Näytetään tekstit, joissa on tunniste naiskirjailijat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naiskirjailijat. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, toukokuuta 20, 2016

Jane Austen kirjoitti olohuoneen nurkassa



Jane Austen kirjoitti olohuoneen nurkassa. Hänellä oli tapana livauttaa tekeillä oleva käsikirjoitus muiden pöydällä olevien papereiden alle, kun joku tuli huoneeseen: äiti, sisar Cassandra, joku palvelijoista, naapuri tai muu vierailija.

Luin koko kouluajan läksyni keittiössä. Siellä leikkivät pikkusiskot, äiti lauloi ja laittoi ruokaa, naapurit ja maalaissukulaiset pistäytyivät kertomaan kuulumisia, radiosta tuli ohjelmaa. Opin keskittymään missä hyvänsä. Siitä on ollut hyötyä, sillä minulla on ollut harvoin työhuone.

”Työhuoneena" on ollut keittiö, makuuhuone, olohuoneen nurkka, ruokasali. Sama juttu miehelläni, joka on tehnyt kokopäivätyön ohella kaksi väitöskirjaa. Koko asunto on täynnä kirjoja. Asumme kuin kirjastossa.

Virginia Woolfe oli varakkaan perheen tytär kuten naiskirjailijat olivat Suomessakin viime aikoihin asti. Woolfe sanoi, että naiskirjailijalla täytyy olla oma huone ja omaa rahaa. Hän osti ensimmäisellä kirjoituspalkkiollaan rotukissan. Minä lyhensin ensimmäisellä kirjoituspalkkiollani mieheni ja minun yhteistä opintolainaa.

Kuten jo mainitsin, Austenin perheellä oli useita kotiapulaisia, niin myös Virginia Woolfella. Agatha Christie oli hyvin varakkaasta perheestä. Avioeron jälkeen hän lähetti ainoan tyttärensä sisäoppilaitokseen. Sehän on edelleen aika yleinen englantilainen tapaa. Sitä on sanottu yläluokkaiseksi lapsenhylkäämiseksi. 



Nykyistä lasten viemistä vauvasta asti kokopäivähoitoon tullaan varmaankin sanomaan sosialistiseksi lapsenhylkäämiseksi. Ennenhän oli kotiapulaisia, joista tuli lapsille kuin sukulaisia. Lapset joutuvat yleensä maksamaan naisten ansiotyössä käymisestä - tai kirjoittamisesta ja muusta luovasta työstä kotona tai työhuoneilllaan. Lapset ovat maksumiehiä kapitalismin ja feminismin yhteiselle projektille: pikkulasten äiditkin hyödylliseen työhön. (Tekevätkö päiväkotien työntekijät arvotonta työtä?)

Tapasin kerran Aaapeli Saarisalon ja koetin kysellä, mitä hän ajatteli Agatha Christiestä, joka oli toisen miehensä kanssa samoilla arkeologisilla kaivauksilla kuin Saarisalo. Saarisalo hämmästyi kysymystä ja sanoi hetken mietittyään: – Hän oli sellainen mukava rouvasihminen. Kun koetin kysellä, mitä Agatha teki, Saarisalo sanoi: Laittoi ruokaa ja tiskasi. Se oli totta kaivauksilla oltaessa, ja Christie on sanonut, että tiskatessa oli hyvä kehitellä juonia tuleviin dekkareihin. Mutta Agathalla oli kaivauksilla ”mökki” (Lisäys ks kuva Agathasta ja Mallowanista), jossa hän istui kirjoittamassa.

Toinen lisäys: "The best time for planning a book is while you're doing the dishes." Agatha Christie.Tämä lause on Agathan omaelämäkerrasta. Tämä tulee esille vuoden 2005 blogikirjoituksestani, jossa on hauskoja kommentoijia. Kysyvät mm ovatko naiset murhanhimoisempia kuin miehet, kun kirjoittavat niin paljon dekkareita.
http://blogisisko.blogspot.fi/2005/08/kun-agatha-tiskasi-astioita-ja-punoi.html


Madame de Pomapadour kirjoituspuuhissa

Nykyaikana sekä miehet että naiset tekevät itse myös kaikki kotityöt. Kodinkoneista huolimatta nykyajan elämä on kuluttavampaa ja armottomampaa kuin entinen.

http://blogisisko.blogspot.fi/2011/06/kommentti-nykyajan-tiukka-tahti.html

tiistaina, syyskuuta 10, 2013

Hirvittävä salaisuus uusin sanoin

writers

Kirjallinen maailma on vanhenevan naisen silmissä ahdistavan ulkonäkökeskeinen. Vrt."Maailma on nuoren naisen silmissä ahdistavan ulkonäkökeskeinen". (Helsingin Sanomat/Nuorten posti 10.9.2013)

Ulkonäkö kertoo iästä, ja nuoruus on valttia kirjallisessa maailmassa. Tässä ei ole kysymys vain tunteista, sillä kirjamainoksissa esitetään menestyskirjailijat kaunottarina ja kirjastoapurahalautakunta on nostanut ikäsyrjinnän periaatteekseen:


"Julkisuudessa on jäänyt lähes huomiotta, että apurahaa jakava lautakunta on radikaalisti muuttanut jakoperusteita ilman, että ministeriö, maan hallitus tai eduskunta olisi lakia mitenkään muuttanut. Lautakunta on ottanut käyttöönsä ikäleikkurin, jolla vanhemmat  kirjailijat ja kääntäjät syrjäytetään." 


Näyttelijät ja poliitikot teettävät kauneusleikkauksia. Pitäisikö plastiikkakirurgien perustaa apuraha kirjailijoiden kauneusleikkauksia varten? Pitäisikö kirjailijalla olla kaapissaan ikinuori klooni, jonka voi lähettää kirjamessuille ja PR-tilaisuuksiin? Entä se apurahaongelma? Eikö siihen ole jo ratkaisu?

