Alasommeesta Savoon

Minusta ei olisi sukututkijaksi. Niin monimutkaisia ja täsmällisiä ovat sukupuut. Minun pienet sukupuuni tulevat olemaan kuin pikkuruisia muovikuusia, jotka joutuvat nykyään korvaamaan umpimetsästä kaadetut muhkeat joulupuut. Mutta hauskaa mustipeliä tämä on ollut. 

Tiesiköhän ukki, pelimanni ja suksimestari, että hänellä oli ollut esivanhempia jo keskiajalla Viipurin lähellä Alasommeessa (Rytkölä) ja joku mukana Viipurin pamauksen tapahtumissakin? Isoisäni piti kovasti Viipurista ja Pietarista. Ne olivat hänelle 'kaupunkeja'. Helsinki oli vain syrjäkylä, jossa hän kävi silloin tällöin suksia myymässä. 

Ukki eli 38-vuotiaaksi asti Suomen Suuriruhtinaskunnassa, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. Esi-isä Pekka oli lähtenyt liikkeelle Alasommeesta 1400-luvun lopulla, tapasi Joroisissa varakkaan Laitittaren, ja siellä asuu vieläkin osa hedän jälkeläisistään. Nuoremmat pojat lähtivät Kustaa Vaasan aikaan nykyisen Kuopion seudulle ja sieltä Pielavedelle, jonne kertyi joukko Joroisten nuorempia poikia. 

Aluksi oli heillä laajat maa-alueet niin kuin Englannin aatelisilla, sitten tuli heille paljon lapsia, joille maita alettiin pilkkoa ja tulivat pakolliset maanjaot. Osa sukulaisista tuli Iisalmen seudulle jo 1700-luvulla. Ukki tuli vasta nuorena miehenä, ja häntä sanottiin taivaasta pudonneeksi pojaksi, kun hänellä ei ollut ketään sukulaisia siellä päin. 

 Luomisen tarve ja seikkailun halu tekivät hänestä köyhän käsityöläisen. Joskus kävivät Pielaveden rikkaat sukulaiset kylässä ja ostamassa suksia, kertoi tätini. Sanoivat: Tännekö se Jaakko on tullut Kai sitä täälläkin voi elää?

Lue myös Sara Wackln ja Aino Ackte, kuuluisia Rytkösiä. 

Myös Anna Luoto, kätilö ja kirjailija:
Näin sodan armottomat kasvot ja Kun ei ollut rahaa, tehtiin lapsi.
Viipuri by Maila Rytkönen
Reitti
https://prezi.com/euebp_25pbbb/viipuri/?utm_campaign=share&utm_medium=copy

Kommentti: koulutus ja sivistys

Jaakko Rytkönen. Kuva: Anna Amnell
Tausta kommentilleni:
Isoisäni Jaakko Rytkönen oli viulupelimanni ja suksimestari, joka oli käynyt vain "lukkarinkoulun" eli rippikoulun. Hän oli hieno ihminen, jolla oli paljon elämänkokemusta ja sitä mitä sanomme sydämensivistykseksi. Hän luki ahkerasti lehtiä.

Hänen poikansa olivat taas sellaisia ihmisiä, joille olisi sopinut paremmin yliopistokoulutus ja teoreettinen, akateeminen ammatti. Siihen heillä ei ollut mahdollisuutta, sillä perhe asui sydänmaalla, siellä missä oli hyviä suksipuita. Koulut olivat kaukana kaupungissa ja vallitsi jako kansakouluun ja oppikouluunm. Ukki oli aikonut lähteä Amerikkaan kuten veljensäkin. Jos hän olisi mennyt sinne, hänen lapsensa olisivat käyneet highschoolin (= peruskoulun ja lukion) kuten kaikki muutkin lapset ja voineet mennä opiskelemaan, jos olisivat menestyneet koulussa. Koen pohjois-amerikkalaisen yhteiskunnan tässä asiassa tasa-arvoisemmaksi kuin esimerkiksi suomalaisen edes tänä päivänä. Missä viipyy todellinen koulu-uudistus?

Kommentoin Unan blogikirjoitusta.

Viisas kirjoitus.

Jokaisen pitäisi saada tehdä sitä, minkä tuntee omaksi asiakseen. Ja sydämen sivistys on eri asia kuin oppineisuus. Ne voivat tietenkin kulkea myös käsikkäin, mutta näin ei aina ole.

Olen sitä mieltä, että Suomessakin "peruskoulun" tulisi jatkua siihen asti, kunnes koululaiset ovat 18-19-vuotiaita. Oppilaita ei pitäisi laittaa valitsemaan omaa uraa liian aikaisin. Se on nuorelle aikuisellekin vaikea asia.

Pidän pohjois-amerikkalaisesta systeemistä, jossa kaikki käyvät samaa koulua loppuun asti. Se lisää demokratiaa ja vapautta valita sen jälkeen rauhassa oma tiensä, olipa se käytännön ammatti tai akateeminen ura. Kanadalainen koulusysteemi voisi olla esikuvana.

Kanadalainen yhteiskuntahan on "pohjoismainen" ja tasa-arvoinen ilman historiallisia rasitteita.