Rosa Liksom ja intiaanien taide

En ole nähnyt aikaisemmin Rosa Liksomin töitä, mutta tämä työ (linkissä näkyvä kuva) vaikutti tutulta.Se muistutti intiaanitaiteilijoiden töitä, joita olin nähnyt Kanadassa. Voimakkaat ääriviivat, joiden sisällä on tasaisesti väritetty alue.

Intiaanien taidetta, esim täällä. Työt on tehnyt Norval Morsisseau, kanadalainen taiteilija, jonka olen tavannut ja jota olen haastatellut.

Niissä on tasaisia kaksiulotteisia pintoja, joita jakavat paksut ääriviivat ja täplikkäät tai tyhjät neliöt ja ympyrät kuten ojibwa-intiaanien vanhoissa symbolikirjoituksissa. Morrisseau rikkoi ensimmäisenä tabun esittää heimonsa vanhat legendat kuvallisissa muodoissa. Hän kehitti tyylinsä ojibwa-intiaanien vanhojen kalliomaalausten ja tuohikääröjen pohjalta.

Onkohan Liksomilla ja intiaanitaiteella yhteyttä? Tunnelma on aivan sam akuin intiaanien ja myös inuitien töissä varsinkin täällä ryhmässä 'maisema'.

Valitse google kuvista 'ojibwa indian artists', siellä  niitä intiaanien töitä näkyyy. Nuorempien intiaanitaitelijoiden töissä on vielä enemmän samaa kuin Liksomin töissä. Kulmat ovat pyöreämpiä ja värit kirkkaampia.

Pariisin kirjakaupat

Passage Vivienne
Originally uploaded by Brin d'Acier

Passage Vivienne
Matti Amnell. Ranskan kulttuurikeskuksessa pidettyyn näyttelyyn valmistettu. Luonnos tehty opiskeluaikoina Pariisissa.

Winter scene, Helsinki

Winter scene, Helsinki
Originally uploaded by Brin d'Acier

Tuttu maisema.
Matti Amnellin piirros

Woodcut, Helsinki

Woodcut, Helsinki
Originally uploaded by Brin d'Acier

Tuttu maisema.
Matti Amnell

Helsingin Sanomat yllättää

Olen viime viikkoina seurannut kiinnostuksella Hesarin Kulttuuri-sivuja. Vaikuttaisi siltä, että suomettuminen alkaa olla ohi, mutta myös muuta liikettä tapahtuu. Tämän aamun lehdessä oli suorastaan dramatiikkaa.

Kansallisoopperan nuori taiteellinen johtaja on antanut karun pikkujoululahjan solisteilleen: "Kansallisooppera tarjoaa erorahaa osalle solisteistaan". Kirjoitus Harvey Milk -elokuvasta kiihdyttänee kuitenkin joidenkin lukijoiden tunteita enemmän kuin Kansallisopperan solistien kohtalo.

Milan Kunderan tapauksen käsittelyssä (Becker: "Milan Kunderan tapaus saa lisää vivahteita") yritetään nähtävästi samalla rivien välissä käsitellä Suomen lähimenneisyyden tapahtumia. Siltä ainakin vaikuttaa, mutta puolustelu ei ainakaan onnistuisi, sillä tilanne oli toinen kuin Suomessa esimerkiksi Matti Rossin tapauksessa: "Asianomaiset olivat tuolloin nuoria ihmisiä, joiden elämä, onni ja moraali joutuivat koetukselle ihmisarvoa halveksivassa diktatuurissa, kirjoittaa Dalos". Näin lopettaa Leena Becker artikkelinsa, jossa käsitellään Milan Kunderan kommunistista nuoruutta ja ilmiantoa, joka on tahrannut hänen maineensa. Eurooppalaisten lähimenneisyyttä käsittelee myös Bernhard Schlinkin uuusi romaani "Kotiinpaluu", josta on kirja-arvostelu.

Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa kovasti se tieto, että Ateneumiin on tulossa ensi syksynä suuri Picasso-näyttely. Pidän kovasti Picasson varhaistuotannosta, mutta en myöhemmästä. Näin Picasson töitä ensi kerran jo kauan sitten New Yorkissa modernin taiteen museon (nykyään kodikkaasti MoMa) Picasson 75-vuotisjuhlanäyttelyssä.

Kannattaa lukea myös Nimiä tänään -haastattelu "Pahuuden asiantuntija", jossa haastatellaan psykiatrisen vankilasairaalan johtajaa.