perjantaina, syyskuuta 02, 2011

Neuleromaani netissä


Kaisa Ikola: Oikein nurin. Romaani erään elämän langoista.

Mitä tehdä, jos on kirjoittanut hyvän romaanin, mutta ei löydä sille kustantajaa? Tämä on monien kirjailijoiden ongelma nykyään. Eräs kirjailija ei jäänyt suremaan, vaan laittoi kirjan nettiin PDF-tiedostona. Kirjan hinta: lahjoita rahaa johonkin hyväntekeväisyyteen tai tee hyvää jollekin ihmiselle.  Lue romaanista ja lisätietoja tästä erikoisesta järjestelystä Kaisan neuleblogin Kerällä sivulta.

Kyseessä on Kaisa Ikola (Ikola Viitala), historian maisteri ja tutkija, innokas neuloja. Hänet tunnetaan Hullu luokka -kirjoista, jotka hän kirjoitti koululaisena luokkatoverinsa kanssa. Myöhemmin hän kirjoitti historiallisia romaaneja nuorille. Kaisalla ja minulla oli siihen aikaan yhteinen kustantaja ja tapasimme silloin tällöin kustantajan järjestämissä tilaisuuksisissa.

Kaisa on palannut julkiseksi bloggaajaksi : Kurakauppalan Kaisa (Sielläkin linkki neuleromaaniin)

Kaisan haastattelu Ilkka-lehdessä. Kerrotaan tästä neuleromaanista.

Kaisan uudet kotisivut

Syksy on tulossa. Neulepuikot esille!

keskiviikkona, elokuuta 31, 2011

Sävy sävyyn


jugurtti, originally uploaded by Anna Amnell.
Jugurttia, Piltti-marjasosetta. Toinen viikko antibioottikuurilla, korvatippoja. Tekisi mieli jo ulos. Pidän syksystä. Se on selvästi alkamassa aikataulun mukaan. Piristän itseäni laittamalla blogin uuteen uskoon ja siirtämällä tietokoneeseen syksyisen kuvan.


Kapinallinen Suomi-neito

Jens Finnäs kirjoittaa tänään HBL:ssä valtioista, jotka ovat niskuroineet EU:ssa (Jens Finnäs: Inta bara Finland somn bråkar i EU. HBL 31.8.2011) Kirjoitus Finnäsin blogissa. Hän kirjoittaa, että Suomi on ollut 17 vuotta EU:n jäsen, on siis teini-ikäinen, kapinallinen.

Minua hätkähdytti Mikael Bobackan kuva teini-ikäisestä Suomi-neidosta. Karmea totuus?

Posted by Picasa