25.6. Hyvää juhannusta!

Juhannus kotona. Nordiska Museet Stockholm



Juhannus Esplanadilla Helsingissä muutama vuosi sitten.



Kun olin lapsi, menimme mummolaan juhannuksena. Portaiden molemmilla puolin oli nuoria koivuja, sisällä oli kukkia. Mummo paistoi lettuja, joita syötiin hillon kanssa. Kun tätini ja enoni olivat nuoria, mentiin veneellä juhannuskalliolle, jossa he tanssivat kylän muiden nuorten kanssa. Ennen ukkikin soittti siellä viulua. Nuorin tätini kertoi, että äiti ja hänen järven toisella puolen asuva lapsuudenystävänsä lauloivat. Niillä naisilla oli kaunis ääni.

Vaahteralaakson Aurora: Nostalgiaa ja seikkailua

Yhteenliitetyt kädet Siirtolaisinstituutin kirjaani Vaahteralaakson Aurora (2014) lainaamassa kuvassa kertovat siitä, että nyt käsitellään 1900-luvun alun siirtolaisuutta Amerikkaan sortovuosien aikana. Tapahtumapaikkoina ovat Helsinki ja Toronto, pistäydytään myös Pariisissa ja Pietarissa. Ja seikkailu alkaa Savosta.

Esikoisromaanini vuonna 1991 oli nimeltään Aurora- Vaahteralaakson tyttö. Siinä teini-ikäinen koulutyttö lähtee Bobrikovin karkottaman toimittajaisänsä luo Kanadaan. Mutta isä ei olekaan Torontossa. Taiteilijaksi haaveileva Aurora joutuu palvelustytöksi suureen kanadalaiseen taloon ja tutustuu Edwardin ajan elämään. Tämän blogin lukijat muistanevat, että olen asunut 10 vuotta Pohjois-Amerikassa, Kanadassa joka on suomalaisille miehelle jääkiekon maa ja naisille Anna-kirjojen maa.

Ilahduin kovasti, kun löysin blogista Tuhansia sivuja kirja-arvostelun tästä ensimmäisestä Aurora-kirjastani, joka ilmestyi melkein neljännesvuosisata sitten.

"--  jostain syvältä nousi kaipuu Pienen Runotytön maailmaan ja Anna-kirjojen aikaan.--

Kun kyseessä on tyttökirja, voisin kuvitella sen kohderyhmää kiinnostavan ennen kaikkea tarinan romanttisen puolen ja matkajännityksen. Kirjalla on kuitenkin paljon ulottuvuuksia, ensinnäkin sen historiakytkökset ja silloiset olot Suomessa, Toisaalta Auroran palvelijan rooli ja tarinan vauraiden nuorten joutilas elämäntyyli asetetaan tarinassa rinnakkain. Yhteiskuntaluokkien erot ovat selkeät.
Mielenkiintoinen sukellus hetkeksi toiseen aikakauteen, omiin tyttökirjavuosiin vuosikymmenten taakse ja sipaisuun yhteen Suomen historian vaiheeseen."

Siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan, sortovuodet, suurlakko, Pohjois-Amerikan luonto. 1900-luvun alun elämä.
Vaahteralaakson Aurora yhteispainos sisältää alkujaan 1990-luvulla ilmestyneet kirjani: Aurora Vaahteralaakson tyttö (1991, 1992) , Aurora ja PIetarin serkut (1993) ja Aurora ja villikyyhkysten aika (1995). Myös e-kirjana, esim Elisasta ja muista nettikaupoista.

Vaahteralaakson Aurora: Nostalgiaa: uimaranta ja luistinrata

Vaahteralaakson Aurora: Nostalgiaa: uimaranta ja luistinrata: Kesällä uimala, talvella luistinrata olivat pikkukaupungin lapsille ja koululaisille paratiisi. Kuvassa olevat ovet vievät Iisalmen uimala...

