tiistaina, huhtikuuta 01, 2014

Ei mitään aprillia: myrskyjä ja rajuilmoja

park

On pelottavaa nähdä, kun myrsky alkaa, puut alkavat heilua kuin joku ravistelisi niitä ja suuri puu kaatuu rytisten.

Tänä aamuna luen sanomalehdistä, että suomalaistenkin täytyy varautua äärisäihin. Olen kuvannut jostain syystä myrskyä kaikissa Aurora-kirjoissani. Siinä on symboliikkaa: 1900-luvun alun yhteiskunnan myrskyisä muutos tai oikeammin sen tulon tietoisuus kirjoittajan ja lukijan alitajunnassa on keskeinen näissä kirjoissa. Olen käyttänyt kuvauksissa myös omaa kokemustani. 

Olin Korkeavuorenkadulla kuudennessa kerroksessa sijaitsevan asuntomme avoimen ikkunan ääressä, kun edessäni olevassa Johanneksen puistossa alkoi aivan yhtäkkiä myrsky. Se oli pelottava kokemus. 
Ensin kuului, kuinka tuuli yhtäkkiä kiihtyi. Kuudennesta kerroksesta katsottuna näytti siltä, niin kuin puut olisivat nousemassa ylös juuriltaan ja puisto olisi lähdössä liikkeelle. Sitten kaatuikin yksi puista rytisten ja kuului huuto. Myrsky oli hetkessä ohi. Valtava puu oli maassa.

Suljin ikkunan ja juoksin aamutakkisillani alas puistoon katsomaan, oliko joku jäänyt puun alle. Onneksi paikalla ei ollut ketään. Helsingin kaupungin puisto-osaston miehet olivat hetkessä puistossa.

Siirsin tämän myrskyn alkamisen havainnon kirjaani. Siinä puut eivät kaadu - vielä:

Eivät Olga ja Elisabet pelänneet enää myrskyä, vaan katselivat usein sen alkamista parvekkeeltaan [Terijoen huvilalla]. Ensin linnut lentelivät levottomina edestakaisin puitten yläpuolella. Sitten tuuli alkoi kieputtaa kuivuneita lehtiä ja oksia ja nosti niitä yhä ylemmäksi aivan puitten latvoihin asti. 
  Kun puut alkoivat huojua ja taivas muuttua synkäksi, oli aika rynnätä sisään. Tytöt polvistuivat ikkunan edessä olevalle sohvalle ja toisiinsa nojaten ihailivat salamoita ja kuuntelivat kaatosateen ropinaa katolla.
(Aurora ja Pietarin serkut, 1993)

Pohjois-Amerikassa sään muutokset ovat olleet aina rajuja. Vanha siirtolainen kertoo laivalla:

Kun olin poikanen, meille tuli eräänä kesänä niin paljon mustia heinäsirkkoja, että ne pimensivät auringon ja söivät kaikki jyvät. Toisena vuonna satoi peukalonpään kokoisia rakeita. Vilja meni lakoon ja oli tulla nälkäkuolema. Kesällä on toisinaan niin kuuma kuin saunassa. Talvella on kylmää kuin Siperiassa. Ei käy pitkäksi aika Amerikassa. Aina jotain tapahtuu, jos ei hyvää niin pahaa, tulee vaikkapa pyörremyrsky ja vie tuvan oven mennessään.
(Aurora –Vaahteralaakson tyttö, 1991, 1992)

Myrsky on juonen alkuun paneva voima kolmannessa Aurora-kirjassa. Se alkaa myyttiseltä Niagaralta ja mullistaa laakson reunalla olevan talon ihmisten elämän. Ollaan edelleen 1900-luvun alussa, ensimmäiseen maailmansotaan ja vallankumousten aikaan on vain muutama vuosi:

