Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaunokirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaunokirjallisuus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, lokakuuta 04, 2015

Miksi pidämme dekkareista?



Miksi katsomme salapoliisisarjoja ja luemme dekkareita, vaikka niissä on kauhua, rikoksia ja julmuutta? Niistä parhaimmissa on rikosten, julmuuden ja paheiden vastapainona ystävyyttä ja työtoveruutta kuten Hercule Poirot & Hastings & Japp & Miss Lemon, Holmes & Watson, lämminhenkinen poliisi kuten Tapani Baggen Väinö Mujunen tai miellyttävä rikosten selvittelijä kuten Miss Marple, kulttuuria Virpi Hämeen-Anttila dekkarien tyyliin, tuttu kaupunki. Listaa voisi jatkaa. Suosituissa sarjoissa on henkilöitä, jotka kutsuisi olohuoneeseensa, joihin kiintyy niin, että heistä tulee kuin miellyttäviä sukulaisia.

sunnuntaina, elokuuta 02, 2015

Elämä yhtä lukumaratonia




Yhden päivän lukumaraton on ihan kiva idea. Joillekin koko elämä on lukumaratonia. Eskapismia? 
Luin Tapio Koivukarin uuden kirjan

Koulutyttönä ajattelin, että luen "kaikki" kirjat, kaikki hyvät ja minua kiinnostavat kirjat. Aikuiseksi tulemiseen kuuluu sekin tuska, että aika ei riitä edes kaikkien parhaimpien ja kiinnostavimpien asioiden tekemiseen, kaikkein parhaimpien ja kiinnostavimpien kirjojen lukemiseen.

 Kaikki kouluvuoteni olivat yhtä lukumaratonia. Jossain välissä luin kokeisiin ja kirjoitin ylioppilaaksi. Sama jatkui yliopistossa, sillä sekä estetiikka ja nykyiskansojen kirjallisuus (Ranska ja Venäjä) että englantilainen filologia olivat sitä samaa minulle. Eräs opiskelutoverini kertoi näkevänsä untakin Dickensin maailmasta, taisi olla Dickensin englanniksikin. Toinen opiskelutoveri siirtyi elokuviin ja jäi sinne. Minua rajoitti se, että piti olla töissäkin ja elättää itseäni opiskeluaikana. Kun lapset syntyivät ja vähän kasvoivat, heille alettiin lukea ja käytiin läpi lasten maailmankirjallisuus. 

Nykyään vierastan jatkuvaa kirjojen ahmimista. Siinä muuttuu kuluttajaksi, ja arvostelukyky voi heikentyä, sillä kirjamarkkinoille suolletaan nykyään kaikenlaista. On elämäkin, jos sitä jaksaa ja osaa elää.
Pyhän Henrikin säätiön hallitus on myöntänyt seitsemännen säätiön kulttuuripalkinnon raumalaiselle kirjailijalle Tapio Koivukarille. Palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa.
Lisäys:
Tapio Koivukari sai Runeberg-palkinnon.

maanantaina, marraskuuta 11, 2013

Suhtaudutaanko omakustanteisiin väheksyvästi?

Oma valokuva

Osa van Hemessenin maalauksesta Die Goldwägerin (Kullanpunnitsija) , joka on kirjani Lucia ja Luka kansikuvana.
Kuva: Anna Amnell

Sain tänään mallikirjan, johon voisi tehdä vielä muutoksia, mutta en keksinyt enää mitään korjattavaa. Kirja on kaunis ja kieliasultaan niin virheetön, kuin mitä pystyn saamaan aikaan.

Huomasin, että erään lyhyen kappaleen muokkauksen aikana olin selvästi nukahtanut, sillä kappaleessa oli sanatoistoa: kaksi samaa verbiä ja kolmas melkein sama.

Jos on itse oma kustannustoimittajansa, on vastuussa kaikesta. (Olen jo aikaisemmassa kirjoituksessa kertonut siitä, että olen valinnut myös kirjan kansikuvan ja ulkoasun värit.)

Omakustanteen tekijän täytyy olla erittäin ahkera ja huolellinen. Monesti kaipaa entisiä kustannustoimittajia - silloin ei ollut yksin vastuussa kaikesta. Jollakin voi olla sukulaisten ja ystävien joukossa ammatti-ihmisiä. Minullakin on muutama, joka kirjoittaa työkseen vaikka ei ole kustannusalalla, mutta he ovat aivan liian kiireisiä omassa työssään. Eräs heistä luki ensimmäisen version ja antoi hyviä neuvoja. Mieheni, ahkera kaunokirjallisuuden lukija, löysi hyvin lyöntivirheitä.

