Kokopäivähoidon juuret sittenkin Neuvostoliitossa

Minua jäi vaivaamaan Nina Mikkosen väite, että lasten kokopäivähoidon juuret ovat Neuvostoliitossa ja natsi-Saksassa. Natsien lastenhoitosysteemistä en löytänyt faktoja netistä (Lisäys. Nyt löytyi. Myös täältä. Tästä Nina Mikkonen aikoi kertoa, mutta keskeytettiin), mutta Neuvostoliiton lastenhoidosta löytyi asiaa sivuilta, joissa on monenlaista tietoa lasten päivähoidosta.

Valtion järjestämä kollektiivinen kokopäivähoito alkoi todellakin Neuvostoliitossa. Kommunistiset kasvatustieteilijät olisivat mieluiten ottaneet lapset vanhemmilta jo synnytyslaitoksista ja laittaneet heidät heti valtion ylläpitämiin ja valvomiin päiväkoteihin. Lastenkasvatus ei ollut yksityisasia vaan yhteiskunnan tehtävä. Jo Leninkin ylisti valtion päiväkoteja.

"Communist educators would have liked to take charge of children from the day they were born, removing them from their parents and placing them in communal nurseries. ...In 1921, Zlata Lilina, an official of the Commissariat of Enlightenment, insisted that it was best for children to be removed from their homes...'Raising children is not the private task of parents, but the task of society.'"
-- Russia under the Bolshevik Regime, p331 by Richard Pipes ©1994".

Myös Itä-Saksan valtio omi lapset, minkä vuoksi saksalaiset eivät ole kovin ihastuneita päiväkoteihin. Muistissa ovat myös natsiajat, jolloin ihmisten perheasioihin puututtiin ja naisten piti synnyttää valtiolle "puhdasrotuisia arjalaisia" lapsia kuin synnytyskoneet.

Puolipäivälastentarhoja 3-6 -vuotiaille oli ollut jo 1800-luvun puolivälistä alkaen. Wikipedian artikkeli kertoo Saksassa 1800-luvun puolivälissä alkaneen Kindergarten- eli lastentarhatoiminnan versioista eri puolilla maailmaa. Juuri tätä juurta olivat Suomessa 1800-luvulla alkaneet lastentarhat.

Muistettakoon tämä:
"Suomenkin ratifioiman YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan vanhemmilla tai laillisilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä, ja lapsen edun on määrättävä heidän toimintansa. (18. artikla).--Luultavasti paras vaihtoehto pienten lasten vanhemmille olisi tällä hetkellä vanhemmille annettava palveluseteli, jolla he voisivat itse järjestää ja kustantaa juuri omalle lapselleen parhaaksi mahdolliseksi katsomansa hoidon." Tuula Hölttä/Uusisuomi.fi/keskustelut

Yhteisö lapsen kasvattajana

Harvinaisuus: puutalo Iisalmessa. Melkein kaikki Iisalmen kauniit puutalot on hävitetty.

Asuin kouluvuosina pikkupietarinpihamaisessa korttelissa, jossa oli ihmisiä monista yhteiskuntaluokista ja ammateista. Meidän matalista puutaloista muodostuvassa pihassamme asui muun muassa eräs lapsuuteni suosikkihenkilöistä, suutari, joka piti toista kammariaan verstaana. Istuin usein hänen verstaassaan matalalla jakkaralla ja kuuntelin hänen juttujaan. Samoin teki myöhemmin pikkusiskoni.

Suutarilla kävivät kaikki kaupunkilaiset kirkkoherrasta lähtien. Suutarin vaimo lakaisikin usein hermostuneena rappusen edustaa. Suutarin seinänaapuri oli toimittaja, jonka työpaikka Iisalmen Sanomat oli samassa korttelissa. Toimittaja asui kamarissa, ja hänen eläkkeellä oleva opettajasisarensa keittiössä. Heidän ullakkonsa oli täynnä kirjoja, ja se oli minun yksityiskirjastoni, jossa luin kaikessa rauhassa, mitä halusin.

