Itsenäisyyspäivästä tulee aina mieleen ensimmäiseksi kaksi asiaa: kynttilät ja pakkanen. Meillä kotona sytytettiin itsenäisyyspäivän iltana aina kaksi elävää kynttilää ikkunalaudalle niin kuin varmaankin useimmissa suomalaisissa kodeissa. Se oli harras ja miltei pyhä toimitus, joka vei pikkulapsetkin hiljaisiksi. Opiskeluaikana itsenäisyyspäivään kuului marssi sankarihaudoille. Yleensä silloin oli aina kova pakkanen, ja viiltävä tuuli ja lentävä lumi pieksivät kasvoja. Jalkoja paleli talvikengissä, sormet tulivat kankeiksi kaksien lapasten sisällä. Oli talvisodan tunnelmaa. Tunsi itsensä suorastaan sankariksi.
P.S. Menemme ystäväperheen luokse itsenäisyyspäivää juhlimaan ja seuraamme siellä televisiosta Jennin ja Saulin ensimmäisiä itsenäisyyspäivän kutsuja.
Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa!
Onpa osuva kuva lipusta; käy yksiin kuvaamasi kasvoja pieksävän sään kanssa. Hienon tekstin kirjoitit, todella hienon. Hyvää itsenäisyyspäivää.
VastaaPoistaRita, suomalaisuuteen kuuluu myös tuo karuus. Luonnon karuus ja historiamme karuus ja kovuus. Nitten vastakohtana ovat sitten suloinen suvi ja ihanteellinen isänmaallisuus. Niin säilyy tasapaino elämässä.
PoistaGöteborgissakin sytytetään.
VastaaPoistaSuomalaisten siirtolaisten keskuudessako? Niin tapahtui Kanadassakin.
Poista