Makrotex. Luonto

Kansallisooppera kesällä Töölönlahden puolelta.




Heijastus
Makrotex Luonto  Nature in Helsinki
Luonto kaupungissa




Töölönlahden rannalla viihtyvät linnut



Ruusu heinäkuussa




Hanhikesä



Levollinen keidas suurkaupungissa

Makrotex: Luonto

Syksy on tulossa. Iisalmelainen orava.

Makrotex: Luonto




my favourite tree. Lehmukseni




Syksyn lehdet.
Olen kiitollinen kommenteista, mutta en jaksa vastata niihin. Olen pahassa flunssassa.

Vaahteralaakson Aurora 2014 on yhteispainos Aurora-kirjoista

Klikkaa kuva suuremmaksi. Click & look!

 Aurora-kirjat vihdoinkin yksissä kansissa. 362 sivua, kuvitettu, pehmeäkantinen
ISBN 978-952-286-355-3 Books on Demand
Lopussa on kirjoitukseni Lukijalle.
2014
Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora

Huom! Merkintä L842 puuttuu kannesta, sillä BoD laittaa vain ISBN:n.

Kuvituksena on poikani Matti Amnellin kuvitusta kirjasta Aurora ja Molly (1999)  sekä Matin tekemiä Aurora-kirjojen kansikuvia. Mukana on myös Insitute of Migration Instituten lainaama siirtolaisen postikortti ja Aune Kämäräisen ottama kirjailijakuva loppukirjoitukseni Lukijalle alkuun.

Kirjatiedot ja tilaus Books on Demand

linkki on muuttunut, korjattu

Lukemista kaikenikäisille historian ja luonnon ystäville. Kirjat kertovat fiktiivisen taiteilijaksi aikovan Aurora Koivun elämästä 1900-luvun alussa, kaikkina vuodenaikoina, mutta valitsimme tämän talvisen Helsinki-kuvan kanneksi muistoksi ajoista, jolloin Helsingissä luisteltiin meren jäällä. Kuvituksena on myös muita Aurora-kirjojen kuvia, myös kuvitusta Aurora ja Molly-kirjasta ja yllätyskuva Siirtolaisinstituutin arkistoista.

Tätä suunniteltiin jo 20 vuotta sitten, mutta sitten kustantajani siirtyi monien lailla julkaisemaan pelkästään aikuisten kirjoja. Halusin nämä kirjat talteen. Nyt tämä yhteispainos on ostettavissa ( kirja kerrallaan = books on demand)  joko suoraan BoD:lta tai kirjakaupoista ostaen/tilaten tai eKirjana. Ei pelkoa makuloinnista! Pyydä kirjastoasi ostamaan se, niin mahdollisimman monet voivat lukea sen. Aurora-kirjat ovat olleet lukudiplomikirjoja.

Lisäys:

Tekijä: Amnell, Anna

Teoksen nimi: Vaahteralaakson Aurora/Anna Amnell ; kuvitus: Matti Amnell, Institute of  Migration Archive

Julkaisutiedot:  Helsinki: Books on Demand, 2014 (Norderstedt, Saksa: Books on Demand, 2014)

ISBN: 978-952-286-355-3

ekirja

Huomautus: Yhteispainos ilmestynyt ensi kerran vuonna 2014

Sisältö: Aurora – Vaahteralaakson tyttö; Aurora ja Pietarin  serkut ; Aurora ja villikyyhkysten aika  

Huomautus: Ilmestyneet aikaisemmin nimellä Pirkko Pekkarinen: Aurora – Vaahteralaakson tyttö (1991, 2.p 1992); Aurora ja Pietarin  serkut (1993); Aurora ja villikyyhkysten aika (1995) 

Kieli: suomi

Aineistolaji: KIRJA/BOK

Ulkoasu: 362 s. ; kuv. ; pehmeäkantinen; 14,8 x 21

Muu nimike:

Aurora 1-3

Asiasanat:

1903, 1905, 1906, 1900-luvun alku

Aurora Koivu, fikt. , Vaahteralaakso, fikt.

romaanit, historialliset romaanit, tyttökirjat, nuortenkirjallisuus, kaunokirjallisuus

siirtolaisuus, kanadansuomalaiset, Kanada, Toronto,

Helsinki, sortovuodet,  suurlakko

kansainvälisyys, luonto,

kummitukset,

Helsinki Aurora-kirjoissa (Kirjasto/Tarinoiden Helsinki-sivut) SIVUT LOPETETTU
Lisätietoja Aurora-blogissa

'Kirjankansiruno': Lennä, uneksi

Spring in Helsinki, originally uploaded by Anna Amnell.