”Jos apuraha evätään iän, sukupuolen, poliittisen kannan, uskonnon tai muun sen kaltaisen perusteella, on kysymys syrjinnästä, joka loukkaa kansalaisten perustuslaillista yhdenvertaisuutta,” kirjailija Heikki Palmu kirjoittaa.




tiistaina, helmikuuta 07, 2012

Kirjailija presidentin puolisona





"Elän niin erikoisissa oloissa, että minun täytyy ne kuvata. Elän niin keskeisesti oman maani sivistyselämää kaikilla sen aloilla, etten saa olla omia näkemiäni ja kuulemiani muille välittämättä, niille, jotka tulevat jälkeeni ja joiden on ehkä hyvä katsella taaksepäin sellaisenkin temperamentin kautta, jota minä edustan." Ester Ståhlberg, presidentti K.J. Ståhlbergin puoliso päiväkirjassaan vuonna 1921.
Ester Ståhlberg (1870-1950)


Sylvi Kekkonen oli älykäs ja luonteeltaan pidättyväinen. Häntä arvostettiin niidenkin parissa, jotka eivät pitäneet hänen miehestään Urho Kekkosesta. Sylvi Kekkonen kokosi ympärilleen joukon aikansa kirjailijoita. Kekkosen aika oli erikoislaatuinen. Sitä ei voi verrata normaalitilaan, jossa presidentit ovat virassa yhden tai kahden kauden ajan. Sylvi Kekkonen (1900-1974) (kuva)




perjantaina, joulukuuta 30, 2011

Haaste: Kirjallista elämää



Löysin Paulan blogista Luen ja kirjoitan tämän haasteen Kirjallista elämää, jossa olen kovasti myöhässä.
C. S. Lewis on vaikuttanut hyvin paljon varsinkin englanninkieliseen kaunokirjallisuuteen, sillä hän oli Oxfordissa kirjallisuuden tutorina ja Cambridgessä kirjallisuuden professorina ja kirjoitti itsekin sekä kaunokirjallisuutta että tietokirjallisuutta kirjallisuudentutkimuksen alalta. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa väitöskirjan, ja on niitä kirjoitettukin.

Tein kauan sitten eli 1970-luvulla graduni Helsingin Yliopistoon C. S. Lewisin Narnia-kirjoista englantilaisen filologian osastolle. Estetiikan professori ei pitänyt lastenkirjallisuutta tarpeeksi arvokkaana gradun aiheena, siksi valitsin englannin pääainekseni. Kirjoitin gradun nimellä Pirkko Pekkarinen.

Kun ensimmäinen Narnia-elokuva tuli Suomeen, aloin kääntää kiireesti osia gradustani Narniassa-blogiin, jonka perustin sitä varten.

Löysin nyt vasta tämän haasteen. Tässä on kuitenkin yksi linkki siihen, mitä Lewis käsittelee kirjoittaessaan nimenomaan kirjoittamisesta. Samassa blogissa on myös mm Tolkienin ajatuksia kirjoittamisesta.

http://narniassa.vuodatus.net/blog/category/C-S-+Lewis+-+kirjoitustekniikka

Minulla on kaksi Narnia-aiheista blogia, joista voi olla hyötyä kirjoittajile.

http://narniassa.vuodatus.net
http://narnia-blogi.blogspot.com

Olen kirjoittanut itsekin nuortenkirjoja ja pidän useita blogeja, joissa kerron myös kirjoittamisesta ja kirjailijantyöstä. Niissä on kymmeniä lyhyitä ja pitkiä kirjoituksia kirjailijoista ja kirjallisuudesta. Bloggerin haku ei toimi enää kunnolla. Vai lieneekö blogini paisunut liian suureksi?
 Olen laittanut pitkän luttelon hakusanoista, joiden avulla voi ehkä löytää kiinnostavia kirjoituksia. Kotisivublogissa on joitain vanhempia lehtijuttuja kirjailijoista.

http://amnellanna.blogspot.com (kotisivublogi)


Näissä kerron omista kirjoistani ja niiden edustamasta aikakaudesta:
http://aurorakirjat.blogspot.com
http://amnellinlucia.blogspot.com

ks myös Sanojen aika ja Lasten Sanojen aika sekä Suomen Nuorisokirjailijoitten nettimatrikkeli


Lisäys: myös tässä blogissa mm aiheet 'kirjailijan työ',  kirjoittaminen, kirjailijat,
Blogin pohjalla on lisää hakusanoja.

tiistaina, marraskuuta 22, 2011

Optimistinen kirjailija


Optimistinen kirjailija, originally uploaded by Anna Amnell.


Ensimmäinen kirjani oli juuri ilmestynyt. Ostin tuon hameen Suomessa.

Tyttäreni skannaa paljon vanhoja valokuvia. Minusta tuntuu, että en ole edes nähnyt tätä kuvaa, joka tuo mieleeni sen valtavan optimismin, jolla palasin vähän yli 20 vuotta sitten Suomeen Kanadasta, aloin opettaa englantia ja kirjoittaa historiallisia romaaneja.

Olin kirjoittanut lehtijuttuja Kanadassa asuessanikin useamman vuoden ajan sekä sikäläiseen siirtolaislehteen että Suomeen. Vein nyt loppuun kirjoittamisen, jonka olin aloittanut jo Kanadassa, sain valmiiksi ensimmäisen historiallisen nuortenromaanini.

Ystäväni hämmästyivät, kun kirja oli kohdistettu lapsille. Mutta eihän se ollut ihme, sillä olinhan ollut vuosikaudet kotiäiti.

Kuvassa minulla on joulun värit ja Kanadan lipun värit. Olin tuon kuvan ottamisen aikaan kanadalainen, anoin Suomen kansalaisuuden takaisin heti Suomeen palattuani.

Olimme ajatelleet, että emme tule takaisin Suomeen asumaan, mutta suuret maailmanhistorialliset muutokset - Neuvostoliiton romahtaminen ja Itä-Euroopan vapautuminen - muuttivat suhtautumisemme Suomeen.