Iisalmen Sanomien puutalossa toisessa kerroksessa oli pormestarin asunto. Taloutta hoiti pormestarin Hilma, keski-ikäinen naishenkilö, joka pukeutui aina virka-asuunsa sinisen mekkoon ja valkoiseen laajaan esiliinaan. Hänen arvokas hahmonsa herätti meissä lapsissa kunnioitusta samalla tavalla kuin lyseon vahtimestari, jolle lapset niiasivat, kun tämä tuli kadulla vastaan. Toinen Iisalmen Sanomien toimittajista asui piharakennuksessa, asunnossa jonne oli jyrkät portaat. Toimittajan lapset olivat leikkitovereitani.

Amerikkakin oli mukana korttelissamme, sillä yhdessä kulmassa asui rikas kauppias, joka oli ollut Amerikassa. Hänen tummilla huonekaluilla ja amerikkalaisilla nahalla päällystetyillä nojatuoleilla kalustetussa kodissaan asui myös orpo sukulaistyttö, joka oli palvelijan asemassa perheessä. Hän oli luokkatoverini, mutta joutui jäämään pois oppikoulusta, kun ei päässyt vapaaoppilaaksi. Tämä salaperäinen kaunis tyttö on vaikuttanut nuortenkirjojeni Mollyn hahmoon.

Hammaslääkärillä oli rapattu "omakotitalo" yhdessä kulmassa korttelia, vastapäätä sitä kohtaa, jossa on nyt Juhani Ahon patsas. Kun hammaslääkäri kutsui suurpiirteisesti kotiinsa joukon ihmisiä illalliselle, hänen nuori vaimonsa juoksi pihan poikki meille pyytämään äitiä laittamaan illallisen. Istuin monesti keittiössä ja kurkistelin hilpeää herrasväkeä, joka istui ruokasalissa.



Ulkorakennukset kuuluivat pihapiiriin. (Tämä ulkorakennus ei ole mikään entisistä kotipihoistani, se sijaitsee järven rannalla, jossa on joitakin kortteleita vielä tallella.)

Asuimme vuokralaisina muissakin taloissa. Naapureina olivat vuorollaan kelloseppä, ompelija, maalari ja ruumisarkkujen tekijä, jonka ompelukoneella ompelin joskus vaatteita itselleni keskellä valkoisella kankaalla verhottuja ruumisarkkuja. Juuri niitä rimpsureunaisia arkunpäällysiä ommeltiin tuolla koneella tavallisesti.

Eräs naapurimme piti ruokalaa, ja hänellä kävi vakituisia "syömämiehiä" ruokatunnin aikaan, muun muassa lyseon opettajia. Eräs hänen vieraistaan teki lähtemättömän vaikutuksen. Hän oli kaunis tumma mies, joka oli hyvin ystävällinen sekä lapsille että aikuisille. Eräänä päivänä äiti katsoi keittiön ikkunasta, pyyhki kyyneleitä silmistään ja sanoi: Siellä se raukka menee. Aikuisten puheista tihkui sen verran, että tajusin, että mies joutuisi jostain syystä vankilaan. Hän oli ensimmäinen tuntemani homoseksuaali henkilö.

Sen ajan isät näkyivät lapsille lähinnä radion vieressä istumassa työstä kotiin tultuaan, sillä melkein kaikki naimisissa olevat naiset olivat kotiäitejä, jotka hankkivat perheelle lisärahaa monenlaisilla pikkutöillä. Niin teki meidänkin äiti meidän pieninä ollessa. Äiti laittoi illallisia, se oli sen ajan catering-työtä, ja kävi välillä myös siivoamassa Salmettaressa, jonka kiiltävät mustat painokoneet ja muu lehden tekemiseen kuuluva maailma tuli minullekin tutuksi, sillä olin usein äidin mukana. Koska äiti ei osannut ommella, hän kävi vaihtokauppaa ompelijan kanssa, ompelija teki meille tytöille vaatteet ja äiti hieroi ompelijan kipeän niskan ja selän kuntoon ja valmisti hänelle ruokia.

Eräs rakkaimmista naapureistani oli Inkeri, joka toimi kotitöiden lisäksi konekirjoittajana. Hänellä oli pitkät mustat letit käärittyinä pään ympärille ja taitavat kädet, jotka tekivät kauniita koruompeleita liinoihin. Hänelle tuotiin puhtaaksikirjoitettaviksi oikeuden pöytäkirjoja ja muita virallisia papereita, sillä hän oli hyvä konekirjoittaja.

