Entä nykyajan anoreksia?

Photo: Ronnie Bergeron

Vähän aikaa sitten suomalaiset sanomalehdet kertoivat, että näyteikkunoiden mallinukeilla on anoreksiapotilaan mitat. Siinä on asetettu naisille ihanne. Nykyajan anoreksia vähenee vasta, kun sen syy poistuu, eli naiskauneutta ja vapaata menestyvää naista ei yhdistetä enää hoikkuuteen.

Koska anoreksia on niin vaarallinen sairaus ja voi johtaa kuolemaan, se halutaan parantaa mahdollisimman nopeasti eli potilaan henki halutaan pelastaa. Mutta ymmärretäänkö anoreksiapotilaita vieläkään?

Feministitutkija Carol Gilligan on sanonut, että psykologiset teoriat eivät tee useinkaan oikeutta naiselle, sillä ne perustuvat ensisijaisesti miehen kehitykseen.

Hänen mielestään esimerkiksi keskiajan anorektikkoja voidaan ymmärtää parhaiten naisina , joilla oli erityisen vahva naisellinen tarve liittyä toisiin ihmisiin ja olla myös syvällisessä yhteydessä omaan minäänsä. Kun useimmat tavalliset ihmissuhteet eivät pystyneet tyydyttämään tätä tarvetta, he ajautuivat käytökseen, joka voi vaikuttaa käsittämättömältä, jopa järjettömältä.


Liittymistarve
ja pätemisentarve

Toisaalta voitaisiin sanoa, että keskiajan anorektikot pelkäsivät, että heidän parannuttuaan heidän ruumiilliset tarpeensa veisivät heidät jälleen alistettuihin, hierarkkisiin suhteisiin, suvun, yhteiskunnan ja miesten valtaan. Anoreksiatutkija William H. Davis on sanonut, että muunnos tuosta keskiajan teemasta voi olla syynä nykyajan syömishäiriöiden syntymiseen ja lisääntymiseen.

Voimme sanoa sitä liittymistarpeen ja pätemistarpeen ristiriidaksi. Nykyajan nuori nainen haluaa olla vapaa, aggressiivinen, itsevarma ja menestyvä, mutta kaipaa myös läheisiä ihmissuhteita.

Susie Orbachin mielestä anoreksia on olennainen symboli naisen sorrosta miesten hallitsemassa yhteiskunnassa. Mutta hallitsevatko miehet nykyajan naisen maailmaa? Määräävätkö miehet muodin? Mistä pitäisi nykyajan nuoren anoreksian syitä etsiä?

Katariina Sienalainen

Anoreksiaa keskiajalla

Ruokahaluttomuus, syömättömyys ei ole vain meidän aikamme ongelma. Keskiajan ”pyhät anorektikot” eivät tavoitelleet syömättömyydellään kauneutta eivätkä luurankomaisella olemuksellaan järin kauniilta varmaan näyttäneetkään.

Heitä alettiin kunnioittaa, jopa pelätä, sillä he ilmoittivat ottavansa neuvoja vain taivaalliselta puolisoltaan. Lopulta uskottiin, että syömättömyys voi olla eräs pyhyyden muoto. Keskiajan pyhimyskertomukset selostivat yksityiskohtaisesti syömättömyyteen kuolleitten naispyhimysten elämää. Lukemattomat tytöt ryhtyivät jäljittelemään heitä. Useimmat kuolivat tuntemattomina, osa tuomittiin kerettiläisinä ja osa parani sairaudestaan.

Puolet keskiajan italialaisista naispyhimyksistä oli anoreksisisia, Jotkut heistä olivat oman yhteiskuntansa huipulla. Italian ja Euroopan suojelija Pyhä Katariina Sienalainen (1347-1380) toimi kuninkaitten ja paavin neuvonantajana ja oli laajassa kirjeenvaihdossa aikansa merkittävien ihmisten kanssa. Hän kuoli 33-vuotiaana ”pyhään anoreksiaan, joksi keskiajan tutkija Rudolph M. Bell (Holy Anorexia) sitä nimittää.

Ensimmäinen tunnettu anorektikko ja kuuluisin parantuneista oli Klara Assisilainen, joka parani kun hänen ystävänsä Fransiskus Assisilainen määräsi hänet syömään. Fransiskus oli pilannut itse terveytensä liialla paastolla ja piti sitä vaarallisena. Luostarit eivät olleet nälkäleirejä, pyhät anorektikot olivat aikansa kapinallisia.

Naisen ajatonta
itsenäisyystaistelua

Bell pitää anoreksiaa naisen ajattomana taisteluna pyrkimyksessä saada itsenäisyyttä ja ymmärrystä miehen hallitsemassa yhteiskunnassa. Ruumista oli alettu pitää keskiaikana platonilaisen ajattelun mukaisesti sielun vankilana ja naisen ruumista varsinaisena synnin lähteenä.

Pyrkiessään arvostetumpaan asemaan naisen täytyi luopua kaikesta naisellisuudestaan. Syömättömyys näytti ainoalta tieltä hengelliseen ja yhteiskunnalliseen itsenäisyyteen. Sen avulla saattoi vaimentaa kaikki ruumiin tarpeet: seksuaalisuuden, nälän, kivun ja väsymyksen.

Alkuaikoina pyhät anorektikot olivat hyvin nuoria. Teini-ikäiset tytöt kuten Katariina Sienalainen saattoivat paeta syömättömyyteen, kun heitä yritettiin naittaa, sanoisimme nyt - pakottaa lapsiavioliittoon. He olivat kaikki toimeliaita, perfektionistisia ja nukkuivat vähän. He joutuivat välillä syvään depressioon ja epäilivät kutsumustaan. Keskiajalla naisen tahto kuitenkin voitti joksikin aikaa, vaikka naista ei ymmärretty.

Vähitellen miehet toipuivat näiden lahjakkaiden naisten aiheuttamasta hämmennyksestä ja alkoivat pitää itsenäistä, karismaattista naishurskautta demonisena, kerettiläisenä ja mielisairaana. Näin varsinkin protestanttien keskuudessa. Samaan aikaan alkoi esiintyä anoreksiaa myös vanhemmissa katolisissa naisissa. Vähitellen anoreksia tajuttiin sairaudeksi.

Pyhä anoreksia väheni vasta sitten, kun katolisen naishurskauden malliksi tuli naisten itsensä hyväksymä malli, jota on edustanut nykyaikana tunnetuimmin Äiti Teresa.

Kirjoitus perustuu aikaisempaan, laajempaan lehtiartikkeliini
Anoreksia naisen itsenäisyystaisteluna jo keskiajalla. – Kotimaa 20.1.1987, s.7.

Romaanit ovat kuin rotukoiria, runous kuin kissa

"Romaanit ovat näyttelykoiria, joita kasvatan ja myyn elättääkseni kissani", sanoi Robert Graves proosastaan (mm. Minä Claudius) ja runoudestaan, lempilapsestaan. Mitä eläimiä olisivat novellit, näytelmät, elokuvakäsikirjoitukset, pakinat, blogikirjoitukset?