Näytetään tekstit, joissa on tunniste muoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muoti. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, lokakuuta 04, 2016

Opiskelijana 1960-luvun Helsingissä










Tämä opiskeluaikani kampaus (1963) on taas muodissa.

Opiskelu oli alkanut mukavasti, vaikka elätin itseni alussa ansiotöillä  ja olin välillä niin nälkiintynyt, etten jaksanut avata itse yliopiston päärakennuksen raskasta ovea vaan odotin, että joku toinen avaa.

Sitten kaikki muuttui:  sosiologian professorini, ystävällinen ja innostava Kullervo Rainio sai tappouhkauksia, professori Viitamäki, behavioristi,  ei voinut sietää minua jostain syystä ja väitti minun saaneen "Gaussin käyrän mukaan" heikon arvosanan, jotta en voinut jatkaa. Kun vielä estetiikan ja yleisen kirjallisuuden professori Rantavaara ei hyväksynyt lastenkirjoja [Narnia-kirjoja ] gradun aiheeksi, siirryin lastenhuoneeseen lukemaan lasten maailmankirjallisuutta lapsilleni ja hoitamaan kotia. Ystävällinen Peter von Bagh opiskeli myös estetiikkaa ja kirjallisuutta, oli samassa laudatur-seminaarissa ja yritti rohkaista minua jatkamaan.
                                                   Mutta kotiäitinä luin itseni vähitellen maisteriksi englantilaisessa filologiassa, joka oli monille muillekin pakopaikka sen ajan politisoituneessa yliopistomaailmassa, kertoi eräs brittiopettajani myöhemmin. Siellä oli ystävällinen ja rauhallinen ilmapiiri ilman myrskyjä ja kohteliaat opettajat.

Monet jättivät niinä aikoina opiskelunsa hum. kand -tutkintoon. Olisi tehnyt mieli aloittaa luova kirjoittaminenkin, mutta se olisi ollut mahdotonta siinä ilmapiirissä.

sunnuntai, elokuuta 07, 2016

Uudet värikollaasit 42: Hauskat kesäasut

kukkamekot

Aluksi ihan oikea kesämekkokollaasi! Kukkamekot 2011
Uudet värikollaasit 42


fashion

Ah, kuinka kaunis kesämekko..

kukkamekko 2016

2016

kukkaturbaani

Kukkaturbaani 2013


IMG_8757

Idea: Tee vanhasta uutta :) Kun olin lapsi, äiti teetti aina ompelijalla vanhoista mekoistaan meille tytöilleen uudet mekot.


lauantaina, tammikuuta 16, 2016

Harmaa. Grey

A window in Helsinki

Harmaan rumuus ja kauneus. Photos: Anna Amnell
Ikkuna Helsingin keskustassa
Makrokuvien teema on harmaa tiistaina 19.1. 2016


Johanneksenkirkko sumussa, Helsinki

Sumun harmaa.  St. John's Cathedral
Johanneksen kirkko sumussa


Dubrovnik, Sponza Palace 2010 059

Harmaata auringonpaahteessa, Dubrovnik


Pula, 1st century BC

Pulan amfiteatterin pienoismalli, Istria, Krotia


Pula

Auringon paahtamia amfiteatterin raunioita, Pula, kuvia


Joonas

Mies
Emperor
Keisari


Dubrovnik

Aikakaudet kohtaavat


Zagreb-Dubrovnik  2010 014


Paluu nykyaikaan


a grey car

Harmaan symboliikkaa: ylellisyys


IMG_0006

Ankean harmaata muotia. Nykyajan haarniska.


Helsinki Central Station

Arki ei ole vankila


sunnuntai, marraskuuta 22, 2015

Pink and yellow. Uudet värikollaasit 12

pink and yellow

Paljon onnea, Aino. Täysi tusina jo!
Kollaasi 12: vaaleanpunainen (light red) ja kirkas keltainen (clear yellow)
Taustalla Eremitaasin museon päärakennus Talvipalatsi (1762).

pink and yellow

Nainen alistuu nöyrästi kaikkiin muodin vaatimuksiin ja voi samalla löytää niistä vaihtelua elämään.
Tämä nainen oli pukeutunut 1700-luvun asuun Pietarissa. Häntä ja hänen kavaljeeriaan sai valokuvata maksua vastaan.

Päinvastoin kuin yleensä luulemme, rokokoon värit olivat heleän kirkkaita. Muun muassa kirkas punainen oli muotia. Museoissa ja yksityiskokoelmissa olevat kankaat ovat haalistuneet, siksi olemme luulleet, että rokokoon värit olivat pastellinsävyisiä. Opin tämän minulle uuden asian, kun  Tukholman rokokooseuran jäsenet vierailivat Helsingissä monta vuotta sitten.


