Kirjoittaako käsin vai koneella?

Kuvassa on kaunokirjoituskäsialaani vuodelta 1991 Italian matka-albumista ja äsken kirjoitettua.
 Teen edelleen muistiinpanoja käsin ja kirjoitin alussa kaunokirjallisuutta käsin ja tein vasta seuraavat versiot koneella. Se oli vaivalloista, sillä kirjoituskoneeni oli vanha, käytettynä ostettu matkakirjoituskone. Parasta siinä oli väri: punainen. Minua kaduttaa kovasti, että heitin sen pois, sillä se saattaisi olla nykyään aika arvokas rahallisestikin. Ehkä joku pelasti sen roskiksista niin kuin minä pelastin ikivanhan painavan koneen, joka on tällä hetkellä Blogger-profiilikuvassanikin. Se lepää kuin iso koira divaanini vieressä.

Käsinkirjoittaminen ja tietoneella näppäileminen ovat aiheena blogikirjoituksessa Kynä on näppäimistöä väkevämpi
Siinä tuodaan esille myös äskettäin HS:n kuukausiliitteessä ollut artikkeli ja siinä esitetty mielipide, joka on nykyään keskustelunaiheena monissa maissa, se että kun kirjoitetaan käsin, useammat aivojen osat aktivoituvat.
"Lapset kirjoittavat ehjempiä virkkeitä käsin kuin näppäimistöllä. Esseistä tuli käsin kirjoitettuna pidempiä ja mielikuvituksellisempia - ja ne syntyivät nopeammin."
Käsin kirjoittaminen "aktivoi aivoissa visuaalisen hahmottamisen alueita."(Veera Jussila: "Hyvästit harakanvarpaille."- HS/kuukausiliite elokuu 2012, 42-47) Ottakaa Kuukausiliite esille ja lukekaa, jos ette ole vielä lukeneet.

Tulisiko kirjailijalle parempaa tekstiä, jos hän kirjoittaisi käsin? Onko käsin kirjoittaminen klassisten romaanien monipuolisuuden ja erinomaisuuden salaisuus?  Tove Janssonkin kirjoitti käsin, mutta hänellä olikin hyvä käsiala. Se kelpasi painettavaksi, muiden käsin kirjoittaneiden piti viedä käsikirjoituksensa konekirjoittajalle, joka laittoi kirjailijan epäselvätkin harakanvarpaat luettavaan muotoon.

Tietokonejohto japanilaisessa kassissa

 

Minne laittaa kaikki tietokoneen käytössä tarvittavat johdot? Miniäni toi Japanin matkalta tuliaisiksi kassin, joka on niin hieno, etten ole raskinut käyttää sitä. Tilkkutyöllä koristettu kassi päätyi lopulta kaksoistehtävään.

Se on samalla koriste ja säilytystila olohuoneessa, jonne on muodostunut puolittain hyljättyjen tietokonetarvikkeiden toimintapiste. Vanha skannerprintteri toimii nimittäin vain vanhemman tietokoneen kanssa, mutta käytän sitä usein tulostamiseen, koska se vie paljon vähemmän mustetta kuin uusi skanneri, varsinainen syöppö. Suljettujen kaksoisovien takana on tietokone, josta tulee pitkä johto. Saan sillä yhteyden, jos mokkulani ei toimi. Tai sain. Vaihdoimme uuteen palveluun, ja olemme muutaman kuukauden kolmen yhteyden loukussa! Täytyy ajatella itämaisen tyynesti ja liukua eteenpäin odottaen normaalitilaa, johon kuuluu yksi yhteys ja "mokkulaorjuus", joka jatkuu vielä vuoden, sillä tein tyhmyyksissäni kahden vuoden sopimuksen, kun sain mokkulan edullisesti.

Mokkula oli alusta asti oikullinen, mutta onneksi sain vaihdetyksi sen ilmaisesti uuteen, joka toimii. En käytä mielellään pitkää johtoa, sillä pelkään, että joku saattaa kompastua siihen.

Tietokoneista ja Internetistä on niin paljon puuhaa ja vaivaa, että ymmärrän hyvin, kuinka joku saattaa kirjoittaa käsin tai vanhalla kirjoituskoneellaan. Käsinkirjoittamisessa on tunnelmaa, vaikka käsiala säilyy nykyään kauniina vain jos kirjoitan hitaasti.

Japanilainen kassi voisi opettaa, että vanhan kulttuurin ja modernin teknologian voi yhdistää, sillä juuri niin tekevät japanilaiset. He arvostavat perinteitä, muun muassa vanhoja taloja ja vanhoja huonekaluja, paljon enemmän kuin me eurooppalaiset. Kuvia Japanista.

P.S. Opera toimii kuin tanssi!

Tietotekniikan opiskelua viime vuosituhannella

Tietotekniikkaa pitäisi opettaa niin kuin ruoanlaittoa, antaa tarkat ja yksityiskohtaiset ohjeet, joita noudattamalla kuka hyvänsä voi tehdä perustehtävät. Edistyneet voivat sitten kokeilla kaikenlaista uutta, valmistaa gourmet-aterioita ja päivällisiä. Yksityiskohtaiset ja selkeät ohjeet! Väreillä, kuvilla ja sanoilla sitten yksilöllisyyttä.

Tietotekniikan alalla näyttäisi olevan enimmäkseen ihmisiä, jotka eivät tajua, että kaikki ihmiset eivät ole olleet heidän laillaan intohimoisia tietotekniikan harrastajia lapsesta asti tai opiskelleet tietoteknikkaa.

Minulla oli onnea. Sain ensiopetusta pojaltani, joka sai ensimmäisen tietokoneensa Kanadassa vuonna 1980 ollessaan 11-vuotias ja oli ala-asteella Torontossa pieni tietokoneguru, joka haettiin kesken tunnin muihin luokkiin neuvomaan opettajia. Koulun konekirjoituksen opettaja kertoi tulleensa suosituksi. Kaikki pojat halusivat oppia kirjoittamaan koneella.

Poikani opetti minut hitaasti ja kärsivällisesti käyttämään tietokonetta, kun aloin kirjoittaa ensimmäistä kirjaani. Kirjoitin itselleni muistiin joka yksityiskohdan, kaikki vaiheet. Seurasin sitten vain ohjeita. Ihmeekseni samoin sanoi tekevänsä myös hyvä ystäväni, joka oli opettajana yliopistolla. Niin tekivät kaikki hänen työtoverinsakin - jotka olivat luonnontieteilijöitä. Jaa, jaa, sehän tapahtui tietenkin viime vuosituhannella, joskus 1989 jKr.

Tietokoneisiin myydään nykyään monenlaisia lisälaitteita, joiden ohjeet ovat sekavia. Kojeita kertyy lojumaan kenkälaatikkoihin. Nettipalstat ovat täynnä epätoivoisia keskusteluja siitä, miten digitv-viritin tms saataisiin toimimaan niin, että se ei kaataisi Windowsia.

Työpaikoilla on nykyään tietokoneasiantuntijat, joten muiden ei tarvitse hallita siellä ongelmatilanteita. Meidän kotona tietokoneen kanssa ahertavien aikaa menee hukkaan kokeillessa ja kokeillessa. Tekee monesti mieli heittää kaikki romppeet nurkkaan ja kirjoittaa käsin niin kuin muumien äiti Tove. Kun olisikin yhtä hyvä käsiala kuin hänellä. Antti Tuurikin kirjoittaa romaaninsa edelleen kirjoituskoneella. Hyvin ymmärrettävää.