Lennä, uneksi!


Vihreä oli laaksoni
Villikyyhkysten aika
Sata ja yksi laulua

Yökehrääjä
Painuva päivä

Kuulin pöllön kutsuvan
Joen yli puiden siimekseen
Ja aurinko nousee

Niin minä lähdin maailmalle keskikesän aamuna.


(Haasteena on kirjoittaa runo käyttämällä kirjojen kansissa olevia nimiä.)

Vihreä Töölö, Valon kortteli

Vihreä Töölö, Valon kortteli, originally uploaded by Anna Amnell.

Vastapäätä Töölön puistoa on rivi kerrostaloja, jotka peittyvät köynnöksillä kesäisin ja syksyisin.
Sama talo syksyllä. And in the autumn.
www.flickr.com/photos/amnellanna/3962462378/

Houses covered by ivy in Töölö, Helsinki. They look like one enormous green house.
P.S. Olen poistanut aikaisemman kirjoituksen tästä talosta. En tiennyt, että sillä oli erään poliittisen blogin nimi.
Tämän korttelinnimenä on mainittu Valon kortteli, mutta korttelista käytetäänkin nykyään nimeä Carelia-kortteli.

http://www.navea.net/carelia.html

Amerikan luontoa on eniten ikävä

Great Smokey Mountains

Minulta kysytään vieläkin, onko minulla ikävä Amerikkaa, siis Kanadaa ja Yhdysvaltoja, joissa olen asunut.  Ei sillä tavalla, että haluaisin välttämättä muuttaa sinne takaisin, mutta ajattelen usein lomamatkojamme, jotka suuntautuivat yleensä Yhdysvaltoihin. Autoomme kertyi yhdeksässä vuodessa 250 000 kilometriä, siitä ainakin kolmannes kesälomamatkoilta.

Mieheni ensimmäisen lomapäivän aamusta alkaen olimme koko perhe yhdessä viikkokausia, asuimme teltassa kauniissa luonnonpuistoissa, pistäydyimme välillä johonkin suurkaupunkiin, asuimme kiinnostavissa hotelleissa ja motelleissa, jollaisia olimme nähneet aikaisemmin vain elokuvissa. Kaupungeissa vietimme päiväkaudet viileissä museoissa, taidemuseoissa tai tiedekeskuksissa.

Minulla on usein ikävä Amerikan luontoa, valtavia maisemia, vuoria, valtameren rantoja, Cape Codin hiekkadyynejä, keskilännen leveitä valtateitä jotka halkovat kauas horisonttiin ulottuvia peltoja, kodikkaita maalaiskyliä, etelävaltojen eksotiikkaa ja rehevää luontoa, ystävällistä monikulttuurista elämänmenoa suurkaupungeissa.



Kaunis katunäkymä New Orleansista

Kuvat: Matti Amnell Jr

Luettelo luontoaiheista blogikirjoituksistani

Kevään tulo innosti kokoamaan luettelon luontoaiheisista blogikirjoituksista, osa niistä entisiä lehtijuttujani. Luontojuttujen aiheina muuiden muassa pesukarhu, korppikotkakilpikonna, magnolia, puutarhakirjat, puunvihaajia ja puunhalaajia, eläintenoikeudet, sokerivaahterat.

Blogien osoitteiden muuttuessa linkit ovat vanhentuneet. Yleissääntönä on, että vanhoja lehtijuttujani (valikoima, linkit ja blogiin kirjoitetut) löytyy eniten Kotisivublogista, johon on liitetty myös entinen Kirjoituslipasto-blogi.  Lisäksi luontoaiheisia kirjoituksia on tässä blogissa. Katso hakusanat, joita on blogin pohjassa. Niitä on paljon! Myös nämä:



Aamu Amerikan maaseudulla. Kun klikkaat kuvaani, näet sen suurena.

