Maaseutu oli kylässä kaupungissa, kun otin nämä mökkikuvat.
Tänään juhannusaattona HBL kirjoittaa, ettö cityjuhannus on tullut yhä yleisemmäksi. (Midsommar i stan blir populärare, sivu 23) 1950-60-luvusta lähtien on vietetty juhannusta kaupungissa, ensin mökittömät, nykyään myös mökkien omistajat. Juhliminen on entistä spontaanimpaa. Syödään hyvää ruokaa, mennään piknikille. Kaupunkikulttuuria on alettu arvostaa tässäkin asiassa.
Vuodenaikajuhlat kuuluvat kaikille, kirjoittaa Jens Finnäs samassa lehdessä (Apropå). Ihmiskunta on aina juhlinut kesän alkamista ja sadonkorjuuta, piristänyt pimeää aikaa valolla ja hyvällä ruualla. Kaikki juhlamme ovat monikulttuurisia. Niitä voi juhlia yhtä hyvin kristitty, muslimi tai uskonnoton.
Minusta on luonnollista, että kukin antaa tällekin juhlalle sisällön oman sydämensä mukaan. Toiset juhlivat kesää, valoa ja auringon lämpöä, toiset muistavat originellia kristinuskon esitaistelijaa Johannes Kastajaa, joka oli varsinainen luonnossa eläjä, eli suorastaan erämaan ehdoilla. Hänellä oli kamelinkarvasta kudottu vaate, ja hän söi heinäsirkkoja sekä villimehiläisen hunajaa. Siinä vasta vihreää ohjelmaa six-packin ajan suomalaisille.
Pieni Johannes Kastajan patsas Johanneksen kirkon ovella. Kuva: Anna Amnell
Lisäisin, että kannattaa myös muistaa, että samalla kun ihmiset eivät ole olleet ahdasmielisiä ja halunneet poistaa kalenterista esivanhempiemme kuulle, auringolle tai Tor-jumalalle omistamia viikonpäivien nimiä (maanantai, sunnuntai, torstai), kulttuurin kerrostumia, meidän ei tule myöskään antaa hyljätä suvivirttä tai ajanlaskun merkinnässä käytettäviä perinteisiä eKr ja jKr -merkkejä, vaikka pieni osa suomalaisia on sitä äänekkäästi ja ahdasmielisesti vaatimassa. Kristittyjä on aina vainottu, vainotaan nykyäänkin. Alla Ivan Mestrovicin Johannes Kastaja patsas keisari Diokletianuksen linnoituspalatsin raunioiden keskellä.
Onnellista ja iloista keskikesän juhlaa! Hyvää juhannusta!
