Kun kapteeni Cook meni Australiaan, hän näki siellä outoja eläimiä, jotka hyppelivät takajaloillaan ja kantoivat poikasiaan vatsapussissa. Nämä eläimet askarruttivat häntä. Hän pohti ja mietti ja ajatteli niitä. Hänellä ei ollut kuitenkaan sanaa tai nimeä niille. Siitä huolimatta hän ajatteli niitä.
Postmodernin ajattelun mukaan kieli luo henkisen elämän ja ajatukset. Ihmisellä ei voi olla ajatuksia ennen sanoja. Mutta Michael Devitt & Kim Sterelny päättelevät, että kapteeni Cookin lailla ihmisellä on ollut ajatuksia ennen sanoja, ennen kieltä. Korkeammat eläimetkin ajattelevat, ”mutta eivät todennäköisesti puhu”.
”We had thoughts before we were able to say anything, and before we learned any linguistic conventions. – - The higher animals can think, but probably not talk.” Michael Devitt & Kim Sterelny: Language and Reality
An Introduction to the Philosophy of language, 127.
Ai, niin se sana. Se on kenguru, jonka alkuperästä voi lukea täältä.
Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukkaupungissa info Weebly
- Suomen Nuorisokirjailijat/Annna Amnell
- Lucia ja Luka (2013)
- Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos. Arvosteluja
- Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 Kansi ja info
- Anna Amnell's historical novels
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Art deco, vintage
- KOTISIVUBLOGI
- NOJATUOLIPUUTARHURI
- INFO & KAIKKI BLOGINI
- Broken Star -käsityöblogi
- Nukkekotiblogi Auroran talo
- Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku
perjantaina, marraskuuta 25, 2005
torstaina, marraskuuta 24, 2005
Sukutarinoita ja kansallisia myyttejä. Happy Thanksgiving!
kuva: Vintage Spot Illustrations. Dover
Asuin teini-ikäisenä vuoden Montanassa American Field Service -vaihto-oppilaana perheessä, joka oli kotoisin Bostonista. Isovanhemmat olivat tulleet Irlannista. Kaksi isoisää ja yksi isotäti matkusti joka vuosi Montanaan kiitospäivää juhlimaan.
Päivällä perhen viisi tyttöä ja minä kannoimme autotallista pukkijalat ja kaksi pöytälevyä suuren olohuoneen keskelle. Pitkä pöytä peitettiin ensin huovilla ja sitten valkoisilla pöytäliinoilla. Juhla-astiat ja pöytähopeat otettiin esille. Kalkkuna, karpalohyytelö, vihannekset ja kurpitsapiiras tuoksuivat. Illalla kuunneltiin musiikkia - joko perheenäidin pianonsoittoa tai äänilevyjä, ehkä minun kunniakseni soitettiin Sibeliusta, joka oli eräs perheen suosikkeja.
Mutta sitä ennen aterialla kerrottiin sukutarinoita. Toinen isoisistä kertoi siitä, kuinka hän muutti nuorena poikana Bostoniin Irlannista, kun siellä oli kova nälänhätä. Hän aloitti ensin apupoikana, myöhemmin koneenkäyttäjänä elokuvateatterissa, hankki itselleen oman elokuvateatterin ja lähetti lapsensa yliopistoon opiskelemaan. Toinen poika oli maankuulu baseball-tähti ja liikemies.
AFS-isäni Archie oli opiskellut kirjallisuutta yliopistossa, mutta mennyt laman vuoksi mekaanikoksi Fordin tehtaille ja päätynyt varakkaaksi liikemieheksi kauas länteen. Kerrottiin muitakin sukutarinoita, etenkin se, että perheen äiti Roz oli karannut kotoaan ja mennyt salaa naimisiin Archien kanssa. Roziesta ei tullut konserttipianistia vaan viiden lapsen äiti, joka soitti kuitenkin vuosikymmenet kolmen naisen kanssa pianokvartetissa. Yhtenä kiitospäivänä kuulee paljon sukutarinoita.Tietenkin kerrottiin siitä Amerikan kaikkein ensimmäisestä kiitospäivästä perheen nuorimmille lapsille.