Puutarha taskussa (kirjoja)

Sokerivaahterametsässä tuoksuu savulle ja siirapille. (Kotisivublogissa, johon olen yhdistänyt myös Kirjoituslipaston vuonna 2008)

Muita löydät tästä blogista ja muista blogeistani hakusanojen avulla. Aurora -blogissa on kirjoitusnäytteitä myös luonnosta, sillä Kanadan luonto, etenkin Toronton laaksot ovat keskeisiä Aurora-kirjoissa. (Aurora ja Pietarin serkut kuvaa Helsinkiä 1900-luvun alussa.)

Ihmepensas ja rönsylilja

Ihmepensas ja rönsylilja kasvavat pihalla. Ihmepensasta näkee myös Floridassa pensasaitana.

Kotikatu ja näköala Intiassa

Tyttäreni koti on seuraavan puolen vuoden ajan Intiassa banaanifarmin vieressä. 15 minuutin automatkan päässä on kuuden miljoonan asukkaan suurkaupunki.




A room with a View in India



Kunnon kodissa on tietysti keinu!

Kommentti: kesämuistoja

Leirintäalue metsässä. Ocmulgee, Georgia, USA.

Iineksen kesäpäiväkirjan innostama kommentti:

Minustakin on mukavaa herätä linnunlauluun, mutta sitä ei nykyään tapahdu, kun asun kaupungissa.

Jos ikkuna olisi auki yöllä, kuulisin linnut, jotka laulavat puistossa, mutta silloin tulisivat sisään kaupungin saasteetkin.

Kaunis luontokuva toi mieleen varhaislapsuuden, jonka vietin maalla. Olin niin pieni, että kukkaniityt ovat jääneet muistiini kuin metsänä, jossa vaelsin.

Sitten tulevat mieleen ne lukuisat telttailumatkat, joita teimme Kanadassa asuessamme koko perhe joka kesä, yleensä Yhdysvaltoihin. Siellä oli loistavat valtion ja osavaltioiden leirintäalueet. Ne sijaitsivat parhailla paikoilla. Oli valtavia puita, merenrantaa, vuoristoa. Monesti on ikävä Amerikan maaseutua. Se merkitsee minulle Amerikkaa.



Meillä ei ole ollut koskaan Suomessa autoa, joten en tunne samalla tavalla Suomea kuin tunnen Amerikan, jossa meillä oli tilava farmariauto, johon mahtuivat teltta ja pitkäsääriset teini-ikäisetkin.

Euroopassa olemme matkustaneet koko perhe ja me kahdestaan mieheni kanssa junalla, ja sehän on enimmäkseen kaupunkimatkailua.

Haikon kartanossa voi kohdata myös luonnon

Näköala hotellihuoneestamme Haikon kartanohotellissa

Tämän päivän Hesari kertoo kylpylöistä. Se testaa viisi eteläsuomalaista kylpylää, " missä niistä viihtyy parhaiten aikuinen, joka haluaa hemmottelua, hoitoja ja rauhoittavia hetkiä." (Mari Manninen: Kylpyläkierros: Luksusta ja neukkunostalgiaa. HS/Meno & Paluu. 30.8.2008)

Olin viime viikonlopulla ensimmäistä kertaa elämässäni kylpylässä, sillä saimme mieheni kanssa lahjakortin Haikon kartanohotelliiin pojaltamme ja miniältämme, jotka pitävät kovasti Haikosta ja arvostavat varsinkin siellä saatavaa huippukylmähoitoa.

Halusimme näkymän luontoon, mieluiten merelle, ja sellainen löytyi iloksemme meren rannalla olevasta modernista kylpylärakennuksesta. Siellä huoneet ovat myös paljon edullisempia kuin kartanon päärakennuksessa, jossa voi käydä sitten aterioilla ja ihmettelemässä kartanon sisustusta.




Ensikertalaisina halusimme tutustua ennen kaikkea Haikon ympäristöön ja itse kartanorakennukseen. Olimme kahtena päivänä myös Porvoossa, joka liittyy monin tavoin myös Haikon historiaan. Sinne pääsee edullisesti bussilla, joka lähtee aivan kartanon läheltä.



Aamiainen Haikon kartanohotellin suuressa ruokasalissa on elämys, sillä ruokasali on viihtyisä ja brunch täydellinen. Kuvassa osa ruokasalia.