Inkeri edustaa ammattia, joka on kadonnut samoin kuin lapsuuteni Iisalmi, jossa kotiäidit, palvelijat ja naapurintädit kasvattivat lapset ennen kouluikää ja sen jälkeenkin.

Iisalmen tyttölyseo toimi alussa tässä Wivi Lönnin suunnittelemassa rakennuksessa (Otavan koulu 1908), nykyään osa Edwin Laineen koulua, Savonkatu 8). Kävin siinä oppikoulua ensimmäiset seitsemän vuotta. Amerikan vaihto-oppilasvuoden jälkeen siirryin uuteen koulurakennukseen, josta tuli myöhemmin Juhani Ahon koulu. Iisalmen tytöt: Lyseosta tyttälyseoon ja takaisin lyseosta tehtyyn lukioon.


Tämä entisen kaupunginkirjaston vieressä oleva Savonkatu 2:ssa sijaitseva puutalo on ainoa säilynyt talo, jossa perheeni on asunut, mutta olin silloin jo opiskelija ja asuin Helsingissä. Talo on entistetty, ja vain ulkorakennukset ovat ennallaan. Ks Muita kuviani Iisalmesta. Siellä on kuvia aittarakennuksesta.

Imetys piti lapsen lähellä äitiä kautta historian

Arvostan kovasti Mirka Lappalaisen kirjoituksia, mutta tänään ihan kaikki ei ollut kohdallaan hänen kolumnissaan. (Mirka Lappalainen: Aivoituksia/Perinteisen perhemallin historiattomuus. HS /Tiede ja luonto 3.2.2008)

Teemana hänen kirjoituksessaan on, että nykyinen ns. ydinperhe (isä, äiti, pari lasta) on monien ihannoima ja perinteisenä pidetty, mutta syntynyt historiassa myöhään. Perheet olivat ennen aikaan suuria, ja kokonainen suku oli tärkeä, ja samassa talossa tai linnassa (Lappalainen on tutkinut aatelistoa) asui paljon väkeä. Tämä kaikki on tietenkin totta.

Lappalainen kirjoittaa: "Ihmissuku on pitkän taipaleensa aikana taipunut monenlaisiin perhe- ja sukumalleihin. Pysyvää on vain äidin ja lapsen välinen suhde". Tämähän on koko tällä hetkellä suomalaisia kiihdyttävän keskustelun ydin: äidin ja lapsen välinen suhde, ja se jää Lappalaisen kirjoituksessa pelkäksi mainininnaksi. Lisäksi eräs pikkulapsen elämään ratkaisevasti vaikuttanut ja edelleen vaikuttava asia jäi häneltä kokonaan mainitsematta: imetys.

Rintaruokinta jatkui melkein aina 3-vuotiaaksi ja vanhemmaksikin vielä jopa 1900-luvun puolivälissäkin. 5-vuotiaskin saattoi saada rintaruokaa. Tämä teki lapsen ja imettävän äidin tai entisaikojen imettäjän (yläluokassa) hyvin läheisiksi. Sillä oli varmaankin ratkaiseva vaikutus lapseen. Nykyajan vauva voi saada ravintoa pullossakin, mutta läheistä suhdetta äitiin tai muuhun pysyvään hoitajaan ei saa kaupan hyllyltä.

Päivähoidossa on mahdotonta säilyttää sama jatkuvuus ja läheisyys kuin kodissa olipa se sitten pieni ydinperhe tai suurperhe.

Jarkko Tontti: Tontin doktriini

Jarkko Tontti (synt 1971) on talouspäällikön ja hammaslääkärin perheessä kasvanut runoilija ja lakimies. Vuonna 2007 HS:n haastattelussa Tontti katuu nuoruutensa paheita: partiota ja perhosten keräämistä. Viime päivinä on Tontista paljastunut lisää, ei kuitenkaan enää katumusta:

Tontti vaatii 14.3.2008 Vihreä lanka -nimisessä lehdessä :Päivähoito pakolliseksi! . Ruotsissa 2000-luvun alussa tehtyyn tutkimukseen vedoten hän väittää, että päivähoito tuottaa menestyneempiä lapsia kuin kotihoito.

