Kommentteja Kemppisen blogiin:

Sairaalat kätkevät salaisuuksia. Kuvassa kaunis Kirurginen sairaala Helsingin Ullanlinnassa. Kuva: Anna Amnell

Jukka Kemppinen kirjoittaa blogissaan On oikein vaieta : "Lääkäreiltä ja hoitohenkilöiltä ihmisten tautien kuvaileminen, niistä kertominen ja ilman muuta taudinmääritysten paljastaminen on jyrkästi kielletty. Rangaistus on sangen kova."

Kommentoija niimerkki kuulitõukaja ['puttaaja' ?] kertoo esimerkkitapauksista.

Kommenttini:

Tämä on erittäin kiinnostavaa. Luin [netistä] lisää vaitiolovelvollisuudesta. Ymmärsin, että vaitiolovelvollisuus koskee kaikkia työntekijöitä esimerkiksi sairaalassa, myös harjoittelijoita, siviilipalvelusmiehiä jne. Entä keittiöhenkilökunta, siivooja ja toimistotyöntekijä, maalari, joka on tilapäisesti maalamassa ovea ja kuulee jotain salaista?

Onko vankila, koulu tai perhepäivähoito vastaavia tilanteita?

Koskeeko vaitiolovelvollisuus myös psykiatrin keittäjää, sisäkköä ja siivoojaa? Entä puolisoa ja lapsia, jotka sattuvat kuulemaan jotain?

Entä mikä on tilanne rikosta tutkittaessa? Onko papin vaitiolovelvollisuus edelleen laissa? 

Ajatellaan nyt vaikkapa poliisikuulustelua. Saavatko psykiatri, psykologi, pappi tai sairaanhoitaja tai muut työntekijät paljastaa poliisikuulustelussa potilaita(/asiakkaita koskevia asioita?

Vastauksia löytyy Kemppisen seuraavasta blogikirjoituksesta Salaillen ja esimerkiksi kirjasta Kemppinen, Jukka: ”Informaatio-oikeuden alkeet”

Mutta olisi vielä paljon kysyttävää. Kuten tiedämme yksi tyhmä osaa kysyä enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata. 

Kommenttini:
Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa, paljastukset timantteja, joista "lumimaja" arvokkain. Onkohan näin? 

Toinen kommenttini edelliseen kirjoitukseen:

Käy yhä kiinnostavammaksi. 
Jukka Kemppinen kirjoitti:
”Poliisi ja sairaanhoitaja saavat [sic] selailla salaisia tietoja vain työtehtävissään. ”

Voiko poliisi rikosta epäillessään haastatella/kuulustella sairaalan lääkäreitä ja muuta hoitohenkilökuntaa ja tilapäisiä työntekijöitä ja hankkia näin tarvitsemiaan tietoja epäillyistä henkilöistä. Poistuuko silloin näiltä henkilöiltä myös aikaisempi vaitiolovelvollisuus? Ehkä he olivat sitoutuneet noudattamaan aikaisemman lain vaatimuksia. 

Entä jos potilas on vanhanaikaisen [!] nukutuksen aikana paljastanut salaisuuksia? Oliko salassapitovelvollisuus erilainen aikaisemmin, esimerkiksi sodan jälkeen?

Anonyymi kirjoitti:
”Jos lääkäri on potilaan ominaisuudessa sairaalassa, niin salassapitovelvollisuutta --ei ole.”

Ei kai muillakaan potilailla? Sairaalassa voi olla paljon potilaita ja näillä vieraita. Vain ohuet verhot ovat vuoteitten välillä. Sängyn päädyssä on potilastietoja. Salaisuudet eivät siis säily??

Kemppisen uusin tästä aiheesta. Ei onnistu :

"Arvelen että sananvapaus toisaalta, toisaalta tietojen luottamuksellisuus ovat hyvin tärkeitä asioita. Lakimiehenä kiinnostukseni alkoi siirtyä 15 vuotta sitten voimakkaammin näihin asioihin."

kysymykseni: Ovatko näitä asioita koskevat lait muuttuneet ratkaisevasti? Nykyaikana meitä kiinnostavat esimerkiksi toista maailmansotaa edeltävä aika ja heti sodan jälkeen alkava kylmän sodan alkuaika, joista voi nähdä jatkuvasti lehtijuttuja ja TV-sarjoja. Hyvin outoja aikoja kummatkin. Millaisia aikoja ne olivat sananvapautta ja vaitiolovelvollisuutta koskevien lakien kannalta Suomessa? Onko ero nykyaikaan dramaattinen? 

Voidaanko vanhoja juttuja avata ja käsitellä uusien lakien mukaan eli ovatko jotkut lait taannehtivia? 

Onko vaitiolovelvollisuus elinikäinen, ja onko salassa pidettävillä asioilla jokin suoja-aika?

Kemppinen Ad Omnia: - kyllä lainsäädännön muutos viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana on ollut erittäin suuri. Aina mainitun EU-lainsäädännön sijaan unionia vanhyemmat ihmisoikeussopimukset määrittävä perustuslaki 1999 oli ehkä puolittain vahingossa ratkaiseva askel omistamiseen ja etenkin maahan kytkeytyvästä perinteestä pois.

Lasten- ja nuortenkirjat - "maailman tärkeimmät kirjat"

Kuvassa kansikuva kirjaan: Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat. Avain 2013, 261 sivua. Kokkonen tekee väitöskirjaa tästä aiheesta.

Olen kirjoittanut omia lukijan kokemuksiani Sara Kokkosen kirjaan Mary Marck: Eevan luokka -kirjat kohdalle mm.:

"Kun luin Eeva-kirjat uudestaan vuosikymmenien jälkeen, tajusin, että niistä on saattanut alkaa rakkauteni Helsinkiin. Se jatkui Mika Waltarin ja muiden Helsingin kuvaajien kirjoja lukiessa ja sai täyttymyksensä, kun asuttuani Helsingissä vuosikymmenet kirjoitin itsekin nuortenkirjoja, joista useimmissa on keskeisenä vanha Helsinki.

Tyttökirjat voivat kulkea mukana aikuisuuteen asti, olla kuin lapsuudenystävä, joka muistaa, millaisia olimme lapsina. Emme arvostele niitä ehkä yhtä ankarasti kuin muita kirjoja, emme vertaa niitä muihin parempiin, vaikka näemme niiden ilmeiset heikkoudet. Tunnemme kiitollisuutta siitä, että ne auttoivat meitä pienen matkan kohti aikuisuutta. "

Ote kirjoituksestani Anna Amnell: Yhteiskoululaisia Helsingissä (luettaissa kotiblogissani,  Kokkosen kirjassa sivuilla 72-76).

Ennakkotietoa:

Joulukuun Tyyris Tyllerö -lastenkulttuurilehdessä on teemana Turku lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Minua pyydetiin kirjoittamaan siihen siitä, miksi olen kirjoittanut lapsille renessanssista ja nimenomaan Turusta ja miten olen tehnyt tutkimustyön Lucia Olavintytär -kirjojani varten (Lucia ja Luka 2013). Kirjoitan siinä mm:

"- - olin kirjoittanut 1900-luvun alustakin lapsille. Ehkä olen kirjoittanut lapsille kiitollisuudesta kaikkia niitä kirjoja kohtaan, joita sain lukea lapsena ja nuorena ja jotka ovat tehneet minusta sen ihmisen, joka olen nyt. "   
Lue kotisivublogistani koko kirjoitus: "Firenzestä Turkuun"