Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet kaupungissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet kaupungissa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, elokuuta 18, 2013

Kirsti Ellilä: Johannes ja Jura


krjaus
Kirsti Ellilä: Johannes ja Jura Karisto 2013, 108 s.
Kansi ja kuvitus: Loviisa Raussi.  Kaunis kansi ja lämminhenkinen kuvitus.

"Olet ehkä huomannut, että on sellainen tietty hetki, kun kesä lakkaa olemasta kesä ja muuttuu syksyksi. Eräänä sateisena päivänä vesipisaroihin vain tulee uusi muheva tuoksu. Pilvet putoavat pihoille ja kietovat puut ja talot, koirat, kissat ja ihmiset pisaroivaan harmaaseen usvaan. Nyt oli sellainen hetki."(sivu 6) 

Syksyisessä kaupungissa liikkuu yksinäinen vaeltaja, sukunsa viimeinen, ilman ystäviä ja omaisia, mutta hän seuraa kaupungin asukkaiden elämää. Hän asuu kadulla, korkeiden rakennusten välisessä kuilussa ja syö ravinnokseen jätteitä. Hän kerää tyhjiä pulloja ja tölkkejä ja palauttaa ne kauppaan. Hän lahjoittaa saamansa rahat perheelle, josta äiti on kuollut ja isä on työtön. Hän tutustuu rikkaaseen poikaan, joka on yksinäinen, ja köyhä poika ja rikas poika ystävystyvät hänen kauttaan. Tarina on melko tavallinen, ja sillä on onnellinen loppu poikien kohdalla. Hyväntekijä on kaikkea muuta kuin tavallinen. Se on erinomainen löytö. 

Jura on niin suuri, että sitä eivät huomaa muut kuin tarkkasilmäiset koulupojat ja yksinäinen rotta, joka kuten hiiri Aisopoksen sadussa auttaa kärsivää jättiläistä,  poistaa lasinsirun dinosauruksen varpaasta. Jura, maailman viimeinen dinosaurus painaa kymmeniä tuhansia kiloja, on yli 20 metriä pitkä, pelkästään sen sydän on auton kokoinen. Kun luen sukunimen brachiosaurus, tiedän täsmälleen kenestä on kysymys ja muistan, että olen nähnyt hänen kaukaisen coloradolaisen sukulaisensa luurangon Chicagon luonnonhistoriallisessa museossa. *)

Tämä dinosaurus kulkee neljällä jalalla, hänellä on pitkät etujalat, pitkä kaula ja taipuisa häntä, sopiva pullojen palauttamiseen. Pää on pieni ja suippo, mahtuu rakoihin, leuat ovat tukevat, sopivat jätteidensyöjälle. Lusikkamaiset hampaat ovat myös avuksi. 

Kirsti Ellilä on löytänyt täydellisen kävelevän jätemyllyn, sillä se hotkaisee pahatkin jätteet ja sulattelee niitä vatsansa alaosassa kivien avulla niin kuin krokotiili. Tällainen ruoansulatus soveltuu hyvin Juran toimintaan nykyajan yhteiskunnan hyödyllisenä jäsenenä. Sen laaja sydän tekee siitä ”surumagneetin”, terapeutin. 

 Dinosaurus Jura vaikuttaa surulliselta. Se ei ole ihme. Suurten dinosaurusten kultakaudella 205-140 miljoonaa vuotta sitten nämä maailman suurimpiin kuuluvat brachiosaurus-dinosaurukset vaelsivat saniaispreerioilla ja havumetsissä. Kasvissyöjädinosauruksen terveellinen ruokavalio on muuttunut trooppisten metsien havupuista ja savannien jättiläissaniaisista pizzalaatikoiksi, tupakantumpeiksi, styroxrasioiksi ja sanomalehdiksi. 

