Suomalaisten rasismista Amnesty Internationalin, Pakolaisneuvonnan ja Suomen Pakolaisavun yhteisessä EU-vaalipaneelissa:
”Olen asunut vuosia ulkomailla Yhdysvalloissa, Belgiassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa, mutta missään niistä maista en ole kokenut sellaista rasismia kuin Suomessa.”
Alexander Stubb
My very old blog. Vuodesta 2005-
maanantaina, syyskuuta 26, 2005
Pitäisi voida verrata
Joskus pitäisi voida katsoa sama ohjelma englanniksi ja suomeksi. Voisi verrata. Kiinnostaisi nimittäin, millainen oli seuraavan lastuni kohde "Kirjeitä Karjalasta" englanniksi?
Pienet sävyerot vaikuttavat tällaisessa ohjelmassa. Näkivätkö ja kuulivatko kanadalaiset täysin saman tarinan kuin me, samat painotukset? Englanniksi kuultiin, että se on kuin holokaustitarina. Suomeksi surtiin kommunismin loppua. Holokaustin uhrit eivät sure kansallisosialismin loppua.
Kommentit seuraavan kirjoituksen loppuun, ole hyvä.
Pienet sävyerot vaikuttavat tällaisessa ohjelmassa. Näkivätkö ja kuulivatko kanadalaiset täysin saman tarinan kuin me, samat painotukset? Englanniksi kuultiin, että se on kuin holokaustitarina. Suomeksi surtiin kommunismin loppua. Holokaustin uhrit eivät sure kansallisosialismin loppua.
Kommentit seuraavan kirjoituksen loppuun, ole hyvä.
sunnuntai, syyskuuta 25, 2005
Sinisilmäinen ja ihannoiva TV-ohjelma neuvostoliittolaisesta vakoilijasta
Joskus pitäisi voida katsoa sama ohjelma englanniksi ja suomeksi. Voisi verrata. Kiinnostaisi nimittäin, millainen oli tämän kirjoitukseni kohde "Kirjeitä Karjalasta" englanniksi?
Pienet sävyerot vaikuttavat tällaisessa ohjelmassa. Näkivätkö ja kuulivatko kanadalaiset täysin saman tarinan kuin me, samat painotukset? Englanniksi kuultiin, että se on kuin holokaustitarina. Suomeksi surtiin kommunismin loppua. Holokaustin uhrit eivät sure kansallisosialismin loppua.
Kommentit kirjoituksen loppuun, ole hyvä.
Hävetti olla kanadalainen ja suomalainen, kun katsoi National Film Boardin dokumenttia "Kirjeitä Karjalasta" (25.9.2005 TV 1 klo 21.15-22.35) , jossa nuori kanadansuomalainen kommunisti menee Neuvostoliittoon ja päätyy sodan aikana Suomeen vakoilijaksi ja partisaanien tukijaksi.
Itäisessä naapurimaassammekin puhutaan nykyään totuus esimerkiksi partisaaneista. He "terrorisoivat siviiliväestöä" --"ryöstivät ruokatarvikkeita, polttivat taloja ja surmasivat asukkaita --[eräässäkin suomalaiskylässä] nuorin uhri oli kahden kuukauden ikäinen vauva ja vanhin 80-vuotias mies. ] Oliko siviiliväestön surmaaminen sotilaallisesti välttämätöntä?" kysyy venäläinen Sulo Kirillov (Carelia-lehti 11/2002). Suomalaisia mielipiteitä täältä.
"Kirjeitä Karjalasta" oli kommunismin ihailussaan enemmän propagandaa kuin historiaa. Sukuhistoriassa koetetaan tietenkin ajatella kaikki parhain päin, mutta tässä käsiteltiin yleistä politiikkaa ja historiaa tavalla, jota ei enää uskoisi näkevänsä.
Pienet sävyerot vaikuttavat tällaisessa ohjelmassa. Näkivätkö ja kuulivatko kanadalaiset täysin saman tarinan kuin me, samat painotukset? Englanniksi kuultiin, että se on kuin holokaustitarina. Suomeksi surtiin kommunismin loppua. Holokaustin uhrit eivät sure kansallisosialismin loppua.
Kommentit kirjoituksen loppuun, ole hyvä.
Hävetti olla kanadalainen ja suomalainen, kun katsoi National Film Boardin dokumenttia "Kirjeitä Karjalasta" (25.9.2005 TV 1 klo 21.15-22.35) , jossa nuori kanadansuomalainen kommunisti menee Neuvostoliittoon ja päätyy sodan aikana Suomeen vakoilijaksi ja partisaanien tukijaksi.
