Minulla ei ole edes ajokorttia. Eräässä englantilaisessa romaanissa tällainen asia asettaa henkilön vahvasti epäilyksen alaiseksi: jotain on vikana. Niin kai onkin. Lapsuudenkodissa äärimmäinen köyhyys ja omassa perheessäni krooninen idealismi ja mukavuudenhalu. Pojillakaan ei ole ollut koskaan ajokorttia. Se on suurkaupunkilaisuutta. Miksi hankkia auto, kun joka paikkaan voi kävellä tai mennä julkisilla kulkuneuvoilla?
Meillä oli Kanadassa auto, jota mieheni tarvitsi ehdottomasti työssään. Hän joutui ajamaan niin paljon Suur-Toronton alueella, että kyllästyi lopullisesti autoon. Hauskaa olivat perheen yhteiset, lukuisat ja hyvin pitkät telttailumatkat ympäri Amerikkaa isolla farmariautolla.
Tiedän, että ihmiset tuovat yleensä auton Amerikoista tullessaan. Olisimme voineet tuoda ihkauutta mallia olevan auton, sillä punaisella urheiluautollaan ajanut nuori mies romutti täydellisesti yhdeksän vuotta vanhan automme pari viikkoa ennen Eurooppaan lähtöämme. Mieheni pysähtyi, kun lapsi käveli suojatiellä. Nuori mies ajoi ylinopeudella perään. Auton katto meni haitariksi, mutta mieheni selvisi naarmuitta.
Luulisi, että meille auto olisi suorastaan pyhä, sillä me seurustelimme teini-ikäisinä monta vuotta poikaystäväni isän autossa - ja Iisalmen katuja kävellen. Auto hävisi kuitenkin kävelylle.
Aikoinaan valitsimme auton ja oman asunnon sijasta sen, että lapset kävivät yksityistä koulua ja minä olin kotiäiti. Meidän kaltaisillamme idealisteilla ei ole enää valinnanvaraa, kunhan jotenkin tulee toimeen.
Niin, mitä me toimme Amerikoista? Hyvin, hyvin paljon kirjoja - ja kissan. Ja ennen kuin joku ärhäkkä feministi käy kimppuuni, sanon, että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että naisella on auto. Tyttärelläni on, ja hän saattaa innostua kemppismäiseen snobismiinkin autojutussa. Mutta - ihminen voi tulla toimeen ilman autoa. Voi tulla toimeen ilman polkupyörääkin. Jollei pitkä antibioottikuuri ole täysin pehmentänyt aivojani, muistan Merete Mazzarellan kertoneen jokin aika sitten, ettei hän osaa ajaa polkupyörällä. En minäkään.
Syyt ovat erilaiset. Diplomaatin lapsi Merete taisi käydä sisäoppilaitosta jossain oudossa maassa siinä iässä, jolloin opitaan ajamaan pyörällä. Minä taas olin niin köyhä, ettei meillä ollut silloin varaa edes polkupyörään. Ei ollut monilla muillakaan lapsilla siihen aikaan. Muutaman korttelin lapsilla oli käytettävissä yksi vanha armeijan miestenpyörä. Sillä leikkitoverini oppivat ajamaan. Minä en malttanut olla jonottamassa vuoroani. Kotona odotti pino kirjaston kirjoja. Se pyörä oli lisäksi hirveän ruma!
Ihminen tulee huonosti toimeen ilman autoa haja-asutusalueella, jossa ei ole julkista kulkuneuvoa käytettävissä. Auto se on taksikin, jolla autoton joutuisi kulkemaan.
VastaaPoistaPitäisi muuttaa kaupunkiin, mutta kun maalla on muuten mukavaa.
obeesia,
VastaaPoistatuo on tietysti totta: maalla ja joissakin lähiöissäkin tarvitsee autoa. Sama juttu oli Torontossa. Julkiset kulkuneuvot olivat Amerikan mantereen parhaat, mutta eivät samaa luokkaa kuin täällä. Olimme vähällä muuttaa Kaliforniaan. Siellä olisi jokaisella perheenjäsenellä pitänyt olla oma auto.
