Näytetään tekstit, joissa on tunniste pesukarhut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pesukarhut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, helmikuuta 26, 2014

Makro: Haju



"Senkin haisunäätä!" sanoo pesukarhu ystävälleen, joka raastaa haisevaa juustoa.
On hajua!

Makro: Haju

Tarkkaavainen kommentoija huomasi, että oikealla oleva pehmolelu on "oikeasti" pesukarhu! Se joutui kuitenkin haisunäädän rooliin!

Laitoin nyt kuvan kokonaan ja uuden tekstin. Tässä kuvassa vasemmalla oleva on selvästi pesukarhu, tuo oikeanpuoleinen voisi näytellä haisunäätääkin paremman puutteessa, sillä sen karva on tummempaa.:) Olen nähnyt vain kerran haisunäädän luonnossa, jossain Amerikan etelävalloissa telttailumatkalla. Pesukarhu on tuttu, sillä se kuuluu Kanadan suurkaupunkienkin eläimiin.

Sama kuva kahdesta pesukarhusta on ollut kirjainhaasteessa SU eri blogissani.
Lue pesukarhuista, joita kävi Torontossa pihallamme syömässä päärynöitä ja kerrostalojen pihoilla roskiksia penkomassa, vaikka niihin oli laitettu painavat kannet: Pesukarhu päärynäpuussa. Pesukarhut kiipesivät parvekkeille ja eräs huimapää pesukarhu pilvenpiirtäjän seinää myöten, josta se piti pelastaa erikoisella nosturilla. Pelastusoperaatiosta oli valokuva Toronto Star -lehdessä.


haisunäätä, kuva Wikipediasta



pesukarhu, kuva Wikipediasta


Lisäys: Kävin juuri - varhain herättyäni - katsomassa 18 kuvaa tuoksuista ja hajuista. Niillä oli voimakas vaikutus kaikkiin aisteihini.:) Kuvista tunsin paitsi tuoksuja myös makuja - sitruunan raikkaan maun ja sipulin rehevyyden. Kuvissa on voimaa. Käykääpä katsomassa Makro-kuvia. Koko skaala: veden kielelle tuovia hedelmiä ja entisen tupakalle tuoksuvan Suomen hajun tuova tupakantumppikasa. Entisaikaan kodit ja vaatteet tuoksuivat parhaimmillaan tuuletetulle tupakanhajulle.

Luin Kirsin blogista hätkähdyttävän asian: kukkien tuoksu ei kanna enää yhtä kauas kuin ennen! Saasteet vaikuttavat myös tuoksujen erilaisuuden vähenemiseen. Maailmamme tylsistyy.
P. S. Jos haluat tuntea  vanhan suon tuoksun ja tunte sen hyytävän viileyden, laskeudu Pietarin Suomen rautatieaseman vierellä olevan Lenin-metroaseman syvyyksiin.

tiistaina, toukokuuta 24, 2011

Blogi puutarhana

Kukkakaupassa  - Flower shop

Minulla ei ole ollut koskaan kesämökkiä. Emme aikoinaan hankkineet sitä, kun sekä tyttäreni että minä olemme hyvin allergisia hyönteisten pistoille, tyttäreni pikkulapsesta saakka. Lasten pieninä ollessa saimme olla kesäsin pari viikkoa sukulaisten kesämökillä, ja pienille lapsille se aika oli riittävän pitkä. He sanovatkin: Olihan meillä kesämökki.

Kanadassa asuimme ensimmäiset neljä vuotta taloissa, joissa oli puutarha. Ensimmäistä niistä laitoin kuntoon, ja löysin sieltä ihmeitä. Kauan sitten puutarhaa oli hoitanut Suomessa puutarhaneuvojan koulutuksen saanut nainen. Hänen työnsä jälkiä näkyi: eksoottisen värisiä tulppaaneja putkahti esiin yllättävistä paikoista, löytyi jälkiä kivikkopuutarhasta, jonka sain elvytettyä. Villiviinit oli revitty pois talon ympäriltä juuri ennen meidän tuloamme ja koottu läjäksi autotallin taakse. Kannoin juurakoita takaisin ja ripustin niitä sopiville paikoille. Istutin pajuja aidaksi toiselle puolelle pihaamme, sillä viereinen talo oli rappiolla kuten toisellakin puolella oleva. Google-kuvista olen nähnyt, että pajut ovat kasvaneet komeiksi!

