perjantaina, heinäkuuta 25, 2008

Kasvitentti lasiverannalla



Nojatuolipuutarhurin kasvitarhaa kirjahyllyssä

"Juuri kasvien keruun takia halusin ehdottomasti oppikouluun." Obeesian kommentti Kemppisen blogissa.

Olen rakastanut luontoa ja kukkia lapsuudesta asti, mutta kasvien keruu tuntui kouluaikana painajaiselta. Kasvien kerääminen, niiden kuivaaminen harmaan imupaperin välissä ja tekstin kirjoittaminen olivat jännittävää ja samalla ensimmäinen tutustuminen latinaan. Mutta kasvitentit pilasivat koko jutun.

Luonnonhistorian opettajamme lehtori Hilja Laaksonen piti kasvitentit kotonaan valkoisessa puutalossa lähellä poikalyseota. Hän istui lasiverannalla rottinkituolissa, ja me tyttölyseolaiset toimme syvään niiaten hänen eteensä herbaariomme kukin vuorollamme toisten odottaessa pihalla. Joillakin oppilailla oli edellisten sukupolvien kasveja, jotka oli irrotettu varovaisesti kellastuneista kasvioista ja kiinnitetty uudestaan liimapaperisuikaleilla uuden kasvion puhtaille valkoisille sivuille.

Kasvitentti lasiverannalla olisi voinut olla juhlaa. Ehkä se oli ollutkin opettajan tarkoitus. Mutta ainakin minun muistissani kasvitentti oli kuin poliisikuulustelu, josta selvittyään koululainen lähti helpottuneena juosten kotiin. Ehkä opettajamme oli meidän aikanamme jo liian vanha ja väsynyt. Kun hän kuoli kesken kouluvuoden, itkevät koulutytöt muodostivat kunniakujan kirkonmäeltä kauas kirkkopuistoon asti, kun hänen arkkuaan kannettiin hautaustoimiston autoon.

Kasvienkeruuta pidettiin tärkeänä osana koulunkäyntiä. Mieheni lähetettiin kouluaikana opettajasisarensa Tuulikin luo Alastarolle tai Lohjalle isoisän luo kasveja keräämään. Meillä on vieläkin tallella paksu mustakantinen kansio, johon anoppini oli kerännyt kasvit käydessään Lohjan yhteiskoulua. Tuulikilla on luonnonkasvipuutarha, johon hän on huolella koonnut kasveja.

Luonnonhistorian tuntien kauhunhetket ovat muistissa. Yhtä pahoja kuin kasvitentit olivat ne tapaukset, jolloin järjestäjänä ollessani tökkäsin opettajaa vahingossa käteen mustekynällä - järjestäjän piti ojentaa mustekynä opettajalle, joka kirjoitti tunnin sisällön ja poissaolot päiväkirjaan.

Rakkaus kukkiin ja luontoon on kuitenkin säilynyt. Se vahvistui entisestään niinä vuosina, jolloin asuimme Kanadassa ja teimme pitkiä telttailumatkoja eri puolille Amerikkaa. Myöhemmin olen perehtynyt kasvien asemaan menneinä aikoina käymällä museoiden puutarhoissa ja lukemalla kirjoja. Tärkeimmiksi ovat tulleet kuitenkin varhaislapsuuden muistot luonnosta, kukista jotka ovat minua korkeampia, kun kävelen niiden keskellä niityllä. Niin ainakin muistelen olleen.


Nettikasvio

keskiviikkona, heinäkuuta 23, 2008

Kukkatilanne heinäkuu 2008



Kuopiolaisten ystävien antama orkidea kukoistaa. Taustalla orkidea, jonka sain mieheltäni keväällä. Vanhemmat orkideamme eivät ole kukkineet tänä kesänä. Syy lienee siinä, että sähköä säästääkseni en pitänyt tänä keväänä olohuoneen ikkunassa kasvulamppuja kuten tavallisesti. Valoa ei ollut riittävästi. Luulen, että osa orkideoista kukkii kuitenkin jouluksi. Tyttäreni toi orkideansa tänne hoitoon pitkän ulkomaanmatkan ajaksi. Saammekohan selville kumman jouluna kukkivat orkideat ovat?



Sain tämän hortensian keväällä. Olen aikonut viedä sen ystäväni puutarhaan, jotta se kukkisi uudestaan. Yllättäen se puhkesi kukkaan keittiönikkunalla. Nyt pitää ottaa selvää, onko hortensia yksivuotinen eli kannattaako sitä viedä enää ystäväni huvilalle.


Äitienpäiväruusu kukkii monta kertaa kesässä, kun sitä leikkaa välillä reippaasti. äitienpäivä



Mieheni osti nostalgisista syistä ruokakaupasta pelargonian: meidän kummankin kodissa oli aina pelargonioita verannan ikkunalla.


Lapsuudenystävältä saatu saintpaulia kukkii säännöllisesti



Mieheni sai työtovereiltaan hienon kukkakimpun, ja laitoin siinä olleet bambunoksat juurtumaan. Mieheni työhuoneessa rehottaa kolme korkeaa anopinkieltä, yksi niistä tyttären kukka, joka on täällä hoidossa.