Elämä on valintaa. Pakkohan meilläkin olisi olla auto, jos asuisimme maalla tai meillä olisi huvila.
Helsinkiläiselle omat jalat, raitsikka, bussi ja taksi riittävät hyvin. Käytän aina taksia, jos on erityisen huono sää (kova sade tai hyvin liukasta) tai muuten hankalaa mennä jonnekin. Eräs kollegani kulki työmatkat taksilla. Hän sanoi, että se oli halvempaa kuin pelkät käyttömenot autosta.
Helsingissä on paljon turhia autoja. Kovassa liikenteessä pyöräily on toisaalta hyvin vaarallista.
blogisisko
Omaiseni olisivat tarjonneet pojalleni auton ja ajokortin, kun tämä täytti 18, mutta ei ottanut. Mitä hän sillä, kaupunkilainen.
VastaaPoistaPetja,
VastaaPoistameillekin tarjottiin ilmaiseksi autoa (= käytettyä Volkkaria), kun olimme nuori perhe. Emme ottaneet. Pelkät auton kulut olisivat pakottaneet minut menemään töihin ja viemään lapset hoitoon. En lähtenyt hankkimaan peltilehmälle syötävää.
Blogisisko
Vuonna 1992 Citroenimme tuli matkansa päähän ja päätimme kokeilla ilman autoa. Olemme nyt pärjänneet polkupyörillä, junilla, lentokoneilla sekä taksilla erinomaisesti 14 vuotta. Saksan matkalla vuokrasimme BMW:n.
VastaaPoistaAutottomuuden etuja:
1. Valtava rahan säästö
2. Ei katsastuksia.
3. Ei huoltoja eikä remonntteja
4. Ei renkaiden vaihtoa
5. Poliisi ei pysäyttele
6. Ei autokolarin riskiä.
7. Ilmansaaste vähenee ja hiilidioksidikuormitus on siltä osin pienempi.
Kuitenkin myönnän, että eläkevuosille olemme suunnitelleet pienen auton hannkkimista ja sillä ajelisimme aikamme kuluksi esimerkiksi Euroopassa.
terv. Pekka N
Mailmassahan on liian paljon autoja. Olet hyvä esimerkki muille! Jos kaupungeissa on hyvät kulkuneuvot, autoa ei niin tarvitse. Kun oltiin Helsingissä v.2002, oltiin hyvin ihmeissä hyvästä kulkuneuvosta! Meillä oli vuosikausia kaksi autoa, mutta pari vuotta sitten mieheni alkoi pyörällä kulkea töihin joka päivä ympärin vuotta. Yksi auto riitti sitten milloin on tarve, aivan ilman ei täällä voi olla. Itse en tykkää kaupungissä ja meidän suurissa mäissä pyöraillä, kun ei ole paljon hyviä pyöräteitä niin kuin Euroopassa, vaikka niitäkin nyt lisääntyy.
VastaaPoistaPekka,
VastaaPoistatuo lista autottomuuden eduista on erinomainen. Ne on mekin koettu tärkeiksi.
Tietenkin autoilla on myös etunsa.
Blogisisko
Marja-Leena,
VastaaPoistajulkinen liikenne on todellakin huono Pohjois-Amerikassa, varsinkin Yhdysvalloissa. En ole käynyt länsirannikolla, mutta muualla olen nähnyt autojen hallitsevan täysin kaupunkejakin.
New York muistuttaa Eurooppaa. Siksi kai se tuntuu monessa mielessä kodikkaalta. Torontossa on hyvä metroliikenne, parempi kuin Helsingissä.
