Ostimme tämän auton Kanadassa vuonna 1979. Sillä ajettiin keskimäärin 25000km vuodessa (yhteensä noin 200 000 km).
Teimme kesäisin pitkiä camping-matkoja eri puolille Pohjois-Amerikan mannerta. Pisin oli Missisipin matka, joka ulottui New Orleansiin (noin 7000km). Tälle yhdeksän vuotta palvelleelle todelliselle family car- autolle tuli Torontossa dramaattinen loppu.
Mieheni pysähtyi, kun suojatielle astui lapsi. Takaa ajoi kovaa vauhtia nuori mies punaisella urheiluautolla. Meidän auton runko vääntyi ja katto meni kiharalle ,ja auto vietiin kaatopaikalle. Mieheni selvisi pelkällä säikähdyksellä.
Opettelin ajamaan autoa Kanadassa, mutta en ajanut koskaan muutettuamme Torontoon. Suurkaupungissa oli kaistoja jopa 20. Se oli liikaa minulle.
Suhde autoon on usein hyvin tunteenomainen. Se johtuu varmaankin siitä, että auto on ollut ehkä mukana elämämme tärkeissä tilanteissa: sekä iloisissa että surullisissa.
Dodge Aspen oli hyvin käytännöllinen auto. Sitä ostettaessa oli tärkeää, että kaikki mahtuivat autoon kunnolla istumaan, varsinkin pitkäsäärinen esikoinen. Minä valitsin värin. Se oli mielestäni hyvin kaunis auto. Siihen liittyy monenlaisia muistoja - ihania lomamatkoja, sukulaisten vierailuja siellä Atlantin takana, lemmikkikissan vienti eläinsairaalaan sen jäätyä jonkun toisen ihmisen ajaman auton alle.
Sanottakoon, että meillä ei ole ollut koskaan omaa autoa Euroopassa. Helsingissä tulee toimeen julkisen liikenteen avulla.
This family car served us well. We made long camping trips around America.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti