Tänään valittaa Heikki Kalliola Hesarin Mielipide-osastolla, että "Entisaikojen veroisia nuortenkirjoja ei enää julkaista. " (12.12.2012). Kyllä niitä kirjoitetaan, mutta ne eivät kelpaa enää kustantajille. Monet kustantajat ovat jopa lopettaneet kokonaan nuortenkirjojen julkaisun. Terveisin lasten- ja nuortenkirjailija Anna Amnell.
Vielä viime vuosituhannella minunkin silloinen kustantajani sai valtiolta tukea vähälevikkisen arvokirjallisuuden julkaisemiseeen. Siihen kuului ainakin yksi Aurora-kirjoistani.
Kommenttini Facebook-keskusteluun tästä aiheesta tähän samaan kirjoitukseen siellä:
Tyttökirjoissa on tajuttu vanhojen kirjojen lumo. Poikien kirjoissa ei. Muistelen erästä perhettä, jolla oli neljä lasta, kolme poikaa ja tyttö, ja heidän isänsä esitteli ylpeänä kirjahyllystä pitkän rivin Nuorten toivekirjaston julkaisuja. "Olen ostanut joka ainoan", isä sanoi. Niihin kirjoihin luotettiin. Kaksi sen perheen pojista on muuten hyvin keskeisiä henkilöitä suomalaisessa urheilumaailmassa.
"Vanhojen nuortenkirjojen tapaiset" on enemmänkin haukkumasana nykyään. Niitä ei haluta julkaista. Silloin tällöin jokin pääsee livahtamaan maailmalle.:)
Lisäys:
"Minusta on ihanaa, että tällaisiakin nuortenkirjoja vielä kirjoitetaan ja julkaistaan --" Lue kirja-arvostelu Sinisen linnan kirjasto-blogista. (Markku Karpio: Mun isäni on avaruusmies)
Makroviikko : aihe 3 x 12 (12.12.2012) Tämä on samalla osallistumiseni makroviikkoon.
Hesarikin näyttää ietyti vielä päivämäärän sivuillaan.
VastaaPoistaNuortenkirjoja tarvitaan ja lastenkirjoja jatkuvasti.
Kiitos, Pappilanmummo. Lasten- ja nuortenkirjoja lukevat lapset ja nuoret sekä sisäistä lastaan ymmärtävät aikuisetkin silloin tällöin.
VastaaPoistaVoi että - kunpa omat lapset innostuisivat lukupuuhista, itse olen nykyään tosi laiska lukemaan. Iltaisin luetaan kirjastosta lainattuja satukirjoja tai kerron sadun omasta päästä. Ekaluokkalainen osaa lukea, mutta ei vielä niin hyvin, että kirjan saisi itsekseen luettua.
VastaaPoistaRakastin kaikkia heppakirjoja, isosisko niuhottaa kirjoja, neiti etsiviä jne. pienenä. :)
Pieni Lintu, meilläkin oli tapana lukea lapsille ääneen. Yleensä mieheni luki "iltasadun". Hän luki Muumi-kirjat myös nauhalle, kun oli välillä ulkomaan komennuksella.
PoistaÄänen lukiessa tutustui itsekin lastenkirjallisuuteen, sai tavallaan uuden lapsuuden. Mieheni toi joka viikko ostoskärryllisen luettavaa kirjastosta.
Kävimme läpi ensin klassisen lastenkirjallisuuden niin kuin Petteri Kaniinin, Muumi-kirjat, Kaislikossa suhisee, eri kansojen satuja, antiikin tarut, Lasten Raamatut, Liisa ihmemaassa, Hobbit. Lopulta olimme jo Ruohometsän kansassa, Aleksis Kiven seitsemässä veljeksessä ja Tolkienin Sormusten herrassa - ja vanhin lapsista oli yliopistossa ja toiset lukiossa. Koko ajan he olivat lukeneet myös muita kirjoja koulukirjastosta. Asuimme Kanadassa, ja lapsille oli kotiläksyinä lasten- ja nuortenkirjojen lukemista.
Juuri vanhin, kirjallisuuden ja taiteen opiskelija, halusi että jatkaisimme ääneenlukemista, mutta suomenkielisiä kirjoja ei enää oikein löytynyt. Asuimme silloin Kanadassa, ja lapset lukivat englanniksi kirjastosta ja ostimme kirjoja myös kaupoista lahjoiksi toisillemme. Lukemiselle ei näy olevan loppua.:)
Minä koetan työkseni saada nuoria pysymään kirjallisuuden reunassa kiinni ja joitakin siihen tarttumaan ensimmäistä kertaa.