- Tultiinko me Mayflowerilla? kysyi Jean, nuorin. – Meidän suku.
- Melkein, sanoi ukki.
Meille suomalaisille on rakas tarina Joulupukista, joka asuu Korvatunturilla ja vie lahjoja kaikille maailman lapsille. Amerikkalaisilla on kaunis tarina ensimmäisestä kiitospäivästä vuonna 1621, jolloin uudisasukkaat juhlivat kiitospäivää Amerikan alkuperäisen väestön kanssa.
Todellisuudessa intiaanit olivat viettäneet sadonkorjuun juhlaa jo tuhansien vuosien ajan samoin kuin muutkin kansat maailmassa. Amerikan mantereen ensimmäinen varsinainen kiitospäivä vietettiin jo vuonna 1578 New Foundlandissa, jossa englantilainen Martin Frobisher piti juhlan sen kunniaksi, että oli säilynyt hengissä pitkän ja vaarallisen merimatkan aikana.
Myös Amerikan mantereelle muuttaneet hollantilaiset, espanjalaiset ja ranskalaiset juhlivat sadonkorjuuta. On totta, että Plymouthin uudisasukkaat järjestivät kiitosjuhlan paikallisille intiaanien edustajille. Heillä oli syytä kiittää, sillä intiaanit olivat opettaneet heitä viljelemään maata ja pelastaneet heidät nälkäkuolemalta.
Mutta se ei ollut samanlainen kuin nykyinen kiitospäivä, enemmänkin virallinen, hyvin arvokas seremonia, jossa oli mukana korkea-arvoisia intiaanien edustajia. Intiaanien ja eurooppalaisten väliset suhteet eivät olleet suinkaan ainaista sodankäyntiä niin kuin Villin Lännen elokuvissa.
Amerikka on nykyään entistä monikulttuurisempi maa, ja kiitospäiväkin saa monenlaisia vaikutteita uusilta amerikkalaisilta. Luulen, että tänään ryhdytään kuitenkin juhlimaan kiitospäivää melko perinteisesti. Ensimmäisen kiitospäivän tarina on liian hyvä unohdettavaksi. Uskon, että se kerrotaan myös nykyajan lapsille. Toivon, että kiitospäivää juhlittaisiin taas Euroopassakin.
keskiviikkona, marraskuuta 23, 2005
Aurora, vaahteralaakson tyttö. Kummit ja kaimat.
Aurora -blogi. Aurora-kirjat; tyttökirjat
Aurora, vaahteralaakson tyttö. 1991 (2. painos 1992)
Kansi: Matti Amnell
1900-luvun alussa Aurora oli tavallinen tytönnimi Suomessa. Sen huomaa, kun lukee sen ajan kihlaus- ja avioliittoilmoituksia. Vuonna 1904 Lohjan lähellä Nummella syntynyt anoppini sai myös nimen Aurora. Minä en koskaan ymmärtänyt, miksi hän ei käyttänyt sitä etunimenään. Taisi hän kerran sanoa, että se olisi ollut Savossa vähän liian fiini. Mutta oli itsestään selvää, että siitä aikakaudesta kertovan kirjasarjani päähenkilön nimeksi oli tuleva Aurora.
Prinsessa Ruususenkin nimi on Aurora. Hänellä oli iso joukko kummeja. Niin oli 1900-luvun alun tytöilläkin, jopa 12, jotta lapsi ei jäisi heitteille vanhempien kuoltua. Niin on myös minun Aurorallani, ja äidin kuoltua kummit pitävät huolta puoliorvosta tytöstä, jonka isä on karkotettu Suomesta. Kun Aurora palaa kotimaahan, yksi kummitäti antaa rahaa, toiset flanellialushameita, neulomiaan sukkia, lapasia ja villahousuja, joita Ateneumiin opiskelemaan tullut Aurora ei osaa oikein arvostaa.
Myyttien Aurora
Kanadalaiselle Thomasille suomalainen Aurora on kuin myyttinen hahmo, aamunkoiton jumalatar (Eos, Aurora), joka ajaa kultaisilla siivekkäiden hevosten vetämillä vaunuilla tai ratsastaa Pegasoksella. Aurora on kuvattu myös enkelinä, kuten tämän collegen sinetissä. (kaikki linkit eivät enää toimi)
Tärkeintä on Thomasille ajatus, että pohjoismaisessa mytologiassa revontulet ovat valkyyrien kilvistä sinkoavia säteitä, jotka valitsevat parhaat nuorukaiset taistelemaan oikeuden ja hyvyyden puolesta. Se sopii taiteilijan urasta haaveilevalle pojalle. Ja näin Aurora ei olekaan prinsessa, joka nukkuu satavuotista untaan ja odottaa prinssiä, vaan tyttö joka vahvistaa poikaystävänsä itsetuntoa, niin että tämä uskaltaa toteuttaa itseään, paeta suuren viktoriaanisen talon uumenista. Sadut voidaan kirjoittaa uudestaan, tajuaa Thomas. (175-181)
Mitä enemmän luin Aurorasta, sitä paremmin tajusin, miten hyvin tuo nimi sopii 1900-luvun alkuun. Sehän oli uuden aikakauden alku. Siitä odotettiin paljon. Varsinkin suomalaiset haaveilivat, jopa siitä, että Suomi voisi olla itsenäinen. Siinä mielessä vuosi 1905 oli tärkeä. Siitä ei ole kuitenkaan tänä vuonna paljoa puhuttu ainakaan lehdistössä. Ehkä puhuttiin esitelmissä, joita en päässyt kuuntelemaan.
Keisarin ja kapinallisten Aurora
Monille Aurora merkitsee sosialismia, sillä venäläiset sotilaat aloittivat kapinan Aurora-laivalla. Mutta mikä olikaan Aurora-laiva (1897) ennen sitä? Se oli tsaarittaren nimikkolaiva. Se oli mukana Tsushiman meritaistelussa, ja suomalainen kapteeni vara-amiraali Oskar Wilhelm Enqvist toi sen surkeasti päättyneestä Japanin sodasta kotiin Pietariin, jossa siitä tuli kadettien koululaiva. 1906-1912 se teki laivastovierailuja moniin maihin.
Monet suomalaiset tuntevat Aurora-nimen lähinnä Aurora Karamzinista, suomalaisesta kaunottaresta, tsaarittaren hovineidistä, joka naitettiin upporikkaalle venäläiselle miehelle ja joka vanhoina päivinään lahjoitti osan omaisuudestaan Suomeen ja harjoitti hyväntekeväisyyttä.
Köyhä taideopiskelija Aurora Koivu kysyy isältään, miksi hänelle on annettu nimi rikkaan vanhan naisen mukaan. Mutta isä sanoo, että revontulet ovat syynä Aurora-nimeen. Revontulet ovatkin kiehtoneet ihmiskuntaa kaikkina aikoina.
Toivon, että tämä kirjoitus vastaa muutamiin kysymyksiin.
Aurora, vaahteralaakson tyttö. 1991 (2. painos 1992)
Kansi: Matti Amnell
1900-luvun alussa Aurora oli tavallinen tytönnimi Suomessa. Sen huomaa, kun lukee sen ajan kihlaus- ja avioliittoilmoituksia. Vuonna 1904 Lohjan lähellä Nummella syntynyt anoppini sai myös nimen Aurora. Minä en koskaan ymmärtänyt, miksi hän ei käyttänyt sitä etunimenään. Taisi hän kerran sanoa, että se olisi ollut Savossa vähän liian fiini. Mutta oli itsestään selvää, että siitä aikakaudesta kertovan kirjasarjani päähenkilön nimeksi oli tuleva Aurora.
Prinsessa Ruususenkin nimi on Aurora. Hänellä oli iso joukko kummeja. Niin oli 1900-luvun alun tytöilläkin, jopa 12, jotta lapsi ei jäisi heitteille vanhempien kuoltua. Niin on myös minun Aurorallani, ja äidin kuoltua kummit pitävät huolta puoliorvosta tytöstä, jonka isä on karkotettu Suomesta. Kun Aurora palaa kotimaahan, yksi kummitäti antaa rahaa, toiset flanellialushameita, neulomiaan sukkia, lapasia ja villahousuja, joita Ateneumiin opiskelemaan tullut Aurora ei osaa oikein arvostaa.