Sain kansalaisuuspaperin Mauno Koiviston allekirjoituksella varustettuna. En tiennyt silloin, että Koivisto oli samaa sukua kuin isoäitini.

keskiviikkona, lokakuuta 26, 2011

Historialliset naistenromaanit ja tyttökirjat




Uutisissa julistettiin, että "historialliset viihderomaanit" ovat nyt suosittuja. Tarkoitettiin nähtävästi suomeksi kirjoitettuja kirjoja, sillä helsinkiläisissä kirjakaupoissa on ollut jo monta vuotta pitkät rivit englanninkielisiä historiallisia naistenromaaneja. Monissa muissa maissa niiden suosio on tunnustettu aina. Olin aivan ällistynyt, miten paljon historiallisia romaaneja näkee Keski-Euroopan kirjakaupoissa. Tuttavat ovat kertoneet samaa Ranskasta, jossa tehdään myös jatkuvasti historiallisia TV-sarjoja.

Monet pitävät viihteenä jopa Jane Austenia, Bronten siskoksia, Margaret Mitchelliä, Thomas Hardya. Jos heidän kirjansa ovat viihdekirjallisuutta, kenelläkään ei ole syytä hävetä historiallista naisviihdettä. Kaikki kaunokirjallisuushan on viihdettä, hyvää tai huonoa. Eihän sitä kukaan muuten lukisi muuten kuin kuukausipalkalla.Nykylukijan näkökulmasta katsottuna suurin osa klassikoista on historiallisia romaaneja.  Ne ovat romaaneja jostain aikakaudesta, joka oli erilainen kuin meidän aikamme. 

Mutta hyväksyykö suomalainen kirjallinen maailma ja lukija romaanin, jossa mentaliteetin ja tapojen erilaisuus nykyaikaan verrattuna vaikuttaa kirjan henkilöiden valintoihin ja kohtaloihin? Odotetaanko anakronistisia ja poliittisesti korrekteja romaaneja, joissa keskiaika tai uusin aika kuhisee ihmisiä, joilla on vanhan ajan vaatteet ja asunto mutta nykyajan ihmisten moraali ja ihmiskäsitys? Täytyykö olla siirtymistä edestakaisin menneisyyteen ja nykyaikaan, mitä jo A. S. Byatt teki postmodernismin jälkeisessä romaanissaan "Possession".

Nyt kun naisten historialliset romaanit ovat pääsemässä salonkikelpoisiksi, odotan kiinnostuksella, milloin pääsevät hyväksytyiksi myös tytöille tarkoitetut historialliset romaanit, jotka ovat väliinputoajia, niitä ei hyväksytä mihinkään ryhmään. Asia kiinnostaa minua henkilökohtaisesti, sillä olen saanut valmiiksi seitsemännen historiallisen nuortenromaanin ja pohtinut, onko parasta siirtyä jo johonkin toiseen lajiin.


sunnuntaina, lokakuuta 23, 2011

P. D. James: murha Jane Austenin maailmassa


(Lisäys 23.10.  Tilasin kirjan ja luin sen. Täällä kirja-arvosteluni: PD James Death Comes to Pemberley )

91-vuotias P. D. James on aiheuttanut yllätyksen kirjallisessa maailmassa. Hän on kirjoittanut salapoliisiromaanin, joka tapahtuu Jane Austenin maailmassa. Elizabeth ja Darcy saavat järkyttyneen vieraan. Elizabethin sisar Lydia saapuu kertomaan, että hänen miehensä Wickham on murhattu! Aikamoinen jatko Elizabethin ja Darcyn tarinaan.

Näen sen jo mielessäni elokuvana: Hysteerinen Lydia ajaa hevosrattailla hurjaa vauhtia Pemberleyn kartanoon, jonka ylhäinen rauha häiriintyy. Mikä nautinto meitä odottaakaan, ensin kirjana tietysti. Thank you, Baroness James of Holland Park!

P. D. Jamesin haastattelu The Telegraph -lehdessä (+ lyhyt video: mm Ajatteli ensin opettelevansa kirjailijan työtä kirjoittamalla salapoliisiromaanin. Tiesi, että se on vaikea laji. Huomasi sitten, että kirjoittamalla klassisen salapoliisiromaanin voi kirjoittaa korkeatasoisen romaanin. Hän kirjoittaa käsin, ja sihteeri kirjoittaa puhtaaksi. Häneen ovat vaikuttaneet  Jane Austen "tietenkin", samoin Evelyn Waugh, Graham Greene."


P. D. James vaikuttaa videossa ja haastatteluissa aivan yhtä miellyttävältä ja terävä-älyiseltä 90-vuotiaana kuin hän oli 1980-luvulla, jolloin kuulin hänen pitävän esitelmän Torontossa. Silloin hän oli elegantti ja viehättävä tummatukkainen nainen. Nyt hän on elegantti ja viehättävä valkotukkainen nainen. Asu on vaaleanpunainen, mutta se ei merkitse mitään hössötystä, niin kuin usein kuvitellaan vaaleanpunaisen värin käyttäjästä. Se väri vain käy hänen hiustensa ja ihonsa väreihin.
P. D. James: Death Comes to Pemberley (kustantajan virallinen sivu)
P. D. James: Talking about Detective Fiction
P. D. Jamesin haastattelu "a very happy and fulfilled life"

Mikä salapoliisiromaaneissa kiehtoo P. D. Jamesin mukaan? (kirjoitukseni tässä blogissa)


Agatha Christie ja P. D. James (kirjoitukseni tässä blogissa.)
luettelo suomennoksista (linkki myös virallisille sivuille)

Lue lisää Jane Austenin maailmasta (blogi) 

Muita kansikuvia
TV-sarjana
http://www.huffingtonpost.com/2014/10/24/jane-austen-death-comes-to-pemberley_n_6042424.html

torstaina, lokakuuta 06, 2011

Kommentit: Nopeat kirjailijat

Barbara Cartland vuonna 1925, 24-vuotiaana. Hänellä lienee edelleen maailmanennätys nopeudessa, Guinnessin mukaan 23 romaania vuodessa vuonna 1983, 82-vuotiaana.
Kommenttini:


1. Tapauksessa N. W. täytyy olla jotain, mitä emme tiedä. Kuinka kauan hän suunnitteli kyseistä kirjaa? Se on saattanut olla hänellä mielessä kauankin. Entä neuvottelut kustannustoimittajan kanssa ja muut käytännön jutut.


