in the Czech Republic is how much Czech people really love dogs. Th...

Fiskarsin työkalut saavat kehuja New York Times -lehdessä

International Herald Tribune ja New York Times kertovat kulttuuri-ja taidesivuillaan käyttöesineistä. Fiskarsin halkaisukirves X25 on yhtenä esineistä, joita esitellään. Kirjoittaja kehuu erityisesti Fiskarsin puutarhanhoitovälineitä ja Fiskarsin tapaa kertoa tuotteistaan nettisivuillaan. Hän kertoo, että luettuaan siitä, että tämän kirveen terä on muotoiltu sellaiseksi, että se irtoaa hyvin puusta, kirves näytti entistä kauniimmalta. Lehtiartikkelissa on myös kuva tästä kirveestä. (Alice  Rawsthorn: A tool's beauty is in the  eye of its holder. - International Herald Tribune/Culture October 1, 2012)
Sama artikkeli on luettavissa  New York Timesin nettisivulla.

Sumuinen lokakuun päivä

Sumuinen lokakuun päivä, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Töölössä