Otin Haikossa ja Porvoossa hyvin paljon valokuvia ja olen laittanut niitä jo muihin blogeihini, varsinkin Aurora-blogiin, jonka teemana on 1900-luvun alku, jota Haikon kartano edustaa tyyliltään. 1800-luvulla rakennuttu kartano tuhoutui tulipalossa vuonna 1911, ja nykyinen kartano valmistui pari vuotta myöhemmin. Lisää tietoa on Haikon kartanon verkkosivulla ja "Haikon kartano" -kirjassa (Soini & Toivanen & Hirvisaari. 2006. 3. painos), jota myydään kartanossa. Haikon historia ulottuu keskiajalle, ja löysin kiinnostavaa aineistoa myös 1500-luvusta.



Huvimaja kartanohotellin puistossa houkuttelee kävelylle



Taidan tehdä vielä syksy- tai talviretken Haikkoon.

Kasvitentti lasiverannalla

Nojatuolipuutarhurin kasvitarhaa kirjahyllyssä

"Juuri kasvien keruun takia halusin ehdottomasti oppikouluun." Obeesian kommentti Kemppisen blogissa.

Olen rakastanut luontoa ja kukkia lapsuudesta asti, mutta kasvien keruu tuntui kouluaikana painajaiselta. Kasvien kerääminen, niiden kuivaaminen harmaan imupaperin välissä ja tekstin kirjoittaminen olivat jännittävää ja samalla ensimmäinen tutustuminen latinaan. Mutta kasvitentit pilasivat koko jutun.

Luonnonhistorian opettajamme lehtori Hilja Laaksonen piti kasvitentit kotonaan valkoisessa puutalossa lähellä poikalyseota. Hän istui lasiverannalla rottinkituolissa, ja me tyttölyseolaiset toimme syvään niiaten hänen eteensä herbaariomme kukin vuorollamme toisten odottaessa pihalla. Joillakin oppilailla oli edellisten sukupolvien kasveja, jotka oli irrotettu varovaisesti kellastuneista kasvioista ja kiinnitetty uudestaan liimapaperisuikaleilla uuden kasvion puhtaille valkoisille sivuille.

Kasvitentti lasiverannalla olisi voinut olla juhlaa. Ehkä se oli ollutkin opettajan tarkoitus. Mutta ainakin minun muistissani kasvitentti oli kuin poliisikuulustelu, josta selvittyään koululainen lähti helpottuneena juosten kotiin. Ehkä opettajamme oli meidän aikanamme jo liian vanha ja väsynyt. Kun hän kuoli kesken kouluvuoden, itkevät koulutytöt muodostivat kunniakujan kirkonmäeltä kauas kirkkopuistoon asti, kun hänen arkkuaan kannettiin hautaustoimiston autoon.

Kasvienkeruuta pidettiin tärkeänä osana koulunkäyntiä. Mieheni lähetettiin kouluaikana opettajasisarensa Tuulikin luo Alastarolle tai Lohjalle isoisän luo kasveja keräämään. Meillä on vieläkin tallella paksu mustakantinen kansio, johon anoppini oli kerännyt kasvit käydessään Lohjan yhteiskoulua. Tuulikilla on luonnonkasvipuutarha, johon hän on huolella koonnut kasveja.

Luonnonhistorian tuntien kauhunhetket ovat muistissa. Yhtä pahoja kuin kasvitentit olivat ne tapaukset, jolloin järjestäjänä ollessani tökkäsin opettajaa vahingossa käteen mustekynällä - järjestäjän piti ojentaa mustekynä opettajalle, joka kirjoitti tunnin sisällön ja poissaolot päiväkirjaan.

Rakkaus kukkiin ja luontoon on kuitenkin säilynyt. Se vahvistui entisestään niinä vuosina, jolloin asuimme Kanadassa ja teimme pitkiä telttailumatkoja eri puolille Amerikkaa. Myöhemmin olen perehtynyt kasvien asemaan menneinä aikoina käymällä museoiden puutarhoissa ja lukemalla kirjoja. Tärkeimmiksi ovat tulleet kuitenkin varhaislapsuuden muistot luonnosta, kukista jotka ovat minua korkeampia, kun kävelen niiden keskellä niityllä. Niin ainakin muistelen olleen.


Nettikasvio

Vanha kirkkopuisto Bulevardin varrella

 

Luonto kaupungissa.