Jos on kyseessä luova nero, hän voi kirjoittaa joka viikonloppu yhden kirjan. Silloinhan muut kirjailijat voivat jäädä eläkkeelle, jos tältä kirjailijalta ilmestyy nelisenkymmentä kirjaa vuodessa.


Aika monta kirjaa vuodessa kirjoitti myös Barbara Cartland, ja ne olivat paksumpia. Kiinnostava ilmiö.


Miten tilanne jatkuu? Se onkin ratkaisevaa.

2. kommentti


Hyvin nopeita ja tuotteliaita kirjailijoita on olemassa:


Alexandre Dumas vanh.: 60 näytelmää, 160 romaania, artikkelikokoelmia, elämäkertoja jne jne. Ne eivät olleet viihderomaaneja tai pikkulasten kirjoja.


Barbara Cartland kirjoitti vuosikymmenet kirjan viidessä päivässä ja julkaisi yleensä kymmenen kirjaa vuodessa teini-iästä asti, yhteensä 723 romaania. Vielä vuonna 1983, 82-vuotiaana hän julkaisi 23 romaania yhtenä vuonna, mikä on Guinnessin kaikkien aikojen maailmanennätys.


Hän oli kuudenneksi käännetyin kirjailija maailmassa, ja vain William Shakespeare ja Agatha Christie ovat myyneet enemmän kuin hän.


Älykäs nainen. Myös poliitikko, lentäjä. Mediapersoona. Nuorena kaunis ja fiksu.


Hän ei ollut kuitenkaan minun lempikirjailijoitani. Luin yhden kirjan, ja se oli ihan hyvä.


Terveisin oikein hidas kirjailija.:)


Keskustelu jatkui toisessa kirjoituksessa
3. kommentti




K., kirjoitit:
"Turun sanomien juttu oli ikävä, koska se levittää väärää kuvaa siitä, mitä on kirjailijan ammatissa toimiminen." Siitä on kysymys.


Olet tehnyt hienon työn ottaessasi tämänkin tapauksen esille. Siihen asti, kun tämä nuori kirjailija itse kertoo kunnolla työstään, me muut vain arvailemme.


Suurimmalle osalle meistä kirjoittaminen on kovaa työtä. Helppo ja inspiraation vallassa tehty tai nopeasti syntynyt kirjoittaminen on harvinaista juhlaa.


W.  on kirjoittanut ennenkin ja palkittu Internetin mukaan. Lastenkirja ei ole ensimmäinen kirjallinen yritys. Lahjoja siis on. Hänellä on takanaan myös kielen ja kirjallisuuden opinnot. Se merkitse paljon. Muuta emme tiedä. Kaksikielinen?


Sitten Cartland, josta tiedämme paljon. Hän on itse kertonut, että suhteet korkeassa asemassa oleviin henkilöihin ovat olleet merkittävä apu uralla. Kaikki ovet ovat olleet auki kuningashuoneeseen asti. Media on kiinnostunut. Aina löytyy sopiva tuttu linna ja kartano tapahtumapaikaksi historialliselle romaanille. On spesialisteja, historiantutkijaystäviä, jotka tekevät tutkimustyön, antavat hetkessä tietoa ja neuvoja. Se nopeuttaa valtavasti. Vastaavaa on joillakin suomalaisillakin kirjailijoilla. Sellainen kirjailija ei raada yksin.


Auttaa jos on huippuälykäs ja luonteeltaan asiallisen laskelmoiva. Sitten vielä voi olla herkkyyttä ja takana kovia kokemuksia - Cartlandilta kuoli kaksi veljeä sodassa muutaman päivän aikana. Trauma yhdistää lukijoihin.


Aina puuttuu kuitenkin jotakin. Meiltä muilta ehkä nopeus, suvun tuki ja korkeat suhteet. Cartlandilta pitkäjänteisyys ja kunnianhimo tuottaa suuria teoksia. Näitä ominaisuuksia oli toisella nopealla kirjaiijalla Alexander Dumas vanhemmalla.


Mutta kirjoittaminen ei ole koskaan helppoa. Ei kannata kadehtia ketään.


4. kommentti, vastaus nimimerkille "V. E"


E,

ymmärtääkseni Barbara C. naputteli kirjat alussa itse, mutta vanhemmiten ei tietenkään enää jaksanut. On tavallista, että menestyskirjailijoilla on sihteeri. Eräässä TV-ohjelmassa Cartland kertoi tuosta, mitä Sinäkin kirjoitit. Muistaakseni siinä aivan näytettiin, kuinka Cartland lepäsi divaanilla, selkä pikakirjoittajaan päin ja saneli tekstiä.

En ole tarkemmin tutustunut Cartlandin elämään. Hän myöskin sanoi TV-ohjelmassa, että hänen hyvä ystävänsä historian professori teki tutkimustyön siihen ja siihen kirjaan, ja ne ovat varmaankin päteviä ajankuvauksia.

Monet kirjailijat käyttävät tutkimusapua ja luettelevat kirjansa alussa ne ja ne henkilöt. jotka tutkivat kunkin kaupungin. Joillakin on aivan perhefirma tekemässä kirjoja tai työryhmä laittamassa murteet oikein:).

Varsinkin ulkomaiset menestysromaanit ovat suorastaan ryhmätyötä. En uskalla mennä esittämään väitteitä suomalaisista kirjailijoista.