PoistaOmille lapsillemme luimme ääneen iltasatuja, kunnes olivat noin kymmenvuotiaita ja tapa sitten vain jäi pois, kun kukin jatkoi omia keskeneräisiä kirjoja itsekseen ennen nukahtamista. Aivan ihana tapa monesta syystä. Oli kivaa yhdessä rauhoittua lukemisen pariin ennen nukahtamista, tuli läheisyyttä, kun lapset kömpivät meidän kainaloihimme kuuntelemaan. Naurettiin, pikkuisen pelättiin ja jännitettiin yhdessä. Tapahtumista keskusteltiin. Kirjat valikoitiin yhdessä minun vanhoista lastenkirjoistani, kirjakaupasta ja lahjoiksi saaduista ja joskus kirjastostakin. Kirsi Kunnaksen loruista ja runoista lähdettiin, Harry Potteriin päädyttiin. Osaamme vieläkin miehen kanssa ulkoa otteita lasten suosikkikirjoista.
Lapsilla on ikäeroa yli kolme vuotta, joten kummallekin luettiin omaa kirjaa, tosin molemmat kuuntelivat toistensa kirjat. Isä ja äiti lukivat vuoroin.
Tähän liittyi myös se, että yhteisillä automatkoilla kuuntelimme äänikirjoja. Muistan, että Aarresaari oli jossain vaiheessa liian jännittävä, mutta Karhukirjeistä pidimme kaikki.
Lukeminen kannattaa aina :)
Kirsi,
Poistameillekin Kirsi Kunnaksen runot ja Tove Janssonin kertomukset kaikuvat edelleen mielessä, sillä niitä luettiin moneen kertaan. Iltalukemisen lisäksi pienet lapset halusivat kuulla lempisatuja ja kertomuksia moneen kertaan päivällä - olin kotiäiti. Lastemme ikä ero on viiisi vuotta vanhimman ja nuorimman välillä. Kirjojen henkilöistä tuli aivan kuin perheenjäseniä tai sukulaisia ainakin.
Meille ostettiin ensimmäinen TV vasta sitten kun nuorin oli 6-vuotias. Tekisin samoin nytkin, jos minulla olisi pieniä lapsia, rauhoittaisin lapsuuden.
Meilläkin opittiin lempisatuja ääneen. Kerran mieheni lausui ääneen Nyyti-kirjaa lasten ja minun riemuksi Kyproksella antiikin teatterin raunioilla. Siitä olisi pitänyt kertoa Tove Janssonille.:)
Sopivasti löysit tälle päivälle sekä asiaa että haastevastauksen.
VastaaPoistaPelit, netti ja osittain tv ovat vieneet nuorten ajan kirjoista.
Sääli tosiaan.
Jutussa oli niin sopivasti päivämäärä esillä. Laiskuutta. On ollut paljon muuta puuhaa.
PoistaEhkäpä vanhempien täytyy totuttaa lapsensa kirjoihin pienestä pitäen eli paljon ennen kuin lapset osaavat itse lukea. Ja eihän lapsi pysty valitsemaan kirjaston kirjapaljoudesta itselleen mieluista lukemista, kun se on aikuisellekin vaikeaa.
Pienet lapset lukevat niin hitaasti, että se voi olla vain täydennystä kirjoihin, joita vanhemmat lukevat heille. Jotkut pojat saattavat olla laiskoja ja hitaita lukemaan itse, mutta kuuntelevat sujuvasti. Toisaalta netin käyttö kehittää lukutaitoa ja lukunopeutta.
Jos minulla olisi pieniä lapsia, totuttaisin heidät ensin kirjoihin ja sitten vasta nettiin ja televisioon.
Nuorten sekä lasten kirjoja tarvitaan ... ja niitä on meidän perheessä ollut paljon.
VastaaPoistaOmat muksuni olivat jossain vaiheessa sitä mieltä, että lastenkirjat voi heittää pois, mutta ... nyt kaipaavat molemmat omia lapsuusaikojen kirjoja :)
Tellu, samaa ovat kertoneet monet muut.
PoistaTäällä esitellään poikakirja
VastaaPoistahttp://sininenlinna.blogspot.fi/2012/12/markku-karpio-mun-isani-on-avaruusmies.html