Olin Rihmastossa 'Tiger'

Tiger  Rihmastossa maaliskuu 2005:
(Photo: Panthera tigris , Tiger in the snow, Detroit Zoo. Photo MJCdetroit)

- Tämä vanha keskusteluketju kiinnostaa. Istvanin alustus muistuttaa siitä, miten eri tavoilla kirjailijat toimivat. Jotkut ovat Istvanin tavoin hyvin suunnitelmallisia, toiset antavat alussa tekstin ryöpytä ja ryhtyvät sitten vasta sitä karsimaan ja järjestelemään. Itse teen milloin mitenkin. Olen yleensä "nähnyt" kaikkien kirjojeni henkilöt ensin kuin eideettisinä kuvina. Mutta vaikuttaa jotenkin normaalimmalta sanoa, että näen heidät ja jonkun tapahtuman, toisinaan tapahtumasarjat "kuin telkkarissa".

Minulla ei ole kuitenkaan sitä "pyhää lahjaa" (psyykkisen sairauden lajia) mikä oli William Blakellä, jonka asunnossa tapahtui kummia, hän todella "näki" nuo ihmeelliset asiat, joita hän kuvaa. Uskon, että minulla on jonkinlainen lapsuudesta jäänyt ominaisuus, joka lienee melko tavallinen. Siitä on kovasti iloa kirjoittamisessa.

Kuten Eki kirjoittaa, varsinkin lapsille visuaalisuus on tärkeä. Eidettiset kuvat eivät ole yleensä liikkuvia vaan kuin valokuvia tai hitaita kohtauksia, joissa ihmiset puhuvat. Joskus on vauhtiakin. Mutta entä ääni? Kun kirjoitin romaania (erästä Suurta Romaania, joka ei ole vieläkään valmis), minä _kuulin_ noiden päähenkilöiden juttelevan. Koska toinen heistä on englanninkielinen, keskustelu tapahtui englanniksi. Kun olin tavaratalossa ostoksilla, he alkoivat keskustella aivoissani, ja minun piti mennä kirjoittamaan muistikirjaani talteen tärkeimpiä asioita, joita oli tullut mieleen. Sillä sitähän se on, alitajunnan työtä.

 Eräässä elokuvassa (Kolme väriä- sininen?) kuvattiin hienosti sitä, miten säveltäjä kuulee sävellyksensä. Me kaikkihan kuulemme, miten tuttu musiikki tulee jatkumaan nauhassa tai levyssä olevan lyhyen tauon jälkeen. Joskus olen kuullut musiikki-unia. Jäikö minusta säveltäjä tulematta, kun laitoin nuotit halkopinon väliin ja menin leikkimään ajopeliä sen sijaan, että olisin mennyt soittotunnille?

Proust muisti hyvin tuoksutkin. Olisi kiinnostavaa lukea, mitä teille muille tulee tästä aiheesta mieleen.

Menestyksen ongelmasta: Älä pelkää. Menestys ja julkisuus tulee harvojen kirjailijoiden osaksi. Ennemmin voi salama iskeä, kun kulkee puiston poikki. Ja menestyneillä kirjailijoillakin on lupa sanoa pieni sana "ei" ja vetäytyä rauhaansa. Kun perhe vie aikaa: Kun olin kotiäiti ja tilanne oli samanlainen, minua lohdutti erään naiskirjailijan kirjoittamassa kirjoittamisen oppaassa ollut lause "he, jotka vievät eniten aikaasi, tulevat myös antamaan sinulle eniten". Kun pääsin vihdoinkin keskittymään kirjoittamiseen, tuo lause osoittautui todeksi.

Vauva nettihyökkäyksen kohteena

Elli Flén kirjoittaa tänään HBL:ssä tapauksesta, jossa kuukauden ikäinen  vauvakin voi joutua nettihyökkäyksen kohteeksi (Nätmobbande mammor. HBL/I dag 17.8.2011).

Onnelliset vanhemmat ovat laittaneet lapsensa kasteilmoituksen lehteen. Samana päivää alkavat suomalaiset pikkulastenäidit pilkata nimivalintaa nettifoorumillaan.

