Tietotekniikkaa pitäisi opettaa niin kuin ruoanlaittoa, antaa tarkat ja yksityiskohtaiset ohjeet, joita noudattamalla kuka hyvänsä voi tehdä perustehtävät. Edistyneet voivat sitten kokeilla kaikenlaista uutta, valmistaa gourmet-aterioita ja päivällisiä. Yksityiskohtaiset ja selkeät ohjeet! Väreillä, kuvilla ja sanoilla sitten yksilöllisyyttä.
Tietotekniikan alalla näyttäisi olevan enimmäkseen ihmisiä, jotka eivät tajua, että kaikki ihmiset eivät ole olleet heidän laillaan intohimoisia tietotekniikan harrastajia lapsesta asti tai opiskelleet tietoteknikkaa.
Minulla oli onnea. Sain ensiopetusta pojaltani, joka sai ensimmäisen tietokoneensa Kanadassa vuonna 1980 ollessaan 11-vuotias ja oli ala-asteella Torontossa pieni tietokoneguru, joka haettiin kesken tunnin muihin luokkiin neuvomaan opettajia. Koulun konekirjoituksen opettaja kertoi tulleensa suosituksi. Kaikki pojat halusivat oppia kirjoittamaan koneella.
Poikani opetti minut hitaasti ja kärsivällisesti käyttämään tietokonetta, kun aloin kirjoittaa ensimmäistä kirjaani. Kirjoitin itselleni muistiin joka yksityiskohdan, kaikki vaiheet. Seurasin sitten vain ohjeita. Ihmeekseni samoin sanoi tekevänsä myös hyvä ystäväni, joka oli opettajana yliopistolla. Niin tekivät kaikki hänen työtoverinsakin - jotka olivat luonnontieteilijöitä. Jaa, jaa, sehän tapahtui tietenkin viime vuosituhannella, joskus 1989 jKr.
Tietokoneisiin myydään nykyään monenlaisia lisälaitteita, joiden ohjeet ovat sekavia. Kojeita kertyy lojumaan kenkälaatikkoihin. Nettipalstat ovat täynnä epätoivoisia keskusteluja siitä, miten digitv-viritin tms saataisiin toimimaan niin, että se ei kaataisi Windowsia.
Työpaikoilla on nykyään tietokoneasiantuntijat, joten muiden ei tarvitse hallita siellä ongelmatilanteita. Meidän kotona tietokoneen kanssa ahertavien aikaa menee hukkaan kokeillessa ja kokeillessa. Tekee monesti mieli heittää kaikki romppeet nurkkaan ja kirjoittaa käsin niin kuin muumien äiti Tove. Kun olisikin yhtä hyvä käsiala kuin hänellä. Antti Tuurikin kirjoittaa romaaninsa edelleen kirjoituskoneella. Hyvin ymmärrettävää.
Laitetaan nyt tällainenkin postaus. Vaikka Pirkko myönsikin minulle sen Mentor-palkinnon, hän minut blogaamiseen tutustutti. Kieltämättä minä totutin häntä "sivistyneen" nettikeskustelun "tapoihin", jossa posken kääntäminen voi olla hyvinkin epäterveellistä ;-)
VastaaPoistaJoka tapauksessa joukko lähinnä keski-ikäisiä miehiä pohtii, onko tämä enää sarja blogeja vai jotain muuta. Kaikki kirjoittavat alueelta, josta on ammatillista osaamista (koulutusta ja kokemusta, ainakin jompaa kumpaa.) Käytössä on uutislähteitä, joita tähän asti on ollut vain oikealla medialla. Onko lopputuloksena kansalaismedia vai nettimedia muitten joukossa. Kukaan ei tiedä. http://www.piksu.net/blog
Ja minä olen taas vaihteeksi tullut ns. kaapista ulos. Olen paljastanut, missä sylttytehdas sijaitsee.
Elämä ja maailma on muutosta täynnä. Joskus se rasittaa, joskus, nyt, se stimuloi. Hyvät syksyt. (Voit poistaa lopun, jos haluat jotain neuvoja kirjahankkeesi, aina voi kysyä. Vastaaminen on taasen epävarmempaa ja oikea vastaus suorastaan epätodennäköistä ;-)
Juha,
VastaaPoistakiitos jälleen hauskasta kommentista.
Uskomaton juttu, että minä olen voinut innostaa Sinut bloggaamaan. Olen ollut aina ns tunaribloggaaja, joka ei hallitse teknikkaa.
Bloggaaminen ei todellakaan ole enää kansalaisjournalismia. Siitä on tullut julkkisten ja ammattitoimittajien puuhaa. Mutta kansalaiset ovat vapaampia kuin toimittajat ja poliitikot. Se on suuri etu.
Minua rohkaisi aloittamaan Kirsti Ellilä. Anita Konkan sivuja olin lukenut jo kauan, mutta hänellä ei ollut siihen aikaan varsinaista blogia.
Sieltä Kiiltomadosta me monet pakenimme tänne Blogimaailmaan, kun se mato meni silloin yhteen aikaan ihan mahdottomaksi. Bloggaajat ovat taas yleensä hyvätapaisia ja kohteliaita.
Tulen varmaankin kysymään sinulta taas piakkoin neuvoa Turun historiasta. Kiitos aikaisemmista tiedoista. Niistä on ollut kovasti hyötyä.
"Sieltä Kiiltomadosta me monet pakenimme tänne Blogimaailmaan, kun se mato meni silloin yhteen aikaan ihan mahdottomaksi. Bloggaajat ovat taas yleensä hyvätapaisia ja kohteliaita."
VastaaPoistaSe KL:n blogi on ollut hyvin luettu. Ehkä sen takia eräs viestinnän tutkija haastatteli minua syyskuussa.
Vasta viime viikolla tavattuni näitä Piksun miehiä (se ei ollut mikään varsinainen sos. tilaisuus, vaan tulevaisuuden suunnittelua), soitin tutkijalle ja sanoin tuota samaa.
Nettikeskustelu kovinkin monessa paikassa tapahtuu hyvin huonossa hengessä, toisin kuin blogaajilla.
Kehotin vaikka oikein tutkimaan asiaa.
Nettikeskustelu ymmärretään väittelyksi. Blogia ehkä paremmin vain luetaan.
Ovatko nettikeskustelijat jotenkin varjossa? Keskusteluun osallistuminen ei tyydytä juuri ketään?
Blogaaja voi ehkä kuvien, musiikin, runojen, essseitten yms. avulla saada oman persoonallisen paikkansa, eräänlaisen virtuaalisen kodin johon on helppoa kutsua vieraitakin, koska paikat ovat aina siistissä kunnossa! ;-)
"Nettikeskustelu ymmärretään väittelyksi. Blogia ehkä paremmin vain luetaan."
VastaaPoistaNäin on, ja Suomessa ei osata väitellä. Ruvetaan rähjäämään, joka on ihan eri asia kuin rakentava, rehellinen ja kohtelias väittely.