Kevätmyrsky lähti liikkeelle Niagaralta ja pyyhälsi vaahtopäät aallot kintereillään Ontariojärven toiselle puolen Torontoon. Se repi kattopeltejä, kiskoi puita juurineen ja ravisteli kaupungintalon kellotornia niin kovaa, että kivinen koira irtosi tornin seinämästä ja loikkasi villinä vapauteen. Myrskytuuli riensi sitten kaupungin ulkopuolelle vihreille kukkuloille ja sukelsi syvälle tummaan laaksoon.
  Kyhmyinen villiomenapuu natisi rajuilmassa, muutama kiemurainen oksa taittui ja lensi laakson pohjalla juoksevalle purolle, mutta omenapuu ei murtunut. Se oli kokenut pahempiakin myrskyjä.
  Ukkonen jyrisi ja salamoi. Korkeat sokerivaahterat huojuivat laakson reunoilla, vanha hemlokki kaatui rytisten ja puitten juurilla pesissään kyyhöttävät pesukarhut ja haisunäädät vapisivat pelosta.
  Salamat välähtelivät ja valaisivat laakson reunalla kohoavaa isoa kartanoa. Myrsky alkoi riehua tuulen ja sateen pieksämissä suipoissa torneissa. Valot sammuivat kartanosta. Myrskytuuli kolisutteli kattoa ja kieppui parvekkeilla. Se lennätti ilmaan kokonaisen pilven kuivia oksia ja lehtiä puutarhasta ja kasvimaalta, heitti ne verannoille ja valurautapenkeille ja pujahti sitten alastomien marmorikerubien kannattelemaan sementtiruukkuun nauttimaan kaatosateesta.
(Aurora ja villikyyhkysten aika, 1995)

Muokkaan yhteispainosta Aurora-kirjoista. 
Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide 1990-luvulla ilmestyneistä kirjoistani. Myös eKirja. Noin 400 sivua. Ilmestyy syyskesällä 2014.  Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.

p.s. Myrskyt ovat usein hyvin rajuja Toronton laaksoissa, jotka ovat oikeastaan enemmänkin rotkoja (ravines).

13 kommenttia:

  1. Kyllä, myrsky voi olla Suomessakin aika pelottava kokemus. Etenkin ukkosmyrsky. Kerran olin Thaimaassa, ja siellä myrsky alkoi siten, että aurinko meni pilveen ja valo muuttui ihmeellisen syvän kellanpunaiseksi. Oli todella jännää olla ulkona sillä hetkellä, ihan kuin koko maailmaa olisi katsellut värillisen suotimen läpi. Onneksi myrsky ei tullut pahana :)

    VastaaPoista
  2. Matkatar, näissä myrskyn ja muiden luonnonilmiöiden havainnoinnissa on valtava suuri skaala, joka vaaihtelee lumoutuneesta ihailusta pelkoon ja silmittömään kauhuun. Sait nähdä mrskyn kauneuden.

    Tunnustan, että tunsin kauhun sekaista pelkoa, kun minusta näytti siltä, että puisto lähtee siinä silmieni edessä liikkeelle. Ja sellaista ovat monet kokeneet: koko heidän ympäristönsä on kadonnut hetkessä, kokonaiset korttelit vaipuneet mereen, tsunami syöksynyt mereltä. Japanilaisilla on monia tsunami-maalauksia eri ajoilta.

    VastaaPoista
  3. Yhden trombin olen nähnyt 'sisältä' käsin, mutta onneksi myrskyn silmä ei nostanut autoamme ilmaan. Kovaa se meni ja paljon puita kaatui!
    Aikaa siitä on jo noin 15 vuotta...

    Odotan Auroora kirjojen uutta painosta! ♥
    Hyvää aprillipäivää ja huhtikuuta sinulle, Anna ♥♥

    VastaaPoista
  4. Se oli varmaankin pelottava kokemus.
    Olen iloinen siitä, että keksin keinon saada uudet painokset näin lama-aikanakin. Ei tarvitse stressaantua siitä, montako menee kaupaksi, kun se on kirja kerrallaan painatusta. Siinä pääsee laman yli.
    On helpottunut olo, sillä lähetin tänään käsikirjoituksen.
    Ei muuta kuin hyvää aprillia!

    VastaaPoista
  5. Anna, kuka kustantaja julkaisee Auroran? Olen taas ihan pihalla kuin lumiukko;)

    Kauniin kuvan olet ikkunastasi ottanut: Ei uskoisi, että ollaan kaupungissa. Olen niin maalaslikka, että en oikein Hesassa viihdy tyttärelläkään, mutta onneksi siinä on meri ihan liki.

    Kaikki säiden ääri-ilmiöt lisääntyvät. Mitä muuta tämä lumeton talvikaan oli: Meillä ensimmäinen lumeton Keski-Suomessa 29 vuoteen! Ja mitä myrksyjä on alkanut olla ja sitten minun, joka olen helteestä kärsijä piti vielä elää vuosisadan kuumin kesä, mutta pahinta se oli vanhalle pitkäkarvaiselle suuriruhtinattarellemme, mutta häntä minä sitten viilensin kaikin tavoin jäätelöstä viileisiin suihkuihin. Järvivesikin oli jo liian lämmintä uimiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on otettu aikaisemmasta asunnostamme, jossa asuimme 20 vuotta. Sieltä näkyi panorama Vanhasta historiallisesta Helsingistä. Se oli mieheni virka-asunto.

      Aurora-kirjojen yhteispainoksen julkaisen itse BoD:n avulla. Historialliset nuortenromaanit eivät ole muodissa, mutta uskon, että se on ohimenevä ilmiö. Siksi haluan yhteispainoksen Aurora-kirjoista. Entiset kustantajani eivät julkaise enää ollenkaan nuortenromaaneja, ja kustantajat eivät yleensä ota muiden kustantajien kirjoja. Tämä on hyvä idea siirtymävaiheeseen. Aurora-kirjat ovat lukudiplomikirjoja, joten haluan, että ne ovat saatavilla.

      Poista
    2. Kiitos tiedoista. Kutsuin Lumimiehenkin katsomaan, hän kun on entinen hesalainen, tosin syntynyt Nokilalla ja muuttanut Helsinkiin vasta 14 -vuotiaana. Hieno näkymä.

      Mahtavaa, että ymmärrät ajatella aian noin, Minusta se mikä ei ole muotia nyt, on muotia huomenna ja toisaalta yhteisnidos tekee kirjoillesi kunniaa. Onkohan nimi vielä sitten upea Auroja ja villikyyhkysten aika? Se on niin hieno nimi, että minä en antaisi sitä pois kilon palasina. Onhan novellikokoelmissakin nimi joltain ns. niminovellilta. Tosin sinähän tuon saat päättää:)

      Vinkkaa mulle kun se on valmis, niin lainaan vaikka kirjastosta!

      Poista
    3. Kirjan pitäisi ilmestyä viimeistään elokuussa. Nimi on "Vaahteralaakson Aurora", ja kullakin osalla on vielä oma nimensä. Lapset tuntevat nimenomaan tämän nimen Vaahteralaakso, ja laaksot ovat Torontolle keskeinen asia.
      Villikyyhkyset ovat kuolleet sukupuuttoon. Se on dramaattinen asia.

      Saat arvostelijankappaleen ilmaiseksi, myös Lucian ja Lukan. Merkitse blogisi osoite.
      http://www.bod.fi/arvostelukappaleet.html

      Poista
    4. P.S. Aurora-kirjojen oikeudet ovat olleet minulla jo kauan.

      Poista
  6. Tämä oli ihana asunto vailla vertaa. Olen kirjoittanut siellä kaikki kirjani (yksi on vielä julkaisematta). Seitsemännen viimeistelin Töölössä.
    https://www.flickr.com/photos/amnellanna/sets/72157627515419070

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, etkö kirjoittanut Kandan vuosina?

      Minustakin tuntuu, että tuo asunto oli hurmaava...

      Poista
    2. Aivan ihania kuvia. Lähetin linkin tyttärellekin, joka asuu nyt Aurinkolahdessa.

      Poista
    3. Leena, kirjoitin melkein koko ajan lehtijuttuja. Piti saada säännöllisesti lisätuloja perheelle.
      http://amnellanna.blogspot.fi/2007/01/pirkko-anna-amnellin-lehtijuttuja_4413.html
      Aloin koota aineistoa Aurora-kirjoihin jo Kanadassa. Luulin, että Aurora-kirjoja ei julkaistaisi Suomessa, sillä sortovuosisat ei saanut kirjoittaa suomettumisen aikana. Vielä 1990-luvulla Aurora-kirjat herättivät "pahennusta" aiheensa vuoksi ts kun niissä ei ihannoitu vallankumousaatetta. Pääsin Kirjailijaliittoonkin vasta vuosikymmenen lopulla.

      Poista