Tänä vuonna emme menneet edes hakemaan juhannuskukkia, sillä ei huvittanut mennä kahlaamaan sateen kastelemassa ruohikossa. Valkoinen orkidea sai olla juhannuskukkana.
Juhannuksen tunnelma ei näy riippuvan säästä. Emme ole olleet kahteen päivään edes ulkona kävelemässä. Juhannusta edeltävinä päivinä oli harvinaisen kaunis sää, joten tuli ulkoiltua tavallista enemmän. Kaupunki pursui valoa, väriä, katusoittajien musiikkia ja elämää. Turistit ovat varmaankin ihmetelleet tänäkin juhannuksena sitä, minne kaikki ihmiset ovat äkkiä kadonneet Helsingistä. Suuri osa varmaankin kesämökeilleen. Lieneekö koskaan tutkittu sitä, kuinka monet helsinkiläiset viettävät juhannusta kotonaan?
En tiedä, poltettiinko jossain päin Helsinkiä tänä kesänä juhannuskokkoa. Menemme yleensä Kaivopuiston rantaan kokkoa katsomaan. Sinne kertyy tavallisesti runsaasti ihmisiä, enimmäkseen kävelymatkan päästä kuin jossain pikkukaupungissa. Ikkunasta katsottuna kaupunki on tyhjä - ja hiljainen.
On kuunneltu sateen ropinaa katossa, ihmetelty sitä miten, kovaa lehmukset heiluvat puistossa tuulen kourissa. Olemme katsoneet televisiota ja elokuvia omasta DVD-varastosta. Olemme kuunnelleet Chopinia ja muuta mielimusiikkia, nyt paraillaan Martti Talvelaa.
Iisalmen kirkonkylän kansakoulu sijaitsi järven rannalla. Vietimme siellä usein kesälomia.
Juhannukseen sopii hyvin muisto siitä, kun mieheni ja minä olimme kesällä 1963 soutelemassa Martti Talvelan kanssa sen jälkeen, kun hän oli ollut harjoittelemassa mieheni vanhempien pianolla. Toukokuussa syntynyt esikoisemme nukkui vaunuissa pihalla ja heräsi Talvelan lauluun. Talvela oli myös ollut opettaja kuten hänen vaimonsa Annukka, joka oli ollut appeni oppilas, sillä hänen kotinsa oli samassa kylässä. Talvelat olivat tulleet tutuiksi appivanhemmilleni, jotka olivat innokkaita musiikin harrastajia.
Shortsit jalassa meitä muutamaa vuotta vanhempi Martti Talvela muistutti mielestäni ulkomuodoltaan lastenkirjojen Babaria. Hän oli tasainen ja rauhallinen, vähän ujo. Ihailimme kaikki jo silloin hänen laulamistaan ja jännitimme hänen tulevaisuuttaan. Olimme olleet hänen ensikonsertissaan Sibelius Akatemian juhlasalissa syksyllä 1960. Häntä ei hyväksytty Suomen Kansallisopperaan, ja hän oli lähtenyt Tukholmaan opiskelemaan. Hän oli laulanut edellisenä vuonna Bayrethin Wagner-juhlissa, hänen kansainvälinen uransa oli juuri alkamassa Euroopassa. Minusta tuntuu aina haikealta kuunnella hänen lauluaan, kun ajattelen, miten nuorena hän kuoli, vain 54-vuotiaana.
(4. helmikuuta 1935 Hiitola – 22. heinäkuuta 1989 Juva)
Martti Talvela kansallisbiografiassa
Annukka Talvelan muistelmat ja
muistoja opettajaseminaarista, jossa hän tutustui tulevaan mieheens.
