Kirjahyllyjen ja lautasten nuuskimista

Kommentti Kirjahyllyjen nuuskija

Olisi varmaankin raskasta seurustella sellaisissa piireissä, joissa pitää olla kovin muodollinen. Siltä tuo "kirjahyllyjen nuuskiminen" tuntui.:) Tuli mieleen myös ohje, ettei saa katsoa lautasen alta, mikä on valmistaja. Minun ystäväpiirissäni niitä katsellaan ja niistä jutellaan innostuneesti.

Kun kirjoitan 1500-luvusta, tarvitsen unikirjoja, kirjoja taioista yms. sillä ihmiset olivat siihen aikaan aivan erilaisia, Lutherkin teetti horoskooppinsa ja Erasmus ei uskaltanut tulla Pohjolaan, kun hänelle oli ennustettu, että hän kuolisi täälläpäin. Hassuimmat kirjat olen laittanut muiden kirjojen taakse, ettei tule väärinkäsityksiä mieliharrastuksistani.

Minun kirjojani saa nuuskia.:)

Canetti ja kamelit

IMG_2668_x, originally uploaded by Pink Lady on the Loose!.

Cowboy kameli.

Kamelit muistuttavat ihmisiä:

"Ne olivat samannäköisiä ja kuitenkin niin kovin erinäköisiä. Ne näyttivät vanhoilta englantilaisrouvilta, jotka arvokkaasti ja näennäisen ikävystyneesti nauttivat yhdessä teetä, kykenemättä kokonaan salaamaan pahansuopaista asennoitumistaan kaikkeen ympärillään näkemäänsä. 'Tuo on ilmetty tätini'. sanoi englantilainen ystäväni - - ."
Elias Canetti: Marrakesin ääniä. Suom. Esa Adrian.

Kuva on tyttäreni Turkin matkalta.

Korvakipu tylsistyttää

Flowers, originally uploaded by Anna Amnell.

On ikävää herätä korvakipuun. Nyt korvissani on enää vain tylsistyttävä ja onneksi lievä kipu. Olen harvoin kokenut korvasärkyä, lapsillani ei ollut koskaan mitään vaivaa korvissa. Pääsen vasta illalla lääkäriin.

Pidän bloggaustaukoa toistaiseksi. :)

Kukat sain mieheltäni lohdutukseksi.

P:S. Google Chrome ei näytä tätä blogia välillä ollenkaan ainakaan minulle, toivottavasti näyttää muille. Ehkä johtuu macista. Safari ihan OK:

Tie Hollolassa

Green and yellow, originally uploaded by Anna Amnell.

Yläkuvat Helsingistä, oikealla kasvitieteellinen puutarha Zagrebissa.

Kommentteja Grafomaniaan: Nuortenkirjat

Kuvassa kanadalaisia tyttöjä teddykarhunäyttelyssä nallet mukanaan. Kuva: Anna Amnell

Grafomania on pirteä blogi, johon kirjoittaa joukko nuortenkirjailijoita. Nämä kommentit ovat keväältä, mutta unohdin laittaa ne talteeen. Käykää lukemassa blogikirjoitus Aiheellista pohdintaa ja keskustelu, jossa on kymmeniä kommnetteja. Klikkaamalla hakusanoja, voitte käydä lukemassa muitakin nuortenkirjoista kirjoittamiani kirjoituksia.

1. kommenttini (28.3.2011)

Kiitos Salla ja kommentoijat.
Tätä keskustelua on ollut hauskaa lukea.

Olette puhuneet siitä, mitä lapset, nuoret ja heidän opettajansa toivovat kirjallisuudelta. Myös vanhemmilla on toiveet, sillä heillä on eniten vastuuta lapsistaan, siitä millaisia ihmisiä heistä kasvaa ja jääkö kirjallisuus heille läheiseksi harrastukseksi. Vanhemmat valitsevat kirjat joululahjoiksi ja syntymäpäivälahjoiksi. Heidän toiveitaan kannattaa kuunnella.

