Siirtolaisina vieraassa maassa

Asuimme alueella, jossa oli paljon meitä siirtolaisia: korealaisia, afrikkalaisia.  Seinänaapurit olivat venäjänjuutalaisia poliittisia pakolaisia, yläkerrassa asui unkarilaisia poliittisia pakolaisia. Talomme omisti aikaisemmin inkerinsuomlainen pakolainen, ja sen osti italialainen siirtolainen. Perhelääkärimme oli samalla pinen juutalaisen seurakunnann rabbi. Luetteloa voisi jatkaa. Tultiin hyvin toimeen. Vanhemmat puhuivat lastensa kanssa omaa äidinkieltään, ja seurusteltiin omassa etnisessä tai kulttuurisessa yhteisössä. 60% Toronton lapsista ja nuorista puhui kotonaan jotain muuta kieltä kuin englantia. Englanti opittiin koulussa opettajilta ja koulutovereilta. Tunnekieli opittiin kotona.

Mieheni on käymässä Ikeassa ja kertoi puhelimessa, että siellä on samanalaista kuin oli Torontossa: ihmisiä kaikkialta maailmasta. Uskon, että ne turvapaikanhakijat, jotka jäävät Suomeen ja joilla on hyvää tahtoa, muuttavat monin tavoin Suomea myönteiselllä tavalla. Heillä on tietoa ja taitoa monista asioista, joista me emme tiedä. Pitkä rikas kulttuuri takanaan. Esim. joku suku alkaa valmistaa itämaisia mattoja, toiset perustavat ruokakioskeja, kukkakauppoja, kahviloita, ravintoloita, pesuloita, antavat kielikoulutusta, opettavat maalausta, musiikkia jne. Toivon, että heidän oma kielensä ja kulttuurinsa saa säilyä eikä heitä yritetä väkisin muuttaa "suomalaisiksi" tai ruveta nimittämään heti suomalaisilla oudoilla nimillä ym hassutusta. Olen ollut itse perheeni kanssa yhdeksän vuotta siirtolaisena ja tiedän, miltä se tuntuu. Tiedän, miten tärkeää on suomaklaisille Suomi-talo ja omat seurakunnat ja kuorot. Jos he palaavat omaan alkuperäiseen kotimaahansa, heistä tulee Suomen ystäviä. Kärsivällisyyttä.

Siirtolaisen ja pakolaisen koti-ikävä

Kuvassa järvi Karjalassa. Kuvasin tämän ensimmäisellä Pietarin ja Venäjän matkallani junan ikkunasta. Minun sukulaiseni ovat asuneet Viipurin lähellä Ala-Sommeessa joskus 1400-luvulla, joten minulla ei ole omaa tunnesidettä Karjalaan.

Saako siirtolainen tai pakolainen ikävöidä menettämäänsä kotiseutua? Pakolaisia on keskuudessamme: karjalaiset siirtolaiset, heitä olivat Venäjän vallankumousta paenneet emigrantit, nyt eri puolilta maailmaa Suomeen tulleet pakolaiset ja muut maahanmuuttajat. Monia romaaneja on kirjoitettu pakolaisuudesta ja muutosta toiseen maahan. Paljon muuttaneet ovat monen maan kansalaisia, monen kulttuurin ihmisiä. Tämä oli lisäys seuraavaan kommenttiini, jonka kirjoitin Ruotsissa asuvan suomalaissyntyisen Hannelen blogiin:

Vanhempi polvi vietti elämänsä tärkeät vuodet Karjalassa, joten sillä on heille aivan eri merkitys kuin niille, jotka eivät ole siellä koskaan asuneet tai vain pikkulapsina.

Pakosta henkensä kaupalla kotiseudun jättäminen on eri asia kuin vapaaehtoinen muutto uuteen maahan. Vaikkapa  Ruotsiin muuttanut on saanut käydä Suomessa silloin, kun haluaa. Toista oli karjalaisten kohtalo.