Meikäläinen juoksee vuosikaudet historian luennoilla ja lukee sata kirjaa yhtä lastenkirjaa varten. Sehän on hullun hommaa, sillä apurahoja tulee vähän, kun on "hidas" eikä julkaise joka vuosi.:)

perjantaina, syyskuuta 23, 2011

Blogisisko on Aurora-kirjojen äiti


Tämä osuu sopivaan aikaan.  Hesari kertooo tänään: "Kirjailijain keskitulo 2000 euroa vuodessa". Mikä tässä vielä naurattaa?
Kuvassa nauraa Anna Amnell 1900-luvun alun asussa. Photo: Kristiina Hemminki (poistettu)


Julkaisin vuonna 1991 ensimmäisen Aurora-kirjan, Kirjapajan kustantaman historiallisen nuortenkirjan "Aurora. Vaahteralaakson tyttö" (2. painos otettiin vuoden 1992 alussa). Sitten ilmestyivät "Aurora ja Pietarin serkut" (1993) ja "Aurora ja villikyyhkysten aika" (1995). Kirjoitin kustantajan pyynnöstä Auroran tarinan myös pienemmille lapsille. "Aurora ja Molly" ilmestyi vuonna 1999, ja siinä on mustavalkokuvitus. Kuvituksen ja kaikkien kirjojeni kansien kuvat teki Torontossa ja Pariisissa taidetta opiskellut poikani Matti Amnell (Jr), joka oli silloin vielä opiskelija. Kaikki Aurora-kirjat ovat loppuunmyytyjä, mutta niitä saa kirjastoista.

Blogini "Aurora" antaa tietoa Aurora-kirjoista ja niiden aikakaudesta eli 1900-luvun alusta ja kirjojen tapahtumapaikoista, Helsingistä ja Torontosta. Tämän blogin sivupalkissa on joitakin linkkejä, joista löytyy keskeistä tietoa. Kirjaston Sanojen aika antaa tiivistettyä tietoa Aurora-kirjoista aikuisille ja Lasten Sanojen aika/Sankarikirjat lapsille. Tietoa antaa mysö Kotisivublogini.

Julkaisin ensimmäiset kolme Aurora-kirjaa nimellä Pirkko Pekkarinen. Vuonna 1998 otimme koko perhe käyttöön mieheni äidin tyttönimen, hänen sukunsa 1700-luvulta peräisin olevan sukunimen Amnell. Olen julkaissut sen jälkeen kirjani nimellä Anna Amnell.

Yllä oleva valokuva on otettu Kauneus ja terveys -lehdessä ollutta Liisa Mantereen tekemää haastattelua varten. Olen pukeutunut 1900-luvun alun asuun. Valokuvaaja on Kristiina Hemminki, jolta sain luvan julkaista kuvan blogissa. Kristiina Hemmingillä on copyright kuvaan.


torstaina, syyskuuta 22, 2011

Kirjoittaminen: 'Significant other'


yellow roses, originally uploaded by Anna Amnell.
My significant other gave me yellow roses this week. Elämäni tärkeä henkilö osti minulle keltaisia ruusuja tämän viikon kukiksi, kun vaaleanpunaiset ruusut kuihtuivat.

Termi 'significant other' alkoi psykiatriasta, mutta se on levinnyt arkkikäyttöönkin, jolloin se tarkoittaa henkilöä, joka on enemmän kuin poikaystävä/tyttöystävä, mutta ei vielä aviopuoliso. Se voi tarkoittaa miestä tai naista, joten se on havaittu hyväksi termiksi. Se tarkoittaa henkilöä, joka vaikuttaa toisen elämään, tukee häntä.

Kirjallisuudessa ja taiteessa se tarkoittaa henkilöä, joka tukee kirjailijaa tai taiteilijaa hänen työssään. Yleensä se on aviopuoliso. Niin minullakin.

http://en.wikipedia.org/wiki/Significant_other

keskiviikkona, syyskuuta 14, 2011

Rakas Agatha




15.9. Agathan syntymäpäivä
Olemme kiinnostuneita kaikesta, mitä teit, Agatha Christie. Sinua juhlitaan. Myös vanhoja kirjojen kansia.
Agatha ja Archie Christie (ensimmäinen aviomies) olivat surffaajia, seisten lainelaudalla, mikä oli siihen aikaan harvinaista.
Klikkaan Agathan nimeä ja lue kaikki Agatha-juttuni.
15.9. Agathan syntymäpäivä

perjantaina, syyskuuta 02, 2011

Kommentti: kirjailijat ja lukijat


Kommentti Anu Holopaisen blogiin Kirjailijan kävelyretkiä: Kauniisti ilmaisit minullekin tuttuja ajatuksia. Samalla tavalla voi kokea myös lukija, joka ei ole itse kirjailija. Kirjoista tuttu kirjailija on kuin ystävä tai perheenjäsen.

Janes Austen istumassa tuolla pöydän ääressä käsi suojelevasti kirjoitusalustan päällä - siellä on uutta tekstiä piilossa. Agatha Christie paljosta istumisesta turvonneine nilkkoineen Mesopotamiassa pienessä kirjoitusmökissään kaivausten keskellä. Mika Waltari kävelemässä myhäillen pitkin Arkadiankatua ja minä pienenä ja nälkiintyneen laihana opiskelijana istumassa saman kadun varrella opiskelijaboksini leveällä ikkunalaudalla katsomassa häntä.

Mika Waltari asui Töölössä (valokuviani)

Neuleromaani netissä


Kaisa Ikola: Oikein nurin. Romaani erään elämän langoista.

Mitä tehdä, jos on kirjoittanut hyvän romaanin, mutta ei löydä sille kustantajaa? Tämä on monien kirjailijoiden ongelma nykyään. Eräs kirjailija ei jäänyt suremaan, vaan laittoi kirjan nettiin PDF-tiedostona. Kirjan hinta: lahjoita rahaa johonkin hyväntekeväisyyteen tai tee hyvää jollekin ihmiselle.  Lue romaanista ja lisätietoja tästä erikoisesta järjestelystä Kaisan neuleblogin Kerällä sivulta.