IMG_4575

Iloiset historian elävöittäjät. Klikkaa kuva suuremnmaksi.
Huom. Eremitaasissa kuten kaikissa Venäjän valtion omistamissa museoissa saa valokuvata ilmaiseksi uuden lain mukaan. Yksityisissä museoissa on useissa muissakin maissa pieni valokuvausmaksu.


textiles

Tekstiilinäyte. Nordiska Museet Tukholma


2012-10-28 16.49.42

Lisäys: Lokakuussa 2012 Pietarissa: Lämmintä päällä. Kirkkaan punaista (ks. kommentit)

torstaina, marraskuuta 12, 2015

muodikas tekoturkisliivi

Tekoturkisliivi


Muotia Moskovassa syyskuussa 2015. Arvasin, että tuo tekoturkisliivi on huippumuodikas tai tulossa huippumuodikkaaksi, sillä rikkaiden moskovalaisten suosimalla kadulla kävelevä nainen oli siitä ilmiselvästi innoissaan.

keskiviikkona, elokuuta 27, 2014

Mitä olikaan ns.nuoriso- eli kulttuurivallankumous?

sininen 2

Amerikkalaisen maatyöläisen työasusta tuli uusi statussymboli.

Länsimainen ylä- ja keskiluokan nuoriso alkoi leikkiä olevansa työväenluokkaa. Malliksi tuli vasemmistopoliittinen käsitys siitä, millainen työväenluokka on.

Tämä  "työväenluokkaisuus" poikkesi suuresti siitä, millaisia työväenluokan ihmiset todella olivat ja ovat. Se poikkesi myös esimerkiksi vasemmistopoliitikko Hella Vuolijoen Muhoksen Mimmi -elokuvan "alaluokan" tytön käytöksestä ja tavoitteista: sitkeä opiskelu työväenopistossa ja hyvien käytöstapojen opettelu.

Suomessa kansa sanoi: herrasväen pennut riehuvat. Hyvien tapojen ja siistin pukeutumisen pilkkaamisesta tuli aikuisenkin kulttuuriväen harrastus, ja sitä jatkuu edelleen.

Eräs suomalainen vasemmistokulttuurin edustaja kehui aikoinaan haastattelussa: Ei saatu aikaan vallankumousta, mutta tuhottiin korkeakulttuuri. Paljon muutakin tuhoutui. Mutta uskalletaanko ottaa vieläkään vastuu siitä, mitä tuli tehtyä vai jatketaanko edelleen leikkiä?

Tällaisiakin asioita kannattaa ajatella, jos haluaa lisää äänestäjiä perinteisille työväenpuolueille.





tiistaina, heinäkuuta 08, 2014

Körttipuvun juuret 1600-luvun Pariisin muodissa

IMG_2533


YLE kertoi: "Naisten körttipuku oli alunperin 1600-luvun Pariisin muotihuoneista lähtöisin oleva vaate, joka saavutti suosiota muun muassa Pietarissa. Suomeen asu rantautui noin vuosisadan myöhemmin, jolloin se ei enää ollut muotivaate vaan rahvaan asu. Herännäisyyden tunnusasuksi se muotoutui 1800-luvun loppupuolella, kun herännäisväki ei mielinyt omaksua säätyläisten koristeellisempaa pukeutumistyyliä."   

lauantaina, maaliskuuta 29, 2014

Kukat, pukuhistoria ja nukkekodit kiinnostavat eniten

my amaryllis

Jos olisin laskelmoiva, minun kannattaisi pitää blogia, jossa ovat keskeisinä nämä kolme aihetta: kukat, pukuhistoria (vielä parempi olisi kai nykymuoti) ja miniatyyrit, varsinkin nuket ja nukkekodit.
Tämän blogin suosituin kirjoitus on Amaryllis hoito-ohjeita (yli 18000 katsojaa)  ja sen jälkeen Näin saan orkideat kukkimaaan. (melkein 5000 katsojaa) luvut Bloggerin tilaston mukaan. Suosittuja kirjoituksia ovat myös joulupukki ja blogin rekisteröinti.

Valitettavasti minulla ei ole ollut kunnollista mittaria, vaan niitä on ollut monta ja ne ovat välillä menneet jumiin kuten nyt Sitemeter, joten en tiedä tarkempia lukuja enkä edes koko blogin varmaa lukijamäärää.

