Näytetään tekstit, joissa on tunniste läheisen menetys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste läheisen menetys. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, helmikuuta 02, 2007

Hymyilevä


Hymyilevä, originally uploaded by amnellanna.

Valokuva-albumien katsominen lohduttaa. Kuva sisareni valokuva-albumista




Sisarellani ja minulla on ollut aina tapana katsella yhdessä valokuva-albumeita. Viime vuosina olemme skannanneet yhdessä vanhoja valokuvia ja antaneet toisillemme kuvia elämämme eri vaiheista. Aina tuntui aika loppuvan kesken.

Mieheni ja minä katsoimme heti sisareni kuoleman jälkeen kaikki valokuvat hänestä hänen kotonaan. Pienestä mustavalkoisesta kastekuvasta ja lapsuuden kuvista värikkäisiin kuviin onnellisista ajoista kotiäitinä, töissä ja matkoilla sekä lopulta aikaan, jolloin sairauden aiheuttama kärsimys näkyi hänessä.

Sain tänään ystävältäni kortin, jossa sanottiin runoilijan sanoin, että hän, jota rakastamme, elää ikuisesti, vaikka maallinen maja kätketään hautaan. Saksassa on hyvä sana 'Erdenkleid' maalliselle majalle.

Runoilijan sanojen taustalla on tietenkin 2.Kor.5.

torstaina, helmikuuta 01, 2007

Raskas matka



Palasin toissailtana elämäni raskaimmalta matkalta. Puoli vuorokautta kuolevan läheisen omaisen vuoteen vierellä on kokemus, jota ei pysty kuvittelemaan. Ja heti kuoleman jälkeen on lukemattomia käytännön asioita, joita omaisten on pakko hoitaa.

Sisareni sairastui muutama vuosi sitten nopeakasvuiseen Non-Hodgkin -lymfoomaan. Kaulan ympärille kietoutunut kasvain onnistuttiin poistamaan leikkauksella ja lääkkeillä. Sisareni oli sen jälkeen kahteen otteeseen useita kuukausia sukulaisvierailulla Kaakkois-Aasiassa ja suoritti loppuun kasvatustieteen, gerontologian ja filosofian opintonsa. Gradukin valmistui juuri ennen hänen joutumistaan uudestaan sairaalaan.

Hoidot olivat nyt rankemmat kuin ensimmäisellä kerralla. "Kuin keskitysleiriä", sanoi sisareni, "mutta kannatti". Hänen uskottiin nimittäin parantuneen. Kuntoutus oli alkanut ja hän oli päässyt kotiin. Heikkokuntoiseen tulee kuitenkin helposti monenlaisia sairauksia.

En vieläkään ymmärrä sitä, miten nopeasti kaikki muuttui. Sydän ja keuhkot eivät enää kestäneet. Pahimmalta tuntuu muisto läheisen kärsimyksestä. Ja sitten on tietenkin ikävä ja menetys.

Suren kuitenkin eniten sitä, että sisareni menetti useita vuosikymmeniä elämää. Hän oli ollut koko ikänsä täysin terve, energinen, elämäniloinen ja huumorintajuinen ihminen. Hän olisi opiskellut lisää ja tehnyt vielä kauan työtä. Pitkäikäisen suvun jäsenenä hän olisi voinut elää ainakin 90-vuotiaaksi.

Mitä korkeammaksi ihmisten ikä tulee, sitä suurempia tragedioita ovat parantumattomat sairaudet ja liikenneonnettomuudet. Olen lukenut tämän asian monta kertaa lehdistä, mutta en ole sitä koskaan aikaisemmin todella tajunnut.

Sisareni

Nukketalot terapiana