Mazo de la Roche: Jalna-sarja

Jalna-kirjat, Jalna-sarja
Montrealilainen XYZ Publishing on alkanut julkaista Mazo de la Rochen Jalna-sarjaa, joka ilmestyi alkujaan 1927-1960. Kuvassa vuonna 2006 ilmestyneen ensimmäisen osan kansi.

Kanadassa lähellä Torontoa on eräs kaunis punertavasta tiilestä rakennettu talo. Siinä on vihreät ikkunaluukut, korkeat savupiiput ja puuleikkauksin koristeltu veranta.

Keskinkertaisesti menestynyt kirjailija Mazo de la Roche (1879-1961) sattui kävelemään tämän talon ohi ja ihastui siihen. Vaikka hän ei astunut koskaan sisälle tuohon rakennukseen, se oli tekevä hänet maailmankuuluksi ja upporikkaaksi. Hän oli löytänyt talon, joka innoitti hänet kirjoittamaan 16 kirjaa, Jalna-sarjan.

Talon oikea nimi on Benares, annettu omistajan intialaisen rykmenttikaupungin mukaan. Mazo de la Roche antoi talolle nimen Jalna erään toisen intialaisen rykmenttikaupungin mukaan, ja siitä tuli hänen kuvaamansa Whiteoakin suvun koti.

Mazo de la Rochen Jalnasta tuli uuden mantereen rehevyyden ja vaurauden vertauskuva toisen maailmansodan jaloissa kärsiville eurooppalaisille. "Neitseellinen maaperä oli rikas ja kasvuvoimassaan hedelmällinen. Mitä tahansa kylvettiinkin, se kukoisti huolettomasti", kirjoitti de la Roche.

Jalnan huoneissa oli pursuavan rikas viktoriaaninen sisustus. Talonväki nukkui höyhenpatjoilla suurissa pylvässängyissään, ja kotiopettajatar haaveili sileitten pellavalakanoitten välissä ruusuin ja liljoin koristetussa kamarissaan.

Jalna eli loisteliasta elämäänsä villin koskemattoman luonnon keskellä. Whiteoakin suvun jäsenet palasivat omalle paikalleen ison ruokapöydän ääreen milloin mistäkin päin maailmaa. Joskus Jalnaan ilmestyi Amerikan sisällissotaa paossa oleva etelävaltiolaisperhe orjineen, toisinaan intiaaneja ja myös monenlaisia onnenonkijoita.

Kaiken kaikkiaan elämä Jalnassa oli aivan yhtä kiihkeän eloisaa kuin jossakin meidän aikamme TV-jatkosarjassa. Mazo de la Rochelle itselleen Jalna oli todellisempi kuin muu maailma.

Mazon elinikäinen sydänystävä oli hänen orpo serkkunsa Caroline, joka asui lapsesta asti Mazon perheessä. Yhdessä tytöt alkoivat luoda oman maailmansa perheen muuttaessa alinomaa. Jalna-kirjojen nuori punatukkainen isäntä Renny tuli suoraan tästä tyttöjen mielikuvitusleikeissään keksimästä maailmasta. Rennyn esikuvana oli ollut Mazon isä, joka piti koirista, hevosista ja hienoista vaatteista. Hän oli huikentelevainen naissankari, mutta Mazo palvoi isäänsä. Muut miehet kalpenivat hänen rinnallaan. Mazolla oli elämänsä aikana vain yksi ainoa suuri rakkaus, ranskalainen Pierre, mutta hän oli petollinen ja pääsi Jalna-kirjoihin pelkäksi kirkashöyheniseksi papukaijaksi.

Isoäidin äiti Sarah oli kiivasluontoinen, charmikas ja määräilevä irlantilaistyttö, joka meni naimisiin oppineen miehen kanssa. Sarahista tuli esikuva Adelinelle, Jalnan ahneelle, ylelliselle ja karkean itsekkäälle kantaäidille.

Isälläkin oli osuutta Jalnan syntyyn. Hän päätti kokeilla maanviljelystä, mutta epäonnistui siinäkin. Mazolle farmi tuotti kuitenkin loistosadon. Vuodenaikojen vaihtelut, eläimet, kukat ja puut tulivat Mazolle läheisiksi ja hän pystyi kuvaamaan niitä entistä elävämmin ja yksityiskohtaisemmin. Elämä maatilalla loi pohjan Jalnan luonnonkuvauksille.