Muut blogit ovat aika hiljaisia, sillä laitan niihin vain erityisaiheita.
Aurora-kirjablogissani kiinnostaa pukuhistoria eniten, sitten Eetu Iston maalaus, Haikon kartano, Jugend ja Art Deco. 1500-luvun blogissa taas Turun linna, Maid in Medieval dress, Renessanssin nainen, Ruttolääkärin naamio, Elisabet I ja isorokko.
Se on yllättävää, että pienessä kissablogissani oleva kirjoitus Kissan ikä ja ihmisen ikä on tuonut yli 4000 kävijää ja kotisivublogini kirjoitus Suomalainen lapsuus. Runeberg Lähteellä yli 2000 eli viidenenneksen muuten hiljaisen blogin kävijöistä.

Kiinnostavaa on se, että kirjoistani kertovat kirjoitukset menestyvät parhaiten blogin "sivuilla", joihin on linkki blogin yläosassa, esim Firenzestä Turkuun.

Muutama vuosi sitten sisustin nukkekoteja ja tein vaatteita 1:12 nukeille. Niiden kuvat kiinnostavat hyvin paljon varsinkin Flickrissä. Nuket ja nukkekodit (kaikki setit, paljon katseltavaa nukkekotien ja lelujen ystäville.:)

Suosituimmat kuvat ovat kuitenkin raitsikkapysäkillä napattu kuva kansallispukuisesta ryhmästä, perhealbumin vanha auton kuva ja sitten vasta nukkekoti.

Hakusanat ovat blogeissani yleensä blogin alaosassa. Sain juuri sopivasti kimpun keltaisia tulppaaneita mieheltäni.

 

keskiviikkona, syyskuuta 18, 2013

Pietarilaisia koulutyttöjä

Ovatkohan nämä siskokset vai onko heillä koulupuvut? Keskustelin menomatkalla junassa pietarilaisen naisen kanssa, joka kertoi, että hänen kouluaikanaan oli kaikilla koulupuvut, alaluokkalaisilla ruskeat, lukiolaisilla tummansiniset. Hän kertoi, että nykyään koulut päättävät, käytetäänkö koulupiukuja. Näin kirjakaupassa lapsia, joilla oli kauniit tummansiniset koulupuvut.

tiistaina, heinäkuuta 30, 2013

Oranssi suosittu

Gerbera


Nämä gereberat piristävät. Tämä on syvä oranssi. kaikenlaista oranssia näkee paljon näyteikkunoissa.

 
IMG_3557

oranssit mekot

IMG_3560

torstaina, kesäkuuta 13, 2013

Ennen ompelin vaatteeni itse



Koulu- ja opiskeluajoista lähtien ompelin melkein kaikki vaatteeni, jopa päällystakin ja hääpuvun. Ompelin myös lapsilleni. Tämä harrastus johtui lähinnä taloudellisista syistä.

Tein usein vaatteita vanhoista vaatteista. Hauskin tapaus oli se, kun tein itselleni hameen mieheni isoisän Oscar Amnellin mustista housuista. Isoisä oli kuollut muutama vuosi aikaisemmin. Hän oli asunut tyttäriensä luona, alkuvuoden Iisalmessa ja loppuvuoden toisen tyttärensä luona, joka oli matematiikan opettajana Kuopiossa.

Löysin housut mieheni kodin ullakolta ja ihastuin heti hienoon kankaaseen. En ostanut mitään kaavoja yleensä, en nytkään. Mutta hameesta tuli oikein hieno. Se oli kapea, ja siinä oli syvä laskos takana. Harmi, että siitä hameesta ei ole valokuvaa.

Tässä kollaasissa oleva lyhythihainen asu oli kaunista ruskeaa pellavaa. Sitä oli Stockmannilla vain jäännöserä, josta ei enempää voinut tehdä. Mutta hintakaan ei ollut kallis. Tämä oli eräs lempiasujani. Käytin sitä useina kesinä. Nämä kuvat ovat eri kesiltä, molemmat otettu Iisalmessa, jossa vietimme opiskeluaikoina yleensä kesät joko mieheni vanhempien luona, joilla oli tilava virka-asunto tai minun kotonani kaupungin puolella kodikkaassa puutalossa . Linkissä oleva kuva kaupungissa olevasta talosta on otettu myöhemmin, kun se oli jo remontoitu ja muutettu uuteen asuun. Meidän aikanamme se oli samaa tyyliä kuin alla oleva kansakoulurakennus, Iisalmen kirkonkylän koulu (kuvakansio), joka on valitettavasti purettu.

Kirkonkylän-kansakoulu

Koulu järveltä päin kuvattuna. Tässä koulussa appivanhempani olivat opettajina vuosikymmenet. Rakennuksen keskiosassa oli johtajaopettajan virka-asunto.

torstaina, toukokuuta 23, 2013

Kultahattu 3D-elokuvana oli pettymys

IMG_1255 by Anna Amnell
IMG_1255, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Menin katsomaan Kultahattua, koska se on romaanina merkittävä ja koska Helsingin Keskuskadulla elokuvaa mainostavat muotikuvat vaikuttivat hienoilta. Otin niistä paljon kuvia, kun sattui olemaan kaunis sää.

