Juhlapäivän jälkeen

Juhlapäivän jälkeen ei ole ruoanlaittoa. Voi vaikkapa lämmittää vähän bataattikeittoa.

Kadun varrelta

Kevät kaupungissa

Kaikki nuoret ihmisetkin tuntuvat sairastavan Suomessa tänä pääsiäisenä. Lamashokkia? Luulen, että tunnolliset työntekijät palaavat töihin tiistaina, osa tuntien syyllisyyttä siitä, että on työpaikka, kun niin monilta se on jo kadonnut.

Samaan aikaan Keski-Euroopassa asuva sukulaisemme lähettää tekstiviestejä Adrianmeren rannalta. Sukeltamassa. Lämpötila päivällä yli 20 astetta, yöllä viileämpää. Onko meidän ilmastomme liian julma?

Pääsiäinen 2009

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja onnellista pääsiäistä!

Kuvassa oleva Kristus-ikoni on bulgarialais-ranskalaisen ikomaalarin työtä. Lampukka on Bosnia-Hertsegovinasta. Muut ikonini ovat lasteni tuomia tuliaisia matkoilta. Laiva on lahja Kanadasta, muistoesine. Kehyksen edessä ovat äitini entiset aurinkolasit.

Pääsiäiskoristeiden symboliikkaa

ks myös tämä haastattelu pääsiäisestä (PDF)

Valo

Lahjaksi saatu ikoni ja laiva.

Muutos

Kiirastorstain taivas Helsingissä vuonna 2009.

Olen ihan ihmeissäni siitä, miten paljon Suomi on muuttunut viidessä vuodessa. Ennen oli Hesarissa pilkkakirjoituksia pääsiäisenä, nyt Hesari kirjoittaa omalla tavallaan hurskaammin kuin kirkolliset lehdet. Hesarin kulttuuriosaston päällikkö kirjoittaa katkerana siitä, että hän kuuluu huijattuun sukupolveen - hän käyttää paljon voimakkaampaa ilmausta. Poikani oli ihan samaa mieltä Saska Saarikosken kanssa, hänkin muistaa nuo historian oppikirjojen hymistelyt. Poikani lähti kuitenkin jo teini-ikäisenä pois Suomesta, joten ei ehtinyt tottua Kekkosen ajan vaikenemiseen ja valheellisuuteen.

Suomi on siis muuttunut. Mutta onko meillä toisaalta edelleen samanlaista tosiasioiden kieltämistä ja kaunistelua kuin itäisessä naapurimaassamme? On varmaankin hirveä häpeä, että on ollut Neuvostoliiton kaltaisen valtion kansalainen. Siellä piti kokea onnellinen lapsuus ja nuoruus, siellä piti hakea paikkaansa yhteiskunnassa. Tunnen syvää myötätuntoa tavallisia venäläisiä ja Neuvostoliiton alistamina olleita kansoja kohtaan. Siksi Sofi Oksasen "Puhdistus" koskettaa.

Sekä suomalaiset että venäläiset valheessa eläneet ja kukoistaneet - ja edelleen korkeissa asemissa elävät - eivät ansaitse sääliä niin kuin eivät ansaitse natsien aatteita ajaneetkaan. Voimmeko antaa heille anteeksi, vaikka he tiesivät, mitä tekivät?

En olisi koskaan uskonut suomalaisen kulttuuriväen käsittämättömän sitkeää neuvostomyötämielisyyttä, jos en olisi ollut mukana Kiiltomadon keskusteluissa. Siellä vuoden 2004 pääsiäisenä olivat aatettaan kiljuen ja herjaten puolustamassa monet kirjallisuuden edustajatkin, jotka edelleen vaikuttavat kulttuurissamme, myös täällä blogeissa.

Klikkaa sanaa Kiiltomato, niin näet kaikki kirjoitukseni siitä aihessta. On siitä hauskojakin muistoja.

Täällä Mekin saamme nyt puhua (Kiiltomadon keskustelut poistettiin netistä, mutta olin sitä ennen tulostanut suurimman osa niistä, joihin osallistuin.)