Sain kuulla vaihto-oppilasvuonna Yhdysvalloissa jatkuvasti, että olin maasta, joka oli maksanut velkansa. Hyvin ajankohtainen muistutus meille nykysuomalaisille siitä, että Suomikin on saanut lainaa ulkomailta.
Kuvan kansallispukuiset nuket kertovat siitä, että jouduin pitämään hyvin paljon puheita vaihto-oppilaskeväänä, muun muassa kouluissa, Rotary-klubissa, naisten seuroissa ja suomalaisten siirtolaisten asuttamassa kylässä, jossa suurin osa lapsista oli suomalaista sukua. Päälläni oli tuollainen sinivalkoinen kansallispuku. Olin pieni ja laiha, kuin nukke. Tukkakin haalistui auringossa vaaleaksi.
Vasta itsenäistynyt Suomi otti velkaa USA:lta.
Lue lisää tilanteesta ja Amerikan reaktiosta.