Ystäväperhe toi meille ratsastuskoululta ison lastin hevosenlantaa tuliaisiksi, ruusut ja muut kukat rehottivat. Pohjakerroksessa oli pyykipesukone ja -kuivaaja, jonka kosteus oli johdettu ulos putkea myöten. Istutin ulostuloaukon viereen muun muassa gladioluksia, ja ne alkoivat kukkia aikaisin. Kasvatin vaaleanpunaisia gladioluksia, jotta pinkkiin ihastunut pieni tyttäremme saisi niitä huoneeseensa.

Tiinakirsikkapuussa1

Tiina Toronton rappeutuneen puutarhan kirsikkapuussa

Muutimme pikkukaupungista Torontoon, ja vuokrattuun paritalon puolikkaaseen kuului rehevä, mutta täysin ränsistynyt puutarha, josta olenkin kertonut tässä blogissa muun muassa kirjoituksissa Puunvihaajat ja Pesukarhu päärynäpuussa. Kissat rakastivat päärynäpuuta yhtä paljon kuin pesukarhut.

Seuraavat viisi vuotta asuimme pienkerrostalossa, joka oli lähellä metropysäkkiä - halusimme asua lähellä julkista liikennettä ja asunnossa, jossa ei ole ollut kokolattiamattoja ja kuumailmalämmitystä. Talon takana oli hyvin hoidettu nurmikko, keskellä pihaa kasvoi puu, jonka oksien varjoon ripustin kesäisin joulukaktuksen ja pidin sitä siellä pitkälle syksyyn. Talon edessä kasvoi koristeomenapuu, ja portaien vieressä olevaan laajaan sementtilaatikkoon istutin suuren joukon ahkeraa liisaa. Se viihtyi talon varjossa niin hyvin, että joskus ohikulkijat pysähtyivät ihmettelemään kukkien suuruutta. Laitoin nuo kukat ne muistoksi Euroopasta ja etenkin Pariisista, jossa niitä kasvaa paljon Luxembourgin puistossa. Niitä kasvoi katujen varsilla Torontossakin, kuten seuraavasta kuvasta näkee.


Hyvin tärkeäksi muodostui meille kotimme lähellä oleva laakso. Juuri Torontolle ominaisten rotkojen ansiosta tutustuimme hyvin Kanadan ja erityisesti Toronton alueen luontoon, sen kuuman ja rehevään kesään.  Kuuma kesä Torontossa)


Lehmukseni

Muuutimme Suomeen ja asuimme 20 vuotta kerrostalon kuudennessa kerroksessa. Ei ollut omaa parveketta, mutta ikkunoista näkyi Johanneksen puisto. Koin sen puutarhanani, jonka lehmuksiin rakastuin. Orkideat viihtyivät erinomaisesti pohjoisenpuoleisillä ikkunoilla. Amaryllikset puhkesivat kukkaan yhä uudestaan, sillä pidin niitä talvella keittiöneteisen ikkunalaudoilla viikleässä.Yhteen aikaan minulla oli 60 ruukkukasvia, ja vanhimmalla lapsella omassa huoneessaan melkein yhtä laaja kaktuskokoelma. Suurin osa tämän blogin kukkakuvista- ja kirjoituksista on tuon asunnon ajalta.



Eräs lempikirjoistani puutarhanhoidosta

Täällä uudessa asunnossa kaikki on kokeiluvaiheessa, kukkien kasvatuskin. En saa kukkia menestymään täällä. Olen tainnut tulla todelliseksi nojatuolipuutarhuriksi, jolle puutarhanhoitoa ovat kirjat ja kukkakaupasta ostetut ruukku- ja leikkokukat. Muistona ajoilta, jolloin hoidin puutarhaa ovat ryppyiset kädet ja iso joukko puutarhanhoitokirjoja. Niistä pitäisi kirjoittaa joskus oikein perusteeelinen luettelo. Olen jo antanut osan puutarhakirjoista tyttärelleni.

