Tanskassa on tehty suuri tutkimus, johon osallistui 138 000 henkilöä. Tämä tutkimus osoitti, että 30-69 -vuotiaat, jotka asuvat yksin, sairastuvat kaksi kertaa useammin sydänsairauksiin kuin ne, jotka eivät asu yksin.
Yksin asuminen sinänsä ei tehnyt ihmisiä sairaiksi, vaan yksin asuvien elämäntavat. Yksin asuvat harjoittavat vähemmän liikuntaa, syövät epäterveellisesti, ovat enemmän taipuvaisia tupakoimaan, ja heillä on korkea kolesteroli.
Yli 60-vuotiailla naisilla ja yli 50-vuotiailla miehillä on vielä suurempi vaara sairastua. "Tutkijat tulivat siihen lopputulokseen, että heillä oli melkein kolme kertaa suurempi vaara saada sydänsairauksia kuin niillä, joilla oli asuinkumppani."
Vaaraa lisää se, että yksinasuva ei saa yhtä nopeasti apua sairaskohtauksen tultua.
Luin tämän International Herald Tribunesta, mutta tutkimuksesta on raportti The Journal of Epidemiology and Community Health -lehden elokuun numerossa.
Suomessa lienee harvinaisen paljon yksinasuvia. Muualla on tapana, että ystävykset tai sukulaiset saattavat vuokrata tai ostaa yhdessä ison asunnon ja jakaa sen, samoin naimattomat aikuiset lapset asuvat kotonaan. Yksin asuminen ei ole ihanne.
Suomessa lapset siirtyvät pois kodeistaan jo teini-ikäisinä, vaikka nuori aikuinen tarvitsee vielä taloudellista ja henkistä tukea vanhemmiltaan. Ei ole ihme, että nuorten miesten itsemurhaluvut ovat korkeita.
Ennen Suomessakin yhteisöllisyyttä arvostettiin. Mikähän meidät on muuttanut? Kannattaisiko tätäkin asiaa ajatella uudestaan. Ihminen tarvitsee toisen ihmisen, toisia ihmisiä, pelkkä kasvoton yhteiskunta ei riitä kumppaniksi.
International Herald Tribunen artikkeli löytyi vain New York Timesin arkistosta
Tutkimustulos olisi täällä Suomessa varmasti sama: on riski asua yksin. Kokemuksesta tiedän. Eihän se ruokakaan maistu yhtä hyvin yksin, varsinkaan ei viitsi aina valmistaa sitä kunnolla. Syö mitä sattuu jne.
VastaaPoistaSydämeen vaikuttaa myös sydänsuru siitä yksin olosta.
Joku ihmeellinen yksinpärjäämisen ihanne on vallalla. Yhteisöllisyyttä ei arvosteta, vaan se helposti leimataan joksikin kielteiseksi riippuvuudeksi.
Ainakin vanhat ihmiset kokevat turvattomuutta asuessaan yksin.
Entäs ne jotka asuvat kissan tai koiran kanssa? Otettiinko tutkimuksessa huomioon heidät?
VastaaPoistaMaijamuru,
VastaaPoistapärjätä pitää täällä Suomessa - vauvasta asti kirjoitti joku Hesarin yleisönosastossa.
Juuri heikoimmat, lapset, herkässä iässä olevat nuoret ja vanhat ihmiset kärsivät eniten kovassa yhteiskunnassa.
Anita,
VastaaPoistaEn ole pystynyt lukemaan muuta kuin sen lyhyen lehtijutun ja tuon lääketieteellisessä julkaisussa olevan raportin. Mutta Kanadassa puhuttiin ja kirjoitettiin paljon siitä, miten tärkeitä lemmikkieläimet ovat, varsinkin kissat ja koirat.
Ainakin koiran omistajien sanotaan elävän kauemmin ja pysyvän terveempinä kuin muut jo sen vuoksi, koska koiraa täytyy ulkoiluttaa.
Toinen elävä olento - olipa se kissa tai koira tai entisajan mökin mummon ainoa lehmä - poistaa yksinäisyyttä. On joku, jolle voi puhua, jota voi koskettaa, pitää lähellään. Kanadassa järjestettiin vanhainkoteihin myös teddykarhuja.
Minua on aina järkyttänyt se tieto, että 1500-luvun Britannian mahtihallitsija Elisabet I imi sormeaan kuolinvuoteellaan. Hän oli moniongelmaisen perheen ja väkivaltaisen yhteiskunnan lapsi, jota oli kohdeltu milloin mitenkin, siirrelty paikasta toiseen. Hänen piti olla varovainen ja pärjätä. Sisäinen lapsi pysyi loppuun asti turvattomana.
Tähän meidän aikamme yhteiskunnan kovuuteen, laskelmointiin ja pärjäämisen ihannoimiseen pitäisi pistää loppu. Siinä on enemmän kysymys asenteesta kuin rahasta. Se ei ole poliittinen kysymys, vaan sydämen asia.
Anita, luulen, että naapurit ovat myös hyvin tärkeitä. Meillä kotona pikkukaupungissa saman pihan väki oli kuin yhtä perhettä. Kaikki tiesivät toistensa asiat, mutta myös tukivat toisiaan.
TV-ohjelman mukaan Amerikassa viedään joihinkin vankiloihin eläimiä "päivähoitoon", yleensä koiria, jotta vangit saavat hoitaa niitä. Sen katsotaan edistävän muutosta parempaan heidän elämässään.
VastaaPoistaBlogisisko
Kissan seura on pakko olla hyvästä ihmiselle! :) Toivottavasti pehmokissa ajaa saman asian sitten vanhana pehmokissamummona, kun en usko epäreilun kissa-allergian hellittävän. Olen toisinaan pelotellut sukulaisia, että alan pitämään meillä asuvaa mustaa pehmokissa oikeana, kuskaisin sitä kopassa aina mukanani ja juttelisin sille julkisesti[kin].
VastaaPoista-C-
Nythän jokainen voi jutella yksin vaikka julkisesti: on puhuvinaan kännykkään.
VastaaPoistaTuntuu siltä, että jopa kissojen kuvat ja kaikki kissa-aiheiset esineet vaikuttavat samalla tavalla, tuovat mukavia muistoja kissoista. Monilla muillakin eläimillä on sama vaikutus: koirat, lehmät, karitsat. Myös linnut.
Kerran oli eräs naakka, joka tuli meidän lähellä olevaan puuhun "juttelemaan", ja nykyään tarvitsee vain mainita sanat "Jaakko naakka", niin tulee hymy huuleen.
Ymmärrän myös, kuinka joku voi pitää käärmettä lemmikkinään. Meillä oli kerran pieni surkea sukkanauhakäärme, joka herätti suuria hellyydentunteita koko perheessä. Sama vaiktus on ollut lukuisilla hamstereilla, gerbileillä, ainoalla marsullamme ja varsinkin ainoalla chichillamme.
Allegia on todellakin vaikea asia. Jospa keksittäisiin täysin tehokas allegiarokote. Miten minulle tulee mieleen, että sellainen on jo keksitty, mutta sitä ei voida vielä käyttää?