Olin Rihmastossa 'Tiger'

Tiger  Rihmastossa maaliskuu 2005:
(Photo: Panthera tigris , Tiger in the snow, Detroit Zoo. Photo MJCdetroit)

- Tämä vanha keskusteluketju kiinnostaa. Istvanin alustus muistuttaa siitä, miten eri tavoilla kirjailijat toimivat. Jotkut ovat Istvanin tavoin hyvin suunnitelmallisia, toiset antavat alussa tekstin ryöpytä ja ryhtyvät sitten vasta sitä karsimaan ja järjestelemään. Itse teen milloin mitenkin. Olen yleensä "nähnyt" kaikkien kirjojeni henkilöt ensin kuin eideettisinä kuvina. Mutta vaikuttaa jotenkin normaalimmalta sanoa, että näen heidät ja jonkun tapahtuman, toisinaan tapahtumasarjat "kuin telkkarissa".

Minulla ei ole kuitenkaan sitä "pyhää lahjaa" (psyykkisen sairauden lajia) mikä oli William Blakellä, jonka asunnossa tapahtui kummia, hän todella "näki" nuo ihmeelliset asiat, joita hän kuvaa. Uskon, että minulla on jonkinlainen lapsuudesta jäänyt ominaisuus, joka lienee melko tavallinen. Siitä on kovasti iloa kirjoittamisessa.

Kuten Eki kirjoittaa, varsinkin lapsille visuaalisuus on tärkeä. Eidettiset kuvat eivät ole yleensä liikkuvia vaan kuin valokuvia tai hitaita kohtauksia, joissa ihmiset puhuvat. Joskus on vauhtiakin. Mutta entä ääni? Kun kirjoitin romaania (erästä Suurta Romaania, joka ei ole vieläkään valmis), minä _kuulin_ noiden päähenkilöiden juttelevan. Koska toinen heistä on englanninkielinen, keskustelu tapahtui englanniksi. Kun olin tavaratalossa ostoksilla, he alkoivat keskustella aivoissani, ja minun piti mennä kirjoittamaan muistikirjaani talteen tärkeimpiä asioita, joita oli tullut mieleen. Sillä sitähän se on, alitajunnan työtä.

 Eräässä elokuvassa (Kolme väriä- sininen?) kuvattiin hienosti sitä, miten säveltäjä kuulee sävellyksensä. Me kaikkihan kuulemme, miten tuttu musiikki tulee jatkumaan nauhassa tai levyssä olevan lyhyen tauon jälkeen. Joskus olen kuullut musiikki-unia. Jäikö minusta säveltäjä tulematta, kun laitoin nuotit halkopinon väliin ja menin leikkimään ajopeliä sen sijaan, että olisin mennyt soittotunnille?

Proust muisti hyvin tuoksutkin. Olisi kiinnostavaa lukea, mitä teille muille tulee tästä aiheesta mieleen.

Menestyksen ongelmasta: Älä pelkää. Menestys ja julkisuus tulee harvojen kirjailijoiden osaksi. Ennemmin voi salama iskeä, kun kulkee puiston poikki. Ja menestyneillä kirjailijoillakin on lupa sanoa pieni sana "ei" ja vetäytyä rauhaansa. Kun perhe vie aikaa: Kun olin kotiäiti ja tilanne oli samanlainen, minua lohdutti erään naiskirjailijan kirjoittamassa kirjoittamisen oppaassa ollut lause "he, jotka vievät eniten aikaasi, tulevat myös antamaan sinulle eniten". Kun pääsin vihdoinkin keskittymään kirjoittamiseen, tuo lause osoittautui todeksi.

Kommentti Rihmastossa: Kirsti Ellilän Emma-kirjat

Rihmasto-palstalla olin mukana keskustelussa vuonna 2005. Koin sen hengeltään ystävälliseksi ja kiinnostavaksi foorumiksi. Osallistuminen loppui, kun aloitin oman blogin.  Kirjoitin  nimimerkillä Tiger, mutta oikea nimeni oli tiedossa. Allekirjoitin usein myöskutsumanimelläni Pirkko:

Lähetetty: Sun Hel 13, 2005 10:58 am  

Viestin aihe: Kirsti Ellilän Emma-kirjat

Olen lukenut muutamia Kirsti Ellilän Emma-kirjoja. Ne ovat kiinnostava ilmiö suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa. Ne ovat ensinnäkin hyvin suosittuja. Se ei ole ihme, sillä ne ovat hyvin kirjoitettuja ja tyyli on hauska ja humoristinen. Niissä on kuvattu nykyajan Suomea, mutta niillä on yhteys myös maailmankirjallisuuteen.