Meillä oli tapana lukea vuosikaudet ääneen kirjoja lapsille, lopulta vanhin oli jo yliopistossa – opiskeli mm luovaa kirjoittamista -, ja halusi että tuota tapaa jatkettiin. Klassikot olivat suosituimpia, niissä on juoni, laaja henkilögalleria, monikerroksisuutta. Myös tätä perinteistä lajia kannattaa kirjoittaa.

Kovat lukijat lukevat kaikkea, mitä heidän eteensä tulee. Siksi tarvitaan monenlaista kirjallisuutta. Runoutta ja näytelmiäkään ei pidä unohtaa. Niitäkin luetaan.

Kirjailijana olen ollut erityisen onnellinen silloin, kun joku kriitikko on käsitellyt kirjojani kaunokirjallisuutena, kiinnittänyt huomiota siihen, miten olen kirjani rakentanut. Sitä tapahtuu valitettavan harvoin. Sellaiset ovat juhlahetkiä. Yleensä kirjoittaminen on aika yksinäistä hommaa, Eniten on ollut hyötyä kirjallisuuden opinnoista yliopistossa ja kansainvälisestä keskustelusta.

2. kommenttini (maaliskuun 29)

Sain kasvaa hyvin vapaasti ja lukea rauhassa, mitä halusin. Siksi mitään kapinallisuutta ei syntynyt. Rakastin erityisesti vanhoja ihmisiä, esimerkiksi isoisää, joka kertoi vanhoista ajoista- muun muassa Pietarista – samoin pidin suutarista, joka asui meidän pihassa.

Luin jo lapsena naapurissa asuvan toimittajan vintiltä aikuisten romaaneja. Nuortenkirjoja tai tyttökirjoja luin hyvin vähän. Kiinnyin alusta pitäen laajoihin eeppisiin romaaneihin kuten Dickensin kirjoihin. Jos olisin ollut tarpeeksi rikas opiskellakseni historiaa ja aloittanut kirjoittamaan nuorena, olisin ehkä kirjoittanut paksuja historiallisia romaaneja. Ystäväni hämmästyivät kovasti, kun julkaisin tyttökirjoja. Niin minäkin. Ehkä aihe valitsee kirjailijan.

Julma ala tämä on, kuten R. sanoo. Ehkä sen vuoksi, kun se joutuu elämään maailmassa, jossa raha ja suhteet ratkaisevat kaiken. Pakostakin tämä on kutsumusala. Kirjat ovat merkinneet meille paljon tärkeinä vuosina, siksi kirjoitamme – kiitollisuudesta kirjallisuudelle. Me kirjailijat ymmärrämme toisiamme, sillä mehän olemme monessa mielessä ihan hulluja, kun valitsemme tällaisen ammatin.:)

3. kommentti

Eikö nuortenkirjallisuutta koske aivan samat lait kuin muutakin kirjallisuutta kirjallisuuskeskustelussa tyylin, sisällön, rakenteen ym kannalta? Tarvitaanko siinä ollenkaan jakoa?

Kuka päättää, mikä on nuortenkirjallisuutta? Onko se kirjallisuutta, josta nuoret pitävät? Onko se se kirjallisuutta, jonka kustantaja tai kirjailija suuntaa nuorille?

Mikä erottaa nuortenkirjallisuuden muusta kirjallisuudesta?
Onko se nuoren kirjailijan tilitystä omista nuoruusvuosista ja kasvutraumoista, mikä ei välttämättä ole ollenkaan sopivaa nuorille, vaan ennemminkin aikuisten hyllyyn terapiaosastolle.

Rajat tuntuvat aika keinotekoisilta.

Ainoa järkevä syy jakoon olisi, että kaikki asiat eivät sovi nuorille lukijoille, joita täytyy suojella. Mutta sitä jakoperustetta taitaisivat useimmat nykyajan nuortenkirjailijat vastustaa. Ennen se oli itsestäänselvyys. Tietyistä asioista ei nuorille kirjoitettu. Esimerkiksi niistä, joista luin siellä toimittajan vintillä Balzacin teoksista. Tai niistä vaikeista pohdinnoista, joita en ymmärtänyt lukiessani Hugon Kurjia liian aikaisin.

Olemmeko valmiita avoimeen keskusteluun.