Jalnan asukkaat ovat rikkaita maanomistajia, joilla on hienostokoti erämaassa. Olemme "koettaneet säilyttää vanhan maailman tavat Jalnassa säästyäksemme uuden maailman ahdasmielisyydeltä ja mauttomuudelta", kertoo de la Roche Jalnasta. Mazo de la Roche (alkujaan Roche) loi yleisön ja kustantajien vaatimuksesta yhä uusia kirjoja Jalnasta. Jalnasta tehty näytelmä esitettiin Lontoossa, ja Mazon novellit ilmestyivät merkittävissä lehdissä. Mazo ja hänen serkkunsa Caroline asuivat koko ikänsä yhdessä. Mazo jakoi rikkautensa Carolinen kanssa. Mazo ja Caroline adoptoivat toisensa, Caroline hoiti taloutta ja Mazo kirjoitti. Menestys toi rikkautta ja loistoa. Mazo ja Caroline elivät hiljaista ja rauhallista elämää, johon kuuluivat hyvät kirjat, ystävät, älykäs keskustelu ja hienot ateriat. Mazo ja Caroline adoptoivat onnettomuudessa kuolleiden ystäviensä kaksi lasta ja asuivat sotaan asti Lontoossa.

Kanadassa oltiin pettyneitä Mazo de la Rocheen. Nuorta Mazoa oli pidetty Kanadan kirjallisuuden toivona. Siksi kanadalaisista oli nöyrryyttävää, että vakavilla kriitikoilla ei ollut mitään hyvää sanottavana Jalna-kirjoista. Ne olivat vain "mukavaa luettavaa verkkokeinusssa kesällä puun varjossa suklaata naposteltaessa", kuten eräskin kriitikko kirjoitti.

Ollessaan kuulusimmillaan Mazo itsekin myönsi, että hänen kirjoillaan ei ollut syvällistä sanomaa. Ne olivat hänelle tärkeitä vain siksi, että ne olivat niin suosittuja. Mazo de la Rochen suunnaton taloudellinen menestys oli kova pala hänen aikalaiselleen Lucy Maud Montgomerylle, joka asui Torontossa samaan aikaan. Sanotaan, että Jalna-kirjat ovat olleet myös Elisabet II:n lempiluettavaa. Kuningatar myöntää, että hänen lämpimät tunteensa Kanadaa kohtaan johtuvat hyvin paljon Jalna-kirjoista.

Voisin sanoa ihan samaa. Luin Jalna-sarjaa teini-ikäisenä. Minua kiehtoi ensinnäkin tuo talo Jalna, joka sai minut innostumaan Viktorian tyylistä ennen kuin se tuli muotiin. Ihmiset olivat kiinnostavia, mutta parasta oli ehkä minusta luonnonkuvaus. Kun myöhemmin asuin Kanadassa koin, että Mazo de la Roche oli kuvannut maansa luonnon kauneutta ja kesyttömyyttä realistisesti. Siinä oli sitä realismia, jota kanadalaiset olisivat halunneet olevan enemmän Mazo de la Rochen kirjoissa.

Mazo de la Rochen valtti on ollut hänen kesytön mielikuvituksensa. Hän pystyi luomaan henkilöt, jotka ovat eläviä. Uskon, että Jalna-kirjojen suosio jatkuu, sillä hän vastaa kirjoissaan kahteen perustarpeeseen. Niissä toteutuu ihmisen uteliaisuus ja seikkailunhalu, mutta se tarjoaa myös turvallisuutta, kodin johon voi palata. Kanadassa suositellaan Jalna-kirjoja koululaisille.

Tämä on osa aikaisempaa, julkaisematonta artikkelia. Copyright Pirkko Anna Amnell

Talvi kaupungissa

Helsinki January 24 at 9 in the morning, originally uploaded by amnellanna.

Talvinen luonto on kauneimmillaan kaupungissakin.

Kadotin kommentin. Kirjoittaja, voitko laittaa sen uudelleen?

Lumitilanne tänään klo 9

Saturday Jan 13th 9 a.m., originally uploaded by amnellanna.

Ostin kerran vanhojen kirjojen kaupasta 1900-luvun alun almanakan. Sen omistaja oli merkinnyt tarkkaan säiden vaihtelut ja talvella lumitilanteen. Siinä oli merkintöjä, jotka vaikuttivat ratkaisevasti siihen, mitä kirjoitin silloin. Kuvasin takatalvea 1900-luvun alussa routavuosina.