UUsi blogini: Melkein antiikkia

Aloitin eilen. Etenen vähitellen. Jotain on jo..

http://melkein-antiikkia.weebly.com/

Vanhat lastenlaulut

Old time school, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Laulujen voimasta : Pesä pienoinen

Iisalmen Satamapuiston kioski: vain muistitietoa rakentajista

Rakennusajankohta ja rakentajat: Vain suullista perimätietoa.
"Tieto on [Kalle Väisäsestä] luultavasti peräisin kaupungin inventointikortista, jossa suullisina lähteinä mainitaan kaupungin rakennusmestari Esa Hakala sekä Eeva Remes." Muistikuvia Iisalmesta. Salmetar/Iisalmen Sanomat 25.8.2013.

Kirjeeni Muistikuvia palstalle:





Iisalmen rantakioskiin liittyy sukutarina, jonka olen kuullut lapsesta asti. Iäkkäät sukulaiset kertoivat, että isoisäni suksimestari, nuoruudessaan kiertelevänä puuseppänä ja viulupelimannina toiminut Jaakko Rytkönen (1875-1969) oli "rakentanut "rantakioskin.
Kun haastattelin iäkkäitä sukulaisiani 1990-luvulla, he kertoivat, että heitä paljon vanhemmat naapurit sanoivat aina laivan tullessa Iisalmen rantaan: ”Kun minä tulin tähän laivalla, Jaakko oli tuota kioskia tekemässä. ”
Pohjois-Savon kulttuuriympäristö 2. kertoo, että kioskin rakensi puuseppä Kalle Väisänen Haukiniemenkatu 6:ssa sijainneessa verstaassaan jo 1890-luvulla.
 Isoisäni oli siihen aikaan nuori poika (synt. 1875)

["Tieto on (Kalle Väisäsestä) luultavasti peräisin kaupungin inventointikortista, jossa suullisina lähteinä mainitaan kaupungin rakennusmestari Esa Hakala sekä Eeva Remes." Muistikuvia Iisalmesta. Salmetari/Iisalmen Sanomat 25.8.2013.
Rakennusajankohtakin on lehden mukaan "todennäköinen."]

Samalla nettisivulla kerrotaan, että Satamapuiston kioski rakennettiin samoihin aikoihin kuin tullikamaripakkahuone, joka rakennettiin vuonna 1893 ja siirrettiin nykyiselle paikalle 1909.
Siirrettiinkö myös kioski vuonna 1909?
Olisiko mahdollista, että ukki on ollut nuorena miehenä töissä Kalle Väisäsellä kioskia siirrettäessä tai korjattaessa ja naapurit olisivat nähneet hänet silloin kioskia nikkaroimassa?
Olipa tämä sukutarina totta tai ei, se on mielenkiintoinen:
”Historiantutkimuksessa muistitiedon asema on vahvistunut. --Muistitiedossa ei enää painoteta asioiden tai tapahtumien todellisuutta, vaan ihmisten kokemuksia ja tunteita.” (Heli Mäki esipuheessa toimittamaansa kirjaan ”Junalla sotaan ja sotaa pakoon” 2011 Helsingin Yliopisto). Ehkä innostun joskus penkomaan arkistojakin.
Ystävällisin terveisin
Anna Amnell
--
P.S. Tilaamme Salmettaren ihan näiden muistikuvien vuoksi. (Ukki teki vuoden 1957 iisalmelaislehden lehtihaastattelun mukaan suksia Iisalmen Visan edustushiihtäjille, mm Joonas Ryhäselle, joka voitti ukin tekemillä suksilla Salpausselän kisat.)

Nostagia antaa voimaa ja optimismia

IMG_0025, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Luin merkittävän artikkelin, jossa kerrottiin siitä, että nostalgisointi ei ole masennusta, mielenhäiriö niin kuin joku 1600-luvun lääkäri keksi väittää.

Vanhojen aikojen muistelu on voimaa antava tekijä ihmiskunnalle ja kullekin meistä. Laulut, elokuvat ja muistot ovat aarteita. Niin nämä blogitkin joskus tulevaisuudessa. Rakenna itsellesi hyviä muistoja tulevaisuuden varalle.