Tunnen suurta myötätuntoa Juraa kohtaan. Meidän on vaikeaa kuvitella, kuinka puhdasta ilma oli Juran esivanhempien aikaan. Jura ei ole kuitenkaan menettänyt herkkää hajuaistiaan:

 ”Hän oli huomannut, että kun heille [ihmisille] tapahtui jotain ikävää, he erittivät tuoksua, joka toi mieleen lehtien ja ruohojen syksyisen lahoamisen ja hapantumisen tuoksun. Kun heille tapahtui jotain mukavaa, kevyt kielojen tuoksu levisi heidän ympärilleen, ja siihen saattoi sekaantua joskus myös vastaleikatun ruohon ja linnunlaulun tuoksua." (sivu 10)

Kirjan kieli on kaunista ja selkeää. Jura ja Johannes sopii koko perheen kirjaksi. Eräällä tavalla kirja liittyy myös jouluun, sillä aikuinen lukija voi huomata, että kuten legendan Pyhä Nikolaus, dinosaurus antaa rahat köyhälle perheelle salaa, Nikolaus savupiipusta, Jura kerrostalon tuuletusluukusta.

*) Brachiosauruksen luuranko oli vuoteen 1999 museon sisällä. Sitten se siirrettiin Chicagon O'Hare-lentokentälle, ja museon viereen tehtiin pronssinen kopio, joka näkyy linkissä olevassa kuvassa.

Tästä kirjasta kirjoittaa myös Periaatteessa kirjoista:  Dinosaurus surumagneettina

perjantaina, elokuuta 26, 2011

Pöllö on suosittu


Pöllö, originally uploaded by Anna Amnell.
Pöllö on äänestetty HS:n lukijoiden suosikkieläimeksi. Ikioma pöllömme, muutama vuosi sitten kirpputorilta ostettu pehmolelu, on saanut arvonnousun. Rakastettu se on ollut koko ajan.

torstaina, helmikuuta 19, 2009

Huuhkaja asustaa Johanneksen kirkon tienoolla


Kuva Wikipediasta
Huuhkaja (bubo bubo)
Oletko kuullut huuhkajan huhuilevan kulkiessasi Johanneksen kirkon ohi? Mieheni tuli juuri kuntosalilta (vähän vaille kahdeksan illalla) ja sanoi, että huuhkaja huutelee taas siellä. Mieheni työtoveri oli kuullut sen ääntelevän eilen.

Avasimme ikkunan, ja sieltä se kuului! Asuukohan se tornissa? Sieltä ääni tuntuu kuuluvan.

City-huuhkaja Bubi asui Olympia Stadionin luona vuonna 2007.

perjantaina, marraskuuta 18, 2005

Villieläimiä kaupungissa. Wild animals in cities



Bill Ivy: A Little Wilderness. The Natural History of Toronto.

Villieläimiä asustaa kaupungissamme. Kaivopuistossa on jäniksiä ja siiliä. Myllypurossa minua odotti joka ilta iso rusakko tien varrella, kun tulin illalla töistä.

Mieheni näki kerran ketun erään kanadalaisen yliopiston pihalla. Eläimet osaavat sopeutua elämään myös New Yorkin ja Toronton kaltaisissa miljoonakaupungeissa. Esimerkiksi pesukarhut asuvat maanalaisen käytävissä ja pilvenpiirtäjien ilmastointikuiluissa. Kerran tarvittiin palokunta pelastamaan pesukarhu, joka oli kiivennyt pilvenpiirtäjän seinämää pitkin. Siihen operaatioon piti saada nopeasti nostokurjet.

Pesukarhuja näki myös meidän pihalla Torontossa . Roskalaatikoiden kansien piti olla raskaita, jotta pesukarhut eivät pääse tonkimaan niitä.

Eräässä televisiodokumentissa kerrottiin, että Pariisin metro on suosittu asuinpaikka joillekin eläimille, sillä siellä on lämmintä ja kosteaa. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä eläimiä asuu Helsingin metron uumenissa.

Myös tällä amerikkalaisella keskustelupalstalla (linkki ei toimi enää) kerrotaan vastaavanlaisista kohtaamisista villieläinten kanssa.

Jotkut näkevät suurkaupunkien metroissa eläimiä hiukan eri tavalla. Koko jutun keksi Paul Middlewick, jonka mielestä eräs kohta Lontoon metrokartassa muistutti norsua. Jälleen – onko Helsingissäkin?