Kyseessä on Kaisa Ikola (Ikola Viitala), historian maisteri ja tutkija, innokas neuloja. Hänet tunnetaan Hullu luokka -kirjoista, jotka hän kirjoitti koululaisena luokkatoverinsa kanssa. Myöhemmin hän kirjoitti historiallisia romaaneja nuorille. Kaisalla ja minulla oli siihen aikaan yhteinen kustantaja ja tapasimme silloin tällöin kustantajan järjestämissä tilaisuuksisissa.

Kaisa on palannut julkiseksi bloggaajaksi : Kurakauppalan Kaisa (Sielläkin linkki neuleromaaniin)

Kaisan haastattelu Ilkka-lehdessä. Kerrotaan tästä neuleromaanista.

Kaisan uudet kotisivut

Syksy on tulossa. Neulepuikot esille!

torstaina, elokuuta 18, 2011

Kirjailijat ja media

Turun kirjamessut 2006

Kuluttaako media kirjailijan? Onko julkisuudesta haittaa vai hyötyä? Heli Laaksosen julkisuuden katsotaan olevan onnistuneesti hallittua. Kuvannut Turun kirjamessuilla 2006 Anna Amnell


Lue muitakin kommentteja Hajanaisia ajatuksia
Kommenttini:
Kirjailijan pitäisi tuon mukaan olla jonkinlainen kuriositeetti, kiinnostava näyttelyesine, josta ei lähde ääntä, jos sitä kritikoidaan. Yllättävä mielipide Mazzarellalta. Ymmärsinköhän oikein?

Pitääkseni yllä jonkinlaista ruotsin ymmärtämistä luen joka päivä HBL:ää ja olen huomannut, että ruotsinkieliset ovat hyvin suvaitsevaisia, suvaitsevaisempia kuin suomenkieliset. Siinä mielessä toivon, että olisin syntynyt ruotsinkieliseksi. Myös englantilaisissa kirjailijalehdissä hyväksytään erilaisuus, mutta Suomessa " taas medialle eivät kelpaa kaikki persoonat" kuten Helmi-Maaria kirjoittaa kommentissaan.



2. kommentti


Karmea totuus lienee se, että suurin osa tunnetuista kirjailijoista on tunnettuja vain siksi koska ovat tunnettuja. Heidän kirjojaan ei lueta. He tavallaan kuluvat julkisuudessa. Näin on käynyt nähtävästi jo Sofi Oksaselle, joka on loistava kirjailija.

Vähän sama ilmiö kuin Muumi-tuotteissa, joita on jo liikaa esillä. Kyllästytään mediaryöpytykseen. Sitten menee lapsi pesuveden mukana eli hyvät kirjat jäävät lukematta.



3. kommentti



Aplodit täältäkin! Todella kunnioitettavaa!


Eräs kommentoija [Aili] toi blogissani mukaan termin 'megajulkisuus'. 
Megajulkisuus saa monien elämän sekaisin, varsinkin kun osa mediasta kertoo, mitä haluaa. Totuudesta ei välitetä. Varsinaista postmodertnia tiedottamista, lehtien "oma totuus".


Jotkut kirjailijat ihme kyllä kestävät siinäkin leikissä. Esim Jari Tervo. Tervo on entinen toimittaja, hänen vaimonsa erittäin tervejärkinen ihminen. He hallitsevat median, menevät sen edelle. Se on heille onneksi.

lauantaina, elokuuta 06, 2011

20 vuotta kirjailijana


On aiheellista laittaa Aurora-blogia juhlakuntoon, sillä ensimmäinen Aurora-kirjani ja ensimmäinen kirjani yleensäkin ilmestyi 20 vuotta sitten - syksyllä niin kuin kirjat siihen aikaan ilmestyivät. Se oli hyvin hauskaa aikaa, koko perhe oli helpottunut ja iloitsi kanssani, kun olin vihdoinkin tullut kirjailijaksi. Olinhan sitä lapsesta asti suunnitellut, mutta yksityinen historiani ja maani historia olivat menneet sellaista tietä, että siihen eivät minun kirjani mahtuneet. Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaani heti Kanadasta palattuani vaativan ansiotyön ohella, opetin englantia aikuisille, joista monilla oli hyvin korkea koulutus. Oli paha lama, en voinut kuvitellakaan jääväni vapaaksi kirjailijaksi, vaikka Kanadassa asuessani olin ollut kotiäiti ja vapaa toimittaja.

En ehtinyt tarjota käsikirjoitusta yhdellekään kustantajalle. Se vietiin tavallaan käsistäni, hyväksyttiin kustannusohjelmaan, kun se ei ollut vielä edes valmis. Se oli helppo alku. Sain kirjan valmiiksi ajoissa, ja siitä otettiin toinen painos muutaman kuukauden kuluttua ilmestymisestä. Se oli suurin menestys, mitä olen kokenut, ja olen siitä vieläkin iloinen. Olisin voinut hioa kirjaa vähän kauemmin, mutta minulle oli tehty pieni syöpäleikkaus ja pelkäsin, että kirja saattaisi jäädä ainoaksi. Syöpä aina säikäyttää ihmisen, yleensä ihan turhaan.

Kaikki kustanustoimittajani ovat olleet miellyttäviä ihmisiä, vikaa on ollut muualla, siinä missä nytkin - Suomeen ja muihinkin maihin tuli jo toisen kirjani valmistumisen aikaan lama. Piti säästää paperiakin ja tehdä lyhyempi kirja, kuin mitä olin aikonut. Kolmannen kirjan jälkeen tuli tauko, sillä kustantaja luopui nuortenkirjojen julkaisemisesta. Vasta neljän vuoden jälkeen alkoi uusi yritys, tuli neljäs Aurora-kirja. Se jäi viimeiseksi siihen sarjaan, sillä kustantaja päätti taas luopua nuortenkirjoista. Menetin ihastuttavan ja ammattitaitoisen kustannustoimittajan. Onneksi hän on löytänyt arvokkaita tehtäviä muualla. Niin kului viime vuosituhannen viimeinen kymmenluku. Olin julkaissut neljä kirjaa enkä ollut joutunut etsimään yhdellekään niistä kustantajaa. Kaikki kirjat oli pyydetty minulta.