Olen ajatellutkin, että turistille Helsinki on helppo: kaikkialle pääsee julkisilla kulkuneuvoilla. Helsinki on kuin Disneyworld: kaikki tärkeimmät nähtävyydet mukavasti nähtävissä vaikka kävellen. (Disneyworld on todella edistyksellinen, sillä kaikki liikenne on maan alla:)
Auto on totta tosiaan kallis. Ystävämme ovat usein ihmetelleet, että miten tulemme toimeen vain yhdellä autolla, kun lapsia on enemmän kuin yksi. Olisin mielelläni ilman tuota ainoatakin, jos vaan käytännössä pystyisin.
VastaaPoistaJa vastaavasti toistuvaa taksinkäyttöäni on hämmästelty. Taksia voi käyttää aika paljon, että siihen saa kulumaan niin paljon kuin pelkästään toisen auton vakuutuksiin, renkaisiin, puhumattakaan pääomakuluista tai mahdollisista lainanlyhennyksistä.
Sitäpaitsi taksin ikkunoita ei tarvitse raaputtaa, harjata lunta sen päältä, imuroida tai pestä.
Siihen kuluvan ajan voi käyttää paljon hyödyllisemmin.
Kävelen tai pyöräilen töihin. Saan siinä sopivasti hyötyliikuntaa ja mukavan siirtymän työstä kotiin.
Mukavaa viikonloppua!
Auto on kumma peli. Tal tieteen proffa Vesa Puttonen on oikein kirjassaan "Vaurastuminen, varteenotettava vaihtoehto" todistanut sen kalleuden. Naapurit (joitten takia en pane nimeäni) asuvat kurjasti, mutta heillä on 2 hulppeaa autoa. Meillä on noin 0,5 autoa, mutta lisäksi...
VastaaPoistaEn pidä autolla ajamisesta. Läpäisin inssin ekalla kerralla, en ole kolaroinut tai sakotettu, mutta en pidä. Vaimoni onneksi pitää.
Lisäys. Koska olen selkeästi heteroseksuaalinen mies, pakko lisätä: ei tuo Kemppisen auto ole mistään kotoisin, kun sitä vertaa jo naapurini vaimon autoon.
VastaaPoistaParasta on kuitenkin, että Kemppinen näyttää iloitsevan vilpittömästi autostaan ja muistakin elämän antimista, jotka hän on rehellisellä ja ahkeralla työllä ansainnut.
VastaaPoistaHänellä näyttää olevan kyky iloita myös muiden ihmisten hyvästä onnesta ja antaa tunnustus myös toisille näiden saavutuksista. Silloinhan kaikki on OK.
Sellainen on sukua eräälle tyypillisesti pohjoisamerikkalaiselle suhtautumiselle: voi sanoa omista saavutuksistaa ja omaisistaan "I'm proud of -" ja toiselle tämän menestyessä "Good for you!"
Meillä suomalaisillahan on usein tapana vähätellä omia saavutuksiamme (ainakin julkisesti) ja kadehtia toisia.
K. jopa laskee leikkiä itsestään snobina ja elitistisenä henkilönä. Näin ollen mammona ei hallitse häntä, vaan hän on sen yläpuolella.
Blogisisko
"Sellainen on sukua eräälle tyypillisesti pohjoisamerikkalaiselle suhtautumiselle: voi sanoa omista saavutuksistaa ja omaisistaan "I'm proud of -" ja toiselle tämän menestyessä "Good for you!"
VastaaPoistaMeillä suomalaisillahan on usein tapana vähätellä omia saavutuksiamme (ainakin julkisesti) ja kadehtia toisia."
Tätini mies on eteläpohojalaanen ja melkoinen leuhkija. Oikeastaan ainoa tapa keskustella hänen kanssaan on leuhkia takaisin kahta kauheammin. Hän on sellainen, että kiinnostuu oikein tosissaan positiivisesti toisen menestyksestä: "jaa, sä olet tehnyt hyviä kauppoja."
Ilmankos juuri pohojalaaset ovat muuttaneet USA:han. Ehkä sikäläinen mentaliteetti sopii juuri heille.
Sinun tätisi mies taitaa olla omaa luokkaansa.
VastaaPoistaBlogisisko