Olen halunnut kokeilla, miten tässä selviää, kun tätä omakustantamista usein halveerataan. On tietenkin kohtia, joissa kirjoittajan silmässä on sokea piste: tyylissä on vikaa, juoni pääsee hidastumaan, suhteellisuudentaju pettää. Mutta eivät kaikki kustantamoiden julkaisemat kirjatkaan ole täydellisiä.

Olen selannut nettiä ja huomannut, että omakustanteita tekevät enimmäkseen tietokirjailijat. Heillä on nähtävästi niin vahva itsetunto, että he eivät välitä siitä, että omakustanteihiin suhtaudutaan toisinaan väheksyvästi. Kuitenkin omakustanteita on ollut jo satoja vuosia, niitähän kirjat olivat useimmiten ennen, painettiin muutama kirja ja jaeltiin ne ystäville.  Jos kirja tuli suosituksi, sitä painettiin lisää. Ennustan, että Suomessakin omakustanteet tulevat lisääntymään myös kaunokirjallisuudessa, kun vain pieni osa tarjotuista käsikirjoituksista julkaistaan.

Ennen omakustantaja joutui ostamaan itselleen varastoon kirjoja jopa sadoittain ja myymään niitä itse, Nyt esimerkiksi BoD painaa kirjoja sitä mukaa, kuin niitä tilataan vaikka kirjan kerrallaan (books on demand).

sunnuntaina, tammikuuta 20, 2013

lauantaina, tammikuuta 19, 2013

Noroviruksen kourissa

Kulunut viikko on ollut aika rankkaa, kun koko perhe on ollut noroviruksen kourissa, myös Suomessa työmatkalla oleva tytär.

Tämä on ollut harvinaisen tautista aikaa, sillä joulun aikaan sairastelimme pahaa flunssaa, josta olimme juuri toipuneet, kun tämä uusin iski. Joulukuusi on vieläkin paikoillaan. Ehkä ensi viikolla jaksamme laittaa koristeet siististi laatikoihin. Onneksi tekokuusi ei pudota neulasiaan.

Kuume ja väsymys ja viruksen muut vaivat tekevät olon aika heikoksi. Ruokakaan ei maistu. Ravintona on lähinnä vesi ja muuutama ruokalusikallinen kaurapuuroa. Mutta sellaisella ruokavaliollahan entisajan suuri lausujatar Ella Eronen kukoisti teatraalisen hoikkana.

Ainoa lohdutus on ollut tutustuminen ihan uuteen aikakauteen ja sen aika sairaisiin ilmiöihin. Saa nähdä, mihin se johtaa.

maanantaina, syyskuuta 17, 2012

Kuinka kirjailija voi selviytyä Suomessa?



Kopioin tänne talteen kommentin, jonka kirjoitin äsken Kirjailijan häiriöklinikka -blogiin (joka on suljettu. Juuri tästä syystä tallennan kommenttini, bloggaaja voi poistaa bloginsa milloin hyvänsä)

 Mikä herkullinen nimi luovan kirjoittamisen opettajan blogille!

Minunkin mielestäni kirjailijan tulee pyrkiä kirjoittamaan ajattomia kirjoja. Mutta kirjailijan täytyy usein hankkia leipänsä pelkällä kirjoittamisella ja vielä pienen kielialueen Suomessa.

Pintakulttuurin aiheet taitavat myydä enemmän, ainakin kustantajat suosivat niiitä. Ja sitten pitäisi saada apurahoja. Mutta entä jos "ikuisten aiheiden" kirjoittajaa ei arvosteta ollenkaan, vaan pidetään kirjallisuuden dinosauruksena, menneiden aikojen roskana. Hän saattaa olla kuitenkin loppujen lopuksi kuin torakka, arvoton mutta kestävä.:)

On tietenkin joitakin harvinaisia nerokkaita kirjailijoita, jotka pystyvät yhdistämään ikuiset aiheet ja pintakulttuurin. Sellaisena ilmiönä pidän Sofi Oksasta. Voin vilpittömästi sanoa, että lukiessani hänen kirjaansa Puhdistus koin samanlaisen tunnelman kuin lukiessani jotain suurta vanhan ajan klassikkoa, jossa armoton puhdistava tuli käy lukijan sielun läpi (Shakespeare tuli mieleen). Valitan, että en osaa paremmin kuvata kokemustani. (Uusinta kirjaa olen käännellyt käsissäni ja vihjannut miehelleni, että hän saattaisi tykätä siitä enemmän, kun se vaikuttaa ainakin alkuun "sotakirjalta") Muistan hyvin, kuinka väheksyvästi ja jopa vihamielisesti Oksaseen suhtauduttiin vielä muutama vuosi sitten. Kirjailijalla ei ole helppoa Suomessa.