Kuten jo sanoin, alkuaika oli monella tavalla parasta aikaa. Olin täysin poissa julkisuudesta muutamaa lehtihaastattelua lukuunottamatta. Olin ensimmäiset vuodet täysin erillään myös suomalaisesta kirjallisesta maailmasta, pääsin Kirjailijaliittoonkin vasta sitten, kun vasemmistopolitiikka vähän lieveni. Mitä pahaa olin sitten tehnyt?

Olin kirjoittanut tyttökirjoja, joissa oli "porvarillinen" ajattelutapa. Palvelustytöt lauloivat ja laskivat leikkiä töitä tehdessään ja herrasväen outouksia seuratessaan, melkein koko Suomen kansa oli yhtenäinen vuoden 1905 Suurlakon jälkeen ja Kanadassa siirtolaistytöt eivät käyneet sosialistihaalilla tanssimassa vaan rupattelivat keskenään. Hesarin kirjallisuustoimittajakin käski minun kirjoittaa seuraavaksi kansalaissodasta. Sanottiin, että kirjoissani ei ollut ongelmia, vaikka niissä oli muun muassa orpoja, löytölapsia ja poliittisia pakolaisia.

Tiedot palvelustyttöjen iloisuudesta olin saanut äidiltäni, joka oli ollut pikkutyttönä palvelijana rikkaassa sukulaisperheessä. Tiedot suurlakosta olivat peräisin ulkomailta tilatuista historiateoksista ja lukemattomista muistakin pätevistä lähteistä. Kanadan tilanteen tunsin paremmin kuin YLE, joka luulee, että kaikki suomalaiset siirtolaiset olivat ja ovat edelleen sosialisteja. Mutta tyttökirjoissa sellainen oli sopimatonta porvarillista ajattelua. Näin vielä 1990-luvulla, Neuvostoliiton jo romahdettua. Mutta mikäs minulla oli kotona ja ystävien parissa ollessa. En tiennyt, että pahempaa oli tulossa. Kustantantajan etsiminen seuraaviin kirjoihin - ja Internet. :)

Pahinta oli ehkä sittenkin kirjoitukseni Kun koti kävi ahtaaksi, joka ilmestyi alkujaan Kirjakauppalehdessä syksyllä 1991 ensimmäisen kirjani ilmestymisen aikoihin. Minähän luulin tulleeni vapautuneeseen Eurooppaan!

tiistaina, maaliskuuta 29, 2011

Ihan hullu ammatti


Kuva opiskeluajalta
Toinen kommentti
Sain kasvaa hyvin vapaasti ja lukea rauhassa, mitä halusin. Siksi mitään kapinallisuutta ei syntynyt. Rakastin erityisesti vanhoja ihmisiä, esimerkiksi isoisää, joka kertoi vanhoista ajoista- muun muassa Pietarista – samoin pidin suutarista, joka asui meidän pihassa.
Luin jo lapsena naapurissa asuvan toimittajan vintiltä aikuisten romaaneja. Nuortenkirjoja tai tyttökirjoja luin hyvin vähän. Kiinnyin alusta pitäen laajoihin eeppisiin romaaneihin kuten Dickensin kirjoihin. Jos olisin ollut tarpeeksi rikas opiskellakseni historiaa ja aloittanut kirjoittamaan nuorena, olisin ehkä kirjoittanut paksuja historiallisia romaaneja. Ystäväni hämmästyivät kovasti, kun julkaisin tyttökirjoja. Niin minäkin. Ehkä aihe valitsee kirjailijan.
Julma ala tämä on, kuten Raili sanoo. Ehkä sen vuoksi, kun se joutuu elämään maailmassa, jossa raha ja suhteet ratkaisevat kaiken. Pakostakin tämä on kutsumusala. Kirjat ovat merkinneet meille paljon tärkeinä vuosina, siksi kirjoitamme – kiitollisuudesta kirjallisuudelle. Me kirjailijat ymmärrämme toisiamme, sillä mehän olemme monessa mielessä ihan hulluja, kun valitsemme tällaisen ammatin.:)


perjantaina, lokakuuta 01, 2010

Naiskirjailija-ainesta

Aikaisempina vuosikymmeninä suurin osa naiskirjailijoista oli yläluokkaa, varakkaasta ja sivistyneestä perheestä. Uskokaa pois, kävin joskus läpi Suomen kirjailijoista kertovaa teosta. Sitten tulivat hullut vuosikymmenet, jolloin naiskirjailija oli kyllä edelleen yleensä mukavista oloista: pankinjohtajan tai professorin tytär, mutta  sanoi itseään kulttuurityöläiseksi, sillä muu ei olisi ollut poliittisesti sopivaa. Catherine Cookson -ilmiö, naiskirjailija joka on oikeasti kotoisin yhteiskunnan pohjalta, on edelleen poikkeuksellista Suomessakin. Tämän päivän HS/NYT esittelee kirjailijan, jossa yhtyvät vanhan hyvän ajan yläluokkaisuus ja nykyajan vaatimus: kauneus.
jatko on kommenttia keskusteluun:
Uusimmassa Kirjailija-lehdessä on julkistettu tulokset kirjailijoille tehdystä kyselystä.
Parasta kirjailijan kovassa ammatillisessa elämässä näyttäisi olevan hyvä ja ystävällinen kustannustoimittaja. Olen samaa mieltä. 
Lisäisin siihen perheen ja ystävien tuen. 