Itäisessä naapurimaassammekin puhutaan nykyään totuus esimerkiksi partisaaneista. He "terrorisoivat siviiliväestöä" --"ryöstivät ruokatarvikkeita, polttivat taloja ja surmasivat asukkaita --[eräässäkin suomalaiskylässä] nuorin uhri oli kahden kuukauden ikäinen vauva ja vanhin 80-vuotias mies. ] Oliko siviiliväestön surmaaminen sotilaallisesti välttämätöntä?" kysyy venäläinen Sulo Kirillov (Carelia-lehti 11/2002). Suomalaisia mielipiteitä täältä.
"Kirjeitä Karjalasta" oli kommunismin ihailussaan enemmän propagandaa kuin historiaa. Sukuhistoriassa koetetaan tietenkin ajatella kaikki parhain päin, mutta tässä käsiteltiin yleistä politiikkaa ja historiaa tavalla, jota ei enää uskoisi näkevänsä.
lauantaina, syyskuuta 24, 2005
Maaseudulta löytyy köyhän Amerikan menneisyys
Maaseudulta löytyy köyhän Amerikan menneisyys.
Talo Teksasissa.
Teksas on "amerikkalainen", mutta yllättävä
Teksas on "amerikkalainen", mutta yllättävä
Teksasia leimaa yhteiskunnallisen tasa-arvon puute. Siitä johtuvat suuret vastakohtaisuudet tulevat esille joka paikassa.
Alue on rikastunut puuvillalla, öljyllä ja avaruusteollisuudella. Suurissa kaupungeissa on pilvenpiirtäjiä ja rikkaiden asuntoja, jotka edustavat modernin arkkitehtuurin huippukokeiluja. On yliopistoja ja loistavia museoita. Mutta monet kadut ovat yhtä huonossa kunnossa kuin kuvittelen niiden olevan kehitysmaissa. Asvaltissa voi olla lähes puolimetrisiä kuoppia. Huoltoasemat ovat sellaisia romupesiä, että vastaavia ei löydy Suomesta. Tuskin tilanne on parantunut viime vuosina.
Mutta ihmiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita amerikkalaiseen tapaan. Se tekee arjen helpoksi, ja turistikin tuntee olevansa tervetullut. Eniten meitä ihastutti kuitenkin Teksasin ilmasto. Olimme luulleet koko Teksasin olevan täynnä erämaata ja kaktuksia niin kuin Villin lännen elokuvissa. Ehkä näin onkin lännessä, mutta itäinen Teksas oli paratiisillinen. Siellä oli vihreitä kumpuja, joiden välistä pilkotti lempeitä järviä. Se oli kuin Narniaa tai hobbitien maisemaa. Sieltä löytyivät myös Villin lännen hökkelit.
Teksas on vyötiäisen maata. Me emme sitä siellä tavanneet, mutta tiesimme, millainen se on. Se oli ollut hätkähdyttävä näky haarniskassaan kurkistellessaan meitä floridalaisella telttailualueella muutama vuosi aikaisemmin. Amerikassa luonto ja tavalliset ihmiset ovatkin parasta. Sitten vasta tulevat museot ja taidegalleriat.
Kommentoi tänne, ole hyvä.
Teksasia leimaa yhteiskunnallisen tasa-arvon puute. Siitä johtuvat suuret vastakohtaisuudet tulevat esille joka paikassa.
Alue on rikastunut puuvillalla, öljyllä ja avaruusteollisuudella. Suurissa kaupungeissa on pilvenpiirtäjiä ja rikkaiden asuntoja, jotka edustavat modernin arkkitehtuurin huippukokeiluja. On yliopistoja ja loistavia museoita. Mutta monet kadut ovat yhtä huonossa kunnossa kuin kuvittelen niiden olevan kehitysmaissa. Asvaltissa voi olla lähes puolimetrisiä kuoppia. Huoltoasemat ovat sellaisia romupesiä, että vastaavia ei löydy Suomesta. Tuskin tilanne on parantunut viime vuosina.
Mutta ihmiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita amerikkalaiseen tapaan. Se tekee arjen helpoksi, ja turistikin tuntee olevansa tervetullut. Eniten meitä ihastutti kuitenkin Teksasin ilmasto. Olimme luulleet koko Teksasin olevan täynnä erämaata ja kaktuksia niin kuin Villin lännen elokuvissa. Ehkä näin onkin lännessä, mutta itäinen Teksas oli paratiisillinen. Siellä oli vihreitä kumpuja, joiden välistä pilkotti lempeitä järviä. Se oli kuin Narniaa tai hobbitien maisemaa. Sieltä löytyivät myös Villin lännen hökkelit.
Teksas on vyötiäisen maata. Me emme sitä siellä tavanneet, mutta tiesimme, millainen se on. Se oli ollut hätkähdyttävä näky haarniskassaan kurkistellessaan meitä floridalaisella telttailualueella muutama vuosi aikaisemmin. Amerikassa luonto ja tavalliset ihmiset ovatkin parasta. Sitten vasta tulevat museot ja taidegalleriat.
Kommentoi tänne, ole hyvä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)