Kommentti: lastenhoito, kotiäitiys

Kommenttejani Iineksen blogissa 27. tammikuuta 2009

Mutta monet voisivat ja haluaisivatkin hoitaa lapset kotonaan, mutta yleisen mielipiteen painostuksesta eivät tee sitä. Yhteiskunta suosii lasten kasvattamista tarhoissa, joissa on liikaa lapsia ja liian vähän hoitajia.

Olin opiskelijana muutaman vuoden työssä puolipäivätarhassa.Se oli mielekästä työtä.
Eräänä kesänä Kanadasta tultuani, siis 1980-luvun lopulla minulla oli sattumalta vapaata aikaa ja menin ihanteellisesti töihin helsinkiläiseen päiväkotiin sijaiseksi ja kauhistuin tilannetta.

Ainoa pätevä lastentarhanopettaja istui toimistossa paperitöissä. Hoitajat olivat nuoria naisia, joilla oli hyvin kaavamainen käsitys lapsista. Ystävällisiä he kuitenkin olivat.

Oli järkyttävää, että pienet vauvat ryömivät yksinään "vauvalan lattialla", kun kukaan ei ehtinyt hoivata heitä. Ei eläimiäkään hoidettaisi sillä tavalla.

Leikki-ikäisten leikit keskeytettiin jatkuvasti siivouksen tms tähden. Kaikkien oli pakko nukkua telttavuoteissa alusvaatteisillaan samaan aikaan. jne Se oli arkea eikä juhlapuheita ja teorioita. Liian masentava paikka, siirryin tekemään muuta.

Vähän väliä Hesarin naistoimittajat kauhistelevat, sitä, että niin kovin suuri osa äideistä on kotona (pieniä!) lapsiaan hoitamassa eikä "hyödyttämässä yhteiskuntaa" työelämässä.

Lapset ovat tulevaisuutemme. He ovat kaikkein tärkeintä yhteiskunnassa.
Jos lapsia arvostetaan, arvostetaan myös niitä, jotka heitä hoitavat.

Kommenttini:
J,.

jos lattialla ryömii kymmenen vauvaa, kuka psytyy antamaan heille yksilöllisen hoidon. Sinäkö? Vahvana miehenä jaksaisit tietenkin kantaa kahta yhtä aikaa.:)

Mitä haluat opettaa alle 3-vuotiaille, sellaista mitä he eivät voi oppia kotonaan?
Mikä on niin tärkeää, että lapsi erotetaan sen vuoksi kodistaan, ja hän näkee vanhempiaan vain muutaman tunnin päivässä? Ei ole olemassa erillistä laatuaikaa, vaan koko päivä on tärkeä.

Huom! Hauska lisä keskusteluumme. CNN kertoo juuri, että Amerikassa on syntynyt "kahdeksikot" (octuplets).

sain vastauksen: Ks Lasten laitostaminen ja ideologiset syyt.

Kommentti:

Samuli,
on mukavaa, että lapsesi on onnellinen ja tytyväinen. Sinulla on varmaankin osuutta asiaan.:)

Mitkä asiat vaikuttavat siihen, että lapsi voi olla rauhallinen ja onnellinen, vaikka hänet herätetään aikaisin aamulla, viedään vieraaseen paikkaan, hoitajat vaihtuvat, leikit täytyy keskeyttää monta kertaa päivässä, lapsi näkee vanhempiaan vain muutaman tunnin päivässä?

Vaikuttaako perinnöllisyys, temperamentti vai ensimmäinen vuosi kotona? Minusta tuntuu siltä, että täytyy olla paljon hyviä tekijöitä ja paljon hyvää onnea eli tuuria, että käy hyvin, kun niin monet lapset häiriintyvät.

Ennen tavallinen lapsi oli rauhallinen, mutta nyt tilanne ei ole enää sama. Mikä on syynä? Mikä on merkittävin muutos lapsen elämässä?

27. tammikuuta 2009 18:08

1. kommenttini:

Näin vain pienen välähdyksen Nybergin haastattelusta. Huomasin kaikkein ensimmäiseksi, että rouva Mikkosta kuvattiin oudosta kulmasta. Haluttiin nähtävästi luoda koominen tunnelma.

Ymmärrän hyvin Mikkosen kiihtymyksen, sillä niin aliarvostettuja ovat Suomessa kotiäidit - ja lapset.

Olen ollut itse suurimman osan elämästäni kotiäiti ja voin vakuuttaa teille, että siinä hommassa tarvitaan sekä aivoja, sydäntä että muskeleita. Kotiäiti voi kehittää itseään ja lapsiaan lukemalla lapsilleen ääneen ja käymällä heidän kanssaan museoissa ja taidenäyttelyissä.