 Välimatkakin merkitsee. Pitkä matka kotimaahan on kallis ja mahdoton monille pakolaisille ja siirtolaisille.

Asuin yhdeksän vuotta pakolaisten keskellä Kanadassa, ja kyllä heidän surunsa ja koti-ikävänsä oli suuri. Tutkimusten mukaan vasta kolmas polvi siirtolaisia ja pakolaisia muuttui kanadalaiseksi. Onneksi Kanadassa sai kaivata vanhaa kotimaataan ja juhlia sitä, olla samalla aikaa vaikkapa ukrainalainen ja kanadalainen.

P.S. Sana 'mamu' on minusta maahanmuuttajia halventava sana. Vai sanoisitteko Suomesta ulkomaille muuttaneesta: Sisareni on mamuna Amerikassa?

Entä jos kuuntelisimme perussuomalaisiakin`?

Kommentti Ikkunaiineksen blogissa:

Emme voi mitään sille tosiasialle, että perussuomalaisten menestys on kansan reaktio joihinkin asioihin. Pitäisikö tavallisia kansalaisia informoida paremmin, pitäisikö heitä jopa kuunnella, ennen kuin asiat menevät liian pitkälle?

Kun samat ihmiset ovat maata johtamassa vuosikymmenestä toiseen, toiset meistä ovat siitä vain hyvillään, toiset nukahtavat, mutta kolmannet suuttuvat. Niin on käynyt.

Olen asunut suuren osan elämästäni monikulttuurisessa maassa pakolaisten ja siirtolaisten joukossa yhtenä heistä. Se on minusta hyvä ja oikea tapa elää. Kannatan sitä.

Mutta siinä pitää olla järkeä ja suhteellisuudentajua molemmin puolin, maan aikaisempien asukkaiden ja uusien tulokkaiden välillä. Jos niitä ei ole, "kansa" hermostuu. Niin on käynyt Suomessa. Syyllisiä eivät ole maahanmuuttajat, vaan ne suomalaiset, jotka eivät tajua realiteetteja. Sekin on eräs rasismin laji. Siinä kalastellaan ääniä maahanmuuttajien varjolla. He joutuvat kärsimään eniten kaikista tyhmistä ja naiiveista ratkaisuista.

Perussuomalaiset oppivat nyt, miten olla eduskunnassa, miten asioita käsitellään. Heistä tulee vähitelleen "salonkikelpoisia".

Mutta opimmeko me muut mitään? Näen vain perussuomalaisten pilkkaamista. Se on todellakin tyhmää, eikä sillä ole hyvä vaikutus. Eikö voitaisi olla järkeviä kummallakin puolella? Kuulolaitteet korviin, jotta kuulisimme toinen toistemme viestit.:)

lisäys:
Meillä ei ole nälänhätää, kulkutautiepidemiaa tai muuta katastrofia. On vain sellainen tilanne, että entistä suurempi osa kansasta haluaa osallistua asioiden käsittelyyn.

Politiikasta riippumatta

 

Samovaari Haikon kartanon vitriinikaapissa. Haikossa on 1900-luvun alun kulttuuria ja etenkin venäläistä esineistöä ja huonekaluja.

Seuraava on kommenttini blogiin Kielten ihmeellinen maailma:

Tämä oli hauska kirjoitus. Venäläiset sanonnat ovat tulleet jossain määrin tutuiksi venäläisessä kirjallisuudessa, joka oli yhtenä kohteenani kirjallisuuden opiskeluissa. Venäläisissä ihmisissä on mielestäni jotain hyvin lämmintä ja kodikasta riippumatta siitä, mitä heidän valtionsa on tehnyt milloinkin.

Olen opiskellut valitettavasti venäjää vain alkeiskurssin verran, ja melkein kaikki on unohtunut.

Mutta juuri vieraaseen kulttuuriin tutustuminen on mielestäni eräs kielten opiskelun kiehtovimpia puolia.