Vihreässä langassa ollut kirjoitus tulee tunnetuksi, kun 37-vuotias Tontti esiintyy 17.1.2009 kotiäiti Nina Mikkosen kanssa TV:ssä väittelemässä päivähoidon ja kotihoidon paremmuudesta. Tontista tehdään sankari, mutta soraääniäkin kuuluu.

23.1.2009 kirjoittaa Tiede-lehden Skeptikko blogissaan"Tontti on väärässä". Hän kertoo, että Tontin mainitsema tutkimus on heikkolaatuinen.

Mihin pyrkii Tontti vaatimuksellaan saada kaikki lapset päiväkotiin? 12.1.2009 Tontti kertoo, millaista oli menneenä jouluna hänen tyttärensä koulussa:
"Toisin kuin joskus edellisinä vuosina, nyt ei näkynyt seimikuvaelmia -- tuskainen virrenveisuu oli poissa. " Tontti kirjoittaa uskonnosta Vihreässä langassa.

Samassa kirjoituksessa Tontti sanoo: "Sarkomaa tunnettiin siitä, että hän käytti vaaleista toiseen mainoslausetta 'Järki ja tunteet', Jane Austenin romaanin nimen pihistäen [!]." Kirjailijana ja lakimiehenä Tontin tulisi tietää, että kirjan nimellä ei ole copyrightia, sitä ei voi "pihistää". Mutta kenen hyvänsä kirjoittamalla tekstillä on copyright.

Sen Tontti on nähtävästi kuitenkin unohtanut ja on " plagioinut" toisen henkilön kirjoitusta, kuten nimimerkillä Nozick kirjoittava "kauppatieteellisen koulutuksen saanut perheellinen mies" kirjoittaa blogissaan.

Viime elokuussa vähän aikaa koulujen alkamisen jälkeen (29.8.2008) Tontti julisti Vihreässä langassa: "Hedelmöityshoidot on kiellettävä!".

Tontin kieltolistalla ovat jo hedelmöityshoito, joululaulut, seimikuvaelmat, uskonnot (paitsi suomalaisten muinaisusko) ja lasten hoitaminen kotona. Onko jotain muutakin? Mitä ehtiikään hän vielä kieltää?

Vihreä nainen voihkaiseekin blogissaan: "Jarkko Tontti on kiellettävä".

Vrt. Useimmissa Suomen kouluissa ja mm Pariisin Suomi-koulussa lauletaan Kevätjuhlien ohjelman mukaan suvivirsi.
Vrt. Näin kirjoittaa maltillinen ja fiksu Jukka Relander päiväkotien juhlista.
Tontti - jälleen PR-kampanjaa  (haukkuu Mannerhemia ym)

Päivähoito vs. kotihoito: Saksa

Nina Mikkonen puolustaa lasten hoitamista kotona ja kotiäidin asemaa yleensäkin. Hän näyttää olevan osa kansainvälistä ilmiötä. Saksassa väitellään myös naisen paikasta.

Jo pari vuotta sitten ilmestyi entisen TV-toimittajan ja juontajan Eva Hermanin kirja "Das Eva Prinzip", jonka alaotsikkona on "Kohti uutta naiseutta". Herman on asettunut kotiäitien aseman puolestapuhujaksi. Häntä kohtaan on kohdistunut kovaa kritiikkiä, mutta hänellä on myös kannattajansa. Entisen vasemmistopuolueeseen kuuluvan valtiovarainministerin Oscar Lafontainen vaimo Christa Müllerkin,joka sanoi aikaisemmin ettei voisi kuvitella itseään kotirouvaksi tai edustusrouvaksi, on muuttanut mielensä ja siirtynyt uuden naisliikkeen kannattajaksi. Kirjoja ilmestyy sekä kotihoidon että päivähoidon puolesta.

Kristillisen konservatiivipuolueen CDU:n Ursula von der Leyen on herättänyt kohua keskustelussa, jossa pohditaan, tuleeko lapsille psykologisia vaurioita, jos heidät viedään tarhaan. Päinvastoin kuin olettaisi, von der Leyen kannattaa päivähoitoa, hänen mielestään alle 3-vuotiaidenkin päivähoitopaikkoja pitäisi lisätä, jotta niitä olisi kolme kertaa enemmän kuin nyt.