Lapsen hoitamisessa tarvittavia ominaisuuksia [=All you need is love] on jokaisella tasapainoisella ja normaalilla ihmisellä. Lapsia on hoidettu enimmäkseen kotona ihmiskunnan historian aikana.

Lisäksi on ihmeellistä, että nykyajan ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että ihminen on eläin, eivät hoida lapsiaan niin kuin eläimet!

Gorilla kantaa lastaan selässään, kunnes tämä on kolmivuotias. Äidinmaito on sekä ihmis- että eläinpienokaisen luonnollinen ravinto. Imettäminen on miellyttävä kokemus sekä äidille että lapselle.

Rakkaus, ystävällinen hymy, juttelu, laulut, kodin tavallinen arki on ollut tärkeintä, muistot siitä lämmittävät koko elämän ajan. Suhde hoitajaan on lisäksi pysyvä, elinikäinen.

Olen yllättynyt siitä, että täälläkin ryhdytään korostamaan sitä, että kyseinen kotiäiti on "kampaajamestari", kouluja käymätön.

Suorastaan hävettää, että sellaista demokraattiseksi sanotussa maassa tehdään, halvennetaan ihmistä, jolla ei ehkä ollut mahdollisuutta opiskella tai joka valitsi palveluammatin, sitähän kampaaja on, terapeutti, kuuntelija, usein myös ystävä, joka tukee asiakastaan.

Näin kertovat ne, jotka käyvät usein kampaajalla. Näin olen kokenut minäkin. Kampaajilla on hyvä kommunikaatiokyky, he pitävät ihmisistä. Ihminen voi lukea ja olla sivistynyt myös ilman muodollisia tutkintoja.

Olen nimimerkki Inkiväärin kanssa samaa mieltä lastenhoidosta. Koti on yleensä paras paikka lapselle hoitipa häntä siellä isä, äiti tai muu pysyvä hoitaja.

Yli 3-vuotiaan on ihanteellista olla puolipäivätarhassa tai muualla toisten lasten seurassa, ja varmaankin hän on onnellinen myös hyvässä hoidossa kodin ulkopuolella, jos siellä luodaan hänelle turvallinen ja leppoisa olo.

Entisajan lapset olivat kuin eri maailmasta, rauhallisia. Ns. häiriintyneitä lapsia oli todella harvassa. Tämän olen kokenut myös opettajana Suomessa ja asuessani Kanadassa, jossa suuri osa äitejä oli kotiäitejä vielä 1980-luvulla.

Usein myös isoäidit hoitivat lapsia. Siinä siirtyi myös vanhan kotimaan kulttuuri ja kieli, olipa se sitten suomea tai kiinaa. "Sydämen kieli", oma äidinkieli, luo pohjan muulle kielelliselle taidolle.

Tämä kannattaa ottaa huomioon, kun puhutaan Suomeen muuttaneista ihmisistä. Päiväkoti ei liene paras hoitopaikka heidän lapsilleen. Lapset oppivat suomen leikkitovereiltaan ja opettajiltaan. Heillä ei ole kiirettä.

Hyvää mieltä eteenpäin!

Runoilija ja äiti Hallatar haluaa jakaa tänään hyvää mieltä eteenpäin. Yhdyn hänen toivotukseensa.

Haluan muistaa tänään kaikkia ulkosuomalaisia bloggaajia ja erityisesti kahta bloggaajaa, joille suomi ei ole enää tai ei ole ollut koskaan äidinkieli. Taiteilija Marja-Leena Rathje on muuttanut Suomesta lapsena Kanadaan, mutta lukee, puhuu ja kirjoittaa edelleen suomea. Se on suuri saavutus, sillä useimmat lapsina ulkomaille muuttaneet kadottavat siirtolaisuudessa vanhan kotimaansa kielen. Marja-Leena kirjoittaa omaa kulttuuriblogiaan englanniksi, joka on hänen nykyinen ensimmäinen kielensä.

Haluan jakaa nämä tunnustukset myös blogille, jonka kirjoittaja asuu Suomessa, mutta kirjoittajan äidinkieli on viittomakieli, toinen kieli suomi ja kolmas englanti - hänen miehensä on hollantilainen.

En ehdi lukemaan nykyään blogeja niin paljon ja niin usein, kuin haluaisin. Silloin tällöin teen retken johonkin blogiin ja luen siellä sitten pitempään.

Bloggaaminen on tärkeää, sillä blogeissa kieli elää ja kehittyy.

Kiitos myös lukijoille!

P.S. IE:ssä kuvat näkyvät rinnakkain. Onnistuuko muissakin?
Kuvat ja teksti menivät sekaisin Firefoxissa, joten muutin kuvat peräkkäisiksi.