Emma-kirjoissa on maahanmuuttajia, seksuaali-identiteettinsä kanssa kamppailevia nuoria, huovutusta harjoittava artisaani-uuskäsityöläisäiti, Kuubaan nostalgiamatkan tekevät vanhemmat, kirpputorilla työskentelevä poikaystävä ja paikallisradio, jonka sukka-alemainoksia nokkela Emma pääsee lukemaan. Kirjassa ”Emma ja kapteeni Nemo” nettikeskustelu on keskeisessä asemassa, ja kapteeni Nemon hahmo tuo tähän aiheeseen aivan uuden ulottuvuuden.

Emman kotipaikkakunta on kuvattu realistisesti. Voin aivan kuvitella tuulen kuljettavan illalla sukka-alemainoslehtisiä tyhjällä pääkadulla.

Koulussa harjoitellaan Shakespearen näytelmää, ja Emmalla on kuuluisa kaima, Jane Austenin romaanin ja siitä tehdyn menestyselokuvan päähenkilö ”Emma”.

Kuten Jane Austenin kirjojen tytöt, myös Ellilän Emma pohtii jatkuvasti suhdetta poikiin. Siinä mielessä hän on tavallinen nuori tyttö.

Mutta Ellilän Emma on myös ns. ”wise child”, järkevä lapsi järjettömässä maailmassa, lapsi joka joutuu kasvamaan tavalla tai toisella vaikeissa olosuhteissa. Emma kasvaa nykyajassa, jonka vaikeista ongelmista tämän ketjun alussa muistutettiin. Emma hallitsee kuitenkin oman elämänsä ympäristön ongelmista huolimatta. Siinä on hänen paras turvallisuutensa.

Emma-kirjoissa esiintyy myös tyttö, jolle vanhemmat ovat antaneet liikaa vastuuta, jättäneet yksin Suomeen lähtiessään töihin ulkomaille paremman työpaikan ja suuren rahan perään. Sekin eräs aikamme ilmiöitä.

Onko hyvä, että lapsi joutuu olemaan viisaampi kuin ympäristönsä? Siitä voi tulla varmaankin monenlaisia ongelmia myöhemmin.

jatkoa, edelleen Tiger alias Anna Amnell:

Käsite "wise child" viittaa psykologi Lynne Namkan artikkeliin "The Drama Triangle: The three roles of Victimhood"

 Siinä puhutaan ongelmaperheiden lapsista. Sellainenhan Emma ei ole. Mutta yhteiskunta, jossa hän elää, on monessa mielessä vihamielinen lapsille ja nuorille. Useimmat lapset kuitenkin selviävät hyvin. Johtuuko se perheen tuesta vai siitä, että yhä useammat lapset joutuvat olemaan "viisaita lapsia"?

Artikkelissa on kohta "A Fifth Role - The Wise, Resilient Child - 'I am not like them ' ". Siinä kerrotaan myös ongelmista, joita tällaiselle lapselle voi tulla myöhemmin.

Tiger kertoo Amerikasta Rihmastossa

Niagara Falls_1986_July_024, originally uploaded by Brin d'Acier.

Kuva : Matti Amnell (Klikkaamalla kuvaa pääset katsomaan poikani Niagara-kansiota Flickrissä)

Osoituksena Rihmaston leppoisasta tunnelmasta laitan tänne kirjoitukseni, jonka lähetin sinne, kun eräät osallistujat kirjoittivat matkarunoja Amerikasta, tarkemmin Kanadasta.


16.7. 2005 Petra kirjoitti:

"on Tiger täällä elänyt,
hänestä voisi apua olla
meille, ihan tässä ja nyt."

Vastasin: (Klikkaa kohtaa "aihe" ylhäällä oikealla)



Kirjekyyhkyn mukana lähetän vaatimattoman viestin toiseen kotimaahani.

Buster Keatonin lailla voi matkustaa junalla Kanadan halki. Se on suuri maa, joka ulottuu "mereltä merelle". Tiger ei ole itse lomaillut koskaan länsi-Kanadassa, vaan on matkustanut melkein kaikkina Kanadan kesinään Yhdysvaltoihin telttailumatkoille.

Koska kalastaminen kiinnostaa teitä, voitte pysähtyä suomalaiseuduille Thunder Bayhin ja Sudbury'in. Vai menettekö pohjoiseen Timminsiin? Neuvovat kanadansuomalaiset, missä ovat parhaat kalapaikat. Intiaanien saarta, Manitoulin Islandia älkää vain unohtako.

Ei kai passi kadonnut? Ottawassa on suurlähettiläs, Torontossa konsuli.

