Kuvasin nämä herttaisen hienostuneet nunnat Roomassa vuonna 1991. Nuns in Rome.
Ainakin vuonna 2001 kaikki
Turun birgittalaisnunnat (tutki sivuja) olivat yhtä lukuun ottamatta ulkomailta tulleita. He ovat siis lähetystyössä Suomessa ja tuovat näin yhden vaihtoehdon Suomen muun uskonnollisuuden rinnalle.
Mutta millaisia ovat katoliset nunnat? Meillä suomalaisilla on enimmäkseen romantisoitu tai sitten täysin päinvastainen kuva heistä. Mielikuva on syntynyt lähinnä elokuvien, romaanien ja satunnaisen tapaamisen kautta. He itse sanovat olevansa aivan tavallisia uskonnollisia naisia.
Omat käsitykseni katolisuudesta yleensä tulevat tapaamisista katolisten ystävien kanssa Kanadassa. Olen ollut mukana juhlissa, jotka järjestettiin, kun eräästä kanadalaisesta nuoresta miehestä tuli pappi. Se oli iloinen juhla, samanlainen kuin hääjuhlat. Tiedän katolisten pappien ylirasituksesta. Yksi heistä oli Henry Nouwen, jonka tapasin Torontossa. Katolisuus on tuttua ennen kaikkea kanadalaisten sukulaisteni kautta. En tunne henkilökohtaisesti yhtään nunnaa, jos en laske mukaan sitä nuorta nunnaa, joka vilkutti minulle joka aamu aidan toiselta puolen, kun avasin englantilaisen lastentarhan ikkunat aamulla. Hän oli työssä katolisessa lastentarhassa. Mutta siitä on jo kauan.
Tutustuinhan minä erääseen italialaiseen nunnaan junamatkalla Riministä Roomaan. Yhteisiä kieliä olivat vain ranska, jota en osaa kunnolla, ja latina, jota osaan vielä huonommin. Oli hauskaa, naurettiin ja välillä piirrettiin, ja meidän ympärille kerääntyi joukko koululaisia. Tämä nunna oli ollut lomalla kotiseudullaan, jossa hänellä oli suuri joukko sisaria ja veljiä ja näiden lapsia. Hän opetti Roomassa kirjallisuutta lukiossa. Hänellä oli vihkisormus kuten minullakin, hänellä merkkinä liitosta Jeesuksen kanssa. Sormus oli samalla rukousnauha. Hän antoi minulle lahjaksi muovisen rukousnauhan, joka loistaa pimeässä.
Birgittalaisnunnia on kolme suuntausta
1. Vadstenalainen: Ruotsi, Englanti, Hollanti ja Saksa
2. Espanjalainen (1600-luvulta alkujaan): Meksikossa
3. Katolisuuteen kääntyneen USA:han siirtolaiseksi muuttaneen ruotsalaisen Elisabeth Hesselbladin perustama Birgittalaisluostari Piazza Farnesessa Roomassa 1900-luvun alkupuolella. Hesselbladilaisia birgittalaisluostareita: Ruotsi, Suomi (Turku), Englanti, Intia, Italia, Puola, Sveitsi ja USA.
Elisabeth Hesselblad oli jonkin aikaa ensin roomalaisessa karmeliittaluostarissa, mikä on saattanut vaikuttaa hesselbladilaisten birgittalaisluostareiden luonteeseen. Birgittalaisluostareiden perustajalle Pyhälle Birgitalle ei ollut mitään ristiriitaa ulkoisen ja sisäisen elämän välillä. Hän oli suuren perheen äiti, joka ryhtyi nunnaksi miehensä kuoltua, oli poliittisesti vaikutusvaltainen jo elinaikanaan ja vaikuttaa paljon nykyajankin Euroopan elämään.
Kuvassa Kalevala Korun Sancta Birgitta-koru, jonka olen saanut mieheltäni syntymäpäivälahjaksi. Jos olisin katolinen, voisin pitää kaimaani suojeluspyhimyksenäni. Birgitan 700-vuotisjuhlan kunniaksi korumuotoilija Kirsti Doukas suunnitteli sormuksen sekä tämän riipuksen, jossa viisi punaista granaattia muodostaa Pyhän Birgitan merkin.
Helsingissä näkee birgittalaisnunnia. He eivät näy olevan luostariin suljettuja muuallakaan:
Totuin Kanadassa asuessani, että nunnat olivat mukana pohjois-amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Huntu ja blogikin sopivat yhteen.
Kommenttejani keskustelussa:
Tuo kaikki [rukouselämä] on tietenkin erittäin tärkeä puoli nunnien elämää.
Mutta kyllä he ovat tavallisia nykyajan naisia. Nunnia voi nähdä ainakin Pohjois-Amerikassa vaikkapa rullaluistelemassa, mukana nykyajan elämän hauskoissa puolissa, tai mielenosoituksissa vaatimassa uudistuksia katoliseen kirkkoon.
Nykyajan nunnat ovat täysin moderneja ihmisiä, joilla on koulutus ja jotka harjoittavat monia ammatteja.
Esim Quebeckissä naiset ovat saaneet jo aikoja sitten nunnina mahdollisuudet korkeakoulusivistykseen, jota vaille he olisivat muutoin jääneet. Nunnat opettajina on ihan jotain muuta, kuin meillä usein kuvitellaan. Heillä on hyvä koulutus työhönsä. Monet ovat hyvin oppineita naisia.
Nykyajan nunnat ovat menneet luostariin vapaaehtoisesti eivät pakotettuina niin kuin keskiajan tytöt. Se on yksi vaihtoehto, mutta protestanttina en sitä ihannoi.
Tähän liittyy tietenkin myös selibaatti, jota harjoittavat nykyaikanakin uskomattoman monet ihmiset, vaikka eivät menekään luostariin. (Elizabeth Abbott: A History of Celibacy. 1999 , melk 500 sivua)
2. kommenttini
Kyllä tuossakin puuhaa riittää:
En usko, että elämä luostareissa on yksitotista. "All work no play makes John a dull boy". Sama koskee meitä kaikkia, nunniakin.
Syvästi uskonnolliset ihmiset ovat yleensä iloisia, ystävällisiä ja mukavia ihmisiä. Huumoria pitää olla, että jaksaa elää samojen ihmisten kanssa koko loppuikänsä olipa se sitten luostarissa tai avioliitossa. Ihmiset ovat ihmisiä joka paikassa.