 Olen kirjoittanut itse ensimmäiset kirjani huvikseni ja kokopäivätyön ohella, omissa oloissani öisin ja jouluaamuisin. Niitä on luettu, ensimmäisestä loppui painos parissa kuukaudessa. Olen saanut niistä muutamia hyviä arvosteluja, mutta en minkäänlaista arvostusta. Koska varsinainen tukeni on kirjallisuutta rakastava ja tunteva mieheni ja perheeni, se ei haittaa. Jatkan kirjoittamista edelleen.

Kaikissa kirjoissani nuorilla on ongelmia, niin kuin elämässä yleensä on, mutta ne eivät ole "oikeita" ja muodikkaita ongelmia. Viidennelle kirjalleni jouduin etsimään kustantajaa ja sitähän ei ollut löytyä, kun päähenkilöllä, 80cm pitkällä teini-ikäisellä tytöllä joka ryöstettiiin hovikääpiöksi, ei ollut ongelmia. Häneen ei kuulemma voitu samaistua. Onneksi lapset pitävät siitä tytöstä, vaikka hänelle ei ole tehty aborttia, hän ei ryyppää eikä ole edes lesbo.

Täytyykö lukijan voida samaistua (samastua) kirjan henkilöön? Lue: Kirjallisuus, empatia, henkilöhahmot

Miten löytää kompromissi?
Ja sitten Suomessa vielä politiikka sotkee koko ajan asioita, kansan jakaantuminen kahtia.

Nostan kukkahattuani niille suomalaisille kirjailijoille, jotka pystyvät elättämään itsensä kirjoittamisella ilman sukulaisuussuhteita kustannusmaailmaan tai muita keittiöportaan ilmiöitä.

Lue myös, kuinka kirjoittamisesta tuli Keski-ikäisen opettajattaren varaventtiili (oma blogini"Aurora")

Vielä toinen kommentti, tämä Facebookiin toisen kirjoittamisen opettajan sivulle:
" On aikamoista sekoilua tehdä kirjoitustyötä muun työn sivussa. " Muistan. Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaani kokopäivätyön ohella. Siinä oli hyvät puolensa. Kirjoittaminen  tuntui harrastukselta, kukaan ei koskaan pyytänyt kirjailijavierailuille, en välittänyt kirjallisen maailman kiemuroista. Ajattelin lähinnä lukijaa, tuntematonta tyttöä, joka lukee kirjojani kuten minä luin samassa iässä muitten kirjoittamia kirjoja. Sitten väsyin kahteen työhön, sillä sitähän se oli todellisuudessa. Kahden työn tekemistä samalla aikaa.


perjantaina, huhtikuuta 27, 2012

Kirjoissa mainittuja värisävyjä


Kuva: Värikyniä, MichaelMaggs

Literary colours (The Paris Review) esittää värejä, joita on mainittu kirjallisuudessa, kirjailijoita esim.
Philip Roth, Anne Frank, Joyce Carol Oates, Emily Dickinson ja muita suosittuja kirjailijoita
Kosketa Paris Review-lehden nettisivulla olevaa värin nimeä ja näet sitaatin. Klikkaa kirjailijan nimeä ja löydät lehden kirjoituksia, esim Emily Dickinsonista.

(Myös Dickinsonin puutarha )

tiistaina, huhtikuuta 24, 2012

Kommentti: Hienoa väkeä



Cocktail-kutsut voivat olla komedia tai tragedia tai jotain siltä väliltä. Kirjailijoille kaikki on materiaalia.

Kommentti Kirsti Elillän blogiin, jossa on puhuttu viimeksi mm  cocktail-kutsuista.

