keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2012

Alkukirjaimet 58: Yö palatsissa

The Palace of Emperor Diocletianus

Keisari Diocletianuksen palatsi Split, Kroatia
Alkukirjaimet 58 PA

Suuri koko kollaasista/A larger size
Rooman keisari Diocletianus (245-313 jKr) oli kotoisin Illyriasta eli nykyisen Kroatian alueelta. Hän oli erikoislaatuinen keisari, hän jäi eläkkeelle ja ryhtyi hoitamaan puutarhaansa.  Hän rakennutti eläkeasunnokseen valtavan linnoituspalatsin Adrianmeren rannalle. Nykyinen Split kasvoi alussa palatsin sisäpuolelle. Asukkaat rakensivat itselleen asuntoja linnoitukseen muuriin ja linnoituksen sisälle palatsin kivistä.

Diokletianus on tunnettu siitä, että hänen aikanaan olivat viimeiset suuret kristittyjen vainot. Diokletianus rakennutti valtavan mausoleumin itselleen ja vaimolleen, jonka korkokuva on edelleen jäljellä katon rajassa. Vaimo oli kristitty, ja nykyään tämä mausoleumi on katolinen kirkko.

Meillä oli ollut varattuna Splitistä huone eräästä tavallisesta hotellista, mutta huone ei vapautunutkaan sairastapauksen vuoksi. Hotellin omistaja järjesti meille valtavan yllätyksen: saimme yöpyä Diocletianuksen palatsin sisälle rakennetussa uudessa hotellissa. Huoneisiin oli jätetty näkymään 1800 vuotta vanhaa seinää, ylimmässä kerroksessa olevan huoneemme ikkunasta (avoin kuvassa alhaalla vasemmalla) näimme muurin ja palatsin keskuspihan, jossa on ollut vierailijoita kaikkialta maailmasta jo ainakin 1500-luvulla ja 1700-luvulla, josta on vanha maalaus.

Diokletianuksen puutarhasta on jäljellä rikkoutuneita patsaita ja pylväitä.
Kuvakansioni hotellista

Lisää kuvia tästä palatsista
Wikipediassa on nyt uusittu, laaja artikkeli Diokletianuksesta.
Klikkaa myös alla olevia hakusanoja ja lue lisää Splitistä ja palatsista.
Huom myös: William Shakespearen Loppiaisaaton tapahtumapaikkana on muinainen Illyria eli nykyinen Dalmatia

10 kommenttia:

  1. Tuo olikin aikamoinen yllätys: palatsissa yöpyminen ja kiitos tuosta historiapläjäyksestä.

    VastaaPoista
  2. Se oli odottamatonta. Olimme menossa sukulaisvierailulle, sukulaisella oli kokous Splitissä, ja siksi menimme Splitin kautta, jotta saatoimme olla siellä yhdessä ja matkustaa autolla Zagrebiin . Tietenkin olisimme nähneet tuon vuorokauden aikana palatsin, mutta emme samalla tavalla. Olimme heti kaupungin ytimessä. Ja vieressä oli meri ja palmubulevardi. Hyvin oli Diokletianus eläkemökkinsä paikan valinnut.

    Split on kaunis ja sieltä pääsee Adrianmeren saarille ja niiden kautta tai bussilla/lentokoneella etelämpänä olevaan Dubrovnikiin. Lähellä on keskiaikainen Trogir. "Itä-Eurooppa" kätki ihmeitä. Nyt matkailijat tulvivat sinne.

    VastaaPoista
  3. palatsi.... en käynyt mutta pätevä autokorjaajani Kroatiasta.

    VastaaPoista
  4. Mekin tapasimme Splitissä kroatialaisen miehen, joka asuu sekä Turussa (!) että saarella Adrianmerellä.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen paikka yöpyä, kävipä onni.
    Olen kanssa käynyt tuolla,ihan kiva, mutta pidin Dubrovnikistä enemmän. Trogir oli pieni ja kotoisa kaupunki.

    VastaaPoista
  6. Dubrovnik oli suurenmoinen. Pidin myös Lokrumin saaresta, joka on D:n lähellä. Muiklla saarilla emme käyneet, sillä lautta oli korjauksessa juuri sinä kesänä.

    Olimme Dubrovnikissa matkan loppuaikana, ja tulimme sieltä bussilla Splitiin uudestaan ja sieltä Trogiriin.

    Olen ollut viisi viikkoa Kroatiassa ja sieltä pistäytymässä Sloveniassa ja Serbiassa. Voisin mennä sinne uudestaan. Matkakuvia on Flickrissäni, myös siltä bussimatkalta
    http://www.flickr.com/photos/amnellanna/collections/72157620440659701/

    VastaaPoista
  7. Mukavata lukaista välillä historiikkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Historia on ihanaa, sillä maailma laajenee myös menneisyyteen, jossa kohtaamme monenlaisia ihmisiä ja elinympäristöjä.

      Poista
  8. Kiitos Anna, olipa perusteellinen selvitys keisari Diokletianuksesta ja hänen palatsistaan! Jännää että saitte viettää yön uudessa hotellissa, joka oli rakennettu Diokletianuksen palatsin sisään!

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä erikoislaatuinen hotelli oli meille onni onnettomuudessa. Alkuperäinen huone, jonka olimme varannoet oli hyvin vaatimaton.

      Poista