Olen ihmetellyt jo aikaisemmin sitä, mikä saa nuo "äitikullat" pilkkaamaan vanhempien nimivalintoja. Olen nähnyt sekä tyttökirjojeni päähenkilön nimen että tyttäreni etunimen pilkattujen nimien joukossa. Niitä nimiä antavat nykyäiditkin lapsilleen. Pilkataankohan siellä kaikkia hiukan tavallisuudesta poikkeavia etunimiä? Jos pikkulasten äiditkin sortuvat nettiherjaukseen, jotakin on vikana yhteiskunnassa.

Kuten niin monet ilmaisuvapautta kannattavat ihmiset myös Elli Flén kysyy, olisiko aika vaatia jotain järjestystä nettiin:
"Den enskilda debattören kan börja med att alltid debattera under eget namn."

Omalla nimellä -keskustelu jatkuu ja on saanut uusia sävyjä.

Uusin kaksoisolentoni ajelee Mersulla

Kun tulimme tavanomaiselta iltakävelyltämme, katsoin blogiani ja ihmettelin, miten minulle oli tullut yhtäkkiä niin paljon lukijoita. Se johtui varmaankin tästä kommentista Kemppisen blogissa. Sen oli kirjoittanut nimimerkki "Sotakamreeri":


"Amnell uskoo, että kaksikielisiä katsotaan pahasti.
Totta kai, jos maailmaa katselee kuljettajan ohjaaman pitkän Mersun tummennettujen ikkunoiden läpi saattaa uskoa, että siellä jossain ulkona on rahvasta, joka ei ymmärrä kansainvälisyydestä, sivistyksestä ja kirjallisuudesta mitään. Ne vain kahisevat tuulipuvuissaan Ikeassa ja haukkuvat kaksikielistä älymystöä. Ja äänestävät persuja, fyi fan! Taitavat vielä haistakin?

'Sotakamreeri' " 


Nimimerkki viittaa kirjoitukseeni, jossa puolustin monikulttuurisuutta ja kerroin, että tuntemani paluumuuttajat - myös meidän perhe -ovat kokeneet vaikeuksia Suomessa.
Kemppisen blogi Rakas entinen rasisti


Oikein lysti on tuo "sotakamreerin" mielikuvituksen tuote. Mutta meillä ei ole autoa. En osaa ajaa autoa, enkä edes polkupyörää, sillä olin lapsena niin köyhä, ettei meillä ollut varaa sellaiseen ylellisyyteen. Kuljemme raitsikalla ja joskus taksilla, joten lienen nähnyt mersun. En kylläkään tunnista automerkkejä. En tiennyt, miltä mersu näyttää. Niitähän onkin monenlaisia, kertoi Wikipedia, jonka kuva on.


P.S. Tunnustan, että minulla ei ole tuulipukuakaan, mutta tiedän, miltä se näyttää.


Motto: Joskus elämme tietämättämme jännittävää elämää.


Kommenttini eli vastaus nimimerkki "Sotakamreerille":


Hyvä "sotakamreeri",
en kirjoita vain siitä, mitä minulle on tapahtunut, vaan mitä muillekin on tapahtunut ja tapahtuu edelleen. Vertaan Suomea todelliseen monikulttuuriseen maahan ja maanosaan, jossa olen asunut kymmenen vuotta. Olen kirjoittanut jo ennen Norjan tragediaa, että myös perussuomalaisia pitää kuunnella eikä pilkata heitä. Heillä on jotain sanottavaa kuten meillä kaikilla.

Keneksi Sinä, Sotakamreeri muuten minua luulet, kun kirjoitit:

"Totta kai, jos maailmaa katselee kuljettajan ohjaaman pitkän Mersun tummennettujen ikkunoiden läpi saattaa uskoa, että siellä jossain ulkona on rahvasta, joka ei ymmärrä kansainvälisyydestä, sivistyksestä ja kirjallisuudesta mitään. Ne vain kahisevat tuulipuvuissaan Ikeassa ja haukkuvat kaksikielistä älymystöä. Ja äänestävät persuja, fyi fan! Taitavat vielä haistakin?"

Meidän perheellä on hauskaa, kun luen tuon heille. Meillä ei ole ollut koskaan Suomessa asuessamme autoa saati sitten autonkuljettajaa. Minulla ei ole ollut koskaan edes polkupyörää. Käytämme raitsikkaa ja joskus taksia. Kanadassa meillä oli yhdeksän vuotta sama auto. Kerrothan nyt omista autoistasi. Odotan kiinnostuksella.:)
Siirtolaiset ja pakolaiset Kanadassa (kommentti)