Koin sen myös kiinan alkeiskurssilla, jossa opettaja kertoi merkkien taustaa. Siinä tuli esiin ihmisten arki, jossa oli paljon samaa, mutta myös paljon täysin erilaista ajattelua. Merkeillä on monien satojen, ehkä monien tuhansien vuosien takainen historia.

P.S. Kun opiskelin yliopistossa "estetiikkaa ja maailmankirjallisuutta", joksi kirjallisuuden opiskelua siihen aikaan nimitettiin, olivat pääkohteinani venäläinen ja ranskalainen kirjallisuus. Englanninkielistä kirjallisuutta luin runsaasti englantia opiskellessani.

Venäläisyys ja kiinalaisuus merkitsevat minulle hyvin suuressa määrin emigrantteja, jotka ovat paenneet kotimaittensa poliittista systeemiä maailmalle. Tunsin heitä jo vaihto-oppilasvuonna, ja lisää tuli Kanadassa. Torontossa suuri osa naapureistani oli poliittisia pakolaisia. Tunsin myös emigranttitoimittajia ja muutaman kirjailijankin. Heille ja heidän lapsilleen ei olisi tullut mieleenkään leikitellä marksilaisuudella, mutta he olivat venäläisiä ja kiinalaisia sanan syvällisessä aidossa merkityksessä.

Tavallinen yksityinen ihminen ei voi yleensä muuttaa yhteiskuntaa tyrannien valtakunnissa ja ääriliikkeitten saadessa vallan. Hänen täytyy vaieta tai paeta, jos ei halua menettää henkeään tai joutua vankileireille tai hyljeksityiksi ja pilkatuiksi. Sitten ovat tietenkin poikkeusyksilöt, joilla on ollut sisua - ja hyvää onnea - kun ovat säilyneet hengissäkin toisinajattelijoina siihen asti, kunnes olot ovat tulleet normaaleiksi.

Helen Mirren on venäläistä aatelissukua

Elisabet I Ditchleyn muotokuvassa. Elisabet rakasti kauneutta ja pukuloistoa. Sitä nähtiin jo TV-draaman ensimmäisesssä osassa.

Ilyena Vasilieva Mironov on paremmin tunnettu nimellä Helen Mirren. Hänet on nähty monissa mielenkiintoisissa rooleissa TV:ssä ja elokuvissa. Tällä viikolla nähdään kaksiosainen Elisabet I (2005). Toinen osa tästä loisteliaasta historiallisesta draamasta nähdään huomenna torstaina.

Helen Mirrenin esi-isä kreivi Mikhail Kamensky oli Katariina Suuren aateloima lahjakas upseeri. Isoisä, tsaarin armeijan eversti ja diplomaatti oli Lontoossa neuvotteluissa, kun Venäjällä puhkesi vallankumous. Hän jäi Englantiin perheineen eikä nähnyt enää koskaan ketään sukulaisistaan. Kirjeenvaihto jatkui kuitenkin 1950-luvulle asti.

Helen Mirrenin isä muutti suvun nimen Mironovin Mirreniksi 1950-luvulla. Hän soitti ennen toista maailmansotaa London Philharmonic -orkesterissa ja toimi sodan jälkeen taksinajajana ja ajokorttikokeiden tarkastajana. Mirrenin äiti oli kolmastoista lontoolaisen lihakauppiaan neljästätoista tyttärestä. Helen Mirren on Elisabetin tavoin lapseton.

Mirrenin suvun tarina on kuin jännittävä historiallinen romaani. Helen Dunmore on kirjoittanut Mirrenin suvusta radionäytelmän, joka pohjautuu Mirrenin Venäjältä saamiin sukuarkistoihin.

Sukulaisiakin on löytynyt, mutta suvun Smolenskissa sijaitseva tila oli menetetty vallankumouksessa ja nimetty neuvostoaikana Juri Gagarinin mukaan, joka oli kotoisin samasta kylästä kuin Mironovit.

Elisabetin ja yleensä 1500-luvun vaatteista olevat linkit ovat siirtyneet Kotisivublogiini.