Mennyt maailma: kangaskauppiaat, Helsinki, Nikosia, Toronto

Vanhan ajan herrasmiehen puku, 1920-luku

Kun muistelin Isolla Roobertinkadulla toiminutta kauppahallia, tuli samalla mieleen toinenkin samalla kadulla sijainnut kauppa, nimittäin Ymär Abdrahimin kangaskauppa. Abdrahim oli muuttanut 1800-luvun loppupuolella Helsinkiin Aktuk-kylästä, joka oli samaa Venäjän keisarikuntaa kuin Helsinkikin siihen aikaan. Hän oli auttanut alussa sukulaisiaan pitämään kauppaa, mutta  perustanut vuonna 1911 oman kangaskauppansa Isolle Roobertinkadulle. (ks. lisäykset lopusta)  Opiskelijana kävelin Abdrahimin kaupan ohi mennessäni yliopistolle luennoille. Abdrahimin kaupassa oli jotain hyvin kiehtovaa. Se toi tuulahduksen Tuhannen ja yhden yön satujen maailmasta.

Menneen maailman kangaskauppias oli myös se mies, joka työnsi kauppakärryjään Nikosian vihreällä linjalla. Katsoin  lasteni kanssa vaaleanpunaisen vuokrahuvilamme parvekkeelta miehen lähestymistä Kyreniasta maalaiskylästä päin. Hän oli arvokkaan näköinen ryhdikäs vanha mies. Hän oli rakentanut kärryjen päälle telineen, jossa riippui kangasnäytteitä, enimmäkseen arvokkaan näköistä raidallista miestenpukukangasta. 6-vuotias tyttäremme kirjoitti runon kangaskauppiaasta. Tämä modernisti lyhyt runo sisältää hänen ihmetyksensä vanhan, mutta hänelle täysin uudenlaisen kulttuurin kohtaamisesta.

Kangaskauppias
kävelee
keskellä katua.


 Näin samanlaisesta raidallisesta kalliista kankaasta valmistetun ruskeansävyisen miestenpuvun Jerusalemissa muutama vuosi myöhemmin. Pukuun kuului hyvin istuva puvuntakki, liivit ja pitkä hame, jossa oli halkio sivussa. Puvun kantaja oli hienostunut vanha herra, jolla oli  huolellisesti kiillotetut nahkakengät, tyylikäs huopahattu päässä ja The Times -lehti kainalossa.

Kun asuin 1980-luvulla Torontossa siirtolaisena, näin siellä paljon ihmisiä, jotka elivät edelleen kadottamassaan menneessä maailmassa. Toronton vanhassa kaupunginosassa oli tekstiilikauppoja, joissa myytiin ihmeellisiä kankaita ja valmiita vaatteita. Oli paljon samanlaisia eksoottisilta vaikuttavia kankaita kuin ne, joita olin nähnyt Ymär Abdrahimin kaupassa ja Nikosian kangaskauppiaalla.

Mutta oli myös valmiita vaatteita, jotka vaikuttivat täysin käsittämättömiltä. Ne olivat rumasta, huonosta kankaasta tehtyjä, ankean värisiä ja kömpelösti leikattuja. Arvoitus selvisi, kun eräs toimittaja kertoi, että niitä vaatteita lähetettiin sukulaisille itäblokin maihin. Niiden piti näyttää samanlaisilta kuin muutkin vaatteet niissä maissa, jotta ne eivät herättäisi kateutta naapureissa tai epäluuloja viranomaisissa. Tuo oli eräs niistä oudoista ilmiöistä, jotka liittyivät tuohon onneksi jo kadotettuun aikakauteen.

Ymär Abdrahimin kangaskaupan mainos on tällä sivulla alimpana.

Helsingin kaupunginmuseon vuosikertomus  [PDF] vuodelta 2006 kertoo, että Ymär Abdrahim saapui 16-vuotiaana Helsinkiin auttamaan setäänsä torimyynnissä. Kaupunginmuseolle on lahjoitettu "Ymär Abdrahimin kangasliikkeen esineistöä, muun muassa Mälarn-pakettipolkupyörä, liikkeen lasi- ja valomainoskilpi, kymmenysvaaka punnuksineen ja puisia mittakeppejä."

Missä miehet ratsastaa

Tänä vuonna historian ja varsinkin keskiajan ja Tolkienin ystävät saivat juhlia Suomen euroviisujen karsintoja katsoessaan. Mieheni ja minä äänestimmme innokkaasti Teräsbetonia, joka iloksemme voitti karsinnan ja lähtee vuoden 2008 loppukilpailuun.

Teräsbetonin "Missä miehet ratsastaa" oli meidän mielestämme vauhdikas ja karismaattinen esitys. Siinä oli menestyskappaleelle ominaista voimaa -ja toistoa, laulu jäi heti mieleen.

Nämä ratsastavat soturit olivat ilman haarniskaa niin kuin raivoisat viikingit. He olivat hyvin nuoria niin kuin soturit ovat usein olleet. Heidän kasvonsa olivat lapsenomaisen sileät ja parrattomat, mutta heissä oli nuorille miehille ominaista voimaa, jopa raivoa. He vaikuttivat hyvin kookkailta.
Heidän vaaleat hiuksensa ulottuivat miltei vyötärölle. Vai ulottuivatko?

Mutta mistä laulu kertoi? Urhoollisuudesta, uskollisuudesta ja velvollisuuden täyttämisestä. Ratsastajat asuvat kylmässä Pohjolassa, jossa sudet ulvovat, viima käy ja lunta tupruaa( esiintymislavalle asti), mutta urheat miehet liikkuvat karussa ilmastossa yläruumis paljaina niin kuin intiaanit - tai Conan the Barbarian. Suomalais/keskiaikaisen tuvan nurkassa ei ole avoin tulisija tai avotakka vaan kamiina niin kuin Villissä Lännessä. Musiikissa soivat rummut niin kuin ne soivat varmaan myös Attilan joukoilla, joiden hevosten jäljissä ei myöskään kasvanut ruohoa eivätkä lampaat voineet laiduntaa.

"Missä miehet ratsastaa" yhdistää mielestäni omaperäisesti ne lukuisat tarinat, myytit, elokuvat, sarjakuvat ja suomalaisten miesten sotatarinat, joiden kanssa noiden laulajien ikäpolvi on kasvanut. Sota on hirvittävää, mutta soturit ovat uskollisia ja ihanteellisia, valmiita täyttämään velvollisuutensa. Niin kuin aidot soturit ainakin, nämäkään ratsastavat miehet eivät ole machoja, heidän kovaan elämäänsä mahtuu myös "lämpöä ja lempeä". Heidän maailmansa muistuttaa ehkä sittenkin kaikkein eniten Tolkienin luomaa maailmaa, jossa yhtyvät kodikkuus, urheat seikkailut ja taistelu pahaa vastaan.

Jotkut näkevät Teräsbetonin esityksissä huumoria. Sitä saattaa ollakin. Mutta tämä oli kuitenkin ainoa esitys, jonka olen nähnyt, ja ainakin juhlatunnelmissa korostuivat esiintymisessä nimenomaan voima, ihanteellisuus ja sankarimyyttien tunnelma.

Sävellys, sanat ja sovitus on J. Aholan, joka on Teräsbetonin solisti.
Missä miehet ratsastaa -laulun sanat.