Hänen mielestään naiset synnyttäisivät silloin enemmän lapsia ja voisivat palata töihin mahdollisimman pian. Hänen vastustajansa sanovat, että naisista tulisi silloin pelkkiä "synnytyskoneita" kuten oli Itä-Saksassa, jossa kaikki naiset olivat työssä ja valtio kasvatti lapset. Saksa käyttää jo nyt enemmän rahaa kuin muut Euroopan maat lastenhoidon tukemiseen. Kotihoitoa tuetaan 70%:lla ja julkista päivähoitoa 30%:lla. (Asiaan vaikuttaa myös synkkä historia natsien lastenkasvatuksesta ja lastenkodeista valloitetuilla alueilla.)

Iineksen blogin keskustelussa arveltiin, että lapset ovat Saksassa "nunnien kasvattamia". Todellisuudessa vain 30% väestöstä on katolisia. Saksalainen kotikasvatus ja koululaitos, jota Suomessa ei ehkä arvosteta, on tuottanut 1900-luvun alusta lähtien yhteensä 80 Nobel-palkinnon saajaa, joista suurin osa on luonnontieteilijöitä. Tuollaisellahan Suomessa kasvatuksen ja koululaitoksen menestystä mitataan. Eivät Saksan saavutukset ole huonoja muillakaan aloilla. On suuria säveltäjiä, kirjailijoita ja filosofeja.

Olisi kiinnostavaa kuulla, millaiseksi kokevat Saksaan muuttaneet suomalaisnaiset nykytilanteen.

Oma mielipiteeni 0-6 -vuotiaiden lasten hoidosta:

Kullakin perheellä on erilainen tilanne.
Ihanne alle 3-vuotiaalle on kotihoito äidin, isän tai muun pysyvän hoitajan hoivissa.
3-6 -vuotiaille kotihoito, kotihoito +puolipäivätarha tai päivähoito taloudellisen tilanteen mukaan. Valtion tulisi antaa pienten lasten vanhemmille mahdollisuus osapäivätöihin.

Kannatan myös perhepäivähoitoa ja 3-tai 4-perhehoitoa, jossa lapsia hoidetaan vuorotellen toistensa kodeissa.

Alle 3-vuotiaiden laitostaminen ja ideologiset syyt

Kysyin Iineksen blogin päivähoito vs. kotihoito -keskustelussa:

"Mikä on niin tärkeää, että [alle 3-vuotias] lapsi erotetaan sen vuoksi kodistaan, ja hän näkee vanhempiaan vain muutaman tunnin päivässä? "

Melkein arvasin sen, ideologinen syy. Omien sanojensa mukaan "Filosofiaa harrastava lastentarhanopettaja" Juha Airola vastaakin harvinaisen avoimesti. Lukekaa tarkoin:

"No ainakin se, että lapselle näin suotuu mahdollisuus kasvaa sen verran kriittiseksi ihmiseksi, ettei ryhdy älylliseen epärehellisyyteen aikuisenakaan."
ja jatkaa:

"Tarkoitan että jokainen sivistynyt ihminen tietää, ettei "kotiäityidellä" ole osaa eikä arpaa ihmisen evoluutiossa eikä siis kehtaa väittää niin olevan."

Vihdoinkin joku sanoo ääneen sen, minkä kaikki tietävät, mutta josta ei puhuta:
Pikkulasten laitostamisella on selvä ideologinen tavoite.

Jesujiitatkin olivat lempeämpiä. Heille riitti, että vanhemmat luovuttivat lapsensa heille, kun nämä olivat 7-vuotiaita. Airola haluaa aloittaa aivopesun vauvoista.

Toivon, että tämä tosiasia otetaan huomioon, kun puhutaan päivähoidosta. Äideistä, lapsista ja taloudesta ei välitetä, tärkeintä on "uusi uljas maailma".

