keskiviikkona, elokuuta 13, 2008

Allerginen koululle?

 


Joskus voi tuntua siltä. Onneksi se menee yleensä pian ohi, sillä ilman koulua on vaikeaa toteuttaa haaveita omasta elämästä. Koulu ei tuonut vain opiskelumahdollisuutta ja ammattia vaan myös taidot joiden avulla lukea kirjoja ja lehtiä, ymmärtää laulujen sanoja, puhua ulkomaalaisten ihmisten kanssa, tutustua uusiin kulttuureihin, virkata, neuloa ja ommella vaatteita, oppia tuntemaan itseään ja maailmaa paremmin. Ja monia muitakin asioita.
Posted by Picasa

Muoti: neljän kerroksen väkeä

1700-luvun mies

Ennen oli tarkat säännöt siitä, miten kukin yhteiskuntaluokka sai pukeutua. Miten on tilanne nyt?

Slovenialainen filosofi, sosiologi ja psykoanalyytikko Slavoj Zizek kirjoittaa, että muotiin voidaan suhtautua neljällä eri tavalla:

1. Köyhät suhtautuvat muotiin välinpitämättömästi. Ainoa tavoite on pukeutua säädyllisesti ja koettaa välttää rähjäistä tyyliä.
2. Alempi keskiluokka pyrkii epätoivoisesti seuraamaan muotia, mutta on taloudellisista syistä aina vähän myöhässä ja käyttää edellisen kauden vaatteita.
3. Ylempi keskiluokka pystyy ostamaan viimeisintä muotia olevat vaatteet.
4. Ylintä luokkaa edustavat kaikkein rikkaimmat. He ovat kuten köyhät välinpitämättömiä muodista, mutta eri syystä kuin köyhät. Kaikkein rikkaimpien ei tarvitse mukautua mihinkään muodin normeihin, sillä he itse määräävät muodin. Heidän vaatteensa ovat muoti.

Jälleen "The Zizek Reader". Wright & Wright (toimittajat)

tiistaina, elokuuta 12, 2008

Georgia



Georgialla on pitkä ja loistava historia ja oma hieno kulttuurinsa.
Tänään myöhemmin: Medvedev on määrännyt sotilaalliset toimet lopetettaviksi Georgiassa, kertoo BBC. HS.fi tilanteesta. Seuraa uutisia.

Elämme outoa aikaa. Olympialaiset ovat menossa kommunistisessa valtiossa jossa ei ole ihmisoikeuksia ja itänaapurinamme on maa, joka nimittää itseään Venäjäksi, mutta käyttäytyy niin kuin agressiivinen ja imperialistinen Neuvostoliitto ja lisäksi puolet sen kansalaisista ihailee edelleen Stalinia ja Leniniä. Kaiken lisäksi Suomen Pietarin pääkonsuli yritti kieltää kirjailija Sofi Oksasen menon Suomen PENin järjestämään runotilaisuuteen Pietariin - siinähän ei tietysti ole mitään uutta, sillä suomettuminen ei ole ohi Suomessa.

Muutama viikko sitten lähisukulaiseni oli matkalla Georgiassa. Kun kysyin, mitä hyvää siellä on, hän sanoi: kauniita vuoria ja paljon hienoja kirkkoja.

maanantaina, elokuuta 11, 2008

Kukitettu raitiovaunu numero 9

 


Raitiovaunut ovat rakkaita meille helsinkiläisille. Kukitettu raitiotievaunu numero 9 kulki eilen ensimmäistä kertaa reittiään Itä-Pasilan ja Diana-puiston - eli virallisemmin Kolmikulman- väliä. Matkustajille jaeltiin ilmapalloja, joissa oli teksti "Ratikka Ysi Kolmikulmasta Pasilaan". Oli musiikkia ja juhlatunnelmaa. Shampanjapulloa ei ole taidettu iskeä raitsikan kylkeen, mutta muuten meno oli vähän samanlaista kuin laivojen lähtiessä neitsytmatkalleen.
Posted by Picasa

Kirpputorimuotia



50-luvun hame. Leveä alushamekin sopisi tähän aitoon 50-luvun tyyliin.



Samaa sävyä vaatteet ja ostoskärry



Haaremihousut ovat jälleen muodissa



Vauhtia ja romantiikkaa