- Olen tyytyväinen oloihini. Asuntoni lähellä on laaja puisto, jossa ulkoilutan säännöllisesti emäntääni. Minua palvellaan hyvin, ja ruokamieltymykseni otetaan huomioon, kertoo maahanmuuttajataustainen Nestor Burma jouluhaastattelussa, joka liittyy tähän blogikirjoitukseen.
En ole aikoihin lukenut Hesaria, joka olisi niin joulumyönteinen ja lämminhenkinen kuin tämän päivän lehti. Eläimet ovat myös mukana tässä lehdessä.
Eräs suosikkitoimittajistani on Anna-Stina Nykänen. Hän haastattelee Animalian toimitusjohtajaa, joka tekee väitöskirjaa ihmisen ja eläimen suhteesta. Osallistuin Kanadassa asuessani suureen eläinteoikeuskonferenssiin ja tein siitä lehtijutunkin. Nykäsen haastattelu vaikuttaa otsikoltaan (Rakkautta ja riistoa) sellaiselta, jollaisena Animalian toiminta yleensä mielletään ja jollaisena olen sen itsekin kokenut. Tyypillinen oli erään haastateltavani mielipide, että kotikissat ovat pakolaisia tai Nykäsen haastateltavan mielipide siitä, että koirat asuisivat mieluiten laumassa ja "valitsisivat ison talon, jonka isolla pihalla voisi kulkea vapaasti". Mistä ihmeestä tutkija voi tietää koiran ajatukset? Tuohan on samaa antropomorfismia, josta tutkija moittii meitä tavallisia lemmikkieläinten omistajia.
Pääosassa tässä kiinnostavassa ja hauskassa lehtijutussa on kuitenkin Nykäsen Nappi, puolivuotias skotlanninterrieri. Uskon, että Nappi ei haluaisi mennä ison talon isolle kylmälle pihalle.
"No en. Mulle tulisi ikävä lämmintä kotiani - ja varsinkin Poikaa", kertookin Nappi mielipidetutkimuksessa.
Joulu on esillä monessa artikkelissa, oikea kristillinen joulukin (Ilona Savitie: Tämä tekee joulun; Mikko-Pekka Heikkinen: Tiukan linjan joulu; Jaakko Lyytinen: Kun maass' on hanki).
"Tiukan linjan joulu" on Hesarin tyypillinen joulujuttu. Kristittyä edustaa "tiukan linjan " eli naispappeutta vastustavan papin joulu. Älkäämme unohtako, että samaa "tiukkaa linjaa" vetää suurin osa maailman kristityistä, mm katoliset ja ortodoksit, joiden kanssa kirkkomme tulee hyvin toimeen, ihme kyllä. Haastateltu pappi ei vaikuta kovin tiukkapipoiselta joulunvietossaan, johon kuuluu mm sukulaisvierailu, joulusauna, joulukirkko, lahjojen jakaminen, lautapelien pelaaminen ja yhdessäolo vaimon kanssa eli siis yhteisöllisyys ja mielihyvä.
Ateistin joulu vaikuttaa ankealta ja järkyttävän yksinäiseltä. Minun täytyy myöntää, että minulle kahden aikuisen pojan äidille tulee kyynel silmään. Valoa tuon nuoren miehen elämään tuo onneksi veljen pieni poika. Valitettavasti tulevaisuudensuunnitelmat hänen suhteensa ovat hyvin ohjelmalliset: haastateltava aikoo kasvattaa harmaan parran ja esittää lapselle nimenomaan pakanallista joulupukkia. Aika tiukkapipoista. Tämä linjako ihastuttaa suomalaista miestä, joka eroaa kirkosta ja jonka läsnäoloa tämän päivän Hesarin debaatti-kirjoituksessa kaivataan kirkkoon?
Kaikkein lämpimin mieli tulee Jaakko Lyytisen joululaulukirjoituksesta (Jaakko Lyytinen: Kun maass' on hanki. HS/Sunnuntai 20.12.2009). Taitava kirjoittaja tuo esiin suomalaisten joululaulujen monikerroksisuuden ja syvällisyyden. Rakkaimmat joululaulut luovat vastakohdan nykyajan ihmisen helppoon ja pinnalliseen ajatteluun ja elämäntyyliin, paljastavat kaipuun ja ikävän, "jotka ovat joulun ytimessä". Topeliuksen "blueslaulut" Varpunen jouluaamuna" ja "Sylvian joululaulu", kansainvälinen klassikko "Jouluyö, juhlayö" sekä aitosuomalaiset "Arkihuolesi kaikki heitä" ja "Kun joulu on" ovat meidän muidenkin suomalaisten mielijoululauluja. Meillä on paljon yhteistä menneitten aikojen ihmisten kanssa, vaikka elämämme on tullut monin tavoin helpommaksi kuin ennen.
Tänään suosittelen taas kerran paikkakuntani lehteä. Tämä lehti kannattaa lukea niidenkin, jotka ovat liian usein pahoittaneet mielensä Hesarista. Lyytisen kirjoituksessa on tavoitettu joulun henki.
Muista myös todella
vanhat joululaulut (Piae Cantiones)