maanantaina, syyskuuta 20, 2010

Kirjoittavat naiset

Christine de Pizan työpöytänsä ääressä on yleisimmin tunnettu kuva tästä 1300-1400 -lukujen vaihteessa eläneestä kirjailijasta. Harvinaisempi on tämä kuva, jossa Christine de Pizan kirjoittaa vuoteessa.
Via women writers . Leskeksi jäänyt Christine elätti itsensä ja lapsensa kirjoittamisella.

lauantaina, syyskuuta 11, 2010

Sofi Oksanen tarvitsee nyt työrauhaa


On itsestään selvää, että Sofi Oksasesta tulee vielä Nobel-kirjailija, jos hän saa jatkaa rauhassa kirjailijantyötään. Hän on hyvä kirjailija, rohkea kirjailija - ja  hän edustaa kahta pientä kansakuntaa, jotka joutuivat kokemaan kovia viime vuosisadan hirmuvaltion Neuvostoliiton naapureina. Niiden kohtalo oli erilainen: Suomi säilytti ulkonaisen vapautensa, mutta sai henkisen trauman, josta toipuminen kestää kauan. Viro menetti ulkonaisen vapautensa, mutta säilytti henkisen itsenäisyytensä.

Sofi Oksasen tekee suureksi kirjailijaksi se, että hän nousee äitinsä kotimaan Viron ja viime vuosisadan kauheuksien yläpuolelle ja kirjoittaa siitä, mikä on yleisinhimillistä ja ajatonta, kuten  kirjoitin Parnasson keskustelupalstalla ja blogissani jo vuonna 2008 Sofi Oksasen kirjan Puhdistus [Purge] ilmestymisen jälkeen. Ostin sen heti kirjakaupasta ja ahmin sen innoissani. Suuria kirjoja ilmestyy harvemmin.

Klikkaamalla hakusanaa Sofi Oksanen voi nähdä muut kirjoitukseni tästä aiheesta.

maanantaina, syyskuuta 06, 2010

Kommentti: Nobelistit ja Cartland


Barbara Cartland was very popular. But popularity is not a reason to give a Nobel-prize to a writer.
Barbara Cartland vuonna 1925.
Tämä on kommentti blogiin Kirjailijan häriöklinikka

Aihe: Dame Mary Barbara Hamilton Cartland, DBE,  brittikirjailija poliitikko (9.7.1901  –21.5.2000) Esikoisteos 21-vuotiaana, yhteensä yli 700 kirjaa, romanttisia historiallisia romaaneja ja kirjoja terveydenhoidosta. Isä kuoli I maailmansodassa vähän yli 40-vuotiaana, isoisä teki sitä ennen itsemurhan pörssiromahduksen aikaan, molemmat veljet kuolivat II maailmansodassa, peräkkäisinä päivinä. Isän kuoleman jälkeen äiti perusti ompelimon ja koulutti lapsensa. Kuten äitinsä Barbara eli yli 90-vuotiaaksi. Barbaran tyttärenpoika William Legge, Dartmouthin jaarli, on Euroopan parlamentin jäsen. Tytär Raine oli prinsessa Dianan äitipuoli. Barbaran äidin suku Hamilton on korkea-arvoinen herttuallinen suku. Barbaralle linnat ja aateliset olivat arkea.


Barbara Cartlandin kirjoja on myyty 150 miljoonaa klp. Miksi Barbara ei saanut kirjallisuuden Nobel-palkintoa? Kauheaa.)  (Kommenttini.  My ironical comment )


Minun täytyy tunnustaa, että olin tuo tilapäisestä dyslektiasta kärsivä anonyymi. Halusin kiinnittää huomion siihen, että kirjailijan kirjojen paljous ei merkitse useinkaan parempaa laatua.

Jos on lukenut yhdenkin Cartlandin kirjoista, tietää miksi hän ei ole saanut Nobelia.:) Olen lukenut kaksi.

Mieheni on ruvennut lukemaan taas kaunokirjallisuuttaa vapaa-aikoinaan vapauduttuaan "tutkimusorjuudesta". Järjestelmällisenä henkilönä hän on päättänyt lukea Nobelin saaneet kirjailijat ja on samaa mieltä kuin sinä Kirsti: kaikki eivät ole hyviä. (Hän on opiskellut yliopistossa myös kirjallisuutta, cum lauden verran.)

Minua kiinnostaa Cartland ilmiönä. Hän oli kaunis blondi, mutta ei mikään tyhmä blondi. Hän oli reipas ja energinen, ehkä sanoisimme häntä nykyään hyperaktiiviseksi ihmiseksi, hän oli muun muassa lentäjä siihen aikaan, jolloin lentokoneet olivat vain pikkuhäkkyröitä (alkuaikojen purjelento).

Olen ajatellut, että ehkä romaanien suoltaminen oli hänelle terapiaa. Hänen rakas veljensä Ronald kuoli sodassa, ja hän ei tainnut toipua siitä koskaan.

Barbara Cartlandin historialliset romaanit olivat faktojen kannalta kohdallaan, sillä hänellä oli hyviä ystäviä, arvokkaita herroja, jotka olivat historian asiantuntijoita ja penkoivat kirjastoja hänen puolestaan, jos omat tiedot eivät riittäneet. Kartanot olivat hänelle arkea, hän tunsi ne.

Hänellä oli erikoinen tapa kirjoittaa vanhempana: hän lepäsi divaanilla ja saneli romaaniaan sihteerille, joka istui hänen takanaan ja kirjoitti sen muistiin pikakirjoituksella. (ks myös kaunis nuoruudenkuva edellä olevasta linkistä)

Toisessa  huoneessa sihteerit (huom monikko) kirjoittivat kirjat koneella.

Hän oli yhden hengen romaanitehdas, joka laajeni lopulta suuryritykseksi. Joillakin ihmisillä on kyky suoltaa romaaneja ihan solkenaan niin kuin Mozart musiikkia. Se on armoitettu lahja, joka vain peritään. Muut ahertavat.

Tästä tuli taas blogikirjoitus.