Olen alkanut ottaa luonto- ja sääkuvia lähiympäristöstäni. Tänä talvena lumitilanne kiinnostaa, sillä ilmastomme on muuttunut rajusti.

Helsingin kaupunki järjestää joka vuosi ensilumen arvaamiskilpailun. Tänä talvena viralliseksi ensilumen päiväksi määrättiin marraskuun kuudes, jolloin lunta täytyi aurata kaduilta. Muitakin ensilumen määräämisperiaatteita lienee.

Asun Helsingin keskustassa ja otan valokuvia ikkunasta avautuvista maisemista ja rakennuksista aina kun jotain kiinnostavaa näkyy. Marraskuun seitsemännen päivän aamuna oli harvinaisen kaunis aamurusko. Otin talomme kattoparvekkeelta joukon kuvia lumesta Helsingin katoilla. Se lumi haihtui nopeasti.

Lunta tuli kuitenkin ensi kerran jo marraskuun alussa muutamina päivinä. Lunta tuli ja meni. Oli lumeton joulu, mutta nyt sataa taas lunta.

Tässähän alkaa tulla romanttinen suhtautuminen lumeen. Monet eteläisistä maista tulevat matkustavaiset haluavat nähdä Suomessa nimenomaan lunta, mieluummin paljon. Vähäkin riittää toisinaan, kunhan saa koskettaa lunta. Lumiromantiikkaa.

Kommentteja kukista ja puista

vesipaju
Alternative Arboretum - Idealistin mielimaisemia -blogiin 3.5.2006

Oli kiinnostavaa lukea vesipajusta. Asuimme Kanadassa ollessamme pari vuotta pienessä kaivoskaupungissa. Naapurillamme oli aika laiminlyöty ympäristö, ja laitoimme eräänä kesänä joukon pajunoksia tonttien välillä olevaan ojaan toivoen, että niistä kasvaisi pensasaita. Ne juurtuivat heti erinomaisesti.

Myöhemmin, kun olimme jo muuttaneet Torontoon, kuulimme että pajuista oli kasvanut kaunis ja rehevä pensasaita.

kukat

Gloomy Sundayn blogissa 27.7.2006 (valokuvatorstai)

Tästä tulee mieleen se, että kasvit ja kukat voivat olla lapselle leluja, jotka korvaavat ostetut tai ihmisen tekemät leikkikalut. Näin oli ainakin minulla lapsuudessa. Lapsi on niin pieni, että kukat ja ruoho, vaikuttavat suurilta. Hän kulkee ruohikossa niin kuin aikuinen metsässä.

Luontoaiheisia kirjoituksia

Aamu Amerikan maaseudulla. Kun klikkaat kuvaani, näet sen suurena.

Puutarha taskussa (kirjoja)

Sokerivaahterametsässä tuoksuu savulle ja siirapille. (Kotisivublogissa, johon olen yhdistänyt myös Kirjoituslipaston vuonna 2008)

Muita löydät tästä blogista ja muista blogeistani hakusanojen avulla. Aurora -blogissa on kirjoitusnäytteitä myös luonnosta, sillä Kanadan luonto, etenkin Toronton laaksot ovat keskeisiä Aurora-kirjoissa. (Aurora ja Pietarin serkut kuvaa Helsinkiä 1900-luvun alussa.)

Korppikotkakilpikonna

Korppikotkakilpikonnat elävät lammen pohjamudissa. Ne syövät lumpeenjuuria, sammakoita ja mädäntyneitä kaloja. Ne ovat todellisia vesistöjen korppikotkia ja siivoojia. Talven ne horrostavat kotilammen pohjamudassa ja elävät kesän aikana keräämällään rasvalla ja lammen hapella.

Satuimme eräänä kuumana kesäpäivänä Toronton lähellä metsätielle, jossa kilpikonnarouvat olivat kaivamassa munia autotien reunaan hiekkaan. Yksi naaras saattaa munia jopa 83 pöytätennispallon näköistä, kolmen sentin läpimittaista munaa. Suurin osa niistä joutuu ketun, haisunäädän tai pesukarhun saaliiksi. Osasta tulee pieniä rumankauniita kilpikonnia, jotka lähtevät kulkemaan erehtymättömästi vettä kohden heti munasta kuoriuduttuaan.

