torstaina, huhtikuuta 07, 2011

Magnolia

En voinut vastustaa Itkupillin kaunista magnoliataustaa! [vaihdettu, ks mallia linkistä]Eikö olekin hieno?
Asuin Torontossa kaksi vuotta talossa, jonka pihalla kasvoi harvinaisen suuri magnoliapuu. Se on eräs suuria kokemuksia Pohjois-Amerikan vuosiltani. Kirjoitus Magnolia. Lisää samasta puusta klikkaamalla hakusanaa 'magnolia'.

keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2011

Kukkahattupäivä

Tänään juhlitaan Kukkahattupäivää ja kehotetaan naisia laittamaan kukkia hattuun, hiuksiin tai silmälaseihin.
Olen kirjoittanut jo niin monesti kukkahattutädeistä ja kukkahatuista, että viittaan aikaisempiin kirjoituksiini.
Kukkahattutädit

Jos haluat lukea muutakin, klikkaa hakusanoja.

Tämä on varhaisin kuva, jossa minulla on kukkia hiuksissa. Olisin halunnut luonnonkukkaseppeleen, mutta kesäkuun puolivälissä ei niitä ollut saatavilla. Floristi loi seppeleen myrtistä, ruusuista ja nuokkuvasta linnunmaidosta.

tiistaina, huhtikuuta 05, 2011

Miksi uskontoa vihataan Suomessa


1400-1500 -luvun Englannissa oli whipping boy -systeemi, poika jota piiskattiin prinssin sijasta.  Onko kristityistä tullut Suomessa syntipukkeja, joita syytetään kaikista nykymaailman ongelmista? Siltä vaikuttaa, kun lukee Internetin keskustelupalstoja. Kuva Sports of Boston

Kommentti

Ehkä vika on siinä, että suomalaisilta puuttuu nykyään kunnon vihankohde. Ennen toiset haukkuivat Neuvostoliittoa ja toiset Amerikkaa. Bushin aikana kaikki haukkuivat Bushia. Voi miten se olikaan helppoa!

Nyt on ongelma, kun ei ole enää yrmeitä neuvostovaltuuskuntia jakelemassa Lenin-rintamerkkejä lapsille Suomenlinnan lautalla, on vaan vain hymyileviä venäläisturisteja Stockmannilla. Ja Amerikalla on Obama. Eihän Obamaa voi haukkua, kun hän on niin söpö.

Niinpä haukutaan sitten maailman kaikesta pahasta suomalaisia luterilaisia, jotka ovat varmaankin maailman vaisuimpia kristittyjä. Kulkevat hiljaa kirkkoon ja vievät lapsensa päiväkerhoon, pistäytyvät raamatttupiirissä tai eläkeläisten jumpassa seurakuntatalolla. Siinä on haukkumisen aihetta.:)

Mutta joku neropatti keksi, että heitä voi haukkua siitä pahasta, mitä Espanjan jatkuvaan tappamiseen ja sotimiseen tottuneet soturisuvut tekivät Etelä-Amerikassa 500 vuotta sitten tai inkvisitio samoihin aikoihin Euroopassa. Tai Amerikan etelävaltojen koulujakäymättämät fundamentalisit nykyään, ne jotka väittävät, että dinosaurukset tallustelivat Jeesuksen aikaan hänen kotiseudullaan.

Olisiko viisaampaaa myöntää, että me suomalaiset olemme turvassa nyt, meitä ei uhkaa isoveli idästä eikä lännestä? Saamme hoitaa asiamme rauhassa. Nämä ongelmat, joita meillä on, ovat meidän omia ongelmiamme. Karu totuus on, että olemme ihan yhtä tyhmiä kuin amerikkalaiset ja venäläiset. Emme saa tästäkään maasta paratiisia.

Lisäys eli uusi kommentti:

Lisään vielä, että ymmärrän kyllä, miksi ihmiset hermostuvat paaviin tai Päivi Räsäseen. Nämä elävät monessa mielessä omassa norsunluutornissaan eivätkä ymmärrä elämän epätäydellisyyttä ja vaativat ihmisiltä enemmän kuin ihminen jaksaa kestää. Terve järki tuntuu puuttuvan.

Minua järkyttää kuitenkin paljon enemmän se suunnaton viha ja raivo, jolla ihmiset suhtautuvat nykyään ilmiöihin, joita eivät hyväksy, sellaisiin ilmiöihin kuten ruotsinopetus eli "pakkoruotsi" , perussuomalaiset, jotkut kristillisen liiton tai katolisen kirkon mielipiteet. Se on minusta vaarallisempaa kuin nuo edellä mainitsemani ilmiöt, jotka huolestuvat hiukan minuakin. Viha leimahtaa helposti liekkeihin.

maanantaina, huhtikuuta 04, 2011

Pilvenpiirtäjät ja Helsinki


Helsinki, Finland, originally uploaded by Anna Amnell.
Lue Silja Laineen väitöskirja
Pilvenpiirtäjäkysymys
Klikkaa sanoja 'hotelli Torni' ja katso muutkin kuvani Hotelli Tornista, joka syntyi 1920-luvulla , jolloin Helsingissä väiteltiin pilvenpiirtäjistä. Kat.selin hotelli Tornia kaksikymmentä vuotta edellisen asuntoni ikkunasta. Blogini lukijat taisivat jo ehtiä kyllästyä kuviini Tornista.

lauantaina, huhtikuuta 02, 2011

Maaton mies ei ollut mitään


Maatila Ahvenanmaalla Borgboda. Wikipedia
Kaisa Ikola kirjoitti kiinnostavan kommentin edelliseen kirjoitukseeni, ja kommenttini kasvoi kirjoitukseksi:

Myös Savossa isojenkin maalaistalojen lapset jätettiin samoista syistä (ettei tule hienoksi ja vieraannu maaseudusta)  kouluttamatta. Pojat lähetettiin maamieskouluun ja tytöt emäntäkouluun - oletettiin, että heistä tulee isojen maalaistalojen isäntiä ja emäntiä. Isoja taloja ei rittänyt, ja talontytöt menivät keittäjiksi sairaaloihin tai muihin laitoksiin ja emännöitsijöiksi hienoihin virkamiesperheisiin tai "rikkaille vanhoille piioille" eli hyväpalkkaisille virkanaisille.

Köyhien talojen lapset kuten äitini lähetettiin rikkaiden tai muuten hienojen sukulaisten perheisiin palvelustytöiksi oppimaan hienoja tapoja (vrt englantilaiset romaanit esim Hardy). Sitten piti mennä sukulaisten kauppaan myyjäksi ja siitä sukulaisten järjestämänä hyviin naimisiin.

Kun kysyin äidiltä, minne hän meni töihin teini-ikäisenä, hän vastasi: sukulaisille tietysti. Sukulaisista kaupunkilaiset olivat akateemista väkeä, ja köyhiin sukulaisiin suhtauduttiin ystävällisesti ja tukien.

Eräskin äitini toinen serkku, tuomari selitti minulle: Meidän suvun naiset ovat olleet kauniita, ja ovat päässeet hyviin naimisiin. Kaikki ei kuitenkaan sujunut aina suunnitelmien mukaan.

Sitä naiset harmittelivat, että eivät olleet päässeet kouluun. Kätilö ja kirjailija Anna Luoto (os Rytkönen) sanoi: Meidän suvussa on arvostettu vain maata. Se on totta monista savolaisista suvuista: maaton mies tai nainen ei ollut mikään.