Täällä taas Jarkko Tontin maailmankatsomus

Oma mielipiteeni 0-6 -vuotiaiden lasten hoidosta:

Kullakin perheellä on erilainen tilanne.
Ihanne alle 3-vuotiaalle on kotihoito äidin, isän tai muun pysyvän hoitajan hoivissa.
3-6 -vuotiaille kotihoito, kotihoito +puolipäivätarha tai päivähoito taloudellisen tilanteen mukaan. Valtion tulisi antaa pienten lasten vanhemmille mahdollisuus osapäivätöihin.

Kannatan myös perhepäivähoitoa ja 3-tai 4-perhehoitoa, jossa lapsia hoidetaan vuorotellen toistensa kodeissa.

Kommentti: lastenhoito, kotiäitiys

Kommenttejani Iineksen blogissa 27. tammikuuta 2009

Mutta monet voisivat ja haluaisivatkin hoitaa lapset kotonaan, mutta yleisen mielipiteen painostuksesta eivät tee sitä. Yhteiskunta suosii lasten kasvattamista tarhoissa, joissa on liikaa lapsia ja liian vähän hoitajia.

Olin opiskelijana muutaman vuoden työssä puolipäivätarhassa.Se oli mielekästä työtä.
Eräänä kesänä Kanadasta tultuani, siis 1980-luvun lopulla minulla oli sattumalta vapaata aikaa ja menin ihanteellisesti töihin helsinkiläiseen päiväkotiin sijaiseksi ja kauhistuin tilannetta.

Ainoa pätevä lastentarhanopettaja istui toimistossa paperitöissä. Hoitajat olivat nuoria naisia, joilla oli hyvin kaavamainen käsitys lapsista. Ystävällisiä he kuitenkin olivat.

Oli järkyttävää, että pienet vauvat ryömivät yksinään "vauvalan lattialla", kun kukaan ei ehtinyt hoivata heitä. Ei eläimiäkään hoidettaisi sillä tavalla.

Leikki-ikäisten leikit keskeytettiin jatkuvasti siivouksen tms tähden. Kaikkien oli pakko nukkua telttavuoteissa alusvaatteisillaan samaan aikaan. jne Se oli arkea eikä juhlapuheita ja teorioita. Liian masentava paikka, siirryin tekemään muuta.

Vähän väliä Hesarin naistoimittajat kauhistelevat, sitä, että niin kovin suuri osa äideistä on kotona (pieniä!) lapsiaan hoitamassa eikä "hyödyttämässä yhteiskuntaa" työelämässä.

Lapset ovat tulevaisuutemme. He ovat kaikkein tärkeintä yhteiskunnassa.
Jos lapsia arvostetaan, arvostetaan myös niitä, jotka heitä hoitavat.

Kommenttini:
J,.

jos lattialla ryömii kymmenen vauvaa, kuka psytyy antamaan heille yksilöllisen hoidon. Sinäkö? Vahvana miehenä jaksaisit tietenkin kantaa kahta yhtä aikaa.:)

Mitä haluat opettaa alle 3-vuotiaille, sellaista mitä he eivät voi oppia kotonaan?
Mikä on niin tärkeää, että lapsi erotetaan sen vuoksi kodistaan, ja hän näkee vanhempiaan vain muutaman tunnin päivässä? Ei ole olemassa erillistä laatuaikaa, vaan koko päivä on tärkeä.

Huom! Hauska lisä keskusteluumme. CNN kertoo juuri, että Amerikassa on syntynyt "kahdeksikot" (octuplets).

sain vastauksen: Ks Lasten laitostaminen ja ideologiset syyt.

Kommentti:

Samuli,
on mukavaa, että lapsesi on onnellinen ja tytyväinen. Sinulla on varmaankin osuutta asiaan.:)

Mitkä asiat vaikuttavat siihen, että lapsi voi olla rauhallinen ja onnellinen, vaikka hänet herätetään aikaisin aamulla, viedään vieraaseen paikkaan, hoitajat vaihtuvat, leikit täytyy keskeyttää monta kertaa päivässä, lapsi näkee vanhempiaan vain muutaman tunnin päivässä?

Vaikuttaako perinnöllisyys, temperamentti vai ensimmäinen vuosi kotona? Minusta tuntuu siltä, että täytyy olla paljon hyviä tekijöitä ja paljon hyvää onnea eli tuuria, että käy hyvin, kun niin monet lapset häiriintyvät.