Myyttien Aurora
Kanadalaiselle Thomasille suomalainen Aurora on kuin myyttinen hahmo, aamunkoiton jumalatar (Eos, Aurora), joka ajaa kultaisilla siivekkäiden hevosten vetämillä vaunuilla tai ratsastaa Pegasoksella. Aurora on kuvattu myös enkelinä, kuten tämän collegen sinetissä. (kaikki linkit eivät enää toimi)
Tärkeintä on Thomasille ajatus, että pohjoismaisessa mytologiassa revontulet ovat valkyyrien kilvistä sinkoavia säteitä, jotka valitsevat parhaat nuorukaiset taistelemaan oikeuden ja hyvyyden puolesta. Se sopii taiteilijan urasta haaveilevalle pojalle. Ja näin Aurora ei olekaan prinsessa, joka nukkuu satavuotista untaan ja odottaa prinssiä, vaan tyttö joka vahvistaa poikaystävänsä itsetuntoa, niin että tämä uskaltaa toteuttaa itseään, paeta suuren viktoriaanisen talon uumenista. Sadut voidaan kirjoittaa uudestaan, tajuaa Thomas. (175-181)
Mitä enemmän luin Aurorasta, sitä paremmin tajusin, miten hyvin tuo nimi sopii 1900-luvun alkuun. Sehän oli uuden aikakauden alku. Siitä odotettiin paljon. Varsinkin suomalaiset haaveilivat, jopa siitä, että Suomi voisi olla itsenäinen. Siinä mielessä vuosi 1905 oli tärkeä. Siitä ei ole kuitenkaan tänä vuonna paljoa puhuttu ainakaan lehdistössä. Ehkä puhuttiin esitelmissä, joita en päässyt kuuntelemaan.
Keisarin ja kapinallisten Aurora
Monille Aurora merkitsee sosialismia, sillä venäläiset sotilaat aloittivat kapinan Aurora-laivalla. Mutta mikä olikaan Aurora-laiva (1897) ennen sitä? Se oli tsaarittaren nimikkolaiva. Se oli mukana Tsushiman meritaistelussa, ja suomalainen kapteeni vara-amiraali Oskar Wilhelm Enqvist toi sen surkeasti päättyneestä Japanin sodasta kotiin Pietariin, jossa siitä tuli kadettien koululaiva. 1906-1912 se teki laivastovierailuja moniin maihin.
Monet suomalaiset tuntevat Aurora-nimen lähinnä Aurora Karamzinista, suomalaisesta kaunottaresta, tsaarittaren hovineidistä, joka naitettiin upporikkaalle venäläiselle miehelle ja joka vanhoina päivinään lahjoitti osan omaisuudestaan Suomeen ja harjoitti hyväntekeväisyyttä.
Köyhä taideopiskelija Aurora Koivu kysyy isältään, miksi hänelle on annettu nimi rikkaan vanhan naisen mukaan. Mutta isä sanoo, että revontulet ovat syynä Aurora-nimeen. Revontulet ovatkin kiehtoneet ihmiskuntaa kaikkina aikoina.
Toivon, että tämä kirjoitus vastaa muutamiin kysymyksiin.
tiistaina, marraskuuta 22, 2005
Mitä! Minäkö?
Your Hidden Talent |
You have the natural talent of rocking the boat, thwarting the system. And while this may not seem big, it can be. It's people like you who serve as the catalysts to major cultural changes. You're just a bit behind the scenes, so no one really notices. |
Suden lapsia. Finland after World War Two
Picture: Coin of Elegabalus 2nd century AD/cc-art.com
"Suomi oli kuin yksinäinen susi, joka hiljaa hiipien ja vaieten pyrki varmistamaan itsenäisen asemansa."
Helsingin Sanomien taittopala Max Jakobsonin artikkelissa "Sodan jälkeen Suomi sai poliittisen torjuntavoiton." HS A5 22.11.2005
My translation: "Finland was like a lonely wolf. Silently skulking she tried to ensure her position of independence."
Read more about
Max Jakobson
Helsingin Sanomat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)