Odotimme mieheni kanssa, että näemme hienoa 1920-luvun kuvausta. Elokuvan vauhti ja meteli pilasi kaiken. Elokuva oli myös aivan liian pitkä.


IMG_1259

3D-lasit oli varmaankin desinfioitu, mutta ne olivat tahraiset, ja ne oli pakko puhdistaa ensin. Onneksi otin mukaan hyvät kaukolasini, joita käytän esim museoissa, katedraaleissa, taidegallerioissa ja silloin, kun TV:ssä on odotettavissa hienoja yksityiskohtia. Ne mahtuivat hyvin 3D-lasien alle.


IMG_1258

Hienot Art Deco-interiöörit ja muotiluomukset menivät ohi yhdessä hujauksessa. Se harmitti. Toivon, että elokuvasta tehdään kuvateos. Elokuva oli kuin karuselli. 3-ulotteisuus oli teennäinen, ollaan kaukana luonnollisuudesta.


IMG_1265

Elokuvan Daisy (Carey Mulligan) oli liian tavallinen tämän elokuva sankarittareksi. Sellaisia tyttöjä kävelee Helsingissä koko ajan vastaan. Daisyn serkku ja elokuvan kertoja (Tobey Maguire) oli erittäin hyvä, ja Gatsbykin (tukevoitunut Leonardo DiCaprio) yllättävän hyvä.

Elokuvan loppu teki voimakkaamman vaikutuksen kuin edellinen Kultahattu-elokuva - tai itse romaani. Siinä oli dramaattista ja moraalista voimaa. Kannattaa siis katsoa loppuun asti.

Klikkaa hakusanaa 'Kultahattu' ja katso 1920-luku kansioni Flickrissä
ja lue myös:
Jaana Rinne kirjoittaa IS:ssa hauskasti 1920-luvusta.
Kultahattu ja suomalainen keittäjä


sunnuntai, toukokuuta 19, 2013

Mukavuutta

no-wrinkles by Anna Amnell
no-wrinkles, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Matkalle ja muuallekin olisi hauskaa löytää tällainen asu: täysin silittämättä siisti ja rypistymätön. Tämä on Japanista asti, joten jää vain ihailuksi.

lauantaina, toukokuuta 11, 2013

Kultahattu Helsingissä

Kultahattu by Anna Amnell
Kultahattu, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Keskuskadulla on näytteillä valtavia julisteita, joissa on kuvia elokuvasta Kultahattu. Se saa ensi-iltansa 17.5. 2013.
Olen kiinnostunut 1920-luvusta ja otin alkuun kuvasarjan. Katso kollaasi suurena

Kuvissa voi nähdä 20-luvun muotia, mm hiuskoristeita, jollaiset ovat tulleet taas muotiin. Alhaalla keskellä on flapper-asu. Tämä flapper-ilmiö tuli vasta 20-luvun puolivälin jälkeen. Tavallisten ihmisten muoti oli vielä pitkään 20-luvulla samanlaista kuin 10-luvulla: pitkät helmat ja pitkä tukka nutturana niskassa tai koottuna päälaelle.
Olen aloittanut 1920-luvun kansion, jossa voit nähdä jo nämä kuvat suurina.

keskiviikkona, huhtikuuta 24, 2013

Entä jos kulkisit pyjamassa?

IMG_0526

Kuvassa on kuitenkin kesämekko Helsingin Esplanaadin varrella olevan myyymälän ikkunasta. Ihan kuin yöpaita.:)

Kiinassa asuneet ja käyneet lähisukulaiseni kertovat, että kiinalaiset käyttävät pyjamaa ulkonakin varsinkin kesäkuumalla. Nyt näyttää tapa levinneen myös New Yorkiin. Katso kuvia.

Linkissä olevan kirjoituksen kommenteista löytyi kuvia kiinalaisista pyjamissa. 

Vanhan ajan alusvaatteet ovat ollet jo kauan juhla- ja naamiaisvaatteita.


IMG_8778

Yöpaidan kuvakin löytyi. Kyllä tämä kävisi kesämekosta.

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2012

Pitkä villatakki

fashion2 by Anna Amnell
fashion2, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Olen neulonut kerran tyttärelleni pitkän luonnonvalkean villatakin, jossa oli palmikkoraitoja. Tämä malli olisi haaste. Kaupasta sen saa nopeasti. Olen vain ihaillut näyteikkunasta iltakävelyillä. Kuvakin riittää..

Juhla-asuja

fashion1 by Anna Amnell
fashion1, a photo by Anna Amnell on Flickr.
näyteikkunaostoksilla nähtyä

fashion3