Tuliko ikävä Eurooppaa? Silloin pitää mennä Quebeciin, varsinkin Orleansin saarelle ja Quebec Cityyn. Siellä on vanhan mantereen lumo säilynyt. Mieleen tulevat suomalaiset kylät, kun katselee niitä 1600-luvulla rakennettuja harmaakivikirkkoja.

Mieleen tulivat myös siirtolaisten karut alkuajat. Ilmasto oli niin ankara, että Ranskasta tulleet perheet olisivat kuolleet viluun ja nälkään, jolleivat intiaanit olisi neuvoneet, miten elää. Useimpien quebeciläisten sukujen esivanhemmissa on sekä intiaaneja että eurooppalaisia.

Mutta parasta on Kanadassa Niagara. Se on koko mantereen myyttinen keskus. Kanadan puolellahan ovat juuri ne parhaat putoukset. Kun sumua näkyy, tietää että on lähestymässä Niagaraa. Kun olette käyneet ihmettelemässä putousta, menkää sinne ravintolaan putousten äärelle, pyytäkää pöytä, josta voi katsoa, kuinka vesi syöksyy syvyyksiin.

Siinä vaan kartta esille ja Niagaran seudun viiniä maistellen voitte miettiä, minne mennä seuraavaksi. Suunnatako New Yorkiin ja kulttuurin pariin vai Pennsylvanian halki ja suurien metsien ja Great Smokey vuorien keskelle telttailemaan?

Käykää kuitenkin ensin USA:n puoleisessa Niagara Fallsin kaupungissa intiaanien kulttuuri- ja tiedotuskeskuksessa, jonka nimi on Turtle. Se on kilpikonnan muotoinenkin. Siellä voitte nähdä sotatanssin, jolla tanssitaan nykyään rauhaa, ei sotaa.

Tuli mieleen Rihmasto

Kuva: forester/morguefile

Ennen bloggaamisen aloittamista osallistuin netissä kahteen keskustelupalstaan Kiiltomatoon ja Rihmastoon. Kiiltomato oli siihen aikaan melko omituisessa vaiheessa, mutta Rihmasto oli oikein mukava paikka. Siitä jäi hyvät muistot. Kirjoitin Rihmastoon nimimerkillä Tiger, mutta oikea nimeni oli tiedossa. Huomasin äsken, että siellähän on kaikki kirjoitukset tallessa. Ne täytyisi ottaa talteen omiin blogeihinkin.

Valitsin nimimerkin Tiger, koska olen kiinalaisessa horoskoopissa Tiikeri. En usko horoskooppeihin, mutta kiinalainen horoskooppi on hyvin kiinnostava. Sehän on tietenkin mahdoton - eivät kaikki samana vuonna syntyneet lapset esimerkiksi yhdessä koululuokassa ole samanlaisia.

Luin lehtiä, pohdin nettifoorumeita

Kuva: Dover

Tilasimme kokeeksi Hufvudstadsbladetin. Vaikuttaa kodikkaammalta kuin Hesari. Perjantaina oli etusivulla [HBL:llä on etusivu!] Kirka ja kuva kukkivista sisäpihoista Kruunuhaassa. "Hos Kirka blommar stenöknen". Sivuilla 8-9 oli melkein koko aukeaman juttu samasta asiasta. Pidän tästä lehdestä. Saa nähdä, onko siinäkin sitä jälkitaistolaista ajattelua, jota näkyy vielä Hesarissa varsinkin kulttuuriosastolla. (HBL 4.8.2006 1, 8-9)

Tänään sunnuntaina on Hesarin "Asunto"-osan etusivulla juttu "Kivikorttelin umpipihoista asukkaiden vihreitä keitaita." (HS 6.8.2006 /F1)

Tuli mieleen pari vuotta kirjoittamani viesti eli toive saada lisää vihreyttä Helsinkiin. Mutta minne kirjoitin sen? Toivottavasti Rihmastoon, sillä sieltähän voi etsiä viestejään. Kiiltomadon yli vuotta vanhemmat arkistot ovat suljetut edelleen. Kaikki viestini - ja jopa kokonaiset keskustelut - ovat tietysti tallennettuina, netistä kopioituina ja tulostettuina kansioissa ja levyillä, sillä aavistelin jotain tuollaista, mitä Kiiltomadossa sitten tapahtuikin. Tuo aika on hyvä todistaja siitä, mitä oli "kirjallinen keskustelu" vielä vähän aikaa sitten Suomessa. En olisi uskonut, ellen olisi kokenut sitä.

Ja vielä tämä kukkahattutädeistä:"Nykyään jos joku oikeasti laittaisi päähänsä kunnon kukkahatun sitä pidettäisiin boheemina eleenä ja yrityksenä rikkoa rajoja."Anne Rouhiainen, HS 6.8.2006/Kulttuuri,Maailma muuttuu..