Muutamien viime vuosien ajan kävin joidenkin ulkomaisten lähetystöjen cocktail-tilaisuuksissa lähisukulaisteni seurassa. Koin ne erittäin kiinnostaviksi näytelmiksi, joita seurasin lähinnä katsojana ja kuuntelijana. Tuollaiset kutsut paljastavat ihmisestä paljon. Niissähän voi tutustua ihmisiin, jos haluaa. Hienotunteisuus ja hyvät tavat ovat valttia.

Vielä paljastavampia olivat ne kutsut, joilla kävin opiskeluaikana. Olin pari kolme vuotta osapäivätyössä lastentarhassa, jossa oli enimmäkseen ulkomaisten diplomaattien ja suomalaisen yhteiskunnan yläluokan lapsia. Poikaystäväni ja minä pääsimme monille hienoille kutsuille.

Silloin näin ruohonjuuren tasolta, millaisia olivat sen ajan suomalaiset kuuluisuudet ja toisaalta esimerkiksi englantilaiset diplomaatit - Helsinki oli heille kylmän sodan aikana tärkeä paikka.

Monet suomalaiset kuuluisuudet olivat koppavia ja luokkatietoisia, eivät tunteneet edes kadulla vastaan tullessaan meitä vähäpätöisiä opiskelijoita, mutta brittisivistyneistö oli sydämellistä ja epämuodollista. Ehkä asiaan vaikutti myös se, että britit arvostavat lapsuutta ja lastensa kasvattajia.

2. kommentti eli vastaus nimimerkki V:lle:

"ystävälliset britit saattoivat olla tiedustelun töissä": Niin olen aina olettanut heidän olleen silloin. Sivistys- ja koulutustaso oli heillä niin huimaava. Elettiin vaarallista aikaa, ja Tehtaankatu kuhisi KGB:n väkeä.


3. kommentti

Margareta, sanoit viisaasti :"Minä näkisin asian niin, että ei tarvitse olla brittiläinen vakooja, että voi käyttäytyä kauniisti toisia kohtaan. :)"

Savossa sanotaan, että ihmisellä voi olla sydämen sivistystä, ja se on arvokas ominaisuuus yhtä hyvin kylänraitilla kuin cocktail-kutsuilla liikuttaessa. Jos se puuttuu, ihminen on kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen, kuten sanoi jo kauan ennen cocktail-kutsujen aikaa nykyään persona non grataksi tullut Paavali 60-luvulla jKr eli jaa, kuten KGB opetti meitä sanomaan.

tiistaina, helmikuuta 07, 2012

Kirjailija presidentin puolisona





"Elän niin erikoisissa oloissa, että minun täytyy ne kuvata. Elän niin keskeisesti oman maani sivistyselämää kaikilla sen aloilla, etten saa olla omia näkemiäni ja kuulemiani muille välittämättä, niille, jotka tulevat jälkeeni ja joiden on ehkä hyvä katsella taaksepäin sellaisenkin temperamentin kautta, jota minä edustan." Ester Ståhlberg, presidentti K.J. Ståhlbergin puoliso päiväkirjassaan vuonna 1921.
Ester Ståhlberg (1870-1950)


Sylvi Kekkonen oli älykäs ja luonteeltaan pidättyväinen. Häntä arvostettiin niidenkin parissa, jotka eivät pitäneet hänen miehestään Urho Kekkosesta. Sylvi Kekkonen kokosi ympärilleen joukon aikansa kirjailijoita. Kekkosen aika oli erikoislaatuinen. Sitä ei voi verrata normaalitilaan, jossa presidentit ovat virassa yhden tai kahden kauden ajan. Sylvi Kekkonen (1900-1974) (kuva)




sunnuntaina, tammikuuta 06, 2008

I Never Saw A Moor by Emily Dickinson.

"I never saw a moor, I never saw the sea;
Yet know I how the heather looks, And what a wave must be.

I never spoke with God, Nor visited in heaven;
Yet certain am I of the spot As if the chart were given. "

Seuraavassa keskustellaan Dickinsonista. Muitakin runoja. (Kemppisen blogi):


 Logaritminen usko

maanantaina, heinäkuuta 25, 2005

Romaanit ovat kuin rotukoiria, runous kuin kissa

"Romaanit ovat näyttelykoiria, joita kasvatan ja myyn elättääkseni kissani", sanoi Robert Graves proosastaan (mm. Minä Claudius) ja runoudestaan, lempilapsestaan. Mitä eläimiä olisivat novellit, näytelmät, elokuvakäsikirjoitukset, pakinat, blogikirjoitukset?