Junan ikkunan läpi otettu valokuva Viipurin linnasta. 2014, toukokuu
Syksyllä 2012 kävin ensi kerran Pietarissa, kun sukulaiseni oli siellä työssä, kulki isoäitinsä isän jälkiä mutta aivan eri alalla.
Tiesiköhän ukki, pelimanni ja suksimestari, että hänellä oli ollut
esivanhempia jo keskiajalla Viipurin lähellä Alasommeessa (Rytkölä) ja joku mukana Viipurin pamauksen tapahtumissakin? Isoisäni piti kovasti Viipurista ja
Pietarista. Ne olivat hänelle 'kaupunkeja'. Helsinki oli vain syrjäkylä, jossa hän kävi silloin tällöin suksia myymässä, oli yötä pikkusiskonsa Sofian luona, joka asui Ratakadulla. Ukki eli 38-vuotiaaksi asti Suomen Suuriruhtinaskunnassa, josta
hänellä oli vain hyviä muistoja.
Sitten tulivat bolshevikit ja pilasivat kaiken,
ukilla oli tapana sanoa.
Ukki eli yli 90-vuotiaaksi ja suri kovasti
kaikkia sotia, joita suomalaiset joutuivat käymään. Hän ei joutunut itse koskaan
sotaan, ihmetteli vielä vanhana miehenä sitä, että suomalaiset olivat sotineet
keskenäänkin. Niin ei tehty hänen kotikylässään. Hän kärsi varmaankin kovasti siitä,
että hänen rakastamansa Viipuri ja Pietari joutuivat kokemaan kovia ja tulivat
hirmuvallan osaksi.
Kemppisen kirjoitus 1000-luvulla eläneen esi-isän haudasta sai minutkin ajattelemaan juuriani. Ukin esi-isät elivät tuohon aikaan jossain nykyisen Saksan seuduilla, joku ehti tulla 1000-luvulla Ahvenanmaalle. Kunpa tietäisin hänestä enemmän. Meillä kaikilla on esivanhempia suuret määrät. Sanotaan, että me kaikki eurooppalaiset olemme samaa sukua - olemme Kaarle Suuren jälkeläisiä.