Ennen tavallinen lapsi oli rauhallinen, mutta nyt tilanne ei ole enää sama. Mikä on syynä? Mikä on merkittävin muutos lapsen elämässä?

27. tammikuuta 2009 18:08

1. kommenttini:

Näin vain pienen välähdyksen Nybergin haastattelusta. Huomasin kaikkein ensimmäiseksi, että rouva Mikkosta kuvattiin oudosta kulmasta. Haluttiin nähtävästi luoda koominen tunnelma.

Ymmärrän hyvin Mikkosen kiihtymyksen, sillä niin aliarvostettuja ovat Suomessa kotiäidit - ja lapset.

Olen ollut itse suurimman osan elämästäni kotiäiti ja voin vakuuttaa teille, että siinä hommassa tarvitaan sekä aivoja, sydäntä että muskeleita. Kotiäiti voi kehittää itseään ja lapsiaan lukemalla lapsilleen ääneen ja käymällä heidän kanssaan museoissa ja taidenäyttelyissä.

Lapsen hoitamisessa tarvittavia ominaisuuksia [=All you need is love] on jokaisella tasapainoisella ja normaalilla ihmisellä. Lapsia on hoidettu enimmäkseen kotona ihmiskunnan historian aikana.

Lisäksi on ihmeellistä, että nykyajan ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että ihminen on eläin, eivät hoida lapsiaan niin kuin eläimet!

Gorilla kantaa lastaan selässään, kunnes tämä on kolmivuotias. Äidinmaito on sekä ihmis- että eläinpienokaisen luonnollinen ravinto. Imettäminen on miellyttävä kokemus sekä äidille että lapselle.

Rakkaus, ystävällinen hymy, juttelu, laulut, kodin tavallinen arki on ollut tärkeintä, muistot siitä lämmittävät koko elämän ajan. Suhde hoitajaan on lisäksi pysyvä, elinikäinen.

Olen yllättynyt siitä, että täälläkin ryhdytään korostamaan sitä, että kyseinen kotiäiti on "kampaajamestari", kouluja käymätön.

Suorastaan hävettää, että sellaista demokraattiseksi sanotussa maassa tehdään, halvennetaan ihmistä, jolla ei ehkä ollut mahdollisuutta opiskella tai joka valitsi palveluammatin, sitähän kampaaja on, terapeutti, kuuntelija, usein myös ystävä, joka tukee asiakastaan.

Näin kertovat ne, jotka käyvät usein kampaajalla. Näin olen kokenut minäkin. Kampaajilla on hyvä kommunikaatiokyky, he pitävät ihmisistä. Ihminen voi lukea ja olla sivistynyt myös ilman muodollisia tutkintoja.

Olen nimimerkki Inkiväärin kanssa samaa mieltä lastenhoidosta. Koti on yleensä paras paikka lapselle hoitipa häntä siellä isä, äiti tai muu pysyvä hoitaja.

Yli 3-vuotiaan on ihanteellista olla puolipäivätarhassa tai muualla toisten lasten seurassa, ja varmaankin hän on onnellinen myös hyvässä hoidossa kodin ulkopuolella, jos siellä luodaan hänelle turvallinen ja leppoisa olo.

Entisajan lapset olivat kuin eri maailmasta, rauhallisia. Ns. häiriintyneitä lapsia oli todella harvassa. Tämän olen kokenut myös opettajana Suomessa ja asuessani Kanadassa, jossa suuri osa äitejä oli kotiäitejä vielä 1980-luvulla.

Usein myös isoäidit hoitivat lapsia. Siinä siirtyi myös vanhan kotimaan kulttuuri ja kieli, olipa se sitten suomea tai kiinaa. "Sydämen kieli", oma äidinkieli, luo pohjan muulle kielelliselle taidolle.

Tämä kannattaa ottaa huomioon, kun puhutaan Suomeen muuttaneista ihmisistä. Päiväkoti ei liene paras hoitopaikka heidän lapsilleen. Lapset oppivat suomen leikkitovereiltaan ja opettajiltaan. Heillä ei ole kiirettä.