Luettelo luontoaiheista blogikirjoituksistani



Kevään tulo innosti kokoamaan luettelon luontoaiheisista blogikirjoituksista, osa niistä entisiä lehtijuttujani. Luontojuttujen aiheina muuiden muassa pesukarhu, korppikotkakilpikonna, magnolia, puutarhakirjat, puunvihaajia ja puunhalaajia, eläintenoikeudet, sokerivaahterat.

Blogien osoitteiden muuttuessa linkit ovat vanhentuneet. Yleissääntönä on, että vanhoja lehtijuttujani (valikoima, linkit ja blogiin kirjoitetut) löytyy eniten Kotisivublogista, johon on liitetty myös entinen Kirjoituslipasto-blogi.  Lisäksi luontoaiheisia kirjoituksia on tässä blogissa. Katso hakusanat, joita on blogin pohjassa. Niitä on paljon! Myös nämä:



Aamu Amerikan maaseudulla. Kun klikkaat kuvaani, näet sen suurena.

Puutarha taskussa (kirjoja)

Sokerivaahterametsässä tuoksuu savulle ja siirapille. (Kotisivublogissa, johon olen yhdistänyt myös Kirjoituslipaston vuonna 2008)

Muita löydät tästä blogista ja muista blogeistani hakusanojen avulla. Aurora -blogissa on kirjoitusnäytteitä myös luonnosta, sillä Kanadan luonto, etenkin Toronton laaksot ovat keskeisiä Aurora-kirjoissa. (Aurora ja Pietarin serkut kuvaa Helsinkiä 1900-luvun alussa.)

perjantaina, marraskuuta 18, 2005

Villieläimiä kaupungissa. Wild animals in cities



Bill Ivy: A Little Wilderness. The Natural History of Toronto.

Villieläimiä asustaa kaupungissamme. Kaivopuistossa on jäniksiä ja siiliä. Myllypurossa minua odotti joka ilta iso rusakko tien varrella, kun tulin illalla töistä.

Mieheni näki kerran ketun erään kanadalaisen yliopiston pihalla. Eläimet osaavat sopeutua elämään myös New Yorkin ja Toronton kaltaisissa miljoonakaupungeissa. Esimerkiksi pesukarhut asuvat maanalaisen käytävissä ja pilvenpiirtäjien ilmastointikuiluissa. Kerran tarvittiin palokunta pelastamaan pesukarhu, joka oli kiivennyt pilvenpiirtäjän seinämää pitkin. Siihen operaatioon piti saada nopeasti nostokurjet.

Pesukarhuja näki myös meidän pihalla Torontossa . Roskalaatikoiden kansien piti olla raskaita, jotta pesukarhut eivät pääse tonkimaan niitä.

Eräässä televisiodokumentissa kerrottiin, että Pariisin metro on suosittu asuinpaikka joillekin eläimille, sillä siellä on lämmintä ja kosteaa. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä eläimiä asuu Helsingin metron uumenissa.

Myös tällä amerikkalaisella keskustelupalstalla (linkki ei toimi enää) kerrotaan vastaavanlaisista kohtaamisista villieläinten kanssa.

Jotkut näkevät suurkaupunkien metroissa eläimiä hiukan eri tavalla. Koko jutun keksi Paul Middlewick, jonka mielestä eräs kohta Lontoon metrokartassa muistutti norsua. Jälleen – onko Helsingissäkin?

tiistaina, heinäkuuta 05, 2005

Puunvihaajia ja puunhalaajia

Meillä oli naapureina aktiivisia puunvihaajia, kun asuimme vuokralaisina torontolaisessa paritalossa, jonka pihalla kasvoi talonkorkuinen magnolia. Seinän takana eleli kreikkalainen pariskunta. Toisella puolen omassa erillisessä talossaan asui italialainen perhe. Kumpikaan naapuri ei voinut sietää puita, ei ainakaan sellaisia hyödyttömiä puita, joista me, meidän kissat ja pesukarhut, varsinaiset puunhalaajat, pitivät.