Artikkeli täällä. Kokeile laittaa se Google-kääntäjään. Kirjoitan siitä joskus lisää.

Ei vanhusten juttu. 7-vuotiaat lapsetkin muistelevat menneitä, kertoo tutkimus.

Anssi Miettinen kertoo blogeista vuonna 2005. Mukana myös Blogisisko

HS/kuukausiliite 45 vuonna 2005 marraskuussa

Tänä aamuna tullut Hesarin Kuukausiliite (toukokuu 2013, sivu 25) kertoo, että hs.fi julkaisee uudestaan Kuukausiliitteiden vanhoja kirjoituksia: "Nyt siellä on myös toimittaja Anssi Miettisen kirjoitus Perustin tiedotusvälineen, joka julkaistiin alun perin Kuukausiliitteen numerossa 11/2005".

Toimittaja Anssi Miettinen piti vuonna 2005 blogia, jossa hän tutki sen ajan suomalaisia blogeja. Miettisen kirjoitus  on nyt luettavissa Helsingin Sanomien nettisivujen "arkistojen kätköissä" osoitteessa hs.fi/kuukausiliite.  
http://files.snstatic.fi/HS/kkliite/arkisto/2005/11/

Miettisen kirjoituksessa mainitaan myös blogini Blogisisko, on myös vihjeitäni uusille bloggaajille ja silloinen Blogger-profiili kuvineen. Blogisisko-blogi toimi silloin osoitteessa http://amnellanna.blogspot.fi, jossa on nykyään kotisivublogini "Anna Amnell".


Jos et pääse HS:n nettisivuille, lue pieni tietoisku samasta asiasta täältä blogistani. (Bloggaaminen vuonna 2005)
Aikaisempia kirjoituksia Arkistojen kätköistä. 

Ensimmäinen kirjoitukseni (Yhdistin blogit Blogisisko 1, 2 ja 3, ja niille tuli osoitteeksi tänä blogisisko.blogspot.fi)
Lisäys: Blogisisko ® on nyt rekisteröity tavaramerkki

Päivitetty 1/2015
Blogisisko (rekisteritiedot)

Blogisisko is a registered trademark 251938.
rekisterinumero 251938
sekä 'Blogisisko' että 'blogisisko'
Huom haku muuttunut!
Kirjoita kohtaan haku 'Blogisisko'/'blogisisko' tai 251938
http://epalvelut.prh.fi/web/tietopalvelu/haku

Rihkama ja nostalgia

Moderni tonttutuoli, originally uploaded by amnellanna.

Kysyn jälleen: Onko tämä puutarhatontun "veli" salonkikelpoinen, kun sitä myydään hienossa kaupassa?

Kommentti Anita Konkan blogin kirjoitukseen .

Puutarhatontut eivät ole kuolemassa sukupuuttoon. Niillä on suorastaan uusi tuleminen.

Niistä on tullut salonkikelpoisia, sillä postmodernit suunnittelijat ovat luoneet esimerkiksi värikkäitä ja kalliita puutarhatonttujakkaroita ja hopeisia tai ainakin hopealta näyttäviä puutarhatonttuja koriste-esineiksi.

Uskoisin, että puutarhatontut liittyvät monien ihmisten lapsuudenmuistoihin.

Ne ovat nostalgista rihkamaa kuten joittenkin viime vuosisadan vallankumousten sankareiden muotokuvat, joita monet pitävät seinillään tai tekevät niistä taidetta kuten tehdään puutarhatontuistakin.

Demokratia ja vapaus suojelevat myös puutarhatonttuja. Odottakaahan, kun vaaleanpunaiset muoviflamingot ilmestyvät myös suomalaiseen
maisemaan. :)

Aikaisemmat kirjoitukseni samasta aiheesta:
Moderni tonttutuoli ja Hyvä ja huono maku.
Hyvä ja huono maku

puutarhatonttu, puutarhatontut