Tiger Rihmastossa maaliskuu 2005:
(Photo: Panthera tigris , Tiger in the snow, Detroit Zoo. Photo MJCdetroit)
- Tämä vanha keskusteluketju kiinnostaa. Istvanin alustus muistuttaa siitä, miten eri tavoilla kirjailijat toimivat. Jotkut ovat Istvanin tavoin hyvin suunnitelmallisia, toiset antavat alussa tekstin ryöpytä ja ryhtyvät sitten vasta sitä karsimaan ja järjestelemään. Itse teen milloin mitenkin. Olen yleensä "nähnyt" kaikkien kirjojeni henkilöt ensin kuin eideettisinä kuvina. Mutta vaikuttaa jotenkin normaalimmalta sanoa, että näen heidät ja jonkun tapahtuman, toisinaan tapahtumasarjat "kuin telkkarissa".
Minulla ei ole kuitenkaan sitä "pyhää lahjaa" (psyykkisen sairauden lajia) mikä oli William Blakellä, jonka asunnossa tapahtui kummia, hän todella "näki" nuo ihmeelliset asiat, joita hän kuvaa. Uskon, että minulla on jonkinlainen lapsuudesta jäänyt ominaisuus, joka lienee melko tavallinen. Siitä on kovasti iloa kirjoittamisessa.
Kuten Eki kirjoittaa, varsinkin lapsille visuaalisuus on tärkeä. Eidettiset kuvat eivät ole yleensä liikkuvia vaan kuin valokuvia tai hitaita kohtauksia, joissa ihmiset puhuvat. Joskus on vauhtiakin. Mutta entä ääni? Kun kirjoitin romaania (erästä Suurta Romaania, joka ei ole vieläkään valmis), minä _kuulin_ noiden päähenkilöiden juttelevan. Koska toinen heistä on englanninkielinen, keskustelu tapahtui englanniksi. Kun olin tavaratalossa ostoksilla, he alkoivat keskustella aivoissani, ja minun piti mennä kirjoittamaan muistikirjaani talteen tärkeimpiä asioita, joita oli tullut mieleen. Sillä sitähän se on, alitajunnan työtä.
Eräässä elokuvassa (Kolme väriä- sininen?) kuvattiin hienosti sitä, miten säveltäjä kuulee sävellyksensä. Me kaikkihan kuulemme, miten tuttu musiikki tulee jatkumaan nauhassa tai levyssä olevan lyhyen tauon jälkeen. Joskus olen kuullut musiikki-unia. Jäikö minusta säveltäjä tulematta, kun laitoin nuotit halkopinon väliin ja menin leikkimään ajopeliä sen sijaan, että olisin mennyt soittotunnille?
Proust muisti hyvin tuoksutkin. Olisi kiinnostavaa lukea, mitä teille muille tulee tästä aiheesta mieleen.
Menestyksen ongelmasta: Älä pelkää. Menestys ja julkisuus tulee harvojen kirjailijoiden osaksi. Ennemmin voi salama iskeä, kun kulkee puiston poikki. Ja menestyneillä kirjailijoillakin on lupa sanoa pieni sana "ei" ja vetäytyä rauhaansa. Kun perhe vie aikaa: Kun olin kotiäiti ja tilanne oli samanlainen, minua lohdutti erään naiskirjailijan kirjoittamassa kirjoittamisen oppaassa ollut lause "he, jotka vievät eniten aikaasi, tulevat myös antamaan sinulle eniten". Kun pääsin vihdoinkin keskittymään kirjoittamiseen, tuo lause osoittautui todeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti