Helsingissä puutaloja vielä 2010-luvulla

Ratakatu, Helsinki, originally uploaded by Anna Amnell.

Helsingissä näkee siellä täällä puutaloja. Kuvassa oleva talo on Merimiehenkadun (Ratakadun jatkeen)  ja Fredrikinkadun kulmassa.

HBL kertoo tänään 18.1.2012, että viimeisiä puutaloja ryhdytään vihdoinkin suojelemaan. (Nina Weckström: Spillror från förr får framtid.) Lehdessä on kuva kolmesta talosta: Jääkärinkatu 6b sisäpihalla, Kasarminkatu 20 samoin sisäpihalla ja Merimiehenkatu 10:n pieni puutalo, joka on kadun puolella. Lisäksi mainitaan Tehtaankatu 19, Merimiehenkatu 19 ja Laivanvarustajankatu 9.

Olen merkinnyt yllä olevaan kuvaan, että talo olisi Ratakadulla, mutta tuo Rikospoliisin talo on nähtävästi jo Merimiehenkatua. Se on suojattu jo aikaisemmin, samoin kuin Kalevankadun puutalot ja Ruiskumestarin talo Kristianinkadulla.

Nämä talot ovat kovin tuttuja, sillä kouluvuosieni Iisalmikin oli kaunis puutalokaupunki ja olen asunut Helsingissä ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien joko Punavuoressa tai sen lähikaupunginosissa.

Olen asunut lapsuuteni ja kouluvuoteni aina puutaloissa ja Helsingissäkin pari vuotta puutalossa, nimittäin Huopalahdessa venäläisessä dachassa, joka oli tuotu sinne Kaivopuistosta.

Entinen TV:n "Kotikatu" ja minunkin pitkäaikainen kotikatuni Korkeavuorenkatu oli 1900-luvun alussa käsityöläisten asuttama. Siellä oli suutarinverstaita ja puusepänverstaita. Kuvasin asuntoni lähitienoita Aurora-kirjoissanikin, tein aikamatkoja 1900-luvun alun Helsinkiin.

Samaa käsityöläislinjaahan jatkavat Korkeavuorenkadulla nykyään ompelimot, modistit ja muut artisaanit. Meitä vastapäätä olevassa talossa oli puuseppäkin, jolle meksikkolaiset tuolimme kannettiin yksitellen kunnostettaviksi.

Vastapäätä oli liike, jossa miniäni teetti hääpukunsa. Poika taitaa käydä kotikadulla vieläkin parturissa, vaikka muutti sieltä toiseen kaupunginosaan jo yli kymmenen vuotta sitten.

Klikkaa hakusanaa 'puutalot'. Näet siellä myös Suomenlinnan puutalot! Samoin Iisalmen, Tammisaareen jne

Puutaloja: Porvoo, Helsinki

1800-luvun puutalon pihoineen voi nähdä vaikkapa Porvoossa Runebergin kotimuseossa (kuvat suurempina, myös Flickrissä). Helsingin monumentaalisten rakennusten suunnittelija Carl Ludvig Engel asui sen ajan Helsingille tyypillisessä puutalossa Bulevardilla.  


Engelin itsensä suunnittelemassa talossa oli kymmenen huonetta, kaksi eteisaulaa ja sen ajan mukaan ajatellen moderni keittiö. Talossa oli yhdeksän kaakeliuunia. (Annika Hällsten: Engel fick elva år i eget hus. HBL/Kultur & nöje 14.2011)


Kirjassani "Aurora ja Pietarin serkut" Aurora asuu Amerikasta tultuaan tätinsä luona Bulevardilla puutalossa Riikinkukon korttelissa Yrjönkadun ja Bulevardin kulmassa:


"Ratsumestari Kasimir Friskin ja hänen vaimonsa Sofian koti oli komea yksikerroksinen puutalo Helsingissä Bulevardin varrella. Talossa oli tukeva kivijalka ja oveton julkisivu, jossa oli kahdeksanruutuiset ikkunat. Tonttia ympäröivä korkea lankkuaita oli maalattu samalla mantelinsävyisellä valkealla värillä kuin talokin.


Sisään käytiin pihan puolelta, ja aidassa oli kaksi porttia, kapea portti, joka oli kuin pieni ovi ja joka voitiin lukita painavalla rauta-avaimella, ja leveä kaksoisportti, joka avattiin aina, kun joku oli tulossa hevosella pihaan asti. Iso portti natisi ja kolisi, kun Jenny avasi sen selkoselälleen.


Paraatioven edessä oli iso lasiveranta, ja pihan puolella oli useita punamullalla siveltyjä ulkorakennuksia, huolellisesti hoidettu puutarha lepotuoleineen ja puutarhakeinuineen sekä suippokattoinen huvimaja."

Sukulaismies houkuttelee Friskejä myymään puutalon ja muuttamaan kerrostaloon. Niitä rakennettiin runsaasti Bulevardin ja Kampin seudulle 1900-luvun alussa. Kirjani Eero Erkko (kuvitteellinen henkilö) on eräs näitä 1900-luvun alun tarmokkaita rakennusmestareita, jotka rakensivat ja myös suunnittelivat itse kerrostaloja Helsinkiin.

--
– Mitenkäs setä voi? kysyi Eero Erkkola.
– Säästä riippuen, säästä riippuen, sanoi ratsumestari Frisk.
– No, onkos setä nyt ajatellut sitä minun ehdotustani? Rakennettaisiin tähän oikein komia kivitalo: Vedet tulis ja menis, balkongilta näkis yli kaupungin. Vesiklosettikin kuohuis kuin Imatra.
– Mutta missä me se aika asuttaisiin? puuttui Sofia-täti keskusteluun.
– Entäs jos menisitte Saksaan kylpylään? Ehdotti Elli-täti.
– Tai Krimille, tuumi Kasimir-setä.
– Onhan minulla valmiina monta uutta taloa, voisitte muuttaa vaikka heti, ehdotti Eero Erkkola. 
– Sitten ei olisikaan enää tätä taloa, sanoi Aurora haikeana.
– Siihen se vie, vanha väistyy, uusi tulee sijalle, sanoi Kasimir-setä. "


Vuonna 1912 samalle paikalle kohosi Riikinkukon kortteliin Sigurd Frosteruksen suunnittelema kivitalo: Bulevardi 3 

Otteet kirjastani Aurora ja Pietarin serkut. 1993 Kirjapaja (kirjoitettu nimellä Pirkko Pekkarinen)


(Suomen vanhin asuinkerrostalo on Suomenlinna C54 eli Nooakin arkki, jossa olen itsekin asunut  yli kaksi vuotta siihen aikaan.)

Kirjat: Rakkaus suurin aiheista

Rakkaus ja kirjoittaminen eivät ole helppoja asioita, vaikka joskus saatetaan  niin väittää. HBL:n kirjallisuusliitteen teemana on rakkaus ja kirjoittaminen. Kannessa on Irmelin Sandman Lilius, jota haastatellaan näiden kahden taitolajin, rakkauden ja taiteen, yhdistämisestä. (Pia Ingström: Svårt och underbart. HBL BokExtra 25.10.2011)

Tuntuu hyvältä, kun HBL:n kirjallisuusliitteen - todellakin kirjallisuusliitteen, BokExtran - teemana on rakkaus.  Malin Kivelä uskaltaa sanoa "Jag äskar kärleksromaner", Antti Nylén sanoo, että "kaikki  hyvät romaanit ovat rakkausromaaneja ainakin siinä mielessä, että ne kirjoitetaan rakkaudella".  BokExtra julistaakin, että kirjoittaminen on samaa kuin rakkaus.

Ah, kuinka nautin taas siitä, että minulla oli yhdeksän vuotta "pakkoruotsia" ja pystyn lukemaan myös ruotsiakin, jota vihasin joskus kouluaikana ihan niin kuin monia muitakin kouluaineita. Onneksi emme jää ihan kaikessa lapsiksi.

Sanotaan myös niin, että kirjallisuuden tulisi valmentaa meitä kuolemaan. Olen paljolti samaa mieltä. Mutta kirjojen tulisi valmentaa lapsia ja nuoria rakastamaan. Sanotaan myös, että rakkaus on kesytön ja villi asia. On ihmisiä jotka syöksyvät rakkaudessa katastrofista toiseen, toiset ovat niin kuin taitavia matkustajia, jotka osaavat valita oikean junan, oikean lentokoneen, sillä mitä muuta onkaan rakkaus kuin matka halki elämän.

Lempirakkausromaanini? Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Jo nimi sanoo paljon.

Luin lehdet varhain aamulla

Kaksoistornit vuonna 2001 kolme kuukautta ennen syyskuun 11:n hyökkäystä Kuva: German Ramos Wikipedia Commons (ks kuva suurena !)

The early bird catches the worm. Tänään se onnistui. Tavallisesti valvon myöhään, sillä elämämme on ollut iltapainotteista. Lisäksi kaupungissa on yöllä hiljaisinta.  Eilen illalla menin aikaisin nukkumaan ja heräsin tänään aikaisin. Minut palkittiin. HS ja HBL ovat tänään kiinnostavia. Kuulun niihin ihmisiin, jotka haluavat lukea aamulla oikean sanomalehden.

Lukisin vaikka kuinka monia lehtiä - olen välillä lukenutkin - mutta se tulisi liian kalliiksi. Opiskeluaikana aloitin jopa puolipäivätyön erään lähetystön palveluksessa tehtävänäni lukea päivän lehdet ja raportoida ne suurlähettiläälle. Se olisi voinut olla ihannetyö vuosikausiksi, mutta suuret kullttuuriset erot johtivat siihen, että lopetin sen kiinnostavan työn alkuunsa.

Juuri suurten kulttuuristen erojen huipentuma on pääosassa tämän aamun Hesarissa: "Erikoisivusto kertoo elämästä iskujen jälkeen. Tornien tuho loi uuden maailman." Sunnuntai-sivut on omistettu syyskuun 2001 terroristiskun  käsittelylle.

HS:n kulttuurisivuilla on eräs tuttu aihe - postmodernismin jälkeinen aika. Mutta se ansaitsee oman blogijuttunsa. Lukija on ehkä huomannut, että tämä on kuvallinen päiväkirja lähiympäristöni tapahtumista ja ilm iöistä. Siihen kuuluvat paikkakuntani sanomalehdet, jotka heijastavat yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia.

HBL kirjoittaa tänään hatuista, jotka kuuluvat syksyn muotiin olennaisesti. Ne ovat kuuluneet minun yksityiseen muotiini siitä asti, kun minulta leikattiin kasvoista ihosyöpä. Onneksi se osoittautui lieväksi ja parantui leikkauksella. Mutta lääkärin neuvon mukaan käytän aina leveälierisiä hattuja. Siitä on se hyvä sivuvaikutus, että ryppyjä syntyy hitaammin.

Muodissa ei yleensä välitetä terveydellisistä syistä. Muoti on ennemminkin ollut kautta aikojen tuhoisaa naisten terveydelle: jalkojen sitomista, vyötärön pienentämistä kureliivien ja kylkiluiden leikkausten avulla, verenkiertoa haittaavia tiukkoja farkkuja, liian kapeakärkisiä ja liian korkeakantaisia kenkiä.  Nytkin hatuissa on kyse lähinnä Kate Middletonin suosiman hiuspannan ja hatun välimuodon, veikeän ohimolla keikkuvan "fascinator"-hattutyypin tuonnista Suomeen.

HBL kirjoittaa myös maailman ainoasta hattuterapeutista, suomalaisesta Hanna Valtosesta, joka puhuu hatun itsetuntoa kohottavasta ja piristävästä vaikutuksesta.

Kiiinnostavin on kuitenkin tässä hattujutussa seuraava kohta, jossa sanotaan että hattuja ei innostuta tekemään Suomessa, jossa ei ole "Ascottia eikä kuninkaallisia". Hatuista tehdään jälleen yhteiskunnallinen kysymys, ja sitähän se on ollut tietysti Suomessa.  Samaa ei voi sanoa vaikkapa Amerikasta tai Ranskasta, jotka ovat myös tasavaltoja ilman Ascotia. Hatun, varsinkin kauniin hatun ja yleensäkin lierihatun pitämistä  on pidetty Suomessa yläluokkaisena, varsinkin sosialistiseen ajattelutapaan sopimattomana - vaikka naama palaisi Etelän polttavassa auringossa. (Klikkaa hakusanaa 'hattuviha')

Eikö kauneus voisi olla arvo, joka kuuluu kaikille naisille, tavalla tai toisella - vaikkapa terveellisen ja kauniin lierihatun avulla? On niitä miehillekin, komeita lierillisiä hattuja.

Kapinallinen Suomi-neito

Jens Finnäs kirjoittaa tänään HBL:ssä valtioista, jotka ovat niskuroineet EU:ssa (Jens Finnäs: Inta bara Finland somn bråkar i EU. HBL 31.8.2011) Kirjoitus Finnäsin blogissa. Hän kirjoittaa, että Suomi on ollut 17 vuotta EU:n jäsen, on siis teini-ikäinen, kapinallinen.

Minua hätkähdytti Mikael Bobackan kuva teini-ikäisestä Suomi-neidosta. Karmea totuus?

Postikortit syrjäyttivät matkakirjeet

Kuva Wikipediasta Tischbein: Goethe Italian matkalla

Klassikkoromaaneissa ja niistä tehdyissä elokuvissa kiinnittää huomiota siihen, että noina aikoina kirjoitettiin paljon kirjeitä. Ne eivät olleet mitä hyvänsä lappusia, vaikka niitäkin läheteltiin jopa samassa talossa asuville kuten Winston Churchill vaimolleen Clementinelle, kun Winstonilla oli joku neuvottelu käynnissä toisessa päässä taloa.

Kaukana asuvia sukulaisia tavattiin harvoin, mutta siitä huolimatta pysyttiin ajan tasalla siinä, mitä kussakin perheessä tapahtui. Kirjoitettiin pitkiä intiimejä kirjeitä, joita luettiin ääneen takkatulen tai ölylampun valossa. Näin tekivät esimerkiksi Swanin siskokset ja Mannerheim sukulaistensa ja ystäviensä kanssa. Kuuluisien kirjeiden kirjoittajien yksityisiä kirjeitä on koottu kirjoiksi, joiden kautta menneyt aika avautuu nykyajan ihmiselle.

Tanatologi LKT Gustaf Molander kertoo tänään Hufvudstadsbladetissa (Krama sommaren/I dag/Debatt HBL 14.7.2011) eräästä mestarillisesta kirjeiden kirjoittajasta, nimittäin Adolph Törnerosista (1794-1839), joka oli estetiikan ja latinan professori Uppsalan yliopistossa. Hän kirjoitti matkakirjeitä ystävilleen ja sukulaisilleen. Hän kuvaa kirjeissään luontoa, kukkia, maisemia, talonpoikaistaloja, herraskartanoita mutta myös sisäisiä tuntojaan.  Hän oli sitä mieltä, että matka on elämä elämä pienoiskoossa, sillä muuten ei voitaisi sanoa, että elämä on niin kuin matka. Hän koki olevansa sisäisesti lähellä ystäviään matkoillaankin.

Voimme arvata, miten innokkaasti odotettiin sukulaisten ja ystävien parissa tämän oppineen ja sydämellisen miehen kirjeitä. "Taito kirjoittaa pitkiä, eloisia kirjeitä tuli vähitellen yhä harvinaisemmaksi", kirjoittaa Molander. "1800-luvun loppupuolella kirjeiden tulivat postikortit, joissa oli tilaa vain muutamalle lauseelle."

Tilaa hatuille

Omakuva hississä, originally uploaded by Anna Amnell.

Omakuva vuodelta 2006

Pariisin raitiovaunut suunniteltiin aikoinaan korkeiksi, jotta naisten kauniit hatut mahtuvat sisään kunnolla. Näin Ranskassa ennen aikaan. En tiedä, ovatko hatut edelleen arvossa Pariisissa. Suomi kuuluu hatunvihaajiin.

Nyt kun hyvin helteisiä päiviä nähdään Suomessakin, olisi aika ottaa hatut käyttöön.

HBL on omistanut tämän päivän kauneudelle. Etusivulla on kuvia naisista kauniit hatut päässä. "Hjälp oss få tillbaka den vackra finska kvinnan", viitataan sivulla 6 olevaan artikkeliin, jossa kerrotaan eilen Helsingissä pidetystä hattuparaatista. Samalla sivulla kerrotaan Haagassa sijaitsevasta Alppiruusupuistosta.

P.S. "Bloggaamisintoni" johtuu siitä, että opettelen käyttämään uutta tietokonettani, jossa kuvien käyttö on aivan erilaista kuin entisessä. Bloggaustauko joutuu odottamaan.

Helsinkiläinen koira

a dog in Helsinki, originally uploaded by Anna Amnell.

raitsikkapysäkillä

Jos haluat lemmikkieläimen, hanki pieni koira tai kissa. Suuri koira kuluttaa luonnonvaroja yhtä paljon kuin lentomatkat ja citymaasturit. Hunden värre än stadsjeepen. HBL/Miljö 29.5.2011 (uudet nettisivut)

Robert Vale ja Brenda Vale esittivät jo vuonna 2009 kirjassaan, että ison koiran ekologinen jalanjälki on yhtä suuri kuin katumaasturin. Tästä keskustellaan taas kiihkeästi.

Kulttuuria på svenska

Meille tulee myös HBL. Pitkällinen asuminen englanninkielisessä maassa vei meidän savolaisten vähäisen kouluruotsin rappiolle. Mieheni lukee vieraskielisiä lehtiä yleensä sanakirjan kanssa,  minä laiskempana ja uskoen luonnonmenetelmään, vähittäiseen oppimiseen, selaan, luen otsikot ja parhaat palat. Niitä löytyy HBL:stä yleensä kulttuuriosastolta. Niin tänäänkin.

Philip Teir kertoo, että suomenruotsalaisen kirjallisuuden enfant terribleksi sanotun Christer Kihlmanin esikoisteoksesta  Se upp salige! (1960) on otettu tänä vuonna uusi painos. Teir kirjoittaa, että välistä hänelle sitä lukiessa tulee mieleen  Ian McEwanin romaanin kuvaus nobelisti Michael Beardista. Nuori Kihlman ei kuvaa kuitenkaan nobelistia.
 "Men som varje god satiriker vet ryms även de största känslostormar i den minsta chefredaktörs kropp."

Minne unohtui lapsuus?

Ei tämä ole menneiden aikojen ihannointia vaan syvää sääliä niitä nuoria tyttöjä ja poikia, jopa lapsia kohtaan, joiden kasvuvuodet nykyajan seksihulluus pilaa.

Tämän aamun HBL kertoo, että alaikäisten tyttöjen aborttien määrä on jälleen noussut. Niiden lukujen takana on paljon kyyneleitä. 

Kukaan ei uskalla ehdottaa, että lapset voisivat olla lapsia eikä seksiobjekteja. Sen ikäisille on nimittäin paljon muutakin hauskaa tekemistä kuin seksi ja juopottelu. Varsinkin nykyaikana, jolloin voi harrastaa miltei mitä hyvänsä. 

On unohdettu sellaiset hauskat asiat kuin ystävyys ja toveruus tyttöjen ja poikien välillä. Uskooko kukaan enää, että sitä voi olla myös aikuisten miesten ja naisten välillä?


Tämä oli kommentti, samoin tämä:


Ainahan on outoja ja häiriintyneitä ihmisiä, joista saa kiinnostavia romaaneja, ja ne leimaavat usein jälkipolvien käsitystä jostakin aikakaudesta. Todellisuus oli kuitenkin 1950-1970-luvuilla yleensä sellaista kuin tutkimuksessa, josta kerron.

Siitä "uskonnollisesta ahdasmielisyydestä": Minunkin körttimummoni moitti, kun en ottanut permanenttia enkä käynyt tansseissa. Minusta oli hänen mielestään tulossa varsinainen vanhapiika, kun olin aina kirja kädessä. Suku päästi helpotuksen huokauksen, kun aloin seurustella 19-vuotiaana.

Nuorten seurustelua pidettiin luonnollisena ja toivottavana, sitä kannustettiin, mutta oletettiin, että elää siivosti eli jättää varsinaisen seksin harjoittamisen avioliittoon.

Ei siihen kuollut! Tuli juteltua tuntikaudet, ja romantiikka on aina suositeltavaa. Naimisissaolevat neuvoivat naimisiin meneville ehkäisyä ja kertoivat, "miltä se tuntuu" ensimmäisellä kerralla.

Noiden aikojen avioliitot ovat olleet yleensä kestäviä, ei pakosta vaan molemminpuolisen rakkauden ja uskollisuuden vuoksi.

(Avoliittoa ei suosittu, sillä siihen ei ollut mitään lakia suojaamassa naista ja lapsia, kuten oli esim keskiajalla pohjoismaissa.)

Kommentteja: HS ja HBL

Vapaana toimittajana ollessani huomasin, että juttuja piti lähettää aiheista, joiden oletettiin (!) kiinnostavan lukijoita. Niistä jätettiin pois asiat, joita haastateltava piti ehkä kaikkein tärkeimpinä. 
Lukijana olen kyllästynyt siihen, että kaikissa lehdissä on samat jutut. Jopa HBL muistuttaa nykyään liiaksi Hesaria. Tilaamme sitä, koska siinä on edes joskus aivan erilaisia aiheita kuin muissa sanomalehdissä ja useimmiten hiukan erilaisesta näkökulmasta. Ennen HBL:n lukeminen tuntui suorastaan tirkistelyltä suomenruotsalaiseen maailmaan, hyvässä mielessä tirkistelyltä.

Kielet ovi myös menneisyyteen ja tulevaisuuteen

Joudun käyttämään ruotsiakin lukiessani

Luin koulussa kahdeksan vuotta ruotsia. Olen pitänyt sen jälkeen lukutaitoa yllä säännöllisimmin lukemalla jatkuvasti Sköna Hem -lehteä - luen sisustuslehtiä monilla muillakin kielillä, samoin myös tietokirjallisuutta, harvemmin kaunokirjallisuutta. Viime vuosina olen lukenut runsaasti 1500-luvun historiaa ruotsiksi, esimerkiksi Troels-Lundin paksuja teoksia. Tänään luin jälleen Herman Lindqvistin erinomaista Ruotsin historiaa. (Historien om Sverige. Historien om Gustav Vasa och hans söner och döttrar.)

En ole puhunut ruotsia muulloin kuin aivan pakosta eli silloin, kun olin opiskelijana työssä Stockmannilla. En edes silloin, kun asuin ensimmäisen opiskeluvuoden ruotsinkielisessä perheessä alivuokralaisena ja heräsin aamuisin siihen, että vuokraisäntäni, eläkkeellä oleva varatuomari, luki vaimolleen ääneen Hufvudstadsbladetia.

Vain vanhin lapsistamme on opiskellut koulussa ruotsia, sillä nuoremmat kävivät koulunsa melkein kokonaan Kanadassa. Mieheni oli kouluaikana kahtena kesänä Ruotsissa töissä ja on viime aikoina halunnut elvyttää aikoinaan sujuvaa ruotsiaan. Hän alkoi tilata meille HBL:ää pari kolme vuotta sitten, lukee siitä artikkeleita sanakirjan kanssa ja opettelee uusia sanontoja aivan kuten hän teki aikoinaan englanninkielisiä sanomalehtiä lukiessaan Kyproksella ja Kanadassa. Minä olen laiskempi ja luen "luonnonmenetelmällä" eli ymmärrän mitä ymmärrän. Kielitaito laajenee vähitellen silläkin tavalla. Huomasin lukevani Lindqvistin kirjaakin nyt paljon sujuvammin kuin yli viisi vuotta sitten, jolloin luin sitä ensi kerran.

Minusta oman kouluaikani systeemi oli hyvä. Tyttölyseon kielilinjalla luettiin useita kieliä: ruotsia oppikoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien eli 11-vuotiaasta alkaen, saksaa toiselta luokalta lähtien, englantia neljänneltä, latinaa tai ranskaa lukiossa. Matematiikkalinjalla ei tullut lukiossa uusia kieliä lisää.

Lapset ja nuoret oppivat kieliä helposti varsinkin nykyaikaisilla menetelmillä ja kun on musiikkia, elokuvia ja pelejä eri kielillä. Kielen opiskelu voi olla hauskaa. Vaihto-oppilasohjelmia tulisi lisätä, myös Ruotsiin tai Suomen ruotsinkielisille seuduille. Vasta oleskelu antaa sujuvaa puhetaitoa. Ahvenanmaalainen Johannes Salminen kertoi joitakin vuosia sitten TV-haastattelussa, että hänen isänsä oli viisas lähettäessään hänet, oppikoulun alaluokilla olleen koulupojan maaseudulle suomea oppimaan.

Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin jonkin vieraan kielen opettaminen pienille lapsille eli esikoululaisille tai viimeistään 9-vuotiaille - siten voi saavuttaa synnynnäiseen verrattavan ääntämisen ja sujuvuuden. Siitä saa vauhtia myös muiden kielten oppimiseen. Omaa äidinkieltä opitaan tietenkin parhaiten kotona vanhemmilta, jotka puhuvat sitä lapsilleen ja myös lukevat lapselle paljon ääneen omalla kielellä oli se sitten suomi, ruotsi, venäjä tai somali.

Matemaattiset aineet ovat saaneet mielestäni aivan liian suuren sijan nykyajan koulutuksessa. Miten köyhää olisikaan maailman kulttuuri, jos lapset olisi laitettu ennenkin samaan teknisen maailman muottiin kuin nykyajan lapset?

Yksi lapsistani sanoi tässä eräänä päivänä, että hän ei osaisi varmaankaan yhtään vierasta kieltä, jos emme olisi laittaneet häntä lapsena Suomessa ranskalaiseen kouluun ja vieneet sitten Kanadaan useaksi vuodeksi. Hänen mielenkiintonsa oli kouluaikana kokonaan matematiikassa ja luonnontieteissä. Hän luki Kanadassa vain yhtä vierasta kieltä eli toista "kotimaista" eli ranskaa, joka oli englanninkielisillä alueilla pakollinen lukion viimeiseen luokkaan asti, jolloin sai keskittyä yliopistoon pääsykokeita varten vain muutamiin aineisiin.

Oppilaiden omat mieltymykset ja lahjat tulisi ottaa tietenkin huomioon muistaen, että ainevalikoimasta voi tulla hyvin suppea ja vinoutunut, jos kypsymättömät lapset ja nuoret saisivat täysin valita aineet, joita opettelevat.

Minusta vaikuttaa usein siltä, että nykyään monet suomalaiset ajattelevat suomalaisten historiankin alkavan vasta vuodesta 1917. Aikaisempi historia, esimerkiksi pitkä aika katolisen Euroopan ja Ruotsin osana jäisi tutkimatta (linkki via Katajala ks sivupalkki) tai ulkomaalaisten tutkittavaksi, jos suomalaiset eivät osaisi enää ruotsia ja latinaa, joilla tuo historia merkittiin muistiin ennen suomen kirjakielen kehittymistä. Latina ja ruotsi olivat silloin samaa kuin esimerkiksi englanti nyt, suomalaistenkin käyttökieliä, joilla maailma laajeni.

Milloin rokotetaan terveet yli 64-vuotiaat?

Tämän aamun HBL kertoo, että henkilöt jotka ovat yli 64-vuotiaita TAI kuuluvat johonkin riskiryhmään, saavat rokotuksen ennen terveitä aikuisia. "Personer som är över 64 år gamla eller som tillhör någon riskigrupp får vaccinet före friska vuxna." (Alla får sprutan HBL/Nyheter 27.11.2009)

Helsingin terveyskeskukset ja Hesari taas kertovat, että yli 65-vuotiaat (ei 64) riskiryhmiin kuulumattomat rokotetaan kaikkein viimeisinä.

Informaatio sikainfluenssasta ja rokotuksista on ollut koko ajan sekavaa.

Akropolis ei ollut valkoinen

Akropolis eli "linnavuori" olikin värikkäästi koristeltu

Olen lukenut jo aikaisemmin siitä, että antiikin patsaat olivat alkujaan värikkäiksi maalattuja vähän samaan tyyliin kuin huvipuistojen tai ainoan näkemäni hindutemppelin patsaat (uusi temppeli Torontossa). Tämän aamun HBL kertoo, että näin oli myös Akropolis eli ainakin Parthenonia koristavat veistokset:

"Templet från 400-talet före Kristus är kantat av utsökta skulpterade statyer och friser som visar scener från den grekiska mytologin. Giovanni Verri vid British Museum i London har med hjälp av en ny ljusteknik funnit spår av ett färgpigment kallat egyptisk blått på flera av statyer". (Akropolis kan ha haft granna färger. HBL/Noterat/Kultur & nöje. 22.6.2009)

Suomalainen tarvitsee kielitaitoa

HBL:n eroava päätoimittaja Max Arhippainen muistaa myös meitä suomenkielisiä lukijoitaan jäähyväiskirjoituksessaan. Hän sanoo, että ruotsinkieliset ovat kuin jäälautta, joka on pienenemässä ja pienenemässä. Sen ympärillä on yhä kasvava määrä sohjoa, joka on osittain sulavaa lauttaa ja osittain ympäröivää vettä. Vesi ja jää ovat kuitenkin samaa elementtiä. Metafora: ero ruotsinkielisten ja muiden ruotsía osaavien suomalaisten välillä ei ole suuri. Siksi ruotsinkielisyyden Suomessa tulee olla inklusiivista ei ekslusiivista.

Tämän epävirallisen käännöksen jälkeen alkutekstiä:

"Runt den hårda kärnan av flaket finns en växande issörja. Sörjan är både en del av isen och en del av det omkringflytande vattnet.
Vatten och is är i grunden samma element. Också på den punkten fungerar metaforen - skillnaden mellan det finska och det finlandssvenska är i grunden inte så stor. "

Lue koko pääkirjoitus:
Max Arhippainen: Ett återbesök på isfaket. HBL/Pääkirjoitus 4-9-2008)

Meidän suomenkielisten on pakko osata ruotsia, ainakin niiden meistä, jotka joutuvat perehtymään historiaan ja kulttuurihistoriaan. Suurin osa historiastamme on tallennettu ruotsiksi.

Meidän pienten kieliryhmien edustajien tulisi opiskella mahdollisimman monia kieliä. Ennen luettiin meilläkin oppikouluissa suomen lisäksi ainakin neljää kieltä: ruotsia, saksaa, englantia, ranskaa tai latinaa.

Jotkut oppivat kieliä erittäin helposti kuten lapsuudenystäväni, joka puhuu kuutta kieltä. Tyttäreni on tullut onneksi kummiinsa ja puhuu sujuvasti suomea, englantia, ranskaa, espanjaa, saksaa ja kiinaa. Hän oppi espanjan ja saksan kanadalaisessa koululaitoksessa, jossa oppilas voi halutessaan opiskella lukiossa useita kieliä. Toinen pojistani oppi siellä koulussa englannin lisäksi ranskaa ja kiinaa, toinen erikoistui matematiikkaan ja valitsi vain pakollisen toisen kotimaisen eli ranskan kurssin. Kielilinjat takaisin myös suomalaisiiin kouluihin!

HBL: Vasemmisto ja uskonto. Göran Skytte

Tämän päivän HBL:ssä kirjoittaa Thomas Rosenberg ruotsalaisen vasemmistojournalistin Göran Skytten uskonnollisesta kääntymyksestä. Kannattaa ostaa tämän päivän HBL ja lukea koko juttu.

Rosenberg kirjoittaa, että Suomessakin on jo tapahtunut vastaavaa, vaikka siitä ei ole vielä paljon kirjoitettu:
"--en del av dem som brann allra starkast för den stalinistiska tron under 1970-talet senare tog sig ur den både politiska och personliga kollapsen genom att bli troende, men det har tills vidare gett ganska få litterara avtryck. Hela den taistoiska generationen väntar ju fortfarande på sin katharsis. Men också den kommer väl - vi har ju knappt klarat av vår krig ännu."
(Thomas Rosenberg: Partiboken byts till psalmboken. HBL/Debatt/I dag, 23.7.2008)

Samasta asiasta eli Skytten uusista mielipiteistä muualla God is back :

"Görän Skytte pelkäsi 1990-luvulla tuoda TV-ohjelmissaan esille hengellisiä kysymyksiä luullen, että katsojat kaikkoaisivat. Mutta katsojaluvut kertoivat ihan toista. Skytte tajusi, että media oli täysin väärässä väheksyessään uskonnollisia kysymyksiä."
"Rationalistisen hyvinvointivaltion takana oli syvä tyytymättömyys ja hengellinen kaipuu. --Monien vuosien ajan kysymys Jumalasta oli kuoliaaksi vaiennettu (stone dead) mediassa. Nyt sillä on aivan eri asema keskusteluissa."

Pakanamaa Suomi?

Date format: BCE vs. BC, in Finnish eaa vs. eKr
CE vs. AD, in Finnish jaa vs jKr



Kreeta eKr ja jKr. Matkamuistot kertovat Kreetan kulttuurista.

Suomen väkiluku on 5 300 000. Suurin osa eli noin 4,5 miljoonaa on luterilaisen kirkon tai muiden kristillisten kirkkokuntien jäseniä. Tutkimusten mukaan suurin osa suomalaisista uskoo Jumalaan.

Vakaumuksellisia ateisteja on Suomessa vain 5 %, ja vapaa-ajattelijajärjestöissä jäseniä vain vähän yli 1000 henkeä (vuonna 2007 yhteensä 1438 koko Suomessa). Kuitenkin Hesari käyttää jatkuvasti merkintöä eaa. [e, a, a = BCE] monissa artikkeleissaan ja esimerkiksi kertoessaan TV-ohjelmista. Tilaanko minä lehteä, jonka ateistinen vähemmistö on vallannut propagandavälineekseen tässä asiassa?

Viimeksi tänään:
"Evans jäi historiaan Euroopan vanhimman korkeakulttuurin tuntijana ja tulkitsijana, kun hän 1900-luvun alussa kaivoi Kreetalta esiin noin 1450 eaa. [e, a, a =BCE] tuhoutuneen.. (Petri Immonen: Sankariarkeologin maine säröilee. HS/Radio ja televisio. 9.8.2008)

Samasta ohjelmasta kirjoittaa HBL, Hufvudstadsbladet ; "Den minoiska kulturen blomstrade 3000-1450 f.Kr..." [BC]

Minoalainen kulttuuri (engl)
Sekä englanninkielinen, ranskankielinen, saksankielinen jne Wikipedia käyttää merkintää BC:
"The Minoan culture flourished from approximately 2700 to 1450 BC; afterwards.."
"Die ältesten Besiedlungsspuren stammen aus dem Neolithikum, dessen Beginn auf Kreta zwischen 7000 und 6000 v. Chr. liegen könnte."
"La civilisation minoenne se développe en Crète de 2700 à 1200 av. J.-C.. "
"Den förpalatiala tiden (ca 3400-2100 f.Kr.) sammanfaller med de tidiga civilisationerna i det forntida Egypten och Mesopotamien--"
Suomalaisen Wikipedian jo arvaattekin?

Mutta missä onkaan varsinainen syyllinen tähän tilanteeseen? The Finnish Radio and TV "YLE" saa verovaroja kaikilta suomalaisilta, mutta noudattaa esim. ohjelmaoppaassaan 5%:n mielihaluja ajan merkinnässä. Ja ovatko kaikki suomalaiset toimittajat Tampereella koulutettuja, kun he eivät osaa enää kirjoittaa eKr [e, K, r= BC]?)

Tämän lisäksi YLEn ohjelmissa käy usein niin, että vaikka alkuperäinen ohjelma käyttää esimerkiksi katsojien kuulemassa selostuksessa Anno Domini -merkintää BC, YLE kääntää sen tekstissä eaa:ksi [e, a, a=BCE ].

Ihmiset, teekannu , geenit ja politiikka

 

Ruotsalainen en ole, venäläiseksi en halua tulla, mutta tilaan Hufvudstadsbladetin ja pidän kovasti esimerkiksi tästä venäläisestä teekalustosta, jonka edesmennyt sisareni oli ostanut.

Tuota kaunista teekannua oli alettu kohdella "ryssänä" Neuvostoliiton romahdettua, ja se oli päätynyt Kuopion Elannon alahyllylle pölyttymään. Sieltä sisareni sen pelasti muutamalla kolikolla. Nyt tällainen teekannu on päässyt taas kunniaan, ainakin Senaatintorin varrella olevan matkamuistokaupan ja muidenkin myymälöiden hintojen perusteella.

Koska olen ilmaissut aina selvästi, että en ole voinut milloinkaan sietää kommunistista systeemiä, minua on luultu "venäläisten vihaajaksi". Mutta asia on täysin päinvastoin. Kuulin lapsuudestani asti isoisän kertomuksia hänen kokemuksistaan Pietarista, jossa hän kulki nuorukaisena ollessaan kahden kesän ajan lastaajana laivassa, joka kulki Pietarin ja Iisalmen väliä. Se oli tsaarinaikaa, jota isoisä ei koskaan moittinut. "Bolshevikit pilasivat Venäjän", sanoi tämä vuonna 1875 syntynyt mies, joka ei joutunut itse koskaan sotaan eikä ollut missään tekemisissä vuoden 1918 tapahtumien kanssa. "Olihan se kummaa aikaa, kun suomalaiset tappoivat toisiaan", ukilla oli vain tapana sanoa.

Mummola oli maaseudulla mäellä metsien keskellä pitkospuiden ja kinttupolkujen takana, mutta talvella sinne näkyivät kaupungin valot. Pitkään luulin lapsena, että ne olivat Pietarin valot, sillä juuri se oli minun käsitykseni mukaan "kaupunki". En ole käynyt koskaan Pietarissa. Olen pelännyt aina, että lumous särkyy. En olisi kärsinyt nähdä Pietaria kommunismin häpäisemänä. Tässä välillä ajattelin jo, että kaikki muuttuisi hyväksi, sellaiseksi mistä 1900-luvun alun venäläiset valistuneet ihmiset haaveilivat, laillisesta ja vapaasta valtiosta.

Sanon, että en halua tulla venäläiseksi, mutta mistä tietää vaikka olenkin osittain venäläinen geeneiltäni, ja sillähän ei ole mitään tekemistä minkään poliittisen systeemin kanssa niin kuin ei silläkään, että geeneissäni on myös saksalaisuutta. Mietin toisinaan sitä, millainen oli se "Rutger", joka tuli 1200-luvulla Ahvenanmaalle, ja jonka jälkeläiset levisivät Savoonkin.

Kirjoitan tämän, koska olen surukseni huomannut, että nykyiset tapahtumat Venäjällä eivät herätä ainoastaan suuttumusta siitä, miten Venäjällä kohdellaan suomensukuisia kansoja, vaan myös ovat nostamassa vihaa naapurimaan ihmisiä kohtaan. Se on aina vaarallista. Tavallisilla ihmisillä on hyvin pienet mahdollisuudet vaikuttaa maansa politiikkaan, näin on ainakin Venäjällä. Ja voimmeko mekään vaikuttaa mitään näillä blogikirjoituksillamme?

Kulttuuri, temperamentti vai politiikka?

Luen tänä aamuna kahta arvostelua samasta TV-ohjelmasta, samasta maasta, kahdella eri kielellä. Mikä ero!

Helsingin Sanomissa Arja Aho kirjoittaa:
VIIHDESARJA. "Harvoin tuntee itseään katsojana ihan näin aliarvioiduksi, kun Krisse Road Show'n äärellä! Entisestä hauskasta ja terävästäkin stand-up -koomikosta on tullut tyhjää löpisevä bimbo." Arja Aho iskee tämän show'n maanrakoon mm. sanoilla : "tyhjäpäinen, kiduttava ja lapsellinen", "äly ja terä puuttuvat", "tympeä pakkopullan maku". (Arja Aho "Krissen kiduttava matkashow". HS 13.9.2007)

Malin Slotte, Hufvudsstadsbladet:
KOMEDIESERIE. "Är Krisse Salminen Finland's roligaste person eller vad? Det börjar verka så." Slotten mielestä Krissen uusi show vaikuttaa ensimmäisen jakson perusteella olevan ensiluokkainen , " en uderhållande resa i första klass". Show rakentuu kliseelle tyhmä blondi, mutta tämä blondi on nopeaälyinen ja aina tilanteen tasalla ("den här dumma blondinen är är genial: kvicktänkt, kan ta oväntade situationer..) Tyhmä blondi -klisee yllättää koko ajan. "Dumsmart. Att resa med Krisse Salminen är underhållande.-- Krisse är sig lik och alldeles, alldeles underbar."
(Malin Slotte "En genial dum blondin. HBL 13.9.2007)

Miksi sama show on toiselle kriitikolle kiduttavaa pakkopullaa ja toiselle aivan loistavaa viihdettä ? Onko kysymyksessä kaksi täysin erilaista kulttuuria, joita nämä toimittajat edustavat? Kahta erilaista kulttuuria edustavat jo sanat VIIHDESARJA ja KOMEDIESERIE. Vai onko kyseessä vain kirjoittajien temperamenttiero?

Politiikka vaikuttaa hyvin usein suomalaisessa kulttuurissa ja varsinkin Hesarin kulttuurisivuilla. Oliko ongelmana se, että Krisse lensi tapaamaan " -yllätys, yllätys - Alexander Stubbia (kok)", jota Aho innostuu moittimaan lyhyessä kritiikissään yllättävän paljon. Hän moittii Stubbin tarjoamaa ateriaa "hirvittävän näköiseksi" ja mitätöi tämän esiintymistä BBC:n haastattelussa. Kiinnostavaa.

Aina kun Hesari haukkuu jotakin elokuvaa, kirjaa tai TV-ohjelmaa, lukijan mielenkiinto herää. Miksi juuri tätä elokuvaa/Tv-ohjelmaa/ kirjaa haukutaan ja jotain toista, joka on täyttä roskaa, ylistetään koko sivun tai aukeaman verran?

Myöhemmin

Katsottiin "Krisse Road Show" ja naurettiin. Krisse on hyvä koomikko, miellyttävämpi kuin esimerkiksi Ruby Wax. Komedia on vaikea laji. Visuaalinen puoli show'ssa oli myös hauska.

Alexander Stubb hallitsi tilanteen. Minulle jäi arvoitukseksi se, millä tavalla illallinen oli "hirvittävän näköinen" kuten Aho kirjoitti.

Venezuela ja lehdistön vapaus HS:n ja HBL:n otsikoissa ja kuvissa

Tilanne Venezuelassa aiheuttaa suurta huolestuneisuutta (stor oro) HBL:n mukaan. ("Läget i Venezuela väcker stor oro. HBL 30.5.2007) Artikkelin vieresssä on uutiskuva, jossa Venezuelan poliisi ampuu kumikuulilla mielenosoittajia, jotka vaativat lehdistölle vapautta. (artikkeli: Polisen sköt mot TV-demonstranter.)

Helsingin Sanomat taas kertoi: "Suomi ja Chile moittivat varoen Venezuelan johtoa" (Helsingin Sanomat/Ulkomaat 30.5.2007) Netissä otsikko on toisin. Suomen ja Chilen presidenttien olevan vain "jonkin asteisen huolestuneita" Venezuelan tilanteesta. Artikkeli ja kuva tästä suuresta mielenosoituksesta, jota se nimittää toisaalla "nujakaksi". [Nykysuomen sanakirjan mukaan nujakka= (lievähkö) tappelu, käsikähmä, kärhämä, kahakka, kahina, nahina, metakka, temmellys]