torstaina, kesäkuuta 21, 2018

25.6. Hyvää juhannusta!

Juhannus

Juhannus kotona. Nordiska Museet Stockholm

Hyvää juhannusta!

Juhannus Esplanadilla Helsingissä muutama vuosi sitten.

Midsummer wildflowers

Kun olin lapsi, menimme mummolaan juhannuksena. Portaiden molemmilla puolin oli nuoria koivuja, sisällä oli kukkia. Mummo paistoi lettuja, joita syötiin hillon kanssa. Kun tätini ja enoni olivat nuoria, mentiin veneellä juhannuskalliolle, jossa he tanssivat kylän muiden nuorten kanssa. Ennen ukkikin soittti siellä viulua. Nuorin tätini kertoi, että äiti ja hänen järven toisella puolen asuva lapsuudenystävänsä lauloivat. Niillä naisilla oli kaunis ääni.

tiistaina, kesäkuuta 19, 2018

sunnuntaina, kesäkuuta 17, 2018

perjantaina, kesäkuuta 15, 2018

Älä!

Texas roskis
Don't mess with Texas. Roskalaatikon teksti: Älä sotke Teksasia.

Lomamatkalla kuvattua 1980-luvulla, jolloin asuimme Kanadassa ja teimme yleeensä kesälomamatkat Yhdysvaltoihin. Asuimme leirintäalueilla maaseudulla  ja hotelleissa vain suurkaupungeissa, joissa kävimme museoissa.

Näitä kieltoja laitettiin kaikkialle Teksasiin, ja kampanja vähensi roskaamista Teksasin teillä noin 72% vuosina 1986-1990. Ks myös kommentti, jossa viitataan sanonnan muihin merkityksiin. Kommentissani linkki Wikipediaan, josta voi lukea lisää.
Ks myös, miten tehokas tämä kampanja on ollut
http://www.dontmesswithtexas.org

Don't! Makrokuvat Älä.


P1180539

Makrokuvat: Älä!