Korppikotkakilpikonna (Chelydra serpentina serpentina) on pikku jättiläinen. Se kasvaa puolimetriseksi ja painaa 20 kiloa, ruokittuna 30 kiloa. Kerrotaan, että siitä tulisi maukasta kilpikonnakeittoa, mutta konna nauttii lain suojaa. Tuohan se terveiset dinosaurusten ajoilta. Monet muut lajit ovat tulleet ja menneet, mutta kilpikonna on säilynyt.

Tämä kilpikonna ei voi vetää itseään kilpensä sisään, mutta se on saanut lisäsuojaksi äkäisen näköisen ulkomuodon. Se on kuin muinaisten aikojen pelottava jumala, kuin kirveellä veistetty. Sen pää on massiivinen, kaulassa on suuria pullottavia kyhmyjä, nahka on löysä ja ruttuinen ja harmaa päällyskilpi on usein mudan ja levän peittämä.

Pelottava
maine

Koppikotkakilpikonna osaa puolustautua. Sen leuat ovat vahvat, ja jalat ovat kuin vanhan norsun käpälät, joissa on pitkät ja terävät kynnet. Lännen lokarit kertoivat hurjia juttuja korppikotkakilpikonnista. He sanoivat, että se voi kahmaista miehen kouran vahvojen leukojensa väliin, niin että sen saa irti vain leikkaamalla. Se voi olla joskus niin vihainen, että napsauttaa sormen poikki, mutta vain jos sitä ärsytetään.

Yleensä korppikotkakilpikonna on rauhallinen ja lojuu laiskana pehmeässä pohjamudassa mehevien vesikasvien läheisyydessä. Varsinkin lumpeenjuuret ovat sen herkkua, mutta kyllä sille kelpaavat yhtä hyvin sammakot, matelijat ja mädäntyneet kalatkin. Se on todellinen vesistöjen korppikotka ja siivooja.

Jälkeläiset
kohtalon armoilla

Tämä kilpikonna, jota kuvasimme, tuli oikein pahalle tuulelle. Se kuopaisi viimeisen hiekkapilven muniensa suojaksi, muljautti meihin päin ja lähti juoksemaan yllättävän nopeasti tien poikki. Se vieri alas töyrästä ja hävisi rehevään metsään. Jälkeläiset jäivät kohtalon armoille, kun konnaemo matkasi takaisin läheiselle lammelle.

Se tulee sieltä harvoin ihmisten ilmoille. Talven se viettää horroksessa pohjamudassa eläen kesän aikana keräämällään rasvalla ja veden hapella. Vasta seuraavana keväänä se lähtee taas liikkeelle ja herättää seudun kesämökkiläiset meluisilla lemmenleikeillään. Lajin perustunteet ovat vain tiivistyneet vuosimiljoonien aikana.

Korppikotkakilpikonnaa on tuotu esimerkiksi Englantiin, ja jotkut ovat pelänneet siitä tulevan Thamesin kauhun, jos ihmiset heittävät sen jokeen kyllästyttyään siihen. Jonkun yksittäisen tapauksen on täytynyt olla syynä tällaisiin kauhukuviin. Siitä saattaa tulla urbaanilegenda kuten New Yorkin viemäreittein alligaattorista.


Tämä artikkeli on julkaistu hiukan eri muodossa Suomen luonto -lehdessä
Pirkko Anna Amnell copyright

Lue lisää!

"Snapping Turtle page"
Nova Scotia Turtles

Irokeesien ja huronien maailmansyntylegenda

Irokeesi- ja huron-intiaanit sanovat Amerikan mannerta Suuren kilpikonnan maaksi. Eräässä maailmansyntylegendassa kerrotaan, kuinka Suuri kilpikonna pelasti taivaanmaailmasta pudonneen raskaana olevan naisen, joka oli uteliaisuudessaan kurkotellut alaspäin.

Kilpikonna otti naisen selkäänsä ja käski muiden eläinten sukeltaa meren pohjasta mutaa kilpensä päälle. Näin syntyi asuinalue naiselle ja hänen jälkeläisilleen. Legendan mukaan Suuri kilpikonna kannattelee yhä Pohjois-Amerikan mannerta, jota nämä intiaanit pitävät suurena saarena.