Seinänaapurimme veljellä oli sukutila ja laajat oliivitarhat Kreikassa. Tämä nuorempi veli oli lähtenyt onneaan etsimään Kanadaan. Hänellä oli suuri perhe, aikuisia lapsia ja runsaasti lapsenlapsia sekä ravintola, johon hän kasvatti pihallaan salaattia, paprikaa ja muita vihanneksia. Pihan yläpuolelle oli ripustettu kanaverkot, joista riippui viiniköynnöksiä.

Kreikkalainen naapuri himoitsi meidän puutarhaamme, joka oli hänen näkemyksensä mukaan nyt täysin hyödyttömässä käytössä. Siellähän kasvoi vain tulppaaneja, pioneja, orvokkeja ja ruusuja sekä ikäloppu päärynäpuu, josta oli hyötyä vain pesukarhuille. Ja tietysti magnolia. Ja olihan siellä kirsikkapuu, josta meidän kissat pitivät kovasti.

Seinänaapuri sanoi, että hän aikoi ostaa toisenkin puolen taloa. Ensimmäiseksi hän sanoi kaatavansa pihalta kaikki puut ja pensaat.
- Ette kai magnoliaa? kysyin.
- Sen nyt kaikkein ensimmäiseksi, mies sanoi. - No good. Vie kaiken ravinnon maasta.

Maria-rouva mutisi hiljaa jotain siitä, että magnolia oli oikeastaan aika kaunis.
Me aloimme haaveilla veikkausvoitosta, jotta voisimme pelastaa magnolian.

Toisella puolella asuva italialainen pariskunta vihasi myös puita. He osoittelivat pihamme puita ja pensaita ja tekivät käsillään leikkaavia eleitä, jotka tarkoittivat puiden hakkaamista tai kaulan katkaisua. Heidän karulla sorapihallaan kasvoi siro sypressimäinen kanadantuija, talon ainoa kaunistus. Mutta sekin oli nähtävästi liikaa.

Eräänä päivänä hento mustapukuinen italialaisrouva alkoi kaataa sypressiä hyvin omaperäisellä tavalla. Hän sitoi sen ympärille narun ja alkoi kiskoa. Hän riuhtoi narusta joka päivä. Tuo outo näky toi mieleen italialaiset elokuvat, joissa karut mustapukuiset naiset elävät vielä keskiaikaa.

Italialaisperheen kuvankaunis tytär kävi toisinaan äitinsä luona kookkaan kanadalaisen miehensä ja kauniisti puettujen kanadalaisten lastensa kanssa. Lapset olivat toisesta maailmasta ja toisesta aikakaudesta kuin heidän Italiasta tullut isoäitinsä. Nuori äiti heilui sillä välillä, näytti toisinaan vanhojen maalausten enkeliltä ja toisinaan Hollywood-tähdeltä.

Kukaan ei näyttänyt huomaavan isoäidin puunkaatoyritystä puhumattakaan siitä, että olisi auttanut häntä. Tämä jatkoi kuitenkin puun nyhtämistä tarmolla, joka muistutti suomalaista sisua ja peräänantamattomuutta. Muutaman viikon kuluttua puu naisen riemuksi irtosi maasta juurineen. Näin naisen hymyilevän ensi kerran ja tajusin, että hän oli ollut hyvin kaunis nuorena.

Pihalle jäi kuoppa. Vihattu sypressi katosi jonnekin. Meille ei tullut veikkausvoittoa. Suomalaisrouva möi talon kreikkalaiselle ravintoloitsijalle. Hän halusi meidän jäävän asumaan taloon, mutta me muutimme. Emme menneet koskaan katsomaan, miten magnolialle oli käynyt.