Näytetään tekstit, joissa on tunniste myrsky. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste myrsky. Näytä kaikki tekstit

torstaina, kesäkuuta 12, 2014

Helsinki-päivä: Kaunis Helsinki



Paljon Onnea Helsinki! Kaunis vastakohtien kaupunki. Myöhään eilen illalla olin mieheni kanssa kävelyllä ja sain vihdoinkin kuvattua tämän kauniin talorivin. Tulin Helsinkin opiskelijana kymmeniä vuosia sitten ja rakastuin Helsinkiin. Se rakkaus on säilynyt. Olen asunut monissa kaupunginosissa, ja kaikista on löytynyt kauneutta, vaikka jotkut kaupunginosat ovat olleet ensi näkymältä rumia.
Alla Helsinki-tunnisteita (esim Helsingin patsaita), lisää hakusanoja on sivun alaosassa. Olen pitänyt kohta 10 vuotta tätä blogia, ja Helsinki on varmaankin suosituin kohteeni.

Helsinki kirjoissani Tarinoiden Helsinki, 1500-luvun vaatimaton pikkukaupunki, joka perustettiin kuninkaan käskystä esiintyy monissa kirjoissani.
Aurora ja Pietarin serkut on rakkaudentunnustus vanhalle Helsingille. Oli yllätys, kuinka kansainvälinen se oli. Helsingissä asui ainakin venäläisiä, saksalaisia, balttialaisia, juutalaisia, italialaisia, tataareja. On kiinnostavaa ajatella, että kaikki nuo kansallisuudet ovat nykyään suomalaisia. Taidamme olla aika kirjava kudos. Osittain eurooppalaisia ollaan, se on vain välillä unohtunut. Kuvaan kirjoissani Helsinkiä eri vuodenaikoina.


Info-blogini sivupalkista pääset kaikkiin blogeihini:
http://amnell-anna.blogspot.fi/

tiistaina, huhtikuuta 01, 2014

Ei mitään aprillia: myrskyjä ja rajuilmoja

park

On pelottavaa nähdä, kun myrsky alkaa, puut alkavat heilua kuin joku ravistelisi niitä ja suuri puu kaatuu rytisten.

Tänä aamuna luen sanomalehdistä, että suomalaistenkin täytyy varautua äärisäihin. Olen kuvannut jostain syystä myrskyä kaikissa Aurora-kirjoissani. Siinä on symboliikkaa: 1900-luvun alun yhteiskunnan myrskyisä muutos tai oikeammin sen tulon tietoisuus kirjoittajan ja lukijan alitajunnassa on keskeinen näissä kirjoissa. Olen käyttänyt kuvauksissa myös omaa kokemustani. 

Olin Korkeavuorenkadulla kuudennessa kerroksessa sijaitsevan asuntomme avoimen ikkunan ääressä, kun edessäni olevassa Johanneksen puistossa alkoi aivan yhtäkkiä myrsky. Se oli pelottava kokemus. 
Ensin kuului, kuinka tuuli yhtäkkiä kiihtyi. Kuudennesta kerroksesta katsottuna näytti siltä, niin kuin puut olisivat nousemassa ylös juuriltaan ja puisto olisi lähdössä liikkeelle. Sitten kaatuikin yksi puista rytisten ja kuului huuto. Myrsky oli hetkessä ohi. Valtava puu oli maassa.

Suljin ikkunan ja juoksin aamutakkisillani alas puistoon katsomaan, oliko joku jäänyt puun alle. Onneksi paikalla ei ollut ketään. Helsingin kaupungin puisto-osaston miehet olivat hetkessä puistossa.

Siirsin tämän myrskyn alkamisen havainnon kirjaani. Siinä puut eivät kaadu - vielä:

Eivät Olga ja Elisabet pelänneet enää myrskyä, vaan katselivat usein sen alkamista parvekkeeltaan [Terijoen huvilalla]. Ensin linnut lentelivät levottomina edestakaisin puitten yläpuolella. Sitten tuuli alkoi kieputtaa kuivuneita lehtiä ja oksia ja nosti niitä yhä ylemmäksi aivan puitten latvoihin asti. 
  Kun puut alkoivat huojua ja taivas muuttua synkäksi, oli aika rynnätä sisään. Tytöt polvistuivat ikkunan edessä olevalle sohvalle ja toisiinsa nojaten ihailivat salamoita ja kuuntelivat kaatosateen ropinaa katolla.
(Aurora ja Pietarin serkut, 1993)

Pohjois-Amerikassa sään muutokset ovat olleet aina rajuja. Vanha siirtolainen kertoo laivalla:

Kun olin poikanen, meille tuli eräänä kesänä niin paljon mustia heinäsirkkoja, että ne pimensivät auringon ja söivät kaikki jyvät. Toisena vuonna satoi peukalonpään kokoisia rakeita. Vilja meni lakoon ja oli tulla nälkäkuolema. Kesällä on toisinaan niin kuuma kuin saunassa. Talvella on kylmää kuin Siperiassa. Ei käy pitkäksi aika Amerikassa. Aina jotain tapahtuu, jos ei hyvää niin pahaa, tulee vaikkapa pyörremyrsky ja vie tuvan oven mennessään.
(Aurora –Vaahteralaakson tyttö, 1991, 1992)

Myrsky on juonen alkuun paneva voima kolmannessa Aurora-kirjassa. Se alkaa myyttiseltä Niagaralta ja mullistaa laakson reunalla olevan talon ihmisten elämän. Ollaan edelleen 1900-luvun alussa, ensimmäiseen maailmansotaan ja vallankumousten aikaan on vain muutama vuosi:

Kevätmyrsky lähti liikkeelle Niagaralta ja pyyhälsi vaahtopäät aallot kintereillään Ontariojärven toiselle puolen Torontoon. Se repi kattopeltejä, kiskoi puita juurineen ja ravisteli kaupungintalon kellotornia niin kovaa, että kivinen koira irtosi tornin seinämästä ja loikkasi villinä vapauteen. Myrskytuuli riensi sitten kaupungin ulkopuolelle vihreille kukkuloille ja sukelsi syvälle tummaan laaksoon.
  Kyhmyinen villiomenapuu natisi rajuilmassa, muutama kiemurainen oksa taittui ja lensi laakson pohjalla juoksevalle purolle, mutta omenapuu ei murtunut. Se oli kokenut pahempiakin myrskyjä.
  Ukkonen jyrisi ja salamoi. Korkeat sokerivaahterat huojuivat laakson reunoilla, vanha hemlokki kaatui rytisten ja puitten juurilla pesissään kyyhöttävät pesukarhut ja haisunäädät vapisivat pelosta.
  Salamat välähtelivät ja valaisivat laakson reunalla kohoavaa isoa kartanoa. Myrsky alkoi riehua tuulen ja sateen pieksämissä suipoissa torneissa. Valot sammuivat kartanosta. Myrskytuuli kolisutteli kattoa ja kieppui parvekkeilla. Se lennätti ilmaan kokonaisen pilven kuivia oksia ja lehtiä puutarhasta ja kasvimaalta, heitti ne verannoille ja valurautapenkeille ja pujahti sitten alastomien marmorikerubien kannattelemaan sementtiruukkuun nauttimaan kaatosateesta.
(Aurora ja villikyyhkysten aika, 1995)

Muokkaan yhteispainosta Aurora-kirjoista. 
Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide 1990-luvulla ilmestyneistä kirjoistani. Myös eKirja. Noin 400 sivua. Ilmestyy syyskesällä 2014.  Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.

p.s. Myrskyt ovat usein hyvin rajuja Toronton laaksoissa, jotka ovat oikeastaan enemmänkin rotkoja (ravines).

lauantaina, huhtikuuta 13, 2013

Aika

Aika by Anna Amnell
Aika, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Lehmuksen kasvua?
vuosirenkaat

Miksi puu kadettiin?
Kerran näin, kuinka suuri lehmus kaatui myrskyssä Johanneksen puistossa:

Olen nähnyt ikkunastani, kuinka valtavan suuri puu kaatui hetkessä äkillisessä myrskyssä Helsingin Johanneksen puistossa. Ikkuna oli auki ja kuului ensin, kuinka tuuli yhtäkkiä kiihtyi. Kuudennesta kerroksesta katsottuna näytti siltä, niin kuin puut olisivat nousemassa ylös juuriltaan ja puisto olisi lähdössä liikkeelle. Tuli hetkessä mieleen, olikohan Shakespeare nähnyt jotain vastaavaa, jonka hän siirsi sitten näytelmäänsä [sotakohtaukseen].

Sitten kaatuikin yksi puista rytisten ja kuului huuto. Myrsky oli hetkessä ohi. Menin ulos. Siellä ei näkynyt ketään. Valtava puu oli maassa.

lauantaina, lokakuuta 28, 2006

perjantaina, lokakuuta 27, 2006

Myrskyvaroitus



Kuva: Beesi
Harvinaisen tummia pilviä vähän yli neljältä.



Puolitoista tuntia aikaisemmin näytti taivas tältä.


Olen nähnyt ikkunastani, kuinka valtavan suuri puu kaatui hetkessä äkillisessä myrskyssä Helsingin Johanneksen puistossa. Ikkuna oli auki ja kuului ensin, kuinka tuuli yhtäkkiä kiihtyi. Kuudennesta kerroksesta katsottuna näytti siltä, niin kuin puut olisivat nousemassa ylös juuriltaan ja puisto olisi lähdössä liikkeelle. Tuli hetkessä mieleen, olikohan Shakespeare nähnyt jotain vastaavaa, jonka hän siirsi sitten näytelmäänsä.

Sitten kaatuikin yksi puista rytisten ja kuului huuto. Myrsky oli hetkessä ohi. Menin ulos. Siellä ei näkynyt ketään. Valtava puu oli maassa. Olisi tullut pahaa jälkeä, jos siellä olisi ollut paljon ihmisiä.

Tänään on annettu myrskyvaroitus. Varokaa kaatuvia puita ja tuulta.

keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2006

Kun myrsky riehui Rööperissä

Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

Katso karttaa. Punavuori.

Ensimmäisen opiskelija-asuntoni vuokraisäntä varatuomari Väinö Huttunen oli jäänyt eläkkeelle vähän ennen minun Helsinkiin tuloani. Hänellä kävi asiakkaita kotona työhuoneessa, jota he olivat ennen vuokranneet opiskelijoille ja joka oli luvattu minullekin edellisenä talvena. Jos olisin asunut minulle luvatussa huoneessa, olisi suhde tähän pariskuntaan jäänyt paljon etäisemmäksi. Olisihan minulla ollut oma ulko-ovi ja olisin ollut muutenkin erillään perheen varsinaisesta asunnosta.

Kun heräsin aamuisin Iso Roobertinkadun pienessä palvelijanhuoneessa, kuulin ohuen seinän läpi, kun varatuomari luki vaimolleen ääneen Hufvudstadsbladetia. Hänellä oli kaunis ja selvä ääni. Sitä oli mukava kuunnella. Perheessä kävi merkittäviä vieraita ja kuulin sinä talvena ohuen oven läpi vähän matkan päässä olevasta salista muun muassa ensimmäiset sisäpiirijuorut Urho ja Sylvi Kekkosen perhe-elämästä.

Vuokraisännän ja vuokraemännän suhtautuminen minuun oli tavallisimmin kohteliaan etäistä, mutta toisinaan jopa sydämellistä. Perheen ainoa poika oli kuollut ja rouva Huttunen kohdisti minuun ajoittain äidillistä huolenpitoa, jota en osannut aina arvostaa.

Pahin ristiriita meidän välillämme syntyi meidän hyvien ominaisuuksiemme tähden, heidän huolehtivaisuutensa ja minun sikeäunisuuden vuoksi - ja aivan poikkeuksellisen tilanteen tähden.

Kun heräsin eräänä aamuna heinäkuun loppupuolella, melkein törmäsin herra ja rouva Huttuseen, jotka olivat odottamassa minua oveni takana.
- Pelkäsikö neiti yöllä! huudahti rouva heti alkuun ja katsoi minua suurin silmin.
- Ai pelkäsinkö? kysyin ällistyneenä. Pariskunta näytti jotenkin vauhkolta.
- Me ajattelimme tulla lohduttamaan neitiä, ettei neidin olisi tarvinnut olla yksin, rouva jatkoi.
- Minä en ymmärrä, mistä te puhutte, sanoin edelleen ällistyneenä melkein nauraen, ja silloin pieni ja hento vuokraemäntäni raivostui ja huusi minulle:
- Ei ole kaunista, että neiti valehtelee vanhoille ihmisille.
Siinä vaiheessa vuokraisäntä puuttui puheeseen:
- Yöllä oli harvinaisen kova ukonilma. Emme pystyneet nukkumaan ollenkaan.
- Minä en kuullut mitään, sopersin.
- Kukaan ei voi nukkua sellaisena yönä, sanoi rouva Huttunen loukkaantuneena ja juoksi pois itkien. Valvottu yö oli liikaa hänelle.

Minusta vaikutti siltä, että he eivät uskoneet koskaan, että olin voinut nukkua niin sikeästi. Tuo yö oli ollut todellakin poikkeuksellinen. Kun menin ulos, ihmiset puhuivat ryhmissä ukkosesta, kadulla oli vieläkin valtavia kattopellin paloja ja katu oli haljennyt yhdestä kohti.

"ANKARA UKONILMA UUDELLAMAALLA. Heinäkuun 25-26 päivien välisenä yönä raivosi Uudellamaalla ankara ukonilma, jonka aikana salamointi oli harvinaisen voimakasta. Nurmijärven geofysikaalisessa observatoriossa rekisteröitiin rajuilman aikana elektronisella salamanlaskijalla 1780 iskua ja ilmiön ollessa voimakkaimmillaan havaittiin yli 100 salamaa minuutissa. (Myöhemmin lukemiksi on ilmoitettu 2807 iskua).
Ukkonen riehui voimakkaimpana Helsingissä ja herätti erikoista huomiota sen vuoksi, että se alkoi juuri geofyysikkokongressin avajaispäivänä juhlaillallisten aikana, joten lähes 2000 geofyysikkoa eri puolilta maapalloa sai tilaisuuden seurata tätä mahtavaa luononilmiötä.
Ukonilma syntyi lämpimässä ja harvinaisen kosteassa kaakkoisessa ilmavirtauksessa. Kun ilmamassan tasapainotila oli hyvin epävakaa, syntyi siinä voimakkaita nousevia ilmavirtauksia, jotka aiheuttivat voimakasta ukkospilvimuodostusta salamoineen ja rankkasateineen.
Helsingissä mitattiin ukkosen aikana 88 mm sadetta eli enemmän kuin normaalisti koko elokuussa. Sade oli ajoittain niin rankkaa, että viemäriverkosto ei ehtinyt niellä vettä ja kaduille muodostui paikoin ½ metrinkin paksu vesikerros. Vesi nousi Vantaanjoessa 60 cm.
Rajuilma katkaisi pääkaupungin sähkönjakelun koko yöksi sekä aiheutti runsaasti vesivahinkoja